lokakuu 15, 2024, 10:29:16 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


snun kausi 2012

Aloittaja snu, helmikuu 18, 2012, 19:49:11 ip

« edellinen - seuraava »

snu


Vähän on taas aikaa vierähtänyt viime chilipäiväkirjasta, ja viime kesänä ei edes kasvanut mitään. Nyt kuitenkin on uudet taimet hydroissa, hyvissä ajoin kesää varten. Kauden 2009 päiväkirjan löytää täältä.

Olen nyt muuttanut Helsinkiin ja valitettavasti chilinkasvatusikkunani on aika paljon huonompi kuin tuo Lahdessa ollut. Ikkuna on kyllä aika lailla etelään, mutta sen edessä on aivan liikaa lehtipuita. No, eiköhän sitä silti saa jotain aikaiseksi. Tänä vuonna ajattelin kokeilla istuttaa jokaiseen hydroon vain yhden taimen. Näin jokaiselle kasville jää enemmän valoa, kuin aikaisemmalla 2 tai 3 kasvia per pönttö -menetelmällä. Kasvamassa ovat tällä hetkellä Chile de Seda (Pubescens), Large Brown Habanero (Chinense) sekä Ulupica Large. Mukana menossa ovat myös mullassa kasvavat sitruuna- ja mangopuut.

Kuvia tulee pian, tämä viesti on lähinnä muistutus itselle koska olen kasvit hydroihin siirtänyt.
#419
Eksyminen on suotavaa.

snu


Nyt pitää sitten tyttöystävän ikkunallekin saada ebbi rakennettua... Siinä vielä pitää erikoisominaisuutena olla kissankestävyys. Pitää katsella mitä sitä keksii. :)

Ebbiin on jo kylvettäväksi valittu PI260567 (C. Baccatum), sekä CAP1478 (C. Praetermissum). Kolmas lajike on vielä hakusessa, mutta sen pitäisi olla joku pehmeäpoltteinen ruuanlaitto-chinense. Mitään ihan perus-habaa en kuitenkaan viitsisi kasvattaa, niitä kuitenkin saa tuoreena hyvin kaupoistakin. Siemenlaatikosta löytyy tällä hetkellä nämä vaihtoehdot:

Caribbean Red Habanero
Habanero Sudden Death
Habanero pointed yellow
Big Sun
Limo
Peruvian White
Arriba A Saia

Onko ihmisillä näistä kokemusta? Poltetta saa olla reilustikin, kunhan se ei ole tyypiltään terävä, vaan kohtuu hitaasti kohoava kokonaisvaltainen lämmitys. Kommentoida voi myös makua ja satoisuutta yms.
#419
Eksyminen on suotavaa.

bluesman

 Noista mielestäni paras on Orange habanero l. H.Sudden Death. Hedelmäisyyttä riittää ja kohtalaisesti paukkuja.
Tuoreena paras mutta sopii salsaksi soseutettuna ja savustettunakin.

snu

Kiitos Bluesmanille vastauksesta, valitsin tyttöystävän ikkunalla kasvatettavaksi siis Sudden Deathin. Ikkunalaudalle kuitenkin päätettiin tehdä yhden kolmen kasvin hydron sijasta kaksi kahden kasvin hydroa, joten pistän vielä yhden lajikkeen itämään. Valitsen kasviksi PI441551:n, koska se menee helposti esim. aamiaisleivällä.

Ja sitten niitä kuvia!


Ensimmäisenä yleiskuva mun kasvatusikkunasta. Ikkuna on lähes suoraan etelään, mutta kasvatusta haittaa sen edessä oleva metsäläntti. Ikkunalaudalla oleva iso vihreä juttu on mangopuu, se pienempi on sitruunapuu. Molemmat ihan siemenistä kasvatettu. Keskellä kuvaa ovat ebbien uudet asukit. Oikeassa reunassa, kajarin päällä on pelkässä lecasorassa kertakäyttömukissa kasvavat varakappaleet Chile de Sedalle ja Haballe. Siinä on myös kolme itänyttä Sudden Death habaa ja yksi Ugli.



Lähikuva hydroista, eli Ulupica Large (lähinnä kameraa), Large Brown Habanero ja Chile de Seda. Ulupica oli kasvussa muita jäljessä, ja siksi se on saanut lisävaloa. Nyt se on jo aika lähelle muiden kokoinen.



Chile de Seda oli niin kivannäköinen, että otin siitä vielä lähikuvan.

Toinen karvakuva ja jokaisesta chilistä yksilökuva löytyy Picasasta.
#419
Eksyminen on suotavaa.