lokakuu 06, 2024, 02:19:34 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


6m^2 Parveke 2011

Aloittaja Alivakaa, joulukuu 23, 2010, 14:18:54 ip

« edellinen - seuraava »

Alivakaa

Tänä vuonna pukin säkistä löytyi uusi koti. Koti, jossa on oma parveke ja vieläpä eteläsuuntainen sellainen. Sen kunniaksi päätin aloittaa chilipäiväkirjan kirjoittamisen.

Chiliä on tullut kasvateltua noin viitisen vuotta, välillä enemmän, välillä vähemmän. Viime kesä mentiin pohjoissuunnan ikkunalla, ilman lisävalaistusta. Siemenetkin kylvin vasta joskus huhtikuun puolella. Satoa tuli yllättävän paljon olosuhteet huomioon ottaen. Tuoretta syötävää - Lemon Droppia & Inca Red Droppia - sain elokuun alusta lokakuun loppuun saakka päivittäin. Talvebn varalle näistä ei kyllä valitettavasti jäänyt mitään. No onneksi savunagaa on riittävästi saatavilla jauheen muodossa synkän ja pimeän talven läpi. 

Seuraavia lajikkeita olen valinnut kasvateltavaksi ensi kesänä. Ihan kaikille ei taida olla tilaa, ja harkinnan alla onkin vielä mitkä näistä saavat odottaa tulevia vuosia. Alle kymmenellä lajikkeella ajattelin tämän kauden mennä. 

C. Annuum:
Short Yellow Tabasco

C. Baccatum:
Inca Berry
PI 260560

C. Chinense:
Orange Habanero "sudden death"
Habanero Peruvian White
Chupetinho

C. Frutescens:
Duke Pequin

C. Praeternissum:
Cumari Pollux

C. Pubescens:
Cap217 "Hyper Pube"
PI 585267 "Turbo Pube"
Locato
"Super Pube"

C. Sp.
Cap 1531

Tällä hetkellä talvehtivia lajikkeita ovat PI 260560 ja Cap 1531.

Siemeniä olen tilaillut muutamaan otteeseen Fataliilta, ja siemenketjukirjekin on kerran kohdalle osunut. 

MatskuPetteri

Lainaus käyttäjältä: Alivakaa - joulukuu 23, 2010, 14:18:54 ip
Viime kesä mentiin pohjoissuunnan ikkunalla, ilman lisävalaistusta. Siemenetkin kylvin vasta joskus huhtikuun puolella. Satoa tuli yllättävän paljon olosuhteet huomioon ottaen. Tuoretta syötävää - Lemon Droppia & Inca Red Droppia - sain elokuun alusta lokakuun loppuun saakka päivittäin.

Oliko pohjosikkunalla muutakin kuin Lemon Drop ja Inca Red Drop ?
Aketza: Laita kaikkea mahdollista itämään.

hessi

Mukavaa saada sankkaan joukkoomme taas yksi lisää,
tervetuloa foorumille :)
Tuo sinun pohjois parvekkeella kasvattelu olisi varmaan kiinnostannut monia, joten
kertoile siitäkin lisää...
Onnea uudelle kodille ja eritoten chilien uudelle kasvupaikalle joka varmaan innostaa !

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

Peetrus

Voi kun itsekin pääsisi tuonne lasitetulle parvekkeelle chileineni, taloushallinto vaan ei anna myönnytystä....

Sinne tosin paistaa aurinko melkein koko päivän ja sielä ollut amppelimasikkakin kuoli paahteeseen viimekesänä vaikka sai vettä kokoajan...

Lihamestari

Lainaus käyttäjältä: Peetrus - joulukuu 26, 2010, 21:34:46 ip
Voi kun itsekin pääsisi tuonne lasitetulle parvekkeelle chileineni, taloushallinto vaan ei anna myönnytystä....

Sinne tosin paistaa aurinko melkein koko päivän ja sielä ollut amppelimasikkakin kuoli paahteeseen viimekesänä vaikka sai vettä kokoajan...
Täällä varmaan poksahtaa skumppapullon korkki, kun noi taimet siirtyy partsille! ;D
"My diet is like Atkins, but with the carbs." - BJ Penn

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: Lihamestari - joulukuu 27, 2010, 15:46:17 ip
Täällä varmaan poksahtaa skumppapullon korkki, kun noi taimet siirtyy partsille! ;D
[/quote]

Siitä on tulossa perinne meilläkin, kun olohuone vapautuu viherkasvillisuudesta..  :)
#816

Peetrus

Ku mä oon kuulemma uhen huoneen vallannu niin enempää en saa levittäytyä  :'(

Alivakaa

Oho, onpas ehtinyt jo tulla monta kommenttia, mukavaa.

Lainaus käyttäjältä: MatskuPetteri - joulukuu 23, 2010, 18:08:33 ip

Oliko pohjosikkunalla muutakin kuin Lemon Drop ja Inca Red Drop ?


Jep, ikkunalla majaili edellä mainittujen veijareiden lisäksi PI260560, Limo ja Cap1531. Näistä PI260560 ei tehnyt yhtään marjaa, se tosin kylvettiin hieman muita myöhemmin ja sai tyytyä varjoisampaan takapaikkaan ikkunalaudalla. Limo teki noin kolmenkymmenen hedelmän sadon 25cm pauliinassa ja Cap 1531 teki kolme marjaa 25cm pauliinassa. Kasvualustana kaikissa tapauksissa toimi multa.

Lainaus käyttäjältä: hessi - joulukuu 26, 2010, 20:16:00 ip
Mukavaa saada sankkaan joukkoomme taas yksi lisää,
tervetuloa foorumille :)
Tuo sinun pohjois parvekkeella kasvattelu olisi varmaan kiinnostannut monia, joten
kertoile siitäkin lisää...
Onnea uudelle kodille ja eritoten chilien uudelle kasvupaikalle joka varmaan innostaa !


Kiitoksia vain tervetuliaistoivotuksista.

Kasveja kasvattelin siis pohjoisikkunalla ei parvekkeella. Lemon droppi yllätti kyllä aikatavalla, ensimmäisen kerran kun sitä kasvattelin eteläparvekkeella ämpärissä, niin onnistuin siitä saamaan muutaman hassun marjan. Pohjoisikkunalla onnistuin saamaan siitä moninkertaisen sadon pienemmässä ruukussa (20cm pauliina). Lisäravinteena käytin hieman vapaavalinnasta löytämääni halvinta mahdollista kukkaravinnetta. Rakensin tukikepeistä kasveille sellaisen kehikon, että sain mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä ikkunan koko pinta-alan. Pitääpä katsoa löytyykö jostain kuvia, joista asia käy selvästi ilmi.



Alivakaa

En aivan malttanut odottaa vuoden vaihtumista, vaan osa siemenistä pääsi lauttailemaan vuoden viimeisenä päivänä. Tarkoituksena oli karsia muutamat rocotot pois, mutta en sitten osannut päättää että mitkä, joten kaikki mahtuivat jollaan mukaan.

Sopivan lämmin paikka löytyi jääkaapin päältä, mittari näytti mukavaa 27 asteen lukemaa.

Kirjoitetaan nyt sitten tänne muistiin vielä, että siirsin isommat altakasteluruukut eteisen kaapin päälle, niin ei sitten tarvi myöhemmin ihmetellä missä ne oikein on, ja kuka ne on aivan väärään paikkaan laittanut.