tammikuu 10, 2025, 15:30:57 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Oliivi tervehtii

Aloittaja Oliivi, toukokuu 08, 2015, 12:47:42 ip

« edellinen - seuraava »

Oliivi

Hei!

Täällä on vahvoihin makuihin mieltynyt nuori opiskelija, jolle chilit (ja muut kasvit) ovat tuoneet iloa harmaaseen arkeen. Viime vuonna löysin kaapista jo yli vuoden vanhan kuivan chilin, jonka taisimmekin pilkkoa kastikkeen sekaan. Kiinnostuin viime kesänä eksoottisista kasveista ja kokeilin, kasvaisiko chilin siemenistä jotain. Ne itivät parissa päivässä, ja versot kasvoivat nopeasti. Jouduin luovuttamaan kaiken työpöytätilani niille kasveille. ;D Kasvattelin niitä heinäkuisessa 30 asteen sisälämpötilassa eteläikkunan tuntumassa. Kiitos helteiden, niitä piti olla kastelemassa usein. 

Innostuin kauheasti chileistä. Ostin kaupasta lisää chilejä ja kokeilin millaisia kasveja niistä tulisi. Kaikki "isot" chilini pudottivat lehtensä loka-marraskuussa. Keräsin niistä ennen tätä muutaman enemmän tai vähemmän kippuraisen podin. Muuton yhteydessä osa chileistä päätyi parvekkeelle talvella ja unohtui sinne. Osa jäi sisälle, mutta niistäkin jäi jäljelle vain töröttävä tikku. ;D Sain lahjaksi ihastuttavan Chilikirjan, ja elämässäni on yhä vaan enemmän chiliä. Nyt ikkunalautani on useiden uusien chilitaimien ja neljän talvesta selvinneen taimen vallassa. Ikkunalle ei juurikaan enää mahdu mitään lisää, vaikka haluaisinkin. Ja - pidän chilin lisäksi kovasti paprikatäytteisistä oliiveista. :)

chilifellow

Tervetuloa foorumille! Ja chilien ihmeelliseen maailmaan. Koukuttaa aina vaan vuosivuodelta kokeilla eri lajikkeita. 😋

Chilikirja on erinomainen opas alkuun. Samoin nettisivut www.infernochili.net tai www.fatalii.net (englanniksi) tai www.chiliwiki.fi

Onnea kasvatuksiin. Siiduja saa www.fataliiseeds.net (kotimainen, vaikka on englanninkielinen) tai sitten kyselemällä foorumilaisilta.
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Trioniska

Vaikuttaa kovasti siltä että pian perävalot vain vilkkuvat ja ihmetellään että mihin se järki katosi kasvatettavan määrässä ;)

Nimimerkillä tilaratkaisuita kesäksi miettimässä...

LainausIkkunalle ei juurikaan enää mahdu mitään lisää


Tuohan tarkoittaa että josko tuohon vielä jotain :P
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Miquel

Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Everkistus


Jame

Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

0lli

If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

Toby

Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.