joulukuu 21, 2024, 13:50:16 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Kasvihuoneen lämmitysratkaisut

Aloittaja Kalakukko, syyskuu 26, 2012, 11:56:14 ap

« edellinen - seuraava »

Jump

No niin kohta on kannettava chilit sisälle ja sitten vain odotellaan loppujen kypsymistä.

Tässä syksyn mittaan on tullut myös mieleen kasvihuoneen lämmittäminen. Oma kasvari on edelleen hiukan kesken, joten tänä syksynä sitä ei lämmitetä. Tarkoitus on kuitenkin saada se lopullisesti valmiiksi vielä syksyn aika, joten ensi keväällä lämmitykselle voisi olla käyttöä. Täällä pohjoisessahan valoa on keväällä ylen määrin, mutta ei lämpöä. jos kasvukauden saisi aloitettua vaikka kuukautta aiemmin se olisi kova juttu.

Ensimmäisenä on tietenkin tarkoitus tehdä kasvarista mahdollisimman tiivis ja hyvin lämpöä pitävä. Eli Finnfoamia seinien alareunaan ja mahdollisesti myös lattiaan. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, sillä vaikka aurinko lämmittääkin päivällä ovat yöt edelleen kylmiä. Eli tarvitaan siis lämmitystä.

Vaihtoehdoista on rajattu sähkö pois, koska se on kallista ja kasvihuoneeseen ei sähköä tule. Lisäksi kasvihuone on etäällä vakituisesta asunnosta ja tämän takia lämmitys pitäisi olla helppohoitoinen. Jokainen automaattinen lämmitysjärjestelmä tarvitsee kuitenkin sähköä ainakin ohjaukseen ja mahdollisesti myös muuhun. Tämä on helppo ratkaista aurinkopaneelilla, akulla ja säätimellä. Mutta entäs sitten loput?

Öljykattilan (poltin ja kiertovesipumppu) saisi ehkä pyörimään invertterin kautta  akulla, mutta kuinka suuren aurinkopaneelien tehon tämä vaatisi? Kattiloita ja polttimia saa halvalla, mutta lisäksi pitäisi varmaan hankkia varaaja ja muutama  patteri.

Petrolilämmittimet voisivat olla ihan hyviä, mutta niiden toiminta-ajat ovat suhteellisen lyhyitä ja petrooli on kallista. Toki lämmittimet ovat vastaavasti halpoja.

Mitä muita vaihtoehtoja olisi?

ChIlIDoG

Tyhjiöputkikeräimet. Jossain lehdissä (suomela jne.) on joku firma kaupannut telinettä, missä on putket ja pieni vesisäilö yläosassa. hinta jotain 350€

Jump

Eteen tuli mielenkiintoinen vaihtoehto lämmittimeksi eli monipolttoaine retkikeitin. Näissä siis palaisi myös polttoöljy. Netti on täynnä näitä keittimiä, mutta tunnetut merkit ovat taas kalliita verrattuna kiinalaisiin. Tässä  yksi esimerkki keittimestä:


Hinta Ebayssa noin 40€ ja teho on noin 2 - 3kW

Tuossa kuvassa olevassa mallissa on polttoainesäiliö samassa paketissa polttimen kanssa, mutta suurimmassa osassa säiliö on erikseen. Ja kun poltin on erikseen on modaaminen tietenkin helpompaa. Jos noita polttimia laittaisi pari ja rankentelisi niille jonkinlaisen kaminan tai vastaavan johon ne laittaisi. Tällä tavalla palokaasut saisi johdettua helposti pihalle. Polttoainesäiliöksi sitten reilusti isompi pönttö, jotta toiminta-aika olisi pidempi. Mitäs raati on ajatuksesta mieltä`

masaiman

Lämmittäisin tuolla polttimella vielä esim 50l vesiastiaa.

Jump

Lainaus käyttäjältä: Mattson - syyskuu 28, 2014, 11:33:36 ap
Lämmittäisin tuolla polttimella vielä esim 50l vesiastiaa.


Joo ilman muuta lämpöä pitäisi saada myös varattua johonkin ja vesi olisi tähän hyvä.

ChIlIDoG

Vesi on hyvä varastoimaan lämpöä kun luovuttaa sitä huonosti :)

lisäksi kun valat lattian lattialämmitysputkineen ja kaivat tuon vesisäiliön poteroon kasvarin alle, niin pitäisi toimia painovoimaisesti. Tietty paisunta-astian se toki myös tarvii.

masaiman

Tää nyt on tää ikuinen juupas eipäs kinastelu tehokkaimman (=useimmiten kalleimman) ja edullisimman vaihtoehdon välillä. Neliön palikka vaan ei mene pyöreään reikään millään vaikka kuinka inttäisi... sanoisin että vesipytty on parempi vaihtoehto kuin ei vesipyttyä.

Jump

Laitoin yhdelle Ebay myyjälle hintaehdotuksen tuossa kuvassa olevasta retkikeittimestä. Katsotaan pääsemmekö kauppoihin.

Suunnitelma olisi ensin testata tuota keitintä polttoöljyllä ja jos se toimii niin sitten jatketaan. Yhden myyjän sivuilla tuon tehoksi luvataan 2100W. Teho tietenkin riippuu käytettävästä polttoainesta, mutta jos teho on edes noin 2kW niin uskoisin sen riittävän alkuun. Toki kaikki suunnitelmat tehdään siten että toisen polttimen voi lisätä systeemiin ilman suurempia muutoksia.

Tuon noin 2kW tehon tuottamiseen menee noiden myyjien tunnissa noin 0,13l polttoainetta ja tuon säiliö koko on vain 0,45l. Tuolla ei siis kauaa kasvaria lämmitetä ja ensimmäisenä eteen tuleekin isomman polttoainesäiliön rakentaminen. Eli poltin tuosta säiliön päältä irti ja lisää putkea polttimen ja isomman säiliön väliin. Tässä on pieni ongelma tuo polttimen toimintaperiaate, jossa siis polttoaine höyrystetään ennen polttamista. Tästä aiheutuu tietenkin painetta ja tämä paine vaikuttaa siis myös polttoainesäiliössä. Jotta virtaussuunta on oikea pitää säiliön paine olla vielä suurempi ja senhän takia tuossa säiliössä onkin tuo pumppu. Suurempaan polttoaine säilöön paine pitää saada aikaan esim. polkupyörän tai auton renkaan pumpulla, jotta hommassa on järkeä. Yksi vaihtoehto olisi toteuttaa paineistus tähän tapaan:



Tuossa liekki lämmittää myös säiliössä olevaa polttoainetta ja varmistaa näin virtauksen. Äkkiseltään tuo tuntuu kuitenkin vähän vaaralliselta ratkaisulta jos polttoaine pääseekin lämpenemään liikaa. Eli ehkä on turvallisinta paineistaa polttoainesäiliö vaikkapa auton renkaan täyttämiseen tarkoitetulla pumpulla.

Sitten olisikin vuorossa kaminan suunnittelu, mutta jätetään se myöhempään. 

masaiman

Kuvittelisin että esim 20l jerry tankkina vaikkapa metriä ylempänä aiheuttaisi jo jonkin verran painetta graviaatiolla. Tietty nesteen määrä vaikuttaa mutta luulis toimivan ainakin jonkin aikaa. Kuinka kauan, se on mysteeri. Jonkun reguventtiilin hankkiminen ja muu hifistely saattaa äkkiä tulla kalliimmaksi kuin kaupallinen versio... Tuon kamiinanhan askartelee vaikka 200l öljytynnyristä.


Miquel

Lainaus
Lainaus käyttäjältä: Jump - syyskuu 28, 2014, 21:36:01 ip
Suurempaan polttoaine säilöön paine pitää saada aikaan esim. polkupyörän tai auton renkaan pumpulla, jotta hommassa on järkeä.


Tuo ei toimi ilman "rakkoa" eli kumipussukkaa joka pitää ilman/nesteen erillään. Muuten säiliössäsi oleva paine karkaa heti kun "korkki aukeaa"
Omakotitalojen kalvosäiliö toimisi varmasti oikein hyvin antaen esimerkiksi 30l tavaraa tasaisella paineella, jonka voit itse säiliötä pumpatessa määrittää. Imettelen tosin että miten paineistetusta säiliöstä ei sitten se polttoaine lorise polttimen läpi yhtäkyytiä pihalle, paloi tai ei?  ::)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Jump

Lainaus käyttäjältä: Miquel - syyskuu 29, 2014, 14:53:41 ip
Tuo ei toimi ilman "rakkoa" eli kumipussukkaa joka pitää ilman/nesteen erillään. Muuten säiliössäsi oleva paine karkaa heti kun "korkki aukeaa"
Omakotitalojen kalvosäiliö toimisi varmasti oikein hyvin antaen esimerkiksi 30l tavaraa tasaisella paineella, jonka voit itse säiliötä pumpatessa määrittää. Imettelen tosin että miten paineistetusta säiliöstä ei sitten se polttoaine lorise polttimen läpi yhtäkyytiä pihalle, paloi tai ei?  ::)


Juu polttoainesäiliön paine karkaa aina kun korkki avataan. Polttoaine ei tule koskaan polttimelle jos säiliössä ei ole painetta tai jos säiliö ei ole poltinta ylempänä (lappo). Polttoaineen pääsyä polttimelle säädetään venttiilillä, eli se lorisee polttimen läpi jos liekki sammuu ja venttiilillä ei suljeta.

Jump

No niin retkikeitin tuli viimein ja taas täytyy todeta että pitkäksi venähtäneen toimituksen lisäksi myös keittimen laatu on surkea. Tai keitin on sinällään ihan toimiva, mutta polttoainesäiliössä oli noin teelusikallinen metallilastuja / pölyä. Säiliön huuhtominen vedelle kuitenkin auttoi ja keitin on toiminut parissa testissä ihan hyvin.


Kuvassa keitin on koeajossa työpaikalla hiontakopissa, jossa ilmanvaihto oli riittävä kokeiden tekemiseen.

Muutamia huomiota joita tein testien aikana:
-   Keitin palaa sievästi myös polttoöljyllä, mutta sytyttämiseen käytin Sinolia
-   Palaminen stabiloituu sen jälkeen kun polttoaineen lämpö nousee esilämmitysputkessa, eli liekkiä pitää säätä muutaman minuutin päästä sytytyksen jälkeen

Seuraavaksi on tarkoitus hankkia lisää polttoaineen siirtoon sopivaa kupariputkia, jonka ulkohalkaisija on noin 3mm. Tällä siis jatketaan tuota venttiilin ja säilön välillä olevaa putkea. Ulkohalkaisijaltaan noin 3mm putkea tuntuu olevan vaan todella heikosti tarjolla, mutta eräs tuttu toimittaja lupasi hankkia pukea sen tarvitsemani metrin pätkän. Katsotaan maanantaina onnistuuko hän vai pitääkö taas kääntyä Ebayn puoleen.

Sitten pitää vielä vähän mittailla poltinta ja piirtää kamiina loppuun ja ruveta tekemään se. Katsotaan kuinka pitkälle päästään ensi viikolla.       

masaiman

Jos alumiittinen kestää:

http://www.hobbypeople.com/shop/index.php?main_page=product_info&products_id=26204

Kuparisia

http://www.hobbypeople.com/shop/index.php?main_page=product_info&cPath=34_74_83_312_313&products_id=29209 hiton lyhyitä pätkiä vaan ja sikakalliita.

1/8" = ~3,3mm, jossain kylmalaite/hydrauliliikkeessä esim Hyprox, Dunlop-Hiflex, JForce/PMC Polarteknik...

Jos ei vaan löydy olisko mahdollista kovajuottaa sovitinpätkät isompaan helpommin saatavilla olevaan halvempaan putkeen?

Miquel

kuparisen jarruputken luulisi olevan melko edukasta.
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Jump

Joo pitänee vielä miettiä mistä kohtaa tuota putkea jatkaa. Polttoaineen virtauksen säätöventtiili pitää kuitenkin saada hieman kauemmas polttimesta, koska itse poltin tulee kaiminan alle. 

masaiman

Lainaus käyttäjältä: Miquel - marraskuu 22, 2014, 17:09:20 ip
kuparisen jarruputken luulisi olevan melko edukasta.


Edukasta... ja 6,3 millistä. Jotain sitikan hydrauliputkia on tehty noin ohuesta mut en oo metrikamana nähnyt.

Huru-ukko

Niiden koko luokkien putkia saa suorana dieselhuolto liikkeistä.....Taipuu ihan vääntämälläkin nyrkeillä.

Jump

Purin keittimen tai siis yritin purkaa, koska venttiiliä tai pumppua en onnistunut irrottamaan säilöstä. Sain kuitenkin polttimen irti säiliöstä.


Tuosta näkyy vielä paremmin tuo polttoputki. Putki menee polttimen päältä ja ideana on että palava liekki lämmittää polttoainetta jotta se syttyy paremmin. Ainakin polttoöljyä käytettäessä tämä esilämmitys on tarpeellista ja sen huomaa sytyttäessä.



Sitten se varsinainen ongelma, eli polttoaineen syöttöputki. Tuon ohuen kupariputken päässä on kartioliitin ja vastakappale on virtauksen säätöventtiili. Tämä venttiili ei suostunut lähtemään irti säilöstä ilman rajumpaa käsittelyä. Tarkoittanee käytännössä sitä että uusi neulaventtiili on hankintalistalla. Lisäksi tuota polttoaineputkea pitää jatkaa, jotta poltin saadaan kunnolla kamiinan alle. Tuohon etsin siis sitä ohutta kupariputkea. Toki tuota paksumpaakin voisi jatkaa, mutta jostain lueskelin että tuo putki on suunniteltu "nuohottavaksi" eli putken voi rassata avaamalla tuo päässä oleva liitin. Pitää tutkia saisiko tuota paksumpaa putkea oikaistua ja näin polttimen saisi kamiinan alle paremmin. Polttoaineen syöttöputket on siis tarkoitus saada tuota paksua putkea lukuun ottamatta pois kamiinan alta.

         

ChIlIDoG

Ohutta kupariputkea voit tuurilla löytää autotarvikeliikkeestä. Tai jos löytyy vain jotain teräs(seos) jarruputkea, niin eiköhän sekin mene tuohon messingillä tai hopealla juottaa kiinni.

thompson

Mulla on pihalla tällainen muovikasvari. Haluaisin siirtää taimet sinne jo huhtikuussa ja yöpakkasten takia pitäisi keksiä jotain lämmitintä. Olin ajatellut hankkia sähköllä toimivan rakennuslämmittimen mutta tulikin tässä mieleen, että pitääkö tuollainen yksikerroksinen muovi yhtään lämpöä vai hönkiikö tuo lämmitin vain lämpöä harakoille? Kokeilemallahan se selviäisi mutta en viitsisi turhaan hankkia koko lämmitintä jos kasvari ei pidä lämpöä.