Despon ekat vesiviljelyviritelmät - kompakti 3. kausi alkamassa

Aloittaja despo, syyskuu 25, 2011, 18:31:13 ip

« edellinen - seuraava »

Heku

Olisi melkein pitänyt laittaa CAP220 bubbleriin. Vaikka onpa sitä nyttenkin n. 1,5l viipaloituna säilöttynä etikkaliemeen ja lisäksi kokonaisina pakastettuna reilun litran verran. Ja tietty 40-50 hedelmää roikkuu vielä pensaassa kypsymässä.

Habanero Orange teki aika hyvän sadon bubblerissa, oli tosin kasvihuoneessa. Muutama kuva löytyy päiväkirjasta.

CAP220 kyllä tulee kasvamaan aikamoiseksi vesiviljeltynä eli saksille tulee käyttöä. Hyvänmakuinen kyllä  on, paljon maukkaampi omaan suuhun mitä esim. Lemon Drop

despo

lokakuu 01, 2011, 13:57:41 ip #21 Viimeisin muokkaus: lokakuu 01, 2011, 15:44:26 ip käyttäjältä despo
Chilit ovat tässä viime kirjoittelun jälkeen vähän kasvaneetkin, mutta mitään ihmeempää edistystä ei ole tapahtunut. Lähinnä yrittävät noita ensimmäisiä lehtiään kasvatella.

Nyt on tosin vähäsen ongelmiakin ilmestynyt, koska kaksi taimea ei näytä aivan täysin terveeltä. Olen varmaan tehnyt jotain väärin, koska tämä kivivillakasvatus ei ole vielä aivan täysin handussa.


Yleiskuva jallusta ja habanerosta. Jallu on ollut periaatteessa vesikuurilla koko ajan. Eilen lorahti todella laimeaa Puutarhan Kesä-liuosta molemmille. Jallu näyttää mielestäni ihan hyvältä, mutta viereinen ei.

Isompi kuva

Sama Habanero, joka on siis ollut bubblerissa (lannoitettu Madolla ja Microlla, 1ml/l annoksella), kunnes pari päivää sitten otin sen pois. Lehdissä näkyvissä selvästi nekroosia ja hieman kloroosiakin.

Isompi kuva

Nykyään bubblerissa oleva CAP 220, joka näyttää aika samalta kuin Habanero viikko sitten. Eli sirkkalehtien reunoille ilmestyy tuollaista tummaa, joka sitten ainakin Habanerolla muuttui nekroosiksi.

Isompi kuva



Eli onko tässä siis kyse mistä? Liikaa lannoitetta vai liian vähän? Joku muu tekee tuhojaan? Harsosääskiä täällä on muutama näkynyt, mutta miten helposti menevät kivivillaan mokomat? Pitäisikö näin pienet "lapset" olla vielä täysin vesikuurilla, vai tarviiko lannoitetta, mutta lorahtiko sitä vähän liikaa?

Valon puutteesta ei pitäisi olla kyse, koska kaikilla on 28W ESL alle viiden sentin päässä (liian lähellä?) ja kastellutkin olen tarpeeksi, joten kuivuudesta ei pitäisi olla kärsitty myöskään.

Edit:
Faktojen perusteella olisi tietysti pääteltävissä, että bubbleriin laittaminen on tuon epäsuorasti aiheuttanut, koska kahdessa bubblerissa olleessa on oireita ja muualla olleissa ei ole oireita. Mikä sitten on tarkempi syy, onkin eri asia.

despo

Bubblerissa näkyy eloa!



CAP 220 on puskenut juuria ulos ruukun kyljestä. Olinkin jo vähän huolissaan, että miten mahtaa juuret voida kun ei mitään näy  :)

despo

lokakuu 03, 2011, 19:02:24 ip #23 Viimeisin muokkaus: lokakuu 03, 2011, 20:38:34 ip käyttäjältä despo
Kävin hakemassa tänään 200W ESL 6400K- osasarjan, hintaa oli koko setillä 100€. Huomenna voisi käydä rautakaupassa koulun jälkeen ostamassa parit tarvikkeet tuon kiinnittämiseen. Samalla voisi yrittää metsästää puuttuvat osat ebbiin. Toivottavasti K-Raudassa on valikoimaa  :)




Päivitetääns vielä hieman tätä lajilistaa:

Ebb & flow:
- 2-3kpl CAP 220

IndoorGarden:
- Jalapeno Hercules
- Orange Habanero

Lisäksi itämässä on vielä 7 pod, joka on vähän siinä ja siinä, että selviääkö ylös tuolta kivivillasta sen jälkeen kun menin sitä vähän sorkkimaan. Ebbi olisi tarkoitus väsätä tuossa viikonlopun aikana valmiiksi, jolloin siirrän CAP 220:t sinne. Saa nyt nähdä, miten noiden parin huonovointisemman taimen kanssa käy. Onneksi noita siemeniä on jonkunmoinen läjä kaapissa varalla, jos menee vituiks :)

disturbed833


despo

lokakuu 03, 2011, 20:40:15 ip #25 Viimeisin muokkaus: lokakuu 03, 2011, 20:43:18 ip käyttäjältä despo
Lainaus käyttäjältä: disturbed833 - lokakuu 03, 2011, 20:35:34 ip
Mistäs tommosen setin tohon hintaan sait?


Puutarhurin verstas Helsingin Sörnäisissä. Kätevästi oman työmatkan varrella, kuten myös Viherpeukku. Tuo 200W ESL oli tosin viimeinen varastossa tuota 6400K-lajia, eli ihan heti ei varmaan saa tuoltakaan.

http://www.puutarhurinverstas.com/catalog/

Siku

lokakuu 03, 2011, 21:27:35 ip #26 Viimeisin muokkaus: lokakuu 03, 2011, 21:33:26 ip käyttäjältä Siku
Kotimatkan varrella on ihan hyvä syy.
Disturbedille: Halvempi = Kärsä
(Heijastimia tulonpäällä)

E: Ei kehtaa päiväkirjaa ihan spämmätä joten:

Hyvältä näyttää. Vesiviljely on jännää ja varmasti palkitsevaa puuhaa. Itsellä ollut samanlainen ESL ja kasvoi kasvit mukavaa vauhtia. Voisin jopa suositella hakemaan Easy rollsit seuraavalla kotimatkalla. Ketjujen kanssa sählääminen oli ainakin omaan makuun hieman rasittavaa :)

despo

lokakuu 05, 2011, 19:43:33 ip #27 Viimeisin muokkaus: lokakuu 06, 2011, 18:59:26 ip käyttäjältä despo
Tuli tuossa väkerrettyä kannattimet ostamalleni 200W ESL -osasarjalle, kun mokoma pitäisi saada johonkin riippumaan. Kattoon olisi tietysti voinut porata reiät, mutta moinen ei näin opiskelijakämpässä käy laatuun. Meni siis vähän monimutkaisemmaksi.


Tarvikkeet:

- Höylätty 18x45 kuusilauta (2kpl 24cm sopi minulle)
- Kulmalevy 160x50x48x3 (terästä kai) 2kpl
- Kattokoukku 30mm 2kpl
- S-koukku 25mm 2kpl
- Erinäinen kasa ruuveja
- Ketjua

Kaikki muut tarvikkeet jouduin ostamaan, paitsi ketjun, jota oli jo ennestään. Yhteensä hintaa tuli reilu pari kymppiä.
Halvalla tietysti pääsee, jos ennestää omistaa sopivaa lautaa/rimaa ja ruuveja.

Vaihe 1)
Tästä se lähtee. Laudanpätkä sahattuna kahteen 24cm pätkään ja toisessa kiinniruuvattuna kulmalevy.
Ruuveja olisi tietysti voinut laittaa lisääkin, mutta pussissa oli tuon verran. Noh, luulisi pysyvän.



Vaihe 2)
Molemmissa laudoissa kulmalevy kiinni. Jos joku ihmettelee, että miksi kulmalevy ei ole laudan päässä asti, niin siihen on hyvä syy.
HOAS:in vuokrakämpissä ei saa seinään periaatteessa ruuvata mitään, mutta seinissä kulkee tätä varten sellaiset suht jykevät listat.
Kannattimet on suunniteltu siten, että kulmalevy ruuvataan seinälistaan kiinni ja ylimenevä laudanpätkä lepää listan päällä/seinää vasten.
Periaatteessa olisi mahdollista vielä lyödä lauta kiinni naulalla listaan, mutta tuo tuskin on tarpeellista.



Vaihe 3)
Kattokoukut ruuvattuna lautoihin kiinni. Seuraavaksi maalaus.



Vaihe 4)
Kannattimet maalattu valkoisella spraylla (jota oli joku vanha jämä), koska seinäkin on valkoinen.
Toivon mukaan hukkuu taustaansa, eikä jökötä niin pahasti esillä. Saattavat saada paremman maalipinnan vielä tulevaisuudessa.



Vaihe 5)
Kannattimet ruuvattu paikalleen. Eivät onneksi pahemmin pistä silmään.



Vaihe 6)
Lamppu asennettu paikoilleen. Viritelmä tuntuu kestävän, eikä onneksi lamppu paljon painakaan.
Bubbleri ja pari taimea paistattelee ESL:in hyväilyssä. Lauantaina tuohon siis tulee ebbi.





Ebbin rakennustarvikkeet: Ikean Samla-säilytyslaatikot 45l, musta alaosa ja läpinäkyvä lisälaatikko.
Tuo alaosa olikin yllätyksekseni paljon tummempi kuin odotin. Kuvan perusteella olisi voinut odottaa läpinäkyvämpää muovia, mutta tuosta hädin tuskin näkee läpi.



Bonuksena IndoorGardenissa kasvavat chilit: Lisäsin äsken vähän lisää valoa, että kasvaisivat tasaisesti.
Nyt on 28W + 23W + 30W, ainakin viikon kaksi saavat mollottaa kolmisteen tuossa.








Ja lisäksi olisin kiitollinen, jos joku osaisi sanoa, että mikä tätä CAP 220:aa mahdollisesti vaivaa? Liikaa vai liian vähän lannoitteita? Vai jotain aivan muuta? Bubblerissa kuten kuvasta näkyy ja lannoitettu Mato + Micro, tosin laimeasti omasta mielestäni.

InkRose

Kyllä on siististi toteutettu valoripustus, täytyy sanoa. Tyylikäs ratkaisu. Hyvältä toki näyttää muutenkin meininki siellä päin. :)

despo

Lainaus käyttäjältä: InkRose - lokakuu 05, 2011, 21:56:15 ip
Kyllä on siististi toteutettu valoripustus, täytyy sanoa. Tyylikäs ratkaisu. Hyvältä toki näyttää muutenkin meininki siellä päin. :)


Ihan hyvin sujuu muuten juu, mutta tuo lehtiään käpristelevä CAP220 vähän tässä harmittaa  :(

InkRose

Sanoisin että tuo pikkuinen saa liian tujua evästä. Muistankohan pahasti väärin jos veikkaan liikaa kalsiumia (ja/tai typpeä)? Aloittelijain osastolta ravinnepuutos-stickystähän se voisi selvitä. Voi myös olla pH:sta kiinni, luulen ma. Itse kun en vesiviljelyjä ole toistaiseksi kokeillut niin niiden kanssa tieto on vain luettua ja mutua. :-[

despo

Lainaus käyttäjältä: InkRose - lokakuu 05, 2011, 22:08:00 ip
Sanoisin että tuo pikkuinen saa liian tujua evästä. Muistankohan pahasti väärin jos veikkaan liikaa kalsiumia (ja/tai typpeä)? Aloittelijain osastolta ravinnepuutos-stickystähän se voisi selvitä. Voi myös olla pH:sta kiinni, luulen ma. Itse kun en vesiviljelyjä ole toistaiseksi kokeillut niin niiden kanssa tieto on vain luettua ja mutua. :-[


PH:stä ei luulisi olevan kiinni, vaikka se onkin vielä liian korkealla (vähäisestä ravinnemäärästä johtuen). Muut taimet ovat nimittäin vielä pärjäilleet pelkällä hanavedellä ja sen pH on 8-8,5 tippatestin mukaan. Tuon bubblerin pH oli lannoitteen lisäyksen jälkeen jotain seitsemän päälle, mutta olen ottanut sieltä sen jälkeen lähes litran vettä pois ja laittanut puhdasta tilalle. Voi tietysti olla tuostakin, kun en minäkään mikään expertti ole..

Varmaan se sitten johtuu lannoiteövereistä, vaikka kovasti yritinkin niitä välttää ja GHE:n ohjeen mukaan pistin 1ml/1l (taimet ja pistokkaat). Kai tuota voisi vielä vähän laimentaa ja katsoa, mitä tapahtuu. Ebbin lannoituksen kanssa pitää sitten olla varovaisempi..

InkRose

Niinnosiis lehtien rullailu tuolla tavalla kielii yleensä magnesiumin puutteesta. Sitä edesauttaa muistaakseni liika kalium ja mm. liian hapan kasvualusta. Harvoin baccat noin reippaasti kyllä reagoivat noin pieniin annoksiin, eli se voi olla muustakin kiinni. Tuleeko juuret jo kuinka hyvin kuutiosta ulos? Ehkä kyseessä on vain tottumattomuus IG:n olosuhteisiin, juurilla liian märkää tai kuivaa.

despo

Lainaus käyttäjältä: InkRose - lokakuu 05, 2011, 22:19:58 ip
Niinnosiis lehtien rullailu tuolla tavalla kielii yleensä magnesiumin puutteesta. Sitä edesauttaa muistaakseni liika kalium ja mm. liian hapan kasvualusta. Harvoin baccat noin reippaasti kyllä reagoivat noin pieniin annoksiin, eli se voi olla muustakin kiinni. Tuleeko juuret jo kuinka hyvin kuutiosta ulos? Ehkä kyseessä on vain tottumattomuus IG:n olosuhteisiin, juurilla liian märkää tai kuivaa.


On sieltä ehkä noin viisi juurta puskenut ulos kivivillasta, osa vedessä asti. Oireet kyllä alkoivat jo ennen, kun juuret tunkivat ulos. Ja samantyyppisiä oireita oli Orange Habanerollakin alunperin, mutta se on vähän päässyt yli niistä, kun siirsin sen pois bubblerista.

despo

lokakuu 09, 2011, 00:11:18 ap #34 Viimeisin muokkaus: lokakuu 09, 2011, 13:44:12 ip käyttäjältä despo
Tuli tänään tuo ebbi rakennettua ja ihan pätevä viritelmähän siitä tuli. Ainoa ongelma oikeastaan on se, että pumppu (5W) täyttää astian piripintaan parissa minuutissa, eikä ylivuotoputki (vaikka onkin leveähkö) oikein pysy perässä. Pitänee siis käydä ostamassa sellainen digitaalinen ajastin, että pystyy säätämään sen käyntiajan tarpeeeksi lyhyeksi.

Kolme kappaletta CAP 220:aa kuitenkin siirsin masiinaan :)

Edit:
Kuvia :)

Yleiskuvaa:




Katkaistu Habanero Tasmanian, juurtumista odotellessa.


Kaikki CAP220:t hieman eri ikäisiä harmillisesti, mutta eiköhän se siitä :)







Edit2:
Jees, tyttöystävä löysi shoppailukierroksellaan Clas Ohlsonilta sen 14,95€ hintaisen digitaaliajastimen. Saa sitten tänään vihkiä ihan virallisesti toimintaan tämän ebbin :)

Pawni

Mielenkiintoinen projekti sulla käynnissä, jatka vain postailua niin voi seurailla :)

Kuinkas kaukana siis pidät tota 200W ESLiä noista kasveista?
Ite tuli kanssa hankittua 250W ESLi, ja nyt oon pohtinu sopivaa etäisyyttä kasveista ettei kärvähdä / leviäis kivasti.
Ensimmäistä satoa odotellessa... :)

despo

Lainaus käyttäjältä: Pawni - lokakuu 11, 2011, 01:17:07 ap
Mielenkiintoinen projekti sulla käynnissä, jatka vain postailua niin voi seurailla :)

Kuinkas kaukana siis pidät tota 200W ESLiä noista kasveista?
Ite tuli kanssa hankittua 250W ESLi, ja nyt oon pohtinu sopivaa etäisyyttä kasveista ettei kärvähdä / leviäis kivasti.


Etäisyyttä on tällä hetkellä joku vähimmilläänkin 15cm. Tuota etäisyyspolitiikkaa olen itsekin miettinyt, että päteekö näihin tehokkaisiin esleihin sama kun natikkaan, eli 100W = 10cm.

despo

Viljelykset näyttää nykyään tältä. Ebbissä tapahtuu edistystä pikkuhiljaa, isoin CAP220 näyttää jo vähäsen paremmalta. Ilmeisesti oli tosiaan ravinteidenpuutosta. IndoorGardenissa sen sijaan menee ihan kivasti, molemmilla kasveilla on jo hyvin kokoa ja ovat oikein hyvän näköisiä. Jallusta jo nipsaisin kasvupisteen poies, jos vähän innostuisi tuosta leviämään.








despo

lokakuu 30, 2011, 11:38:51 ap #38 Viimeisin muokkaus: lokakuu 30, 2011, 12:05:19 ip käyttäjältä despo
Viimeisimmästä päivityksestä onkin aikaa reilu pari viikkoa. En ole jaksanut postata jatkuvasti jotain "kasvit kasvoi 2cm"-viestejä, mutta josko nyt olisi aika. Luulin edellisestä postista olevan enemmänkin aikaa, mutta kalenterin mukaan vain se reilu 2vk. Kasveissa on tapahtunut huimaa edistystä nyt kun ovat saaneet juuret kivivillakuutioista kunnolla ulos ja voivat ottaa kaiken hyödyn irti ebbistä. Myöskin IndoorGardenissa on tapahtunut edistystä, joskaan ei yhtä silmiinpistävästi kuin ebbissä. Alkaa hyvin näkymään erot kasvuympäristössä ja valaistuksessa ebbin eduksi. Varsinkin kun nuo IndoorGardenin kasvit on ebbin kasveja viikon kaksi vanhempia  :) Muissa uutisissa sen verran, että vaihdoin ekan kerran ebbistä vedet tuossa ennen viikonloppua. Lähinnä koska altaan pohjalle oli kertynyt savilitkua sen verran, että halusin päästä siitä eroon. Samalla pistin lisää lannoitetta pojille, niin jaksavat kasvaa. Nyt meni 2ml/l Microa ja 3ml/l Matoa, vai mitä siinä purkin kyljessä nyt neuvotaankaan. Yhteensä siis aika paljon, kun tuolla on vettä sen 20litraa kuitenkin. Saa nähdä, kuinka kauan pullot kestääpi.

Huvittavana yksityiskohtana tyttöystävä sanoi tuossa pari päivää sitten illalla vähän surkeana, kun tuo 200W ESL sammui, että "tulipas pimeää"  ;D



Yleiskuvaa. Takana oleva CAP 220:han on reilun viikon edessä olevia vanhempi ja on saanut nauttia suuremmista valomääristä,
koska on ollut jatkuvasti veljiään lähempänä lamppua. Seurauksena nuo kaksi ovat huomattavasti hontelompia,
kuin kolmas vaikka korkeus heillä onkin samaa luokkaa.



Lisää yleiskuvaa. Tästä näkyy hyvin, miten paljon tuuheampi verrattuna noihin kahteen tuo kolmas on.
Vanhimman katkaisin siinä viikko sitten ja on sen jälkeen kehittänyt komeasti lisää oksia. Aivan valtavat lehdetkin siinä on.



Läheisempi kuva vanhimmasta CAP220:sta. Huikeasti lisää oksia tullut viikossa, mutta olisihan tuon ehkä voinut myöhemminkin katkaista.
Noh, saa nähdä minkälainen tuosta nyt tulee ulkonäöllisesti kun oksat alkavat kunnolla kasvaa ylös. Varsi on sellainen reilu sentin paksu jo.



IndoorGardenin jallu ja habanero. Haba kärsi alkuaikoinaan vähän aliravitsemuksesta ja on vähän kasvu hidastunut sen myötä. Nyt näyttää taas päässeen vauhtiin.
Jallukin on kasvanut ihan komeasti, vaikka onkin hieman hontelo noihin ebbin kasveihin verrattuna.


Tästä näkee vähän noita palovammoja, joita jallu sai kun unohdin siirtää ESL:iä kauemmas tarpeeksi ajoissa.
Molemmissa pientä kloroosia, mutta lisäsin ennen viikonloppua lannoitusmääriä, joten hoitunee sillä.
Pienempi habanerokin on kasvattanut itselleen komeat uudet lehdet parin päivän aikana, kun sai vähän lisää lantaa  :)


Edit:
Kai tuonne tyhjäksi jääneeseen bubbleriinkin voisi heittää jotain kasvamaan, jos vain keksisi että mitä. Haluaako joku suositella jotain, niin ei tarvisi itse miettiä? :P

Seuraavien lajikkeiden siemeniä omistan:
Jalapeno Tam            5
Jalapeno Hercules         6
Tabasco               7
Aji Verde               5
Habanero Orange                 18
Habanero Chocolate              14
Habanero Caribbean Red           4
Habanero Tasmanian               6   
7 pod                3
Naga Morich            25
Cayanne Long Thin         ~50
Surprise Seeds            3 + 5

Nagaa en laita, koska ostin sitä justiinsa kaupasta aika moisen kasan. Mahdollisesti jotain habaa voisi pistää..

chilifani