joulukuu 21, 2024, 13:49:23 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


CHILIFEST 2012 PALAUTE

Aloittaja kieblack, elokuu 28, 2012, 10:23:26 ap

« edellinen - seuraava »

bluesman

 Hienoa että vanha bluespieru pääsi huudattamaan skittaa (ehkä liian lujaa kuten yleensä?) Sorry jos ei soitto oikein sujunut kramppien takia mutta pääasia on että oli mukavaa ja tapasin monta chiliaktiivia. Kiire tuntui olevan talkoolaisilla joten pitkiin seurusteluihin ei ollut juuri aikaa mutta senverran että naaman tunnistan seuraavilla festeillä.
Juuri nyt taitaa olla Suomessa chiliboomi parhaimmillaan ja tottakai kaupalliset tekijät ovat tärkeitä. Kuka viitsisi kasvattaa esim. 150kg Lemon droppia jos ei sille olisi ostajia? Tai Rocotoja? Tai Gauchoja? Lajikevalikoima on valtavasti lisääntynyt eikä mielestäni Chilifest tee harrastelijalle haittaa tuodessaan esille tuotteita ja tuoretta chiliä. Ohjelmat on sitten eri juttu mitä kukakin arvostaa tai pitää tärkeänä.
Syöntikisa oli fiksu sijoittaa pois torilta, viime vuonna en juuri mitään nähnytkään.
Vollarin myytinmurtajajuttu oli infopläjäys, ihan ok. Eihän kaikki tiedä etteivät chilinsiemenet ole polttavia. Siis ns.välipalashow.
En lyhykäisen visiittini aikana kerinnyt montaa esitystä seuraamaan mutta kun sääkin lauantaina suosi yleisöä niin mikäs sen mukavampaa. Chilijäätelö oli loistavaa! Omasta ja Fenderini puolesta runsaimmat kiitokset kaikille Chilifestin mahdolliseksi tehneille!


Aji Inferno

Hei, nyt wanha (no, chilimielessä kait sitä, koska aloittamassa tätä sirkusta jo 1996) puhaltaa pilliin ja toivoo todella (!), ettei keskustelu menisi aivan kohti Pohjois-Korean onnellisten työläisten vankileirien saaristoa...

Tein tuolla omalla tontillani (auttamassa Fataliin tiskillä) töitä alusta loppuun, ja kun niiltä ehdin, näin yhtä ja toista. Näin ahkeria, innostuneita, kovaa työtä paiskivia ihmisiä, jotka jaksoivat hymyillä ja palvella ihmisiä, vaikka jalat olisivat olleet kaatumassa alta. Näin tyytyväisiä asiakkaita. Näin paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja kuulin hyvää musiikkia mm. Bluesmanilta, jonka soitossa todella kuuluu Blues! Respectiä!  Näin hienon miehen, Javun saavan todella ansaitsemansa tunnustuksen työstä chiliharrastuksen hyväksi. Näin ja koin aivan helvetin hienon ja hienosti vedetyn tapahtuman, jossa hyvä fiilis ja harrastuksesta monille luonnollisesti syntynyt asioiden myyminenkin olivat hyvin tasapainossa.

Toisin sanoen: helvetin hienosti tehty - ja respectiä teille KAIKILLE, jotka tämän toteutitte!! Yleisössä tai toimitsijoina. :)  Olen omalta osaltani pirun ylpeä joka jampasta, ikään ja sukupuoleen katsomatta!! Tällä tavalla chiliharrastusta ja ehkä jopa -elämäntapaa edistetään!

Kaupallisuudesta: ilman niitä rohkeita, jotka ovat omalla riskillään laittaneet pystyyn pienet chiliin liittyvät putiikkinsa, me emme nyt saisi suomalaisesta supermarketista tai edes kotimaisesta verkkokaupasta niitä asioita, joita haluamme. Nuo yritykset eivät ole rahantekoautomaatteja. Voin taata, ettei niillä osteta Lamborghineja ja elellä leveästi. Ne ovat harrastuksen jatkeita, keinoja toisaalta tarjota meille chilimielille haluamiamme asioita kotimaassamme - ja jonkinlaisia tapoja myös sitä tehdessä ansaita jotain millä maksaa laskut, vuokrat, mitä kenelläkin sitten on. Pyydän: älkää nyt, eikä jatkossa kritisoiko pienen maamme chiliyrittäjiä. He eivät ole Microsofteja, Ikeoita eivätkä Inteleitä. He eivät ole ahneita paskoja. He ovat ihmisiä, jotka olen enimmäkseen tuntenut jo tämän harrastuksen alusta alkaen. He ovat ihmisiä, joilla on suuri chilisydän ja rohkeutta tehdä jotain mitä harva tekisi.

Kunnioitan heitä.

Aina voi tehdä asioita paremmin. Tiedän sen tuskallisen hyvin jo tämän foorumin puolesta, jo hyvin yli toistakymmentä vuotta tässä pyörineenä ja kenties miljoona virhettä tehneenä. Mutta täällä yhä ollaan, ja yritetään joka päivä tehdä asioita hiukan paremmin. Chilifest 2012 Tampereella tehtiin niin hyvin, pitkälti vapaaehtoisvoimin, että nostan vain olematonta hattuani ja kiitän teitä!!  8)

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: Täti-E - elokuu 28, 2012, 23:33:07 ip
Hehe!Pakko kommentoida väliin: joo, se olen minä joka siinä on Chiliparkille mukia tyrkänny kouraan..oli hauska nähdä vaikken tiennytkään kuka sä niistä kaikista olit  ;D Mähän ryykäsin sinne hommiin perjantaiks sen kummemmin miettimättä missä mun ois kuulunu olla vaan menin sinne missä musta oli hyötyä/apua. En hetkeäkään ajatellut MISSÄ mun yhdistyksen jäsenenä kuuluis olla ::) "pölllin" paidankin vahingossa ja päätin siitähyvästä mennä leikkimään infoon hetkeksi lauantainakin..hyvällä seurallahan tässä ei ollut mitään tekemistä :D kiitosta vain pojat ja Hessi.

Varsinaisen palautteen raavin kasaan myöhemmin ku jaksan.


Ja osoitit samalla aivan helkkarin hienoa asennetta!! Iso respect ja rokkenrollia! :)

Ryhis

Pohjois-Korea mainittu!

Minä en päässyt festeille, mutta olen pahoittanut mieleni koska festeistä näkemissäni kuvissa sorsitaan meitä ruotsinkielisiä.



Lain mukaan kaikki informaatio pitää olla molemmilla virallisilla kielillä. En näe ruotsinkielistä hinnastoa missään, enkä osaisi tukea ilmaista festivaalia koska ohjeistus on vain suomeksi.
https://horinablogi.blogspot.com/<br /><br />Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.<br /><br />
Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset
<br><br>https://twitter.com/Yrtithepreaa

Macex

Lainaus käyttäjältä: Mattson - elokuu 29, 2012, 09:52:48 ap
Mutta silmiini pisti kyllä ainakin jossain katsomassani videossa lavan laidalla "huitova" viittomakielinen selostaja jos nyt en vallan väärin nähnyt... Siitä pinnat.
Kyllä, paikalla oli viittomakielen tulkki.

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

TunturiTiger

elokuu 29, 2012, 10:40:59 ap #25 Viimeisin muokkaus: elokuu 29, 2012, 10:52:38 ap käyttäjältä TunturiTiger
Tais noi sitten olla melko onnistuneet festarit palautteesta ja vieläkin jatkuvista roffeista päätellen. :o


E: ChiliPark: Mä tietysti vien tämän palauteen tapahtumanjärjestäjille, mutta liikoja en voi luvata. Se, ettei yksittäinen henkilö näe, mitä yhdistys tuolla tekee, ei vain ole aina korjattavissa. Tuon kolmen päivän aikana Chiliyhdistyksellä oli reilusti toistakymmentä ohjelmanumeroa lavoilla. Olet kuitenkin tervetullut ensivuonna talkoisiin itsekin mukaan! Porukassa oli hyvä tunnelma ja kaikille tais jäädä kuitenkin hyvä mieli.

Whili

elokuu 29, 2012, 12:16:37 ip #26 Viimeisin muokkaus: elokuu 29, 2012, 12:35:54 ip käyttäjältä Whili
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno / CHILIFEST 2012 PALUTE - elokuu 28, 2012, 21:51:15 ip
Heinän tiskillä oli tuoretta lajiketta jos toisenkinlaista. Niille, jotka ostivat noita idätystä varten, yksi kommentti: lajikkeista pari ei ollut ihan sitä, mitä nimilapussa luki. Syyksi todettiin siemenkaupan tekemä virhe. Aji Amarillona myyty punainen baccatum ei ollut Aji Amarillo (jo nimi kertoo jotain: Amarillo = keltainen). Tiedän kyllä monia punaisia baccatumeja, mutta tuon kaltaista en muista kasvattaneeni. Saattaa olla jokin Aji Rojo (= punainen) Perun alueelta, eli ei sinänsä kaukana Amarillosta. Samaten, Madame Jeanette ei ollut Madame Jeanette, vaan jälleen hyvin läheinen sukulainen, Surinam Red. Aito Madame kun on oranssi, tämä taas punainen. Sinänsä pikkuasioita, mutta saattavat kiinnostaa kasvatuksen "vakavasti" ottavia.


Tuosta "Janne-mummosta" ja sen oikeasta nimestä on tässä koko kesä väännetty kättä, niinpä NYT olisi kiva tietää tuon Penan myymän Aji Amarillon tarina.
Kuten jo Aji Infernokin tuossa totesi, niin amarillo on keltainen !!  Kertokaapa te jotka asiasta enempi tiedätte.



Maukas lajike  ;D Olisi kiva tietää millä nimellä ensi vuonna häntä kasvattelen.

E:Tämä tarina löytyy myös tuolta Lajikkeiden tunnistaminen -ketjusta, jotenka jatketaan tuumailua siellä  :)

Mika73

elokuu 29, 2012, 14:25:03 ip #27 Viimeisin muokkaus: elokuu 29, 2012, 14:29:09 ip käyttäjältä Mika73
Kiitokset loistavasta tapahtumasta jälleen kerran 8)

- Loistava valikoima tuotteita löytyi eri kojuista. Pähkinöitä ei löytynyt keneltäkään, mutta chipsejä senkin edestä. Poppamieheltä lähti mukaan useampi erillainen kastike, 1KG Barbados, 1KG Savuchili, Savuinen Wiski, Vampyre Wings kastike, Savu Trio, Chilimurska, 4 pussia chipsejä ym. Fataliilta savustettua chilirouhetta ja Naga toffeeta,  Savuhovilta Hot Köttiä ja t-paita, tapahtuman t-paita on tälläkinhetkellä päällä töissä ja tähän ehti jo asiakaskin kiinnittää huomiota.. Kuulemma heidän asiakkaansa oli osallistunut Naga kilpailuun.. Maailma on pieni ja tulinen..  :)

- Heviburger tuli vihdoin testattua, vaikka Locosin burgerilta olo olikin jo ähkynä.. Diablosta tuttu liekehtivät huulet efekti oli myös Heviburgerissa.. Mitä kastiketta lieneekään tulisemmassa versiossa. Pihvit olivat yllätys, kun välistä löytyikin siansiivua..  :)

- Leipomosta tuoreena suoraan uunista toimitettu habanero suklaakakku oli kermavaahdolla aivan loistava.. Habaneroa en tässävaiheessa enään maistanut..

- Jäätelöä olisi pitänyt maistaa muitakin makuja, kun sitruunaa.. Chiliä ei tässä miedossa maussa huomannut... Jäätelöä voisi vaikka valita kolme eri makua samaan kippoon..  ;)

- Chili siideristä en niin välittänyt, moni muu puhui anniskelualueella samaa. Drinkit olivat kuulemma hyviä. Voikun olisi tullut testattua myös niitä..

Paluumatkalla junassa vatsassa tuntui että chiliä oli tullut nautittua... Herkkua oli siellä monenlaista..  :)

Tampereella olisi pitänyt majoittua tai tulla autolla, reppu painoi paluumatkalla kun synti ja molemmissa käsissä oli muovipussit lisäksi.. Tuolla olisi viettänyt mielellään useammankin päivän... Itselle tapahtuma oli täysi kymppi ja kauniis kiitos siitä kaikille, tulevia chilitapahtumia odotellessa...  8)

Tyttii

Lainaus käyttäjältä: ChiliPark - elokuu 28, 2012, 21:34:46 ip
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 28, 2012, 13:46:44 ip
tätä voinee pitää myös jonkinlaisena palauteketjuna.


Älkää nyt viitsikö, kyllä siellä raha haisi. Eihän kauppatorillakaan kukaan kerjää rahaa sen toiminnan ylläpitämiseksi.

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 27, 2012, 11:02:42 ap
Kaikki pystyy osallistumaan talkoisiin! Se on vaan asenteesta kiinni.


JS


Itse 3 pitkää päivää paikalla olleena jäi päällimmäisenä mieleen mahtava, avulias porukka. Puolitoista kättä käyttävänä sain kaiken avun ja ystävällisen hymyn, jota tarvitsin. Luulisin näin olleen muidenkin talkoolaisten kohdalla.

Mitä kaupallisuuteen tuli, usea myyjä käsittääkseni myi tuotteitaan halvemmalla, millä esim. verkkokaupasta tuotteet saa. Talkoolaisena sain myös tuotteita vieläkin alennettuun "hyvä-veli"hintaan. Ukkokin pääsi kympillä linkoon!

Kaikenkaikkiaan jäi hyvä fiilis tapahtumasta. Jos vain kynnelle kykenen, olen paikalla ensikin vuonna. Pikku fiilausta ja tapahtuma on vuosi vuodelta parempi, laajempi, helpommin hoidettava tiedon ja kokemuksen lisääntyessä.

Ensi vuonna yhdistys voisi tosiaan myydä kaffeeta. Sitä ei alueelta tava-kansa saanut. Se olisi helppo toteuttaa ja jotain lanttia ropisisi yhdistyksen kassaan. Iltaisin voisi sopia tapaamispaikan halukkaille (yhdistyksen taukoteltta?), jolloin voisi purkaa päivän tapahtumia ja puutteita korjata.

Omasta puolestani haluan kiittää kaikkia paikalla olleita. Hyvä me!
Päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0
Do not argue with an idiot. He will drag you down to his level and beat you with experience.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: ChiliPark - elokuu 28, 2012, 21:34:46 ip
Arvostan suunnattomasti vapaaehtoistyötä. Kun siitä tulee itsetarkoitus, menettää se arvonsa.
Vapaaehtoistyö on mielestäni pyytteetöntä, eikä sen tekijöiden pitäisi sortua syyllistämiseen.
JS

Hyvä Chilipark. Tällä kertaa kirjoitan tämän silkkihansikkain:

En itse ole kuullut mistään suunnasta, että yksikään talkoolainen olisi syyllistänyt muita jos eivät talkoisiin pääse. Kaikki talkoolaiset tekivät niskat limassa hommia ja silti jaksoivat hymyillä vieraille ja auttaa vuoroin vieraita ja Poppamiehen yms. kaupallisten toimijoiden edustajia. Chiliyhdistys mahdollisti tämän tapahtuman.

Yhdessä vaiheessa perjantaina iso osa porukkaa lähti nagaa punnitsemaan ja scovillemittauksia alustamaan ja iso osa lähti Poppamiehen johdolla chilirockia puuhaamaan. Meille jäi aivan olematon miehitys kojulle ja torialueelle. Tässä kohtaa näin töistä festarialueelle voipuneena lipuneen XBOW:n, jonka sain "värvättyä" yhdistyksen kojulle asiakaspalvelutyöhön. Iso käsi hänelle, oli kaivattu apu tuolloin!

Ja tällä kaikella haluan edelleen painottaa, että me talkoolaiset emme kyllä ole missään yhteydessä syyllistäneet muita, vaan ottaneet avosylin vastaan festeille! Xbow joutui tällä kertaa hommiin, mutta mulle siitä paha mieli tuli, kun revin hänet lähes väkisin hommiin  :-\

Ja olet oikeassa siinä, että sitä kaljaa sai pieneenkin pikariin. Se on kuitenkin valinta muiden joukossa, tilaako ison vai pienen kaljan, se ei ole festareiden "syy" jos tilaat pienen.  ;)

---
Back to business.
Tyttii teki muuten yhdellä kädellä kanssa sellaisen suorituksen, että heikompaa hirvittää, teräksinen Tyttö!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Siku

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - elokuu 29, 2012, 15:24:57 ip
Tyttii teki muuten yhdellä kädellä kanssa sellaisen suorituksen, että heikompaa hirvittää, teräksinen Tyttö!


Todellakin. Talkoolaisten kahviteltta toimi aivan mahtavasti ja ruokaa sain niin aamukrapulaan, kuin illanpäätteeksikin. Limpparipullot oli mukava ekstra nappasta mukaan flaijereiden jakoon.

Paikanpäälläkin jo mainitsin, mutta parannusehdotukseni on: Lisää porukkaa kahvitukseen! Mahtokohan tytöt päästä kertaakaan lepäämään saati alueelle kiertämään, kun tekivät hommia aamusta yöhön.

Parhaan innon seuraaviin talkoisiin antaa se kun pääsee itsekin näkemään mitä on saatu aikaan.

Tyttii

Lainaus käyttäjältä: Siku - elokuu 29, 2012, 16:23:56 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - elokuu 29, 2012, 15:24:57 ip
Tyttii teki muuten yhdellä kädellä kanssa sellaisen suorituksen, että heikompaa hirvittää, teräksinen Tyttö!


Todellakin. Talkoolaisten kahviteltta toimi aivan mahtavasti ja ruokaa sain niin aamukrapulaan, kuin illanpäätteeksikin. Limpparipullot oli mukava ekstra nappasta mukaan flaijereiden jakoon.

Paikanpäälläkin jo mainitsin, mutta parannusehdotukseni on: Lisää porukkaa kahvitukseen! Mahtokohan tytöt päästä kertaakaan lepäämään saati alueelle kiertämään, kun tekivät hommia aamusta yöhön.


Kaisuli-Haisulin kanssa oli kiva tehdä ja olla. Pääsin itsekin kiertelemään ihan riittävästi. Kipsin kanssa auringossa olo oli ehdottomasti nou thänks. Taukopaikalla olon etu oli myös se, että väkisinkin näki kaikki talkoolaiset. Nälkä ja jano kun tuli kaikille jossakin vaiheessa. Ensi vuonna toivottavasti olisi enemmän vaihtelua ruokiin (salaatti, pasta, riisi). Poppamieheltä sai onneksi sooseja, kun vaan kävi hakemassa.
Päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0
Do not argue with an idiot. He will drag you down to his level and beat you with experience.

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: ChiliPark - elokuu 29, 2012, 14:39:25 ip
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 29, 2012, 10:40:59 ap
Olet kuitenkin tervetullut ensivuonna talkoisiin itsekin mukaan!

Olet esittänyt tätä aikaisemminkin. Olen antanut mielestäni pätevän selityksen siihen, miksi en voi.
Kun esität toistuen minulle tämän tarjouksen, niin rohkenen kysyä sinulta: Toisitko sinä vaimosi
talkootyöhön? Eihän se ole kuin asenteesta kiinni, näinhän sinä kirjoitit.

Enkö kelpaa kävijänä?

JS

Ensimmäiseen kysymykseen vahva KYLLÄ! Valitettavasti vaimoni on juurikin nyt kuntoutusjaksolla ja hän itsekin harmitteli tätä. Olisi halunnut olla paikalla ja varmasti olis jotain voinut tehdäkin. Kuten sanoin, se on asenteesta kiinni. Ei pyörätuoliin päätyminen tarkoita, etteikö voisi elää ja tehdä samoja asioita kuin ns. terveetkin. Ei pidä luovuttaa vaan kerätä sisua ja jatkaa eteenpäin.

Toiseen kysymykseen myös kyllä. Olet erittäin tervetullut ensi vuonna taas festareille talkoisiin tai kävijänä.

Tyttii

Nyt kyllä Chilipark on sitä mieltä, että hän saa olla eri mieltä ja antaa palautetta, mutta kun hänelle vastataan, kaikkien pitääkin olla samaa mieltä hänen kanssaan. Mitään muuta vastausta ei kelpuuteta. Edes ystävälliseen sävyyn kirjoitettua.

Tsemppiä silti Chiliparkillekin. Kyl tää tästä.
Päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0
Do not argue with an idiot. He will drag you down to his level and beat you with experience.

Whili

Lainaus käyttäjältä: Mika73 - elokuu 29, 2012, 14:25:03 ip
- Heviburger tuli vihdoin testattua, vaikka Locosin burgerilta olo olikin jo ähkynä.. Diablosta tuttu liekehtivät huulet efekti oli myös Heviburgerissa.. Mitä kastiketta lieneekään tulisemmassa versiossa. Pihvit olivat yllätys, kun välistä löytyikin siansiivua..  :)

- Leipomosta tuoreena suoraan uunista toimitettu habanero suklaakakku oli kermavaahdolla aivan loistava.. Habaneroa en tässävaiheessa enään maistanut..

- Jäätelöä olisi pitänyt maistaa muitakin makuja, kun sitruunaa.. Chiliä ei tässä miedossa maussa huomannut... Jäätelöä voisi vaikka valita kolme eri makua samaan kippoon..  ;)

- Chili siideristä en niin välittänyt, moni muu puhui anniskelualueella samaa. Drinkit olivat kuulemma hyviä. Voikun olisi tullut testattua myös niitä..

-Hevipurkeri, loistokamaa. Miedossa habasoosia ja tulisemmassa Tuli ja leimaus -soosia.
-Suklaakakku..  aivan mieletöntä !!
-Jäätelöt tuli maisteltua kaikki ja sunnuntaina vielä lähtiessä tyhjennettiin kipot. Joo, sitruuna oli "mautonta", mutta mansikki ja appelsiini
aivan mahtavia ja salmiakki taivaallista. Tätä kun saisi lähikauppaan.
-Siideri tuli kans testattua, eipä ihmeellistä.

TunturiTiger

Vaimollani on myös neurologinen etenevä sairaus, johon myös kuuluu fatiikki. Hänellä on myös sähkäri ja pari henkilökohtaista-avustajaa. Sitähän varten nuo avustajat ovat, että ne mahdollistavat mahdollisimman normaalin elämän. Mutta oli miten oli. Palautteesi on otettu vastaan ja se huomioidaan seuraavaa Chilifestiä suunnitellessa.

shp

Ihan helmi festarit oli tänäkinvuonna! Hieno huomata että edellisten festareiden virheistä on opittu ja saadaan joka vuosi parempi tapahtuma.
Festariviikon alussa tuli jänskättyä säätä, kun vettä lupasivat, mutta aurinkoahan sieltä sitten pukkasi, perinteitä kunnioittaen.

Suurin parannus oli tapahtunut talkoolaisten järjestäytymisessä, ainai tuntui riittävän porukkaa tekemään tarvittavat hommat. Yhdistyksen ständin miehitys nyt ei ihan mennyt listan mukaan, mutta aina siellä kuitenkin joku oli.

Kasvien myyminen oli mielestäni loistava idea, sen näki myös menekistä =)
Yksi asia jäi vaivaamaan, miksi yhdistys ei myynyt maitoa itse, vaan poppamiehen puolesta?

En viitsi erityiskiitoksia kenellekkään laittaa, koska kuitenkin unohtaisin jonkun, joten iso kiitos tasaisesti kaikille! =)
:) ;) :D ;D :o 8) ::) :P :-* >:D ^-^
Lisää lärviöitä tekstin perään, ettei mene liian vakavaksi
Failure is always an option, success rarely.

Kärsä Babar

Yhdistys ei myynyt sen takia maitoa että yhdistyksellä ei ole tuollaisia kylmäsäilytystiloja. Maidon myynnin piti muutenkin tapahtua muualla mutta ajateltiin että helpottaaksemme ihmisten tuskaa, voisi olla parempi että sitä saa ilman jonoa yhdistyksen avustuksella. Taloudellinenkin riski on olemassa tuotteessa jossa menee päiväys pian.
Seuraavan vuonna siihen kannattaa toki miettiä uusia kuvioita.

Itsekkin olen kasvien myynnistä samaa mieltä. Loistava idea. Kasvien myynnin ohessa pääsi antamaan kasvatus neuvoja sekä jakamaan chilitietoutta. Jopa ihmiset jotka eivät siitä ostaneet, uskalsivat tulla kyselemään neuvoja.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

Kärsä Babar

Osaakos joku muuten sanoa, mihin päätyi kilpailuissa käytetyt viivakoodin lukijat ja scovillemittauksessa käytetyt pipetit?
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

calm

Kyllähän tämä festivaalitapahtumana on tainnut muotonsa löytää, yllättävänkin vahvasti. Järjestelyissäkin tällä kertaa enimmäkseen ulkopuolisena nähtynä onnistuttiin lähes täysin. Ainoina puutteina hivenen näkymätön opastus kisalavalle, lehtisessä toki oli kartat ja paikalle porukkaa osasikin kuvissa nähdyin määrin, mutta torilavan edustalla oli joitain ihmisiä odottamassa kisoja juuri ennen ilmoitettua alkamisajankohtaa. Toinen puute oli sunnuntain osalta puuttuneet mainostenjakajat (mitä nyt sitten ite paikkasin pari tuntia pääportilla ennakkoon ilmoittautumatta). Sitten joskus kun vielä kaupallinen järjestäjä järjestää isot näytöt, niin mitäpä juuri enää Ihan Oikeista festareista puuttuisikaan. Voisi sanoa yhdistyksen tavoitteen chilien esilletuomisessa saavutetun.

Kävijämääräarviot vaikuttavat suorastaan päättömän suurilta, jos vertaa vaikkapa Oulun perinteisen formaatin kahden päivän musiikkifestareihin. Qstockissa oli tälle vuotta 28000 kävijää, Chilifestissä taittiin mainostaa käyneen 26000? Vapaaehtoisvoimin Qstockikin pyörii, työvoimaa vaan on monikymmenkertaisesti..

Mutta siis, kyllä chilin esilletuonnissa on edistytty aika kauas vuoden 2007 (Hra47:n kanssa pohdittu 2005 meni siis parilla vuodella pieleen) ensimmäisestä yhdistyksen TTY:n pihalla ilman juurikaan mitään varusteita järjestetystä tapahtumasta. Moni asia siitäkin tapahtumasta pyörimään lähti; missä mitoissa festivaalit lie toisen viiden vuoden päästä. Samaa yhteisöllisyyttähän tämmöisessä formaatissa ei kyllä enää tavata kuin vielä vuonna 2009 (Lahden tapahtumahan sinänsä oli sarjassa toisenlainen, koska se oli vain yhdistyksen jäsenille), tämän mallin festarit pyörii kuitenkin vahvasti kaupallisuuden ehdoilla.