lokakuu 06, 2024, 16:22:41 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Itkiksen kasvatuksia

Aloittaja itkis, syyskuu 27, 2009, 13:43:45 ip

« edellinen - seuraava »

itkis

Nyt saa pelkkä päiväkirjojen seurailu riittää, pitäähän sitä omaakin kokeilla hieman pitää. Toivottavasti itsekuri riittää päivittelyyn tulevaisuudessakin. Ensimmäinen kasvi tähän talouteen tuli tammikuu/helmikuu akselilla pienen väittelyn seurauksena: täytyi todistaa kaverille että kaupasta ostetusta sitruunasta/appelsiinista otettu siemen itää ja kasvaa myös Suomen oloissakin ikkunalaudalla :)


Siinäpä kokeilun tulos sitten on. Melko hyvin tuo mielestäni kasvoi kesän aikana, nyt on hidastanut kasvua kun valo on ruennut vähenemään.

Sitruunan kasvattelun alettua kiinnostus hieman eksoottisempien kasvien kasvatteluun kasvoi. Granaattiomenasta löytyi seuraava kohde kasvikokeilulleni.

Granaattiomena tuntuu kasvavan melko hujopiksi ohuella varrella, näitä kavereita on vasta leikelty haarautumisen toivossa, mutta saapa nähdä.

Sitruuna, granaattiomena.... mitä seuraavaksi? No chilejä tietenkin :) Tässä vaiheessa talouden kauniinpi osapuoli rupesi jo hieman laittamaan vastaan, mutta minkäs teet. "Minä vain kokeilen"... vai miten se meni?


Tämä kaupan habanerosta otettu siemen kylvettiin muistaakseni joskus helmi-maalis vaihteessa. Muutamia kukkiakin kasvi ehti syksyä kohden tehdä, mutta ilmeisesti valo ei enää riittänyt vaan kukat kuihtuivat pois. Nyttemmin hän on keskittynyt vain näyttämään vihreältä, mikä sopii minulle kyllä mainiosti... keväällä sitten katsellaan lisää.

Kaupan habaneron jälkeen tarvittiin kyllä jotain ehtaa tavaraa ja tässä vaiheessa tutustuin myös tähän chilifoorumiin. Täältä käsin löysin näppärästi tieni Fataliin sivustolle ja ... tiedätte varmaan. Kriteeriksi lajikevalinnoille tuli helppo kasvatus. Siemenkaupasta löytyikin sopivasti aloituspaketti joka sisälsi seuraavia lajikkeita:
- 7 Pod strain #2 (C. chinense),
- Cascabel (C. annuum),
- CGN 22871 (C. baccatum),
- Lemon Drop (C. baccatum),
- Pepper Pen (C. baccatum),
- PI 370004 (C. baccatum)
jotka löytyivät näppärästi tarjolla olleesta siemenpaketista. Lisäksi nappasin mukaan vielä Bolivian Rainbowia (C. annuum). Tilauksen mukana postissa tuli lisäksi yllätyksenä Cap 1499 (C. annuum) sekä yllätys siemeniä kahta kokoa.

Näistä lajikkeista itämään pääsivät kesäkuun vaihteessa Lemon drop (C. baccatum) sekä Bolivian Rainbow (C. annuum).

LD on kasvanut melko kivasti. Pituus alkoi olla jo liikaa minun ikkunalautakasvatteluun, joten saksista sai noin viikko sitten. Sen jälkeen on ruennut kivasti kasvattelemaan lehtiä pitkin vartta :) kaunistuipas mokoma.


Bolivian rainbowille samat sanat kuin Lemon dropillekin, saksista sai hänkin. Kasvi ehti haarautua hieman leikkauskohtaa ylempää ja teki muutaman nupunkin.

Molempien kasvien latvat ovat nyt vesilasissa, jos kasvattaisivat vaikka juuria. Tarkoitus lahjoittaa nämä pistokkaat kaverille... jospa onnistuu.

Entäs ne loput lajikkeet? "Odottelenpa tammikuuhun ennen kuin idätän niitä...", ajattelin. Niinpä niin.... syksyä vastenhan ne tuli sitten laitettua.


Tyttöystävän cascabel.


Cap 1499.


7 pod.


Yllätyspussin isompi siemen.


Yllätyspussin pienempi siemen.


Aji cristal, peräisin kaupan HeVi-osastolta, powered by fatalii :D

PI 370004, CGN 22871 ja Pepper pen eivät suostuneet itämään, vielä. Pitänee vielä koittaa suostutella niitä...
Kasvatusoloista vielä sen verran, että kasvien käyttöön sallittu ikkuna sattuu olemaan pohjoiseen päin. Saapa nähdä miten käy. Tämän talouden kasvivalaistuksen maksimimäärä on kuulema saavutettu, joten näillä on pärjättävä; 2x30W ESL roikkuu tuossa ikkunan edustalla. Valojen etäisyyden suhteen on jouduttu tekemään kompromissejä, mutta toivottavasti nämä riittävät talveksi. Tässäpä vielä yleiskuvaa ikkunalaudata:



ps. kuvat ovat hieman kehnoja, kuvausta tässä vielä opetellaan. Valaistus oli hieman hankala :)

itkis

Noniih, nyt on aika päivitellä tuoreita tapahtumia tännekin. Viikonlopun poissaolon jäljiltä Lemon Drop oli kasvanut taas liian pitkäksi, noussut jo lamppujen ohi. Tämän vuoksi jouduin näyttämään sille saksia jo toistamiseen. Ikkunalaudalla kuvaaminen tuottaa edelleen ongelmia, johtuen tuosta valaistuksesta, pitää varmaankin rueta kuvailemaan jossain muualla niin ei kuvista tulisi noin oudon näköisiä.



Tuoltapa se nyt tällä hetkellä sitten näyttää. Nuppujakin löysin muutaman kun sopivaa leikkauskohtaa etsin.


Lemon Dropin nuppuja

Bolivian rainbow on hieman tuuheutunut viimekertaisen leikkauksen jäljitä, ja ruennut tekemään enemmänkin nuppuja.


BR


BR nuppuja

Toinen yllätyschileistä on myös alkanut tekemään nuppuja, täytyy odotella että ensimmäiset aukeaa niin pääsee koettamaan tunnistusta.

itkis

Sainpas sittenkin vielä laitettua yhden valaisimen chilejä varten.  :) Bauhaussista löytyi 2x18W putkella(4000K) oleva valaisin parin kympin hinnalla. Ruuvailin tuon lampun kiinni makuuhuoneessa olleeseen "ylimääräiseen" kirjahyllyyn. Ei tuo edes pahalta näytä, pitää vielä joku liina laittaa tuohon roikkumaan sopivasti niin ei nuo putket näy huoneeseen. Vielä tuohon jotain pitäisi kehitellä heijastimen virkaa toimittamaan. Mutta sinänsä ihan hyvä investointi mielestäni, tuon alle saan sopivasti mahtumaan loput chilit, jotka eivät olohuoneen lamppujen alle päässeet. Tuo lamppujen etäisyys vaan vielä mietityttää, oikeassa laidassa oleva 7pod ainakin pitäisi saada reilusti lähemmäs. Pitää etsiskellä jotain tyylikkäitä alustoja tuohon alle joilla korottaa kasvit lähemmäs valoa.



Kaupan habanero on alkanut kellastuttaa ja pudottaa alimpia lehtiään. Kuvia en nyt ottanut kun ei mitään erikoisempia oireita näytä. Ei varmaankaan valo riitä alimmille lehdille, epäilen. Pitää vielä seurailla tilannetta. Bolivian Rainbowin ensimmäiset kukat aukenevat tässä lähipäivinä, niitä odotellessa...  ::)

itkis

Mikähän Cascabeliä vaivaa? Lehti on alkanut kuivua päästä.



Voiko esim Raid aiheuttaa tuollaista? Cascabel on myös pari viikkoa takaperin päässyt tuohon altakasteluruukkuun, jolloin vaihoin sille myös uudet mullat. Ihan perus kukkamultaa laitoin ja sekaan tuollaista ruukkusoraa ja taimi/kylvömultaa. Kastelin myös mullan märäksi niin kuin olen lueskellut että pitäisi tehdä. Mikähän tuon lehden kuivumisen voisi aiheuttaa?

jeQQ

Ettei vaan palaisi? Tuuletus rokkaa, jos on lamput lähellä / useita lamppuja.

itkis

Ei tuo lamppu taida olla niin lähellä, että tuo lehti palamaan pääsisi. Tuon kasvin latvasta on noin 10cm lamppuun, tuosta kuivuneesta lehdestä on matkaa lamppuun noin 20cm. Noh, pitää ainakin kokeilla sumutella lehtiä useammin, nyt sumuttelen noin joka toinen päivä.

itkis

Bolivian rainbow on saanut nyt ensimmäiset kukat avattua tuossa 30W ESL:n alla pohjoisikkunalla. Saapa nähdä josko noista rupeaisi podejakin muodostumaan.


Bolivian rainbow kukkii

Myös muutama lemon dropin nuppu alkaa näyttää siltä, että kukka aukeaa lähipäivinä. On tuossa kukkimisessa ainakin se hyvä puoli, että kasvi hidastelee silloin pituuskasvuaan, mikä passaa minulle oikein hyvin, kun ei tarvitse olla koko ajan leikkelemässä. Ei kai tuosta kukkimisesta haittaakaan sinäänsä ole, vai onko?

Kaupan habanero on alkanut kellastuttamaan alimpia lehtiään, johtuen varmaankin valon määrän vähenemisestä. En ainakaan vielä ole millään tavalla huolissani tuosta.

itkis

Taas pientä päivitystä kehiin...

Nyt se sitten aukesi lemon dropinkin kukka :) Toivottavasti tuo valo riittäisi, että kasvit rupeaisivat podejakin muodostamaan. Niitä ei olekaan vielä tässä huushollissa näkynyt.


Lemon drop kukkii

Kuinkakohan kauan menee tavallisesti siihen, että kukasta alkaa muodostua podi?

papereeka88

Lemon dropista en vielä tiedä,mutt chiluacle negro ja jalapeno hercules kukkivat n.3 päivää ennen kuin kukka alkoi nuutumaan ja podin alkumuodostumaan.Tosin saattaa olla aika tapaus kohtausta,koska negrossa muutamat kukat kestivät pidempään,mutta ei niistä kyllä podin alkuja tullut vaan kuihtuivat kokonaan pois.Topsipuikko on äärettömän näpäärä pölytys väline :)
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

itkis

Topsipuikkoa olen tuolle bolivian rainbowille kokeillutkin, toivottavasti tärppää. Olisi mukava nähdä ensimmäiset podit omissa puskissa :) Pitääpä jäädä odottelemaan ja katselemaan. Lemon dropissa on auki vasta tuo ensimmäinen kukka, sitä pääsee sörkkimään vasta kunhan nuo muutkin nuput tuosta innostuvat aukeamaan.

papereeka88

Omissa annuumeissa ainakin muutamat kukat johtanut podeihin näillä näkymin ainakin 3 varmaa jalapenoa tulossa jos ei tapahdu vallan kauheita
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

itkis

Minkäslaisen valon alla sulla kasvit oleskelee?

papereeka88

2x30w esli ja 1x50w esli.Tosin tein sen virheen kesällä kun kylvin kasvit niin kylvin liikaa saman lajin kasveja joten nyt on 20 kpl kasveja jotka koostuvat 4 lajikkeesta.Joudunkin varmaan antamaan kasvejani sukulaisille,koska tila ei riitä.Lisäksi olisi kova halu saada muitakin lajikkeita (20 kpl kasveja jotka ovat erilajia :p)
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

itkis

Pari päivää takaperin huomasin lemon dropissa ensimmäisen podin alun, eli vajaa kymmenen päivää kukkimisen alkamisesta. Toivottavasti tuo tuosta kypsyy ihan loppuun asti, enkä tunaroi liikaa :) Myös bolivian rainbowissa näkyy ensimmäistä podia, mutta kuvat epäonnistuivat sen verran, että en niitä tänne lisäile ollenkaan.


Lemon drop 28.10.2009

Toinen näistä fataliiltä saaduista yllätyssiemenistä on availlut yön aikana ensimmäiset kukat, nyt tarvitsisi hieman tunnistusapua. Ilmeisesti jokin baccatum kukkien perusteella. Pistetäänpä kuvaa arvauksia varten. En tiedä oikein minkä perusteella noita pystyy tunnistamaan, mutta laitanpa kuvaa kukasta ja lehden muodosta, jos joku vaikka tunnistaisi niiden perusteella. Pyytäkää vain lisäkuvia, jos niistä on jollain tavalla apua tunnistamiseen.


Kukka


Lehden muoto

itkis

Nyt on viikonlopun aikaan molempien yllätyschilien kukkiminen tuottamaan tulosta. Jospa noille alkaisi jotain tunnistusta noiden avulla löytyä. Fataliiltä saadussa yllätyspussissa oli mielestäni selkeästi kahta erilaista siementä, joten laitoin molempia itämään. Erilaiset kasvithan noista kasvoivatkin, nyt pitäisi vain koittaa löytää tunnistusta noille.


Tuntematon 1, podi


Tuntematon 1, kukka


Tuntematon 1, lehti

Tässäpä sitten tuosta toisesta tuntemattomasta kuvia:


Tuntematon 2, kukka


Tuntematon 2, podi

Noille jos löytyisi jonkinlaista arvailua niin olisi mukava :)

bittipippuri

marraskuu 09, 2009, 19:53:48 ip #15 Viimeisin muokkaus: marraskuu 09, 2009, 20:02:21 ip käyttäjältä bittipippuri
Okei. Tämä on ihan lonkalta, mutta voisi tuo ensimmäinen olla "inca red drop", marjat ovat siinä ainakin pystyt, vähän tuon muotoiset ja se kasvi, kuten tuokin kukista päätellen, on baccatum. Viisaat saavat sitten nöyryyttää, kun kuitenkin olen väärässä ^^.

EDIT:

No niinpä, väärinhän se meni, lehdet eri malliset kuin red dropissa. Kosh. Huomasinpa sentään itse.

zenx

Alempi voisi olla C.Annuum "Hungarian Hot Cherry"

itkis

Huh, viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo aikaa. Nyt on kuitenkin ensimmäiset chilit kypsyneet  :D Pientä kuvapäivitystä luvassa jälleen kerran.


Ensimmäinen lemon dropin podi. Pituutta sillä on noin 3cm...  :o Liekkö valon määrä on sitten niin vähäinen, että tuo noin pieneksi jäi; olen kuitenkin luullut lemon dropin kasvattavan isommat hedelmät.

Toinen kypsynyt kaveri onkin tuntematon 1 puskasta. Inca red droppia bittipippuri arvaili aiemmin, voisiko tuo olla se?


Parissa puskassa on vielä kypsymässä maistiaisia tälle vuodelle lisää. Niistä laittelen kuvaa sitten sitä mukaa kun kypsyvät.

Miksaa

Juu, kyllä Lemon Dropit kasvaa about 7-9cm pitkiksi.
Noi mun omat oli jotain 7-8cm kaikki...

http://i34.tinypic.com/i3ay5s.jpg
http://i34.tinypic.com/rrp4dk.jpg
http://fi.wikipedia.org/wiki/Scoville
"Puhdas kapsaisiini saattaa olla huonoa vatsalle." :D

jeQQ

Mulla oli isoja ja pieniä. Yksi oli kiertynyt niin kuin kotilo. :)