Sheryl Crow - Wildflower (2005)

[Aji Inferno]

Sheryl on muistuttanut minua ehkä eniten kollegastaan Juice Newtonista, tänä päivänä unohdetusta 80-luvun kantrirockin huippunimestä, joka on kyennyt samalla tavoin yhdistämään tarttuvat teemat, rock-voiman ja sitten taas myös tietyn maanläheisen kantrihengen...

Crow:n levyillä on aina vallinut enemmän tai vähemmän selvä sähköinen Eagles -henkinen kantrirock-meininki, mutta tällä uusimmalla albumilla muutos akustisempaan, herkempään suuntaan on selvä. Mitään keskitien Nashville-kantria tämä ei silti todellakaan ole, vaan lähinnä todiste siitä mitä maantuoksuinen naisrokkari Sheryl Crow saa aikaan kun hän ei ole kovin vihainen maailmalle... Tai kun hän muistaa asioita.

Ensikuulemalta tämä kuulostaa hyvältä, sielukkaalta, akustiselta rock-musiikilta. Ehdottomasti paremmalta kuin valtaosa siitä mitä kuulemme radiosta tai televisiosta...

Jotain hyvin oikeaa Sheryl Crow:n musiikissa on, luokittelemme sen sitten miten hyvänsä. Samaa etelän henkeä kuin Alannah Mylesin parhaissa paloissa, Juice Newtonin kovimmista jutuista puhumattakaan... Aitoa kamaa!