tammikuu 09, 2025, 23:06:38 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chilejä ämpäreissä - Ensimmäinen kausi

Aloittaja Tulipuu, kesäkuu 04, 2015, 13:57:00 ip

« edellinen - seuraava »

Tulipuu

Täältäkin löytyy seitinpätkiä, ainakin yhdestä kasvista. Punkeista ei havaintoja toistaiseksi. Äitihämähäkki hautoo munaansa pudonneen ja kuivahtaneen lehden kätkössä, jonka siirsin sen punaisia habaneroja kypsyttelevän kasvin latvustoon, josta seitinpätkät löytyivät. Siirsin myös sisällä basilikassa asuvan hämähäkin parvekkeelle toiseen isoon chinenseen. Mäntysuopaa ja öljyä en ole antanut sen jälkeen, kun melkein tapoin sillä yhden kasvin, paitsi kerran pelkkää mäntysuopaa ja vettä. Uskaltaako noita sitten suihkutella, jos kyseessä ovatkin vain pelkät hämähäkinseitit?

Saunassa kuivumassa n. 15 "punaista chiliä", kourallinen CÄPpejä - joista edellinen erä pääsi jo pippurimyllyyn - sekä yksittäinen silputtu "habanero", josta sain puolet syötyä raakana ennen maitotölkin kutsua. Pitänee kuvata pari maisteluvideota.

Tulipuu

10!




Eilen saunaan kuivumaan menneet papanat






Tulipuu

Toinen isoista chinenseistä oli kaatunut pienempien päälle yöllä. Liian pieni ruukku (10L ämpäri) ja kuiva kookos eivät jaksa enää kannatella podeja pursuavaa kasvia. Tein hieman naruviritelmiä ja ladoin hieman vanhoja kiuaskiviä ruukun pinnalle. Jatkotoimenpiteet vielä tarpeen...


Tulipuu

Kesä tuli ja meni, ja aika myöhään. Elokuu oli lämmin, mikä näkyi parvekkeella. Sääennustukset lupailevat vielä viikon verran kesäisiä lämpöjä ja sen jälkeen viilenevää. Pelko hiipii puseroon, koska suurin osa podeista on vielä vihreitä, vaikkakin moni jo alkaa kypsyä tai kypsyy. Suurin osa jo kypsyneestä sadosta on päätynyt rouheeksi, loput päätynevät kokonaisena saunaan kuivumaan ja pakastimeen. Satoa tullee "hieman" yli oman tarpeen säistä riippumatta. Mä kaadan noi siemenet tohon multaan ja katon -metodi on siis 100% toimiva ja tehokas, ja pieksee kaikki pitkään chilejä harrastaneiden kasvatuslautat ja muut High Tech -viritykset kuusi yksi. Tai sitten ei.
Maistelin muuten tuota valkoisessa ämpärissä kasvavaa kaatuilevaa chinenseä yhden podin verran ja sain kokea kapsaisiinin aiheuttaman leukakivun ensimmäistä kertaa. Siis yhden sellaisen alkukesän pikkuruisen marjan, joista kaikki valittelevat blogeissaan. Videota en kuvannut, olisi voinut olla aika hauska. Toleransseista ei siis omalla kohdalla voi puhua.


27.5 itämään laitettu 7 Pod tekee jo reilusti podia, Black Pearlin podeissa jo mustaa. Ojos De Pescado on suippo annuumi. Fidalgo Roxa ja CGN 21500 kukkivat ja tuottavat siitepölyä, Moruga Scorpion nuputtaa. Pinaatti kukkii.

Blogia taas videomuodossa: https://www.youtube.com/watch?v=Leoa85Dcs2k

Tulipuu

SPÄMMIÄ!

Kääräisin pekoniin ja täytin Oltermannilla. Kuusi kappaletta tuli syötyä eilen, tänään loput kaksi. Takapäätä polttelee. Otin myös kuvat uuniin mennessä ja uunista tullessa, mutta ovat kadonneet jonnekkin. Onko lie joku androidin kameraongelma vai omassa puhelimessa vika (käyttäjässähän vika ei voi olla)?
Takana olevat viisi ja kädessä oleva tuosta huterasta isosta kasvista, edessä oikealla olevat hieman tujummat tapaukset ovat kaatumatautisen habaneron podeja.





7 Podi ja 7podit






Black Pearl ja mustat helmet






Fidalgo Roxa podittaa ja kukkii






CGN 21500






Moruga Scorpion kukkii, edessä oleva toinen Fidalgo Roxa nuputtaa, se joka melkein kuoli aurinkoon kesäkuun alussa.






CAP 1444 punaisena





Jotain paprikoita (?)






Möllyköitä ja pöllyköitä, kaupan haba kai, se kaatumatautinen ruoja:







Toinen sato tulossa jättiläisestä





Hutera iso habanero






Ojos De Pescado olikin joku suippoannuumi


Tulipuu

Kissan torni on parvekkeella tuon ison chinensen vieressä ja nyt se mokoma on keksinyt, että chilien podeilla on kiva leikkiä, kunhan ne ovat kiinni kasvissa.

Tulipuu

Edellisen kuvapäivityksen vika suippo lensi roskiin, kun ei jaksanut pystyssä seistä pikkuruukussaan, kuten myös suipon vieressä oleva chinense joka tuotti pitkälti saman näköisiä podeja kuin muutkin kaupan habanerot. Reppana Aji Cristal päätyi tynkänä pikkuruukkuun ikkunalaudalle, kun tuotti vetisiä pikkurillin kokoisia naatteja - mitä nyt elokuun helteillä muutaman isomman. Iso maisteluvideon punainen haba muutti sisälle kypsyttelemään. On niin hyvä kasvamaan ja satoamaan, että pitää yrittää talvettaa. Poditkin maistuvat jo paljon paremmalta kuin alkukesän vetiset, miedohkot ja aika pienet ruppanat podit. Molemmat CAP 1444 kellastuvat ja pudottavat lehtiään, toinen muuttaa sisään toinen jää talven armoille. Iso suippo punainen tekee toista satoaan ja saa jäädä sekin parvekkeelle talveksi. CGN 21500, molemmat Fidalgo Roxat ja 7 Pod kasvavat ja kukkivat yhä, varsin reilustikin, mutta Moruga Scorpion hieman ryttyilee ruukunvaihdon jälkeen. Kaksi pikku marjaa siinä kiinni.

Lopuksi lyhyt 18 min satovideo ja glogipäivitys - se niistä suunnitelluista 5 min videoista.

https://www.youtube.com/watch?v=F5l6onLqqMo

Helzy

Hienosti sulla ainakin näyttää c.chinensetkin satoavan! Iso peukku!
"Jukra, että minustakin tuli vihreäpeukalo." -Pikku Myy
Instagramissa @helzyy

Tulipuu

Lainaus käyttäjältä: Helzy - syyskuu 17, 2015, 21:16:41 ip
Hienosti sulla ainakin näyttää c.chinensetkin satoavan! Iso peukku!


Joo! Olis varmaan enemmänkin satoa tullut, jos olisi vienyt Chinenset parvekkeelle jo toukokuussa, eikä vasta joskus kesäkuun loppupuolella. Pelkäsin niiden kanssa ihan turhaan viileitä säitä. Valo tuntuu olevan loppujenlopuksi se tärkein asia noiden kanssa, vaikka ovathan ne viileän ilman podit hieman pienempiä ja mauttomampia olleet, ainakin osa niistä.


Eka 7 Pod alkaa muuttua punaiseksi. Kovin pieni se on, mutta niinhän noissa muissakin chinenseissä ekat podit olivat. Ensi viikon sunnuntaina tulee neljä kuukautta täyteen kyseisen kasvin idätyksestä.


Tulipuu

Söin tuosta 7 Podista sen pienen sormenpään kokoisen marjan pois oranssina ja kyllähän tuo jo aika tavalla poltteli, mutta ei se noille punaisille haboille? pärjännyt. Siinä toinen isompi vieressä kypsyy, mutta uskaltaako näillä toleransseilla mokomaa syödä, ainakaan videolla, jos siinä alkaa tulla äitiä ihan oikeasti ikävä.

Tulipuu

Nuoret kasvit muuttivat viikonloppuna sisälle podeja kypsyttelemään, mutta parvekkeelle jäi vielä aika liuta vanhempaa sakkia. Näillä näkymin kaksi kasvia parvekkeelle jääneistä muuttaa myöhemmin vielä sisälle, loput jäävät säiden armoille. Kaupan suippo, CAP 1444 ja Aji Cristal saavat puolestani kuolla, jos puhuri tulee kylään. Pikkuruukussa oleva Fidalgo Roxa muuttaa vielä tämän viikon aikana sisälle, kuten myös se kaikista isoin kaatumatautinen kaupan chinense. Molemmat suippopaprikat lentävät biojätteeseen jo ennen talvea. Sisään en niitä raahaa, vaikka toinen ei edes ole alkanut kypsyttää podejaan.

Ohessa kuvia:



Ihmettelin kuukauden päivät, miksi uuni käryää aina kun sillä laittaa ruokaa, vaikka juuri pesin sen. Tämä rekonstruktoitu kaveri löytyi piileskelemästä uunin takanurkasta.






Kypsät päätyivät jauheeksi, vihreät jäivät vielä lämpimään kypsymään.







Kookoksessa on mukava vaania ötököitä ja katonrajan västäräkkejä. Toivottavasti kookoseen ei ole mukava pissata.






Söin puolet tuosta tänään. Eka haukku kärjestä oli pettymys, joten otin vielä toisen ja kyllähän se poltteli. Vielä hieman raaka ja kovin kitkerä vai johtuneeko sittenkin kylmistä ilmoista. Siemenet saunassa kuivahtamassa ja loppu jääkaapissa. Jotain narskuteltavaa loppuviikoksi.


Tulipuu

Videoblogi osa 16: https://www.youtube.com/watch?v=5_NNGn2fW8w

Chilienystävä jännän äärellä eli seitsemän minuuttia podien pyörittelyä: https://www.youtube.com/watch?v=INdUZj6ONg0

Pari viikkoa vanha kissavideo: https://www.youtube.com/watch?v=bIDi6t4nfe4

narttu

"Sometimes you have to be a bitch to get things done." <br />― Madonna

Tulipuu

Black Pearlissa kirvoja ja Ojos De Pescadossa punkkien seittejä ja kaikki kasvit kivasti lähekkäin ikkunan alla...

Tulipuu

Black pearl ja ojos de pescado lensivät roskiin. Suihkuttelin loput kasvit mäntysuopasotkulla. Saa nähdä toimiiko vai pitääkö toistaa suihkuttelu joku ilta.

Tulipuu



Valoa - EnviroGROn loisteputkihökötys kastelukannusta.


Katosta löytyi hämähäkki. Olikohan taas väärä hälytys seittien suhteen? Toivottavasti oon taas vainoharhainen ötököiden suhteen.


Muutama risteymäyritelmä näkyy tarttuneen. Aika paljon saa yrittää, että tarttuvat mokomat, jos nuo edes ovat puhtaita risteymiä.
En ole suojannut nypittyjä pölytettyjä papanoita millään, enkä liioin merkinnyt ylös mistä mihinkin on siitepölyä päätynyt,
ainoastaan narunpätkä kehittyvän podin kannassa tietää kertoa, että mokomaa on sörkitty.


Habanerojauhe kattilassa poksautelluissa popcorneissa on muuten herkkujen herkkua!