tammikuu 10, 2025, 19:48:34 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Hei!

Aloittaja Qnnari, heinäkuu 13, 2014, 21:28:25 ip

« edellinen - seuraava »

Qnnari

Hei kaikille (jotka tämän sattuvat lukemaan)!

Olen lukenut foorumia jo parin kuukauden ajan ja viimein uskalsin itsekin rekisteröityä. En ole aikoihin kirjoittanut, noh oikeastaan mitään, jotenkin yksinkertainen esittäytymisviestikin tuntuu tuottavan ongelmia.

Mitä näissä on ollut tapana kertoa?
Lyhyt vierailu muiden lankoihin kertoi, että ainakin kuinka pitkään chilejä on kasvattanut ja mitä lajeja.

Minä aloitin chilien kasvattamisen tänävuonna - hetken mielijohteesta. Olen aina pitänyt voimakkaasta, mausteisesta ruuasta ja kun kaupassa käydessäni näin siemenpussien seassa chilin siemeniä, otin pussilisen mukaani.
Aloittaessani minulla ei ollut juurikaan tietoa tai ymmärrystä chilien kasvattamisesta, joten hain pari isoa ruukkua, jotka täytin kukkamullalla. Noihin kahteen ruukkuun sitten tyhjensin koko siemenpussin, onnellisena jääden odottamaan, että chilit alkaisivat kasvamaan.

Taimien ruvetessa kasvamaan tuli allekirjoittaneelle kuitenkin aikamoinen hätä, sillä nuo ruukut olivat täynnä taimien alkuja. Noissa tilanteissa yksinelävä, nuorehko mies voi tehdä vain yhden asian - soittaa äidilleen.
Hieman neuvoja saaneena annoin taimien kasvaa vähän pituutta ja nähtyäni miten mikäkin niistä kasvoi, nypin irti "huonot" taimet ja jaoin jäljellejääneitä "parempia" sekä äidiltäni hakemiini ruukkuihin, että ostamiini turveruukkuihin. Tuossa vaiheessa minulle jäi VAIN kolmisenkymmentä taimea kasvamaan  ;)

Tuosta kuitenkin on jo jonkin verran aikaa, nyt chilien määrä on vähentynyt noin kahteenkymmeneen. Yksikään ei ole kuollut, mutta olen jakanut noita sukulaisilleni ja työkavereilleni. Jäljelle jääneistä yksi on vesiviljelyssä ämpärissä ja muut ovat mullassa - tällä kertaa kukkakaupasta ostetussa, hieman sopivammassa mullassa.
Tähän mennessä ei ole isompia ongelmia tullut vastaan kasvattaessa, ei sairauksia eikä ötököitä. Joskin se, että suurin osa kasveista on sisällä saattaa vaikuttaa tuohon.
Ainoa ongelma kasvatuksen aikana on ollut valonpuute - täällä tunturilapissa alkukesä oli aika vähävaloinen ja viileä, enkä voinut viedä chilejä ulos. Nyt tuokin tilanne on kuitenkin paranemaan päin, aurinko paistaa ja sisälläkin olevat chilit ovat saaneet ihan niitä varten rakennetun hyllyn länteen osoittavan ison ikkunan vierestä. Kaksi kappaletta kahden metrin hyllytasoja, ikkuna on vähän hyllyjä kapeampi, mutta toistaiseksi tuo riittää.
Tarkoituksena on kuitenkin ajan kanssa hankkia valaisin/valaisimia ja kiinnittää se/ne hyllyyn chilejä varten, lähinnä talvea ajatellen.

Jokohan tuossa tuli kaikki ulos... Lajike jäi uupumaan, kaikki nuo chilini ovat samasta pussista, lajiketta capsicum annuum cayenne.
Lajikkeita on tarkoitus myöhemmin hankkia lisää, mutta noilla cayenneilla on ollut hyvä harjoitella. Kun on noin monta saman lajin taimea, voi kokeilla mitä merkitystä on latvomisella, vesiviljelyllä, ulkokasvatuksella verrattuna sisäkasvatukseen. Ja kaikkea muutakin mitä en nyt tässä muista mainita.

Tämän kaiken jälkeen, foorumille rekisteröidyin jotta saisin paremmin lisää tietoa ja vinkkejä chilien kasvatukseen liittyen. Kommentit ja palaute ovat tervetulleita!

-Qnnari

0lli

Noniin tervetuloa mukaan! :) Cayenne on hyvä lajike aloitella, itsekin sitä kasvattelin ensimmäisten joukossa, nopeasti kasvoi ja aika pienikokoisena teki useita isoja podeja :)
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

Toby

Lainaus käyttäjältä: Qnnari - heinäkuu 13, 2014, 21:28:25 ip
mutta noilla cayenneilla on ollut hyvä harjoitella. Kun on noin monta saman lajin taimea, voi kokeilla mitä merkitystä on latvomisella, vesiviljelyllä, ulkokasvatuksella verrattuna sisäkasvatukseen.


Nerokasta! Tuosta se asiallinen hörhöily lähtee ;)
Niin ja tervetuloa foorumile.
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

Qnnari

Kiitoksia molemmille.

Tämä on tosiaan vasta alku uudelle harrastukselle, tämä vuosi/kausi mennään nyt näillä ja opiskellaan. Seuraavalle kaudelle sitten ajoissa mukaan ja useammalla lajikkeella - noiden valitseminen voi tosin olla vaikeaa.
Aloittejille sopivia lajikkeita saa suositella, mietoja ja tulisia  :)


Aika paljon uutta tässä tulee koko ajan vastaan, ei ehkä päivittäin, mutta useamman kerran viikossa saa lukea jotain uutta.

M1kko

Tervetuloa  :) Seuraavalla kaudella se mopo sitten karkaakin käsistä ja lujaa  ;D

NPhoBiaz

Heipähei ja tervetuloa! :)

Horna

Lainaus käyttäjältä: Qnnari - heinäkuu 22, 2014, 18:37:03 ip
Aloittejille sopivia lajikkeita saa suositella, mietoja ja tulisia  :)


Varmaan noista perinteisistä, mutta tunnetusti helpoista kasvatettavista ja takuuvarmasti herkullisista kannattaa katsella ensi vuodelle kasveja.
Chilipään perinne ruoat lienee osapuilleen näin : Lemon Drop, Naga Morich, Starfish. Laita nyt joku pubekin sinne, niin kokemukset karttuu sitten niistäkin, Turbo Pube koko kansan suosikkina yksi vaihto ehto. Itselläni tosin Rocoto Peron tuntuu kasvavan vaivattomammin kuin Turbo.
IMO.
"sä vaikutat normaalilta, joten ilmeisesti et ole sukua"
-kauko röyhkä

Qnnari

Kiitos taas kaikille, on mukavaa tuntea itsensä tervetulleeksi.

Lainaus käyttäjältä: Horna - heinäkuu 24, 2014, 17:12:19 ip
Chilipään perinne ruoat lienee osapuilleen näin : Lemon Drop, Naga Morich, Starfish. Laita nyt joku pubekin sinne, niin kokemukset karttuu sitten niistäkin, Turbo Pube koko kansan suosikkina yksi vaihto ehto. Itselläni tosin Rocoto Peron tuntuu kasvavan vaivattomammin kuin Turbo.
IMO.


Nuo Lemon Drop ja Naga Morich olivat jo aika varmoja ensi kauden kasvatteja, Bird Aji kiinnostaisi myös (lähinnä marjojensa muodon vuoksi, voisi koittaa tehdä satoavan bonchin.) Toisaalta lukaisin tuosta Starfishistä, joka kuulosti kasvavan aika korkeaksi? Massviivisen koon vuoksi tuokin voisi olla miellyttävä lajike...
Kuitenkin tarkoitus oli ensivuonna pitää alle kymmentä kasvia, ei ihan yhtä isolla määrällä lähdetä liikkeelle kuin tänävuonna.

Ja siitä moposta vielä; iso A tuli ajettua kesällä, toivottavasti ei turhaan ja mopo pysyy kuitenkin vielä hallussa :)

PS. Cayenneistä on muutamat alkaneet kukkimaan, mutta kukat kuolevat parin päivän sisällä aukeamisestaan  :-\

Qnnari

Pieni hiljaisuus ollut meikäläisen osalta syksyn ajan, foorumia on kuitenkin tullut seurailtua "jonkin verran"  ;)

Jonkinlainen pieni yhteenveto siitä, miten tämä eka vuosi meni:
Noiden chilien määrä väheni tänä vuonna pikkuhiljaa sitä enemmän mitä pidemmälle syksyyn mentiin, tilan ja valon puutteen vuoksi. Aluksi oli useampi kymmenen, nyt on jäljellä enää neljä kasvia.
Muutamaa erilaista kasvatusalustaa (erilaisia multaseoksia, passiivihydro ja bubbleri oli ainakin, talven aikana vois hommata kamppeet ebbiin...) tuli kokeiltua, samaa lajiketta oli niin paljon. Loppujen lopuksi, erot eri kasvualustoilla oli hyvin pienet, isommat erot (omakohtaset kokemukset, ei absoluuttisia totuuksia) tuli valosta ja lannoitteesta - noihin täytyy panostaa ensi vuonna isommin.
Lisävaloahan mulla ei tänä vuonna juurikaan ollut ja lannoitteena toimi keväästä asti starttilannoite - tuohon lisätään myöhäinen idätys niin satoa sai vasta aika myöhään syksyllä. Toisaalta noista neljästä jäljellä olevasta kasvista kaksi tekee vieläkin hedelmiä/marjoja ja kukkii koko ajan lisää.  ;D
Talvea varten olen kuitenkin niitä jo vähän leikannut pienemmiksi ja nappasin töistä ylimääräisiksi jääneitä loisteputkivaloja, kolmen isomman kasvin päällä roikkuu nyt 3x18 watin patteri, neljännelle vähän pienemmälle on askarreltu vanhasta akvaariosta "oma huone", jonka seinät on vuorattu valkoisiksi. Tuota pienempää kasvia valaisee pari energiansäästölamppua, joiden avulla seki pukkailee onnessaan marjoja mulle syötäväksi.

Ensi kaudelle tilailin Fataliilta: 7potin, Bird Ajin, Lemon Dropin, Rocoto Peronnin, Omnicolorin, Goat's weedin ja Caribean Red Habaneron.
Paketin tullessa varmaan kaikkia itämään, mutta aikanaan sitte katella, että mitä noista lähtee kasvattamaan... Kaikille ei varmaan taaskaan riitä tila, jos haluaa nuo tämän vuotiset rehut pitää hengissä.
Katellaan... Mopo taitaa vielä olla käsissä? Ehkä? Varmaankin?

- Qnnari

PS. Anteeksi kauheasti kirjoitusvirheet, ei ole tuo oikeinkirjoitus allekirjoittaneen vahvuuksia.