tammikuu 08, 2025, 22:05:19 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


M: Taimimoision Chilit

Aloittaja SecondBestFlame, huhtikuu 15, 2013, 21:04:43 ip

« edellinen - seuraava »

SecondBestFlame

Tänä vuonna emme käyttäneet lainkaan kivivillaa taimihydroissa mistä johtuen ne on koulittava turpeelle ennen toimitusta.
Isot kivivillakuutiot sopivat huonosti meidän kasvatus olosuhteisiimme mutta toki otamme tämän asian uudestaan mietintään.

Puuhiz

Piti eilen ajella täältä Raumalta paikanpäälle hakemaan muutama taimi, mutta olikin sitten muuta kiirettä. Pitänee siis turvautua verkkokauppaan, kun näyttää siltä ettei ihan heti ehdi sinne suuntaan.

Olisko suositella vasta-alkajalle 2-4 lajiketta, noin niinkuin kasvatuksen helppouden puolesta (jos sellaisia edes on?), ja yksi lajike saisi olla sielta tulettomasta päästä, jotta mammakin pääsis hieman "makuun". Loput 2-3 lajia sais olla maksimissaa asteikolla 0-10 keskitulisia, eli 5 tai alle.

Nämä menisivät kasvatukseen aika pian, 1-2 viikon sisään kasvihuoneeseen, kun vain saan loputkin lasit vaihdettua ehjiin.

SecondBestFlame

Tässä neljä helppoa ja keskenään erilaista lajia/lajiketta joilla pääsee hyvin kasvatuksen alkuun.
Alma Paprika: hyvin mieto, tuoresalaattiin antamaan ryhtiä tai muuten vain naposteluun
Fish Pepper: mieto-keskitulinen miellyttävä maku, kaikkeen ruoan laittoon, erityisesti kalalle
Lemon Drop x PI441551: runsassatoinen baccatum, selkeästi erimakuinen kuin edelliset
Turbo Pube: edellisiä myöhemmin satoava herkkulajike, paksumaltoinen miellyttävä polte

Kalakukko

Päivää,

Ensi viikolle ajatusta laittaa tilausta. Montako tainta yhteen pahvilaatikkoon menee yleensä ja mikä on edullisin toimitusmuoto?
Aji Cristal oli foorumin listauksessa, mutta sitä ei näkynyt teidän verkkokaupassa. Onko saatavilla enää?

SecondBestFlame

Yhteen laatikkoon menee n. 6-8 tainta vähän riippuen pituudesta ja ruukkukoosta. Suuri osa on jo ruukutettu vähän isompaan vaikka noissa vielä on ruukkukokona ilmoitettu 0,6L
Postipaketti ja Matkahuollon Bussipaketti ovat suunnilleen saman hintaisia, todelliset toimituskulut näkyvät verkkokaupassa ennen tilauksen vahvistamista.
Aji Cristal on myyty loppuun

gurgo

Kiitos nopeasta toimituksesta ja kasvit oli hyvin pakattu!

Kalakukko

Lainaus käyttäjältä: SecondBestFlame - toukokuu 12, 2014, 14:08:33 ip
Yhteen laatikkoon menee n. 6-8 tainta vähän riippuen pituudesta ja ruukkukoosta. Suuri osa on jo ruukutettu vähän isompaan vaikka noissa vielä on ruukkukokona ilmoitettu 0,6L
Postipaketti ja Matkahuollon Bussipaketti ovat suunnilleen saman hintaisia, todelliset toimituskulut näkyvät verkkokaupassa ennen tilauksen vahvistamista.
Aji Cristal on myyty loppuun


Ai ai ai. No sit jatkettava etsintää muualta. Aji Cristalia tartteis ja pian :(

parvekepuutarhuri

Ihmettelin verkkokaupan valikoimaa ja vaihtoehtojen kanssa meni ihan sormi suuhun...

Päätin, että tänä vuonna tulee parvekkeelle (lasitettu ja ilta-aurinkoon, eli lämmintä piisaa) vain yksi iso ruukku ja siihen chili, koska en jaksa vahtia meidän kahden pienen tiikerin kasvinsyöntihaluja koko kesää. Mikähän noista lajikkeista mun kannattaisi valita? Saisi olla semmonen keskitulinen ja monikäyttöinenkin, eikä haittaisi vaikka olisi sadon suhteen antelias kun kasveja tulee vain se yksi. Enkä ole mikään spesialisti, joten pitää olla terveellä maalaisjärjellä kasvatettavissa.

Että tämmöset speksit.. Mikä kannattaisi tämän hetken valikoimasta valita?

SecondBestFlame

Tässä kolme helppoa ja satoisaa ehdotusta:

Sweet Russian http://puoti.taimimoisio.com/product_details.php?p=973
Amachito Rosso http://puoti.taimimoisio.com/product_details.php?p=960
Indian Delhi http://puoti.taimimoisio.com/product_details.php?p=967

Ovat nyt pienessä ruukussa eli kotiutuksen jälkeen siirto n. 3 litran ruukkuun -->3 viikon päästä 5-7 litran ruukkuun --> 4 viikon päästä vielä isompaan
Reilu lannoitus, ja eikun nauttimaan sadosta.

parvekepuutarhuri

Kiitos erinomaisen nopeasta vastauksesta.. Täytyy arpoa yksi noista ja laittaa tilaukseen. :)

latukka

Hei mikäs lajike sopisi parhaiten täytettäväksi ja grilliin? Jalopenoja en löytänyt listalta. Sellainen polte minkä tällainen satunnainen chilinsyöjä voi ilman kyyneliä syödä kokonaisena :P


naga morich

Morjesta tilailin äsken muutaman taimen ja mietin että onko ollut ulkokasvatuksessa jo, nimittäin tiedän sitten että pitääkö eka totutella pihakasvatukseen, etten mene heti polttamaan niitä
Ilman kahvia, chiliä  ja salmiakkia ei voi elää

SecondBestFlame

Kasvihuoneessa ovat vielä joten varjostus ensimmäisinä ulkopäivinä on suositeltavaa.

naga morich

Mahtavassa kunnossa tulivat perille, muuta kuin pieniä lehtivaurioita. Nuppuja ja kukkiakin oli kaikissa, sen verran pieniä ovat vielä, että kannattaako vain nyppiä kukat ja nuput pois, jotta saisi kasvua vielä aikaiseksi.
Ilman kahvia, chiliä  ja salmiakkia ei voi elää

SecondBestFlame

Nyt kun valoa ja lämpöä on jo reilusti ei välttämättä tarvitse poistaa kukkia ja nuppuja. Reilusti isompiin ruukkuihin ja lannoitusta, niin kyllä se kasvu siitä räjähtää käyntiin.

Paprikaana

Myöhään iski chilikuume! Haluaisin ostaa jokusen kasvin teiltä. Haluaisin aika tulisia, (hedelmäisiä) ja talvea varten jauhettavaksi sopivia lajikkeita. Mitä kasveja suosittelisit teidän lajikkeista minulle? Mielellään vielä sellaisia jotka tekevät satoa runsaasti :D
Il Mondo Cambia, Io No!

SecondBestFlame

Tässä muutama maukas, kyllä näistä tulisuuttakin löytyy :)

http://puoti.taimimoisio.com/product_details.php?p=977 Aji Cito
http://puoti.taimimoisio.com/product_details.php?p=996 PI 593618
http://puoti.taimimoisio.com/product_details.php?p=984 Bonda Ma Jacques

Makuja on monia mutta näistä yleinen mielipide taitaa kääntyä Bondan puolelle

Paprikaana

En malttanut odotella vastausta, niin pistin jo eilen tilauksen sisään :D Korean Hot ja Cobanero Teardrop tuli tilattua :) en malta millään odottaa, että ne tulevat :) Mutta kiitos vastauksesta :)
Il Mondo Cambia, Io No!

SecondBestFlame

Kiitos tilauksesta ja hyviä kasvatuksia tälle kaudelle  :D