Despon ekat vesiviljelyviritelmät - kompakti 3. kausi alkamassa

Aloittaja despo, syyskuu 25, 2011, 18:31:13 ip

« edellinen - seuraava »

despo

syyskuu 25, 2011, 18:31:13 ip Viimeisin muokkaus: syyskuu 25, 2011, 20:26:48 ip käyttäjältä despo
Ajattelin nyt minäkin tehdä tänne tälläisen päiväkirjaketjun, kun ei ole aiemmin tullut mokomaa kokeiltua. Aikaisemmat pari kautta olen ollut puhtaasti multamiehiä, mutta nyt sitten olen päättänyt kokeille vesiviljelyä pienessä mittakaavassa. Ei jaksa sitä mullan kanssa säätämistä ja sotkemista. Ja jos niitä harsosääskiäkin näkyisi tänä vuonna vähän vähemmän.

Jos sitä historiasta selittäisi sen verran, että ensimmäisen chilini ostin joskus kolme vuotta sitten, ihan vain Kodin Ykkösen puutarhaosastolta. No siitä nyt juuri kerrottavaa ole, kun huonosti lajista tietäneenä istutin sen vähän varjoisaan paikkaan pihalle ja aika paha kirvaongelma oli myös sillä. Kyllä se muutaman podin teki, vaikka olikin kovin pieni, mutteivät ehtineet kypsyä kesän aikana. Noh, asia sitten jäi vuodeksi kahdeksi, kunnes sitten toissa keväänä näin töissä sattumalta myynnissä sellaisen "kasvata itse chilisi -setin". Tuosta sitten innostus lähti, kun ostin sellaisen kotiin vietäväksi. Myöhemmin tuli etsittyä vielä asiaa netistä ja törmäsin näille suomalaisille alan sivustoille. Lisää siemeniä tuli sitten tilattua mm. Fataliilta ja briteistä myös.

Tuo oli siis 2010 keväällä. Olin päässyt intistä talvella ja tuolloin töissä. Opiskelupaikka oli vähän hakusessa, mutta satuin sitten eräänä päivänä kertomaan tästä uudesta harrastuksesta äidilleni, joka ehdotti että lähtisin opiskelemaan puutarha-alaa/kasvinviljelyä, koska biologia (myös kasvien) on ollut aina lähellä sydäntäni. Nyt kun olin vielä kasveistakin innostunut, niin tuntui luonnolliselta lähteä opiskelemaan kasvintuotannon biologiaa Helsingin yliopistoon. Tuli haettua ja päästyäkin ja nyt opiskelen toista vuotta alaa. Voisi siis melkein sanoa, että osaltaan chilien ansiosta olen päätynyt tälle alalle. No tuossa nyt oli tuollainen pikainen esittäytyminen, koska sellainen on jäänyt välistä tällä foorumilla. Sitten asiaan.

Ekalla kaudella, eli kesällä 2010, tuli kasvateltua vähän kaikenlaista. Lähinnä annuumeja ja ihan peruslajikkeita, mitä olin netistä ostanut. Kasvit kasvoivat ihan hyvin ja tulihan niitä podejakin vähän. Sitten jossain vaiheessa innostus vähän lopahti ja tuli vähän raivattua tilaa olohuoneeseen. Lähinnä taisin väsyä siihen loisteputkien siirtelyyn ym. mullan kanssa sähläämiseen, sekä ötököihin. Säästin kuitenkin yhden kasvin, joka oli Habanero Tasmanian Red. Tuon kasvin pidin hengissä talven yli. Mokoma vain kehitti pienoisen, mutta sitkeän ripsiäisongelman jossain välissä. Ripsiäisten lisäksi oli vielä sääskiäkin. Ripsiäisiin ei oikein ollut muita mömmöjä, eikä kuuma vesi tai mäntysuopa auttanut, joten jossain välissä tein radikaalin ratkaisun. Leikkasin kasvista aivan kaikki lehdet irti sekä pesin vedellä ja suovalla. Kovaan tautiin oli kovat lääkkeet, mutta ongelma ratkesi ja ripsiäiset hävisivät. Kasvikin tokeni tuosta suht nopeaan. Viime kesänä tuo Habanero Tasmanian Red oli ainoa chilini ja pääasiassa ulkohoidossa. Teki se ihan podejakin, vaikka vähän laiminlyöty olikin. Kai tuo viime kesä pitää laskea 2. kaudeksi, vaikka vain yksi kasvi olikin  ;D

Pari kuvaa ekalta kaudelta:





Kolmannen kauden taidan laskea alkavaksi nyt, koska uudet siemenet uusista lajikkeista on itänyt. Taitaa tulla vähän talvikausi, mutta ovat nämä varmaan hengissä ensi kesänäkin. Ulos tuskin pistän mitään, koska nämä mistä nyt kirjoitan, tulevat olemaan sisäkasveja vesiviljelyssä. Saatan tietysti innostua viljelemään jotain pelkästään ulkonakin mullassa kesän ajan, mutta sitä pitää sitten katsoa joulun jälkeen.

Nyt mennään suht pienellä volyymillä, koska en omista mitään kasvihuonetta tai muuta viljelytilaa. Kasvit ovat samoissa tiloissa, kun minä ja tyttöystäväkin, joten määrän olen rajoittanut suht pieneksi tällä kertaa. Tämä kausi eroaa edellisistä tosiaan sillä, että mullan sijasta käytetään kivivillaa ja vesiviljelyä. Ei tosin mitenkään isossa mittakaavassa, koska suunnitelmissa on yksi ämpärihydro ja IndoorGarden Herbie 23. Yhteensä siis VAIN kolme kasvia + ylimääräiset.


Kylvin seuraavia:
CAP 220
Habanero Orange
Japaleno Hercules
Jalapeno Tam
7 pod

Nuo valikoitui mm. sen takia, että olivat kiinnostavimmat mitä löysin siemenvarastostani. Mitään noista en ole myöskään aiemmin kasvattanut, ainakaan isoksi asti.


Kaikista on itänyt siemen, CAP 220:sta kaksi. Sirkkalehdille asti on ehtinyt Habanero Orange, CAP 220 ja Jalapeno Hercules. Habanero oli noin viikon muita nopeampi ja on jo tekemässä ensimmäisiä oikeita lehtiään. CAP 220 ja Jalapeno Hercules ovat aika tasoissa. Tämä oikeastaan määrittelikin se, mihin kasvit menevät. Habanero menee yksinään ämpäriin ja CAP 220 ja Jallu menevät IndoorGardeniin. Habasta olisi tarkoitus saada mahdollisimman iso puska, mutta noiden kahden kokoa joutuu rajoittamaan saksilla jo tuon kasvupaikankin takia todennäköisesti. Habasta teen kuitenkin jauhetta ja muista todennäköisemmin säilykkeitä tms, joten mennee ihan ok siinäkin mielessä.

Ämpärissä porisee tällä hetkellä faijan vanha akvaarioon tarkoitettu vesipumppu. Jos tuo lähtee tuosta hyvään kasvuun, niin ostan ehkä kompaktimman pumpun alan liikkeestä, koska nykyinen on vähän iso. Lannoitteena on tarkoitus käyttää Puutarhan kesää. IndoorGarden on pohjoismaalaista tekoa oleva vesiviljelyjärjestelmä, joka on tarkoitettu lähinnä yrttien ja salaattien kasvatukseen, mutta saa nähdä miten toimii chileille. Vettä ainakin saa varmaan olla lisäämässä parin päivän välein. Plussana tuossa on hyvännäköinen ulkoasu, joten sitä kehtaa pitää ihan paraatipaikalla olohuoneen matalan hyllyn päällä ikkunan edessä.

Valaisimina toimii tällä hetkellä kolme Ikean Tertial-lamppua, johon on kohtapuoliin tulossa 40W (5500K) ESL-lamput. Tällä hetkellä löytyy 30W ja 28W ESLit (4000K ja 5500K). Jako niin, että yksi ämpärille ja (ainakin yksi) IndoorGardenille. IndoorGardenissa on lisäksi tällä hetkellä vekottimen oma 23W loisteputki. Kolmas lamppu valaisee Coffea Arabica -viljelmää  :)


Orange Habaneron tänään rakennettu ämpärihydro + 28W ESL


Orange Habanero saa valohoitoa


Jalapeno Herculeksen ja CAP 220:n taimet ovat vielä loisteputken hyväilyssä, kunnes vähän kasvavat. (Kamera ei näköjään tykännyt loistareista, kun kuva noin värisee)


Loput siemenet eivät ole vielä saaneet vartta ulos..


Sellaista tänään  :)

Edit:
typot

MegaRatt44

Häikäisevän hienosti kirjoitettu päiväkirjan aloitus. Tällaisia täällä tarvitaankin!

Tuosta multajutusta sen verran, että on varmaan mukavampi käyttää noita kivivillakuutioita. Idätyslautalla on tuo ikävä kypäräongelma.

Toivoisin, että jatkaisit tuota Habaneron kehityksen seuraamista. Itsekin kauppahabaa kasvattelen ja vähän eroja olisi kiva tutkia. Eli ottaisit tavaksi pistää sen kehityksestä välillä kuvaa.

Eipä mitään sen kummempaa. Ei muuta kuin onnellista kasvattelua ja jatka samaan malliin!
Kauden 2012 päiväkirja alotteilla:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11388.0

despo

Jees, kiitoksia vaan  :)

Kasvien määrä nyt on tosiaan suht vaatimaton tällä kertaa, mutta ehkä laatu korvaa määrän (ainakin toivottavasti)..

Eiköhän tuosta Orange Habanerosta tule kerrottua asiaa enemmänkin, koska se nyt on kuitenkin vähän niinkuin pääosassa tässä. Lisäksi odotan kyllä mielenkiinnolla, että miten tuo IndoorGarden soveltuu chileille.

Ryhis

Tervetuloa kasvattelemaan julkisesti! Hyvältä näyttää ja propsit erittäin hyvästä avatar-kuvasta!
https://horinablogi.blogspot.com/<br /><br />Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.<br /><br />
Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset
<br><br>https://twitter.com/Yrtithepreaa

hcjani

Hyvältä näyttää! Muista myös, että tuohon Indoor Gardeniin saa tarpeen vaatiessa lisävarusteena korkeamman valaisinvarren, esimerkiksi Chilitarvikkeesta.

http://www.chilitarvike.fi/tuotteet.html?id=33/314

despo

Lainaus käyttäjältä: hcjani - syyskuu 25, 2011, 22:22:52 ip
Hyvältä näyttää! Muista myös, että tuohon Indoor Gardeniin saa tarpeen vaatiessa lisävarusteena korkeamman valaisinvarren, esimerkiksi Chilitarvikkeesta.

http://www.chilitarvike.fi/tuotteet.html?id=33/314


Jees, kyllä noita meilläkin töissä myydään. Pitää mahdollisesti harkita, koska hinta ei tosiaan ole kovin paha  :)

InkRose

Hyvältä näyttää tosiaan, ja tervetuloa "kasvatuskaapista" ulos!

Toivottavasti pystyt opinnoissa hyödyntämään harrastusta ja vastavuoroisesti siinä samalla sitten projektien ja tutkimusten tuloksilla meitä muitakin valistamaan.

despo

syyskuu 26, 2011, 20:37:31 ip #7 Viimeisin muokkaus: syyskuu 26, 2011, 20:44:27 ip käyttäjältä despo
Nyt taitaa tulla sellainen pieni muutos suunnitelmiin, että täytynee hylätä nuo 40w-lamput, koska eivät mahdu noihin valaisimiini. Tämä olikin pelkona. Nyt on sitten joko tyytyminen noihin 28w lamppuihin tai sitten täytyy keksiä jotain muuta.

Tuolla chilien valaisua käsittelevässä ketjussahan on muistaakseni listattu noita wattimääriä ja kuinka monelle kasville se piisaa. 30W pitäisi taulukon ja perimätiedon mukaan riittää yhdelle chilille, mutta onkos tuolla määrällä minkäänlaisia satoja odotettavissa ämpärihydrosta, joka ei saa auringonvaloa yhtään? Yhtenä vaihtoehtona olisi tietysti ripustaa 55/70w ESL roikkumaan kasvin yläpuolelle ja väkertää sille heijastin, mutta en tiedä rupeaako noin suuri valomäärä jo haittaamaan, kun huoneessa on myös perheen tietokoneet.

Eli 28w periaatteessa riittää, mutta miten pitkälle, olisi kysymykseni tiivistettynä :)

Rundari

Lainaus käyttäjältä: MegaRatt44 - syyskuu 25, 2011, 18:42:40 ip
Tuosta multajutusta sen verran, että on varmaan mukavampi käyttää noita kivivillakuutioita. Idätyslautalla on tuo ikävä kypäräongelma.


Kyllä niitä kypäräpäitä tulee niin kivivillasta kuin mullastakin.

despo

Suunnitelmat muuttu taas sen verran, että lannoite vaihtui. Kävin tänään hakemassa litran pänikät Matoa ja Microa. On nyt ainakin annostelun kanssa iisimpää ja pitäisi tuon vissiin olla PK:ta parempaa kuitenkin lukemani perusteella.

Vielä kun joku osaisi vastata tuohon valaisin kysymykseeni, niin olisin kiitollinen :)

InkRose

Lainaus käyttäjältä: despo - syyskuu 26, 2011, 20:37:31 ip
Eli 28w periaatteessa riittää, mutta miten pitkälle, olisi kysymykseni tiivistettynä :)


Sikäli kuin kysymyksesi nyt oli tuo lainattu, niin siihen liittyvää viisautta löytyy esim. täältä.

despo

syyskuu 27, 2011, 19:30:19 ip #11 Viimeisin muokkaus: syyskuu 27, 2011, 19:36:24 ip käyttäjältä despo
Tarkalleen ottaen kysymykseni oli tämä:

Lainaus käyttäjältä: despo - syyskuu 26, 2011, 20:37:31 ip
30W pitäisi taulukon ja perimätiedon mukaan riittää yhdelle chilille, mutta onkos tuolla määrällä minkäänlaisia satoja odotettavissa ämpärihydrosta, joka ei saa auringonvaloa yhtään?


Olen kyllä lukenut tuon ketjun joskus läpi ja nyt tällä hetkellä luen uudestaan, mutta olisi hyvä jos joku osaisi vähän suuntaa antavaa arviota heittää tuosta mahdollisesta sadosta? Eli onko tuo 30W sellainen, että yksi kasvi pysyy hengissä, vai voiko sillä odottaa jo pienimuotoista satoakin tältä yhdeltä kasvilta?


Edit:
Ja kasvukausi etenee sitä rataa että ämpäriin lisäsin varovasti, hieman ohjeen alittaen, Matoa ja Microa. Helppoa, kuin heinänteko noilla apteekista ostamillani ruiskuilla :)

Niin ja kääräisin vanhan sukkahousun pätkän tuohon vesipumpun ympärille, kun jossain täällä sellaista vinkkiä jaeltiin. Ehkä vähäsen estää noiden juurien tunkeutumista masiinan sisään..

InkRose

Tuo riippuu ihan lajista ja lajikeesta. Helpommille baccoille ja pienille annuumeille (esim. Bolivian Rainbow, Short Yellow Tabasco) voi pienimuotoiseen satoamiseen riittää tuollainenkin, mutta kilotolkulla on turha odottaa syötävää. En menisi vannomaan etteikö pieni chinensekin saattaisi marjan tai pari tehdä, jos ravintopolitiikka on kohdallaan, mutta se menee jo epätodennäköiseksi.

Mr_Green_

Riippuu varmaan siitäkin, mikä lajike on kyseessä. Jos on hyvä heijastin ja lannoitus oikea sekä kasvi kompaktin kokoinen, voisin uskoa, että 30w esl:lla voisi jonkinmoista satoa saada. Kokeilemalla ainakin selviää.. :P Itse sain Bolivian Rainbowsta muutamia marjoja talvella 15w esl kasvivalaisimella.

EDIT: Vastasinpa lukematta mitä InkRose oli kirjoitellut.. :D hehe.. olipa aikas identtinen vastaus..

despo

syyskuu 27, 2011, 20:05:01 ip #14 Viimeisin muokkaus: syyskuu 27, 2011, 20:09:05 ip käyttäjältä despo
Kiitos vastauksista. Tuota vähän epäilinkin.

Tässä mielessä tuo Haba Orange on siis vähän kehno valinta tuohon hydroon, koska mennee vähän hukkaan valon puutteessa ilmeisesti. Muita vaihtoehtoja hydroon olisi esim. CAP 220, Aji Verde (sain juuri tänään siemeniä) tai sitten Jallu Hercules. Olisikohan joku noista vähän suopeampi vähäiselle valaistukselleni?  ???


Mittailin myös äsken pH:n tuosta ämpäristä ja 1ml/1l annostuksella lisättynä reiluun 7l vettä, oli ravinneliuoksen pH laskenut sieltä 8+ jonnekin reiluun seiskaan. Eli tuskin tässä mitään pH Downeja tarvii tosiaan ruveta ostelemaan.

Siku

Uskaltaisin väittää, että noista neljästä habanero on paras. Nuo kolme muuta taitavat kaikki olla habaakin isompia.

InkRose

Ehkä olen ihan harhateillä tässä(kin?), mutta sinuna harkitsisin aktiivihydron (oli se sitten ebb, aero, bubbler tai mikä vain) käyttöönoton jättämistä kevään puolelle tai kunnes saat tehokkaampaa valoa hankittua. Silloin voisi kasvu pysyä vähän maltillisempana. Pysyyhän se tietty saksillakin kurissa.

Mr_Green_

Lainaus käyttäjältä: Siku - syyskuu 27, 2011, 20:09:01 ip
Uskaltaisin väittää, että noista neljästä habanero on paras. Nuo kolme muuta taitavat kaikki olla habaakin isompia.


Ja eipä se Orange habanerokaan pieni ole. Aika leveäksi tuntuisi kasvavan. Ja valoa tarvitsee jonkin verran, jotta satoa tulee. Mutta ainahan kasvia voi leikellä mielensä mukaan pienemmäksi, jotta saa sen pysymään lampun alla, eikä karkaile minne sattuu. Ei se välttämättä mahdotonta ole saada siitä satoa... mielenkiinnolla seuraan tilannetta, jos siellä habsu kasvaa, että tuleeko satoa.. :)

despo

syyskuu 27, 2011, 20:23:36 ip #18 Viimeisin muokkaus: syyskuu 28, 2011, 09:47:54 ap käyttäjältä despo
Lainaus käyttäjältä: InkRose - syyskuu 27, 2011, 20:18:21 ip
Ehkä olen ihan harhateillä tässä(kin?), mutta sinuna harkitsisin aktiivihydron (oli se sitten ebb, aero, bubbler tai mikä vain) käyttöönoton jättämistä kevään puolelle tai kunnes saat tehokkaampaa valoa hankittua. Silloin voisi kasvu pysyä vähän maltillisempana. Pysyyhän se tietty saksillakin kurissa.


Saahan sitä valoa aina hankittua, mutta eri asia sitten, että viitsiikö tähän tilaan pistää tehokkaampaa lamppua  :) Suunnitelmissa olisi mahdollisesti pistää esim. 55W ESL tuon 28 wattisen lisäksi katosta roikkumaan, mikäli ei turhan pahasti loimota tyttöystävän tietokoneen näytölle. Keväästä ei tämän ämpärihydron kanssa hirveästi ole apua, koska tämän huoneen verhot ovat käytännössä aina kiinni, eli auringonvaloa ei tule.

Enkä nyt mitään mahotonta puskaa tuosta ajatellut kasvattaa muutenkaan, eli tod.näk. tulee kyllä saksittua.

Edit:
Tod.näk. tulee tänään laitettua tuo CAP 220 tuonne ämpäriin, koska se kiinnostaa oikeastaan eniten. Lisäksi ei ole ilmeisesti ihan yhtä vaativa valon suhteen. Tehokkaampi lamppu on vielä suunnitelmissa, mutta ensi hätään tulee näillä näkymin laitettua toinen 28w ESL. Luulisi pärjäävän vähän aikaa 56w valomäärällä. Haba mennee siis olkkariin, missä saa vähän auringon valoakin :)

InkRose

Kyllähän sillä ainakin pari kuukautta varmaan kasvaa ihan iloisesti bubblerissakin. Ja hengissä pysyy joka tapauksessa, voi vain tulla saksille sitten käyttöä, mikä toisaalta vain tukevoittaa kasvia eli ei sekään pahasta ole. :)