lokakuu 06, 2024, 09:31:55 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


NPhoBiazin kausi 2014

Aloittaja NPhoBiaz, helmikuu 07, 2014, 21:21:34 ip

« edellinen - seuraava »

Huru-ukko

Sanotaan vielä sekin että sitä ei kuulu pestä pois.
2-3% mäntysuopaliuosta käytin itse kirvojen torjunnassa.
Google antaa eri tahoilta puutarhasta kaksi ensimmäistä sivua 2 dl 10 litraan vettä  ???.......

NPhoBiaz

Kiitos paljon molemmille vastauksesta, käsittelen tänään mäntysuovalla. :) Annoin eilen illalla vielä esikäsittelynä kunnon suihkun noille (vaakatasossa kovemmalla paineella), jolla huomattava osa huuhtoutui pois. Ainakin nopeasti vilkaistuna.

NPhoBiaz

Annoin samantien mäntysuopa-annoksen noille. Sumutepullosta meni noin desi/kasvi. Plussana tuossa on se, että kun vaimo tulee kotiin, saan propsit kun tuoksuu kämppä puhtaalta. ;D

Tarkistin jonossa seuraavana olevan kasvin eli Aji Fantasyn mahdollisilta tuholaisilta. Biquinhosta noi selkeästi lähti, muttei luojan kiitos ole levinneet silmäterään asti. ::) Katsotaan kuinka tuo vaikuttaa. Aikuisia kirvoja ei tosiaan ole vielä ainuttakaan, eilen on tapahtunut massakuoriutuminen.

NPhoBiaz

Kirvoja on edelleen, ei kertakäsittely tuntunut tekevän paljoa. Kokeillaan nyt viikko.

Lisää murheita: Rantatunnelityömaan pojat päättivät kaivurilla kajauttaa vesiputken halki. Ollaan koko kortteli ilman vettä ja chilit roikottaa lehtiään... Eikai auta kun hakea tonkka vettä kaupasta, on kyllä niin hölmön hommaa... >:(

NPhoBiaz

Nyt riitti. Kirvat lähtee!

Osa sai lorun loppunsa mäntysuopakäsittelyissä, mutta nyt on uusi satsi kuoriutunut. Sen lisäksi löysin muutaman siivet kasvattaneen yksilön, jotka olivat selvinneet useasta käsittelystä. Ne olivat jo löytäneet tiensä silmäterään, Aji Fantasyyn. Huomenna aamun sarastaessa meikäläinen lähtee hakemaan RAIDIA!! Ja KAIKKI kasvit saavat myrkyt niskaansa! >:( >:( Ainuttakaan kirvaa ei jää!

Jani M

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - heinäkuu 19, 2014, 21:28:13 ip
Nyt riitti. Kirvat lähtee!

Osa sai lorun loppunsa mäntysuopakäsittelyissä, mutta nyt on uusi satsi kuoriutunut. Sen lisäksi löysin muutaman siivet kasvattaneen yksilön, jotka olivat selvinneet useasta käsittelystä. Ne olivat jo löytäneet tiensä silmäterään, Aji Fantasyyn. Huomenna aamun sarastaessa meikäläinen lähtee hakemaan RAIDIA!! Ja KAIKKI kasvit saavat myrkyt niskaansa! >:( >:( Ainuttakaan kirvaa ei jää!


http://www.esbau.fi/spruzit_tiiviste.html
http://puutarha.net/artikkelit/6180/torju_kirvat_spruzitilla.htm

NPhoBiaz

heinäkuu 19, 2014, 21:40:29 ip #186 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 19, 2014, 21:42:50 ip käyttäjältä NPhoBiaz
Lainaus käyttäjältä: Jani M - heinäkuu 19, 2014, 21:34:31 ip
http://www.esbau.fi/spruzit_tiiviste.html
http://puutarha.net/artikkelit/6180/torju_kirvat_spruzitilla.htm


Oho, kuulostaapas hyvältä! Kiitos vinkistä. :) Onkohan tuo hajuton..? Pitää selvittää missä tuota myytäisiin. :)

EDIT: Näemmä löytyy vierestä. Prisma Tampere Lielahti 9,95€ Saatavilla

Kaltsu

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - heinäkuu 19, 2014, 21:40:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Jani M - heinäkuu 19, 2014, 21:34:31 ip
http://www.esbau.fi/spruzit_tiiviste.html
http://puutarha.net/artikkelit/6180/torju_kirvat_spruzitilla.htm


Oho, kuulostaapas hyvältä! Kiitos vinkistä. :) Onkohan tuo hajuton..? Pitää selvittää missä tuota myytäisiin. :)

EDIT: Näemmä löytyy vierestä. Prisma Tampere Lielahti 9,95€ Saatavilla


Kannattaa hamstrata. Luonnon pyretriini poistuu markkinoilta 2015. EU kieltää.
http://chilicapsicum.blogspot.com/

So many peppers, so little time!

NPhoBiaz

Lainaus käyttäjältä: Kaltsu - heinäkuu 19, 2014, 22:20:14 ip
Kannattaa hamstrata. Luonnon pyretriini poistuu markkinoilta 2015. EU kieltää.


Jopas! :o Kyllä kaikki on sitten kiellettävä... Taidankin ostaa samantien jokusen tiivistepullon kaappiin.
Tänään en kerinnyt käymään kaupassa hakemassa tököttiä, mutta huomenna töiden jälkeen saa kirvat kylmää kyytiä.

NPhoBiaz

Spruzit teki tehtävänsä hienosti, ei montaa kirvaa ole enää jäljellä. :) Uskoisin, etten vain osunut jokaiseen lehteen kaikissa kasveissa, siksi muutama selvinnyt yksilö. Pullollinen tuota tököttiä noihin meni.

Biquinho on sitten omituinen... Se on jämähtänyt oranssiin ja podit "nuutuu" jo, eli vaikuttavat ylikypsiltä? :o Vai voiko kirva-armeija imeä ne "kuiviin" ennen kypsymistä? ???
Aji Fantasy sen sijaan voi entistäkin paremmin, yksi kypsä podi killuu oksilla ja odottaa maistajaansa. ;D Tänään tai huomenna dumppaan taas vähän kuvia ja maistellaan kauan odotettua herkkua.

Dada

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - heinäkuu 25, 2014, 06:30:20 ap
Spruzit teki tehtävänsä hienosti, ei montaa kirvaa ole enää jäljellä. :) Uskoisin, etten vain osunut jokaiseen lehteen kaikissa kasveissa, siksi muutama selvinnyt yksilö. Pullollinen tuota tököttiä noihin meni.

Biquinho on sitten omituinen... Se on jämähtänyt oranssiin ja podit "nuutuu" jo, eli vaikuttavat ylikypsiltä? :o Vai voiko kirva-armeija imeä ne "kuiviin" ennen kypsymistä? ???
Aji Fantasy sen sijaan voi entistäkin paremmin, yksi kypsä podi killuu oksilla ja odottaa maistajaansa. ;D Tänään tai huomenna dumppaan taas vähän kuvia ja maistellaan kauan odotettua herkkua.


Kylläpä haasteita olet saanut vielä kirvojen lisäksi, taistele! ☺

Itsellä parvekkeella joku käy syömässä uutta kasvustoa ja lataan myös spruzitilla nyt. Saiko/pitikö tuota sumutella multaan?
Life is what you make out of it

NPhoBiaz

Lainaus käyttäjältä: Dada - heinäkuu 25, 2014, 07:20:29 ap
Kylläpä haasteita olet saanut vielä kirvojen lisäksi, taistele! ☺

Itsellä parvekkeella joku käy syömässä uutta kasvustoa ja lataan myös spruzitilla nyt. Saiko/pitikö tuota sumutella multaan?


Kiitos, kuitenkin aika pienillä ongelmilla päästy. :)
Spruzitia saa sumutella multaan, mutta ymmärtääkseni ei ole mikään tarve (ellei sielläkin näy öttiäisiä). Runko ja lehdet vaan märiksi (myös lehtien alapuolet), niin pitäisi kiusankappaleiden hävitä. :) Niitä on olemassa sellaisia multapuikkoja erikseen kasvualustan myrkytykseen. Itse en suihkinut multaan ollenkaan.

NPhoBiaz

On nyt taas venähtänyt tämä kuvien laittaminen. Tässä niitä nyt kuitenkin tulee! ;)
Kokeillaan tätä klikkaamalla isommaksi -tekniikkaa.


"Naga Morich"


Aji Fantasy se vaan jaksaa kukkia. :)


Kukista syntyy podeja! ;)


Kirvainvaasio teki tuhojaan... Onneksi tämä on "ennen"-kuva eikä "jälkeen". :D


Nyt se KAUAN odotettu herkku on viimein kypsä!! ;D


Maku oli juuri sitä mitä oltiin luvattukin, ei enempää eikä vähempää. Todella herkullinen ja hedelmäinen, näitä voisi syödä kulhollisen kerralla. :D Polte oli erittäin mieto. Sitä tuskin huomasi. Jopa niin mieto, että vaimollekin upposi pieni palanen ilman irvistelyä. :o 10/10!


Sitten päästäänkin tapaukseen "Naga Morich"...


Se ei ainakaan kantanut jälkeläisiä. Varmasti joku epäonninen risteymä, maistuneeko edes miltään. Polttaneeko edes... Maistoin samantien puolikkaan kerralla. Rehellisesti sanoen en tiedä, mikä se oli tai millainen sen olisi pitänyt olla. Joka tapauksessa, se melkein tappoi minut. :D Ei helkkari, jos supertulisen RISTEYMÄ saa meikäläisen kyykkyyn ja hokemaan "HOLTTAA! HOLTTAA!" 5 minuutiksi, en halua tietää aidon tavaran potkua... :D Toinen puolikas on pakkasessa...

NPhoBiaz

Toinen pullollinen Spruzitia toiseen erään paskiaisia kirvoja. >:(

Jani M

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - heinäkuu 31, 2014, 16:58:23 ip
Toinen pullollinen Spruzitia toiseen erään paskiaisia kirvoja. >:(


Oisit hyvä mies ostanut sitä tiivistettä, olis tullut halvemmaksi.

KieroLiero

Lainaus käyttäjältä: Jani M - heinäkuu 31, 2014, 21:06:37 ip
Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - heinäkuu 31, 2014, 16:58:23 ip
Toinen pullollinen Spruzitia toiseen erään paskiaisia kirvoja. >:(


Oisit hyvä mies ostanut sitä tiivistettä, olis tullut halvemmaksi.

Tuota tiivistettä ei löydy hyvinkään suunnalta sitte mistään,kolunu kaikki paikat läpi..Mistä oot löytäny?

turaukko

Lainaus käyttäjältä: KieroLiero - elokuu 01, 2014, 14:53:45 ip
Lainaus käyttäjältä: Jani M - heinäkuu 31, 2014, 21:06:37 ip
Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - heinäkuu 31, 2014, 16:58:23 ip
Toinen pullollinen Spruzitia toiseen erään paskiaisia kirvoja. >:(


Oisit hyvä mies ostanut sitä tiivistettä, olis tullut halvemmaksi.

Tuota tiivistettä ei löydy hyvinkään suunnalta sitte mistään,kolunu kaikki paikat läpi..Mistä oot löytäny?


Prisma, rautakaupat jne niitä ainakin myy Lappeenrannassa.

NPhoBiaz

Suomen suurimmasta Prismasta ei löytynyt myöskään tiivistettä. Kävin Kärsällä ja sieltä löytyy! :)

NPhoBiaz

Nyt meneekin loppukausi sitten mietintään. Vihdoin lähtö Vietnamiin vahvistui! :)
Se tuo tullessaan mahdollisuuksia sekä ongelmia. Ongelmana on noi nykyiset kasvatit. Oliskos Tampereen suunnalta halukkaita tulla noutamaan pari puskaa uuteen kotiin? Pitää laittaa tarkenpaa infoa sekä kuvia vaikkapa huomenissa.

Sitten veikeä mahdollisuus: haluaisin viedä mukanani siemeniä ja katsoa, millä lailla Hanoissa kasvaa chilit. ;) Ollaan siellä 4 kuukautta, syyskuusta vuoden loppuun. Ehdotuksia, ideoita? :D

Chilivaari

Kuulostaa hienolta reissulta.
Kyllähän Vietnamissa chilit kasvavat:
http://chilivaari.blogspot.fi/2010/08/vietnamilaiselta-torilta-tuoreena_15.html

Ehkä olisi kiintoisampaa etsiskellä sieltä paikallisia lajikkeita kuin viedä täältä. Neljässä kuukaudessa et ehdi saada satoa, mutta tietysti "tuliaisina" vois viedä jotakin tulista chinenseä. Paikalliset taitavat olla pääasiassa annuumeja ja frutescenseja.