Ensimmäinen chilini ja aloittelijan kysymyksiä

Aloittaja kalmusto, syyskuu 02, 2003, 11:01:00 ap

« edellinen - seuraava »

kalmusto

Moi,
Tuli keväällä laitettua parvekkeelle k-kaupan habaneroja ja hollantilaisia, lisäksi on ehkä (ei tullut merkittyä idätysastioita) yksi kaverilta saatu aasialaistyyypinen chili, joka siemenpussin mukaan oli vahvuudeltaan '8/10' ja suuni oli samaa mieltä :p.

Noi habanerot oli jenkkiläisiä ja kaupan yksílöt oli todella mietoja  :(, saa nähdä onko vika geneettinen vai saako parvekkeeni ankarat olosuhteet lisäpotkua polttavuuteen.

Kaupan hollantilaiset ovat sellaisia vihanneschilejä joita voi laittaa wokin kaunistukseksi reippaalla kädellä ilman että pää räjähtäisi, mutta poltetetta löytyy (lyhyehkö polte joka iskee päälle parin sekunnin sisällä) kuitenkin enemmän kuin tabascopullosta.

Viime viikonloppuna punastui sitten ensimmäinen hollannikas, se jostain syytä jäänyt muutaman sentin mittaiseksi kun myöhemmin tulleet on kaupanchilin kokoisia.
Ei sitten muuta kuin ääntä kohti :O. Yllätys oli suuri, kun mauttoman (polte ei ole maku) chilin jälkeläinen maistuikin ihan paprikalta! Eikä siinä vielä kaikki, vaan chili oli vieläpä makeampi kuin yksikään koskaan maistamani paprika :). Polte tuli sitten jälkijunassa ja oli samaa tasoa kuin kaupasta ostetulla vanhemmallaan. Onkohan eteläparvekkeeni saunamaisella lämpötilalla ollut vaikutusta makeuteen? Saa nähdä ovatko saman kasvin isommat hedelmät yhtä karkkia, vai oliko pieneen chiliin tiivistynyt makeutta jonkinlaisen rusinaefektin ansiosta.

Sitten vähän kyssäreitä lähinnä kylmyyteen liittyen:
'Habaneroissa' on vielä suurin osa hedelmistä noin sentin mittaisia ja kukkia on runsaasti, 'aasialaisessa' on yksi kukasta pilkistävä hedelmän alku ja hollantilaiset notkuvat vihreitä palkoja. Kasvit ovat lasittamattomalla parvekkella. Lämpötila laski viime ja toissa yöllä noin 3 asteeseen. Aurinkoisena päivänä parvekkeeni lämpenee 5-10 astetta kuumemmaksi kuin lämpötila Kaisaniemessä. Kasvit eivät ainakaan vielä ole pudotelleet kukkia tai muuten hätkähtäneet kylmyyttä. Muutaman olen nostanut yöksi ovien väliin missä lämpö n 15 astetta. Parvekkeen vaihtoehdoksi tarjolla olisi myös suuri eteläikkuna. Keinovaloa en aio käyttää.

Nämä olosuhteet huomioon ottaen, mikä olisi paras politiikka sadon maksimoimiseksi? Jos tulee halla, ovatko habaneron kukat mennyttä? Tuhoaako pieni halla hedelmät? Kypsyvätkö vihreät täyskasvuiset palot paremmin sisällä lämpimässä vai ulkona kylmässä mutta valoisassa? Kehittyykö kukista hedelmät jos kasvit siirtää sisälle, entä kasvavatko pienet hedelmät isoiksi? Haittaako kasvia jos yölämpötila on 22 ja päivälämpö 10-15 astetta?

kalmusto

Fatalii

Niin, tuossakin näkee hyvin kuinka olennaisesti maku muuttuu kun vertaa siihen mitä se oli kaupan tiskillä....

Kaupalliset kasvatusmetodit lienevät sellaisia että satoa tulee vain mahdollisimman paljon ja nopeasti tms. ja tämä jättänee maun noissa aika alhaiselle tasolle, sama koskee kaupan habaneroja jotka maistuvat kyllä paprikalle verrattuna itsekasvatettuihin habaneroihin (lukuunottamatta siemenkotaa yms).
Surullista sinänsä :(

Voinpa vaan ihmetellä melkoisesti jos omat habanerosi noista siemenistä kasvatettuna eivät ole luokkaa "lähes tappava", maista niin yllätyt... ;)

Selvää on se ettei moiset lämpötilat ole hyväksi chileille, itselläni tosin parhaillaankin muutama chinense pukkaa hädissään satoa noissakin lämpötiloissa, aika hyvin kun viimeyön alin lämpö oli hiukan päälle 4...
Toisaalta sitten kun vertaa kasvihuoneeseen missä yölämmöt laskevat ehkä 10 asteeseen käy vielä kohina!
Päivälämmöt ovat vieläkin sillä melkoisia, 30 menee rikki aina kun aurinko pilkahtaa.

Siirtäminen parvekkeelta ikkunan taakse sisään voi olla kova shokki kasveille, ikkunatkin suodattavat yllättävän paljon aurinkotehosta, ilman keinovaloa shokki on siis vain entistä suurempi, mutta jos aurinkoa todella riittää niin satoavat kyllä hienosti pidemmällekin syksylle vaikkei auringon "teho" olekaan enään maksimaalinen.
Myöhäisempään sykyyn suosittelen keinovaloa (kun kyselit sadon maksimoimisesta) mikäli haluat esim. habanerosi satoavan vaikkapa joulua varten ;)
Talvella aurinkoa ei muutenkaan piisaa oikein riittävästi...

Pieni halla ei tuhoa ainakaan karaistuneita kasveja, loppu onkin sitten suvusta/lajikkeesta/yksilöstä kiinni.
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around