Rami 12 n kasvatuspäiväkirja kausi 11/2012/2013

Aloittaja rami12, lokakuu 28, 2012, 16:58:29 ip

« edellinen - seuraava »

rami12

Ensimmäinen yritys vesiviljellä on alkanut väsäsin tässä jonkinlaisen viritelmän bublerista. en tosin istuttanut kivivillaan siementä vaan pienen taimen taimi tuli tuon apache chilin ruukussa eli apachen juurelta oli alkanut kasvaa joko toinen chilin taimi tai sitten kasvi oli haarautunut mullan alta jokatapauksessa sain irti kasvin ja sen mukana tuli vähän juuria tein kivivillakuutioon aukon johon tukin nuo juuret ja tiivistin sen sitten bubleriin vettä ja teelusikallinen puutarhan kesää olikohan liian vahva annos lannoitetta. tein tuon istutuksen keskiviikkona ainakin vielä kasvi on elossa.

rami12

ensimmäiset nuput ilmestyneet siihen kasviin jota kasvatan tuossa eteisessä kahden loisteputken alla josta olen laittanut aiemmin kuvankin kasvi voi kasvaa vielä noin 10 cm ja sen jälkeen latvon sen koska se kasvaa kiinni tohon loisteputkeen.

rami12

vain muutama lajike pääsee talvetukseen tänävuonna 3 chiliä ja tuo parafolium pimpfifolium villitomaatti ensimmäiset olen nostanu jo sisällekkin jne kohta 2 vuotta vanha habanero saataa saada hävitystuomion samoin pian 2 vuotias vihannespaprika-

rami12

onko muuten paljon lajeja jotka kasvattavat erittäin pitkät ja suipot lehdet lisäksi varsi ja varsinkin uudet lehdet ovat huomattavan karvaiset

rami12

marraskuu 23, 2013, 22:15:42 ip #64 Viimeisin muokkaus: marraskuu 23, 2013, 22:28:56 ip käyttäjältä rami12
tässä kasvi joka esiintyy kesällä lisäämissäni kuvissa nimellä tepin peru en ole vieläkään varma tuon kasvin lajikeesta koska se ei ole tehnyt vielä yhtäkään kukkaa tähänmennessä eikä edes nuppuja vaikka monet muut chilit ovat kukkineet paljon nopeammin ja pienempinäkin jne.


          Kuten kuvasta näkee on kasvi jo kohtalaisen kookas ainakin leveysuunnassa oksia menee sivuillepäin vähän jokasuuntaan kun korkeuskasvu tuli tuon lampuntakia vastaan ensin se kasvoi suorana tikkuna lamppuun asti jonka jälkeen latva paloi niin haaraa on tullut joka lehtihangasta ja välistä. haarat pysyy muuten hyvin pitkinäkin pystyssä ilman tukea jne ja tosiaan yhtään kukkaa ei ole vielä muodostunut. Jos joku teistä pystyy tunnistamaan kasvin näistä kuvista tai edes suurinpiirtein sen suvun niin olisin melko tyytyväinen. Lähinnä mietin onko tämä kuitenkin pitkälle jalostettu annuumi vai jokin muu kun siemenet meni tosiaan sekasin silloin keväällä jne. ???   ja en ole oikeen muita kasveja säästänyt kun tuon ja sitten ikkunalaudalla on tabasco



rami12

marraskuu 24, 2013, 14:23:13 ip #65 Viimeisin muokkaus: marraskuu 24, 2013, 14:26:34 ip käyttäjältä rami12
Olin väärässä ensimmäiset nuput on tulleetkin tuohon kasviin ne on tuossa kakkoskuvassa näkyvässä arviolta 20 cm pitkässä sivuhaarassa huomasin vasta tänään kun tarkastelin tilannetta tarkemmin uudelleen.  ;D :D     nostin lamppua aamusta muutaman sentin ylöspäin jottei latvukset olis aivan kiinni tuossa lampussa. Pienimuotoista kasvatteluahan tää on tällähetkellä keväällä aijon kylvää taas jotakin uutta nytten yritän pitää talvella noita kasveja hengissä tuo toinen kasvi joka on liian pienessä ruukussa on tosiaan duge peguin ja se tekee tällähetkellä latvuksessaan yhtä podia joka tosin  on pieni

Jani M

Tepin on vähän hidas kukkimaan, söpöjä pieniä kukkia sitten kyllä tulee paljon, kun on tullakseen.

rami12

Tässä kuvaa kukasta kukka kasvaa tuolleen ylösäin ja sen varsi taipuu muistuttaa tässävaiheessa fructesenssin kukkaa jossakin määrin malliltaan ja muodoltaan.     Tässä toinen kuva samasta kukasta nuppuja on alkanut kasvaa kymmenittäin aivan yhtäkkiä ensin meni lähes puolivuotta ilman nupun nuppua. 

rami12

joulukuu 01, 2013, 17:00:24 ip #68 Viimeisin muokkaus: joulukuu 01, 2013, 22:52:30 ip käyttäjältä rami12
tässä taas tuon toisen kasvin podi alkaakin olla jo kypsä epäilen tätä duge peguiniksi koska kylvin aikanaan duge peguinia peruvian wildiä tepiniä sekä locatoa. jne tulipahan syötyä tuo kuvassa näkyvä podi maku ei ollut erityisen herkullinen en tarkoita nyt poltetta vaan jotenkin podin maku oli kitkerä tai karhea.

rami12

joulukuu 06, 2013, 19:59:36 ip #69 Viimeisin muokkaus: joulukuu 06, 2013, 20:16:42 ip käyttäjältä rami12
eka podin alku saas nährä minkalainen tulee nytten varmistuu lajike sitten.    kukinta on alkanut voimistua ja nuppujakin tulee varmaan toistakymmentä eri haaroista. Olen alkanut epäillä että tämä ei ehkä sittenkään ole tepin vaikka kukat ovatkin paljon pienempiä verrattuna esimerkiksi tuohon ylemmän kuvan kasviin jonka podi on kuvassa jne lehdet ovat karvaisia ja suippoja mutta epäilys heräsi siitä että kun olen nähnyt tepinin kuvia niin niiden lehdet tuntuvat olevan vaaleanvihreitä ja pyöreitä jne. kuten vaikka tässä kuvassa mielenkiintoista nähdä tosiaan että miksikä tuo paljastuu.  Tosiaankin jos tää saman kasvin kuvien jne lisääminen tylsistyttää niin pahoittelen mulla ei tällähetkellä oo muita elossaolevia kuin nämä kaksi ja ikkunalaudalla huonostivoiva tabasco. Noistakin kasveista toinen on aivan alimitoitetussa ruukussa ja sen huomaa myös sen voinnissa ja kasvussa kasvi lähinnä pysyy hengissä eikä juurikaan kasva lisää kokoa jne.
https://www.google.fi/search?q=tepin+peru&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=fhGiUrGULsaG4gSRnYCIBw&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1920&bih=978#q=tepin&tbm=isch&facrc=_&imgdii=_&imgrc=aBH0Q51KVOxU9M%3A%3BtAfzOkrhhmaKuM%3Bhttp%253A%252F%252Fwww.infernochili.net%252Fuploads%252Fimages%252FWild%252FAn_Tepin_fruit_raw_02.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Finfernochili.net%252F%253Fpage%253Dvillichilit%3B374%3B300 tuossa kuva josta erottaa lehtien väri ja muotoeron hyvin

rami12

nyt olis aika alkaa kerätä ja miettiä vuoden 2014 kasvatuslistaa tarkoitus olis kasvattaa noin 5-10 erilaista lajiketta pääasiassa mietoja tai keskitulisia ei kuitenkaan täysin tulettomia lajikkeita.   lajikkeiden tulisi pärjätä hyvin lasitetulla parvekkeella joka antaa länteenpäin eli iltaaurinko paistaa siihen kesäisin jne. tilavaatimukseltaan mielellään pieniä tai keskinkertaisia.  tarkoitus olisi ainakin kokeilla jotaki c annuum ja c fructecens lajikkeista. mahdollisesti myöskin baccatumia.

rami12

products: Noniin elikkä tässä alustava lista kaudelle 2014 tilaukseen lähteneistä siemenistä. pari noista on samoja joita en välttämättä onnistunut idättämään viimekaudella 2 kpl ja loput uusia lajikkeita.

1 x Aji Bravo -- Price: 2.60 Eur -- Total price: 2.6 Eur
1 x Bird Aji (PI 238061) -- Price: 3.30 Eur -- Total price: 3.3 Eur
1 x Duke Pequin -- Price: 3.70 Eur -- Total price: 3.7 Eur
1 x Ekirike -- Price: 6.90 Eur -- Total price: 6.9 Eur
1 x PI 322717 -- Price: 3.90 Eur -- Total price: 3.9 Eur
1 x Tepin, Peru -- Price: 5.90 Eur -- Total price: 5.9 Eur
1 x Zimbabwe Bird -- Price: 3.20 Eur -- Total price: 3.2 Eur


rami12

joulukuu 19, 2013, 00:24:21 ap #73 Viimeisin muokkaus: joulukuu 19, 2013, 00:49:17 ap käyttäjältä rami12
tässä tuon kasvin podi ei luultavasti kasva juurikaan tätä suuremmaksi kyseessä siis peruvian wild puolivilli chili eikä tepin peru.  Todella hidas kasvi tämäkin tuntuu olevan oli taimella joskus kesäkuussa eli noin 5-6 kk ikäisenä tulivat ensimmäiset kukat ja podit.  kaikenkaikkiaan todella tukeva ja pensasmainen kasvi vaikka pieni onkin kooltaan vielä.  kaikesta huolimatta suurin kasvattamani chili tähänmennessä edes 2 vuoden ikään ehtineet annuumini eivät koskaan kasvaneet näin suuriksi. lisäksi ainakin sen annuumin jonka hedelmät muistuttivat kaupan punaista chiliä runko meinasi katketa jo pelkkien oksien painoon ilman hedelmiäkin jne. se oli 2 vuoden iässkin heikkorakenteinen kasvi. Kukkien heteiden varret on muuten hieman violetit.     Ja tossa kuva rungosta

rami12

Iloinen yllätys kylvin uuden erän tepiniä kun tuo ei osoittautunutkaan kyseiseksi kasviksi ja nytten 2 viikon idätyksen jälkeen ensimmäinen kasvi on sirkkelehdillä en osannut odottaa näin nopeaa itämistä tosin olosuhteet ovat erilaiset kuin edelliskerralla. nyt taimet ovat lampun alla joka lämmittää niitä päiväsaikkaan ja yöaikana kun lamppu on poissa päältä niin tuo idätyspöydän alue luultavasti viilenee jonkinverran toinen asia on että olen koemielessä antanut mullan ajoittain kuivua vähäsen en rutikuivaksi mutta pinnasta. ja kylvin simenet aivan mullan pintakerrokseen vain erittäin ohuen multakierroksen alle. matkien sitä tapaa jolla ne päätyvät maaperään.

rami12

helmikuu 16, 2014, 17:53:23 ip #75 Viimeisin muokkaus: helmikuu 16, 2014, 18:12:34 ip käyttäjältä rami12
aika erikoista tuossa kuvassa olevassa kasvissa heteiden varret ovat hieman violetteja mutta eikös violetti ole c chinesen heteiden varsien väri mielestäni ainakaan mutta muuten tuo kasvi ei vaikuta yhtään c chineseltä ei kasvutavaltaan kooltaan tai hedelmiltäänkään jne kasvi on kasvanut vielä edellistä kuvaanikin suuremmaksi sekä tuuheudessa että leveydessä jne korkeuttakin on tullut hieman lisää kun latvus alkanut tuuheutua podeja kehittymässä nyt arviolta kymmenkunta. tomaattikin tuotti 4 kpl syötäviä tomaatteja tuon valon alla sen jälkeen heitin sen pois nytten on itämässä uusi satsi chilejä joihin kuuluu 3 kpl ekirikeä ja 3 kpl duge peguinia. ekiriket kivivillassa ja duget sitten kaktusmullassa..

Ainoa iso eroavaisuus tuossa peruvian wildissä on fataliin kuviin verrattuna se että fataliin kuvista saisi sen kuvan että hedelmät kypsyisivät eri värisiksi tai eri kypsyysasteissa olisi väreiltään erityyppisiä hedelmiä tosin vasta yksi hedelmä on kypsynyt mutta se kypsyi vihreän kautta punaiseksi tosin sellasta ollut havaittavissa että uv säteily muuttaa noita raakileita ihan mustiksi en tarkota pientä tummumista vaan lampunpuoleinen kylki muuttuu pikimustaksi väriltään jne.

rami12

helmikuu 16, 2014, 18:26:02 ip #76 Viimeisin muokkaus: helmikuu 16, 2014, 18:46:21 ip käyttäjältä rami12
tässä uudet kuvat kasvista jne..           tässä hyvä kuva noiden oksien erikoisesta väristä jo nuorina.     Erittäin mielenkiintoista nähdä minkakokoiseksi tuo kasvaa ensikesänä kasvihuoneessa jossa lämpö valo ja kosteusolosuhteet ovat paremmat jne. ja tulen istuttamaan sen tuotakin suurempaan ruukuun tai jopa kasvihuoneen laariin jolloin multatilavuus on monikymmenkertainen tuohonähden jne. Lisäksi en ole talviaikaan juurikaan lannoittanut tuota kasvia.

tosiaan pidin muuten 2-3 kuukauden tauon lannoittamisesta tuolle kasville kun talviaikanahan piti ilmeisesti pitää niukalla lannoittamista mutta seurauksena oli se että osa uusista lehdistä alkoi kellastua ja kasvu hidastui + kukat eivät pysyneet kiinni ja muodostuneet podeiksi juurikaan. joten nytten olen taas alkanut antaa puutarhan kesää pieniä määriä. antanut nytten noin kahden viikon ajan ja podeja alkanut jäädä kiinni vähäsen paremmin kukinta on tosin vähentynyt hieman mutta korvautunut voimakkaammalla lehtikasvulla.  Oksat on kans väriltään tuollaisia erikoisia tosi tumman värisiä tai ruskeita heti kehittymisestään asti olleet aivan siitä asti kun tuo pensas alkoi haaroittua aiemmin kasvattamani chilit kasvattivat aluksi vihreän tai vihertävän varren.

onko tämä lannoituksen poistaminen talviaikaan tehtävä kaikille chileille vai lähinnä silloin jos ei ole kunnollista valaistusta tarjolla kasville.   

Jani M

Lainaus käyttäjältä: rami12 - helmikuu 16, 2014, 18:26:02 ip
onko tämä lannoituksen poistaminen talviaikaan tehtävä kaikille chileille vai lähinnä silloin jos ei ole kunnollista valaistusta tarjolla kasville.


Sillon, jos kasvilla ei ole edellytyksiä kasvaa. Jos kasvi kasvaa, niin ei muuta kuin lannoitetta vaan sopivasti.

rami12

Lainaus käyttäjältä: Jani M - helmikuu 16, 2014, 19:20:20 ip
Lainaus käyttäjältä: rami12 - helmikuu 16, 2014, 18:26:02 ip
onko tämä lannoituksen poistaminen talviaikaan tehtävä kaikille chileille vai lähinnä silloin jos ei ole kunnollista valaistusta tarjolla kasville.


Sillon, jos kasvilla ei ole edellytyksiä kasvaa. Jos kasvi kasvaa, niin ei muuta kuin lannoitetta vaan sopivasti.


Elikkä jatkan lannoittamista säännöllisesti jne jos tuo kasvi vielä tuosta kasvaa niin pitää jossakin vaiheessa alkaa leikellä sitä myös korkeuttahan sillä ei ole aivan mahdottomasti mutta leveyttä alkaa olla pian varmaan se puolimetriä.

rami12

maaliskuu 09, 2014, 19:52:51 ip #79 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 09, 2014, 19:55:33 ip käyttäjältä rami12
tälläkaudella ainakin toistaiseksi uusia lajikkeita ei ole juurikaan tulossa paria lukuunottamatta 2 kpl ekirikeä ja 2 kpl duge peguinia on tällähetkellä sirkkalehtivaiheessa tulossa lisäksi itämässä on pl322717 n siemeniä kyseessä fructescens lajin chili.  aji bravo c fructescens ja bird aji c baccatum ovat sellasia lajeja joiden idättämistä harkitsen mutten ole toistaiseksi laittanut itämään-  ja sitten olis vielä siemenpussi joss on scotch b burkina yellowin siemeniä