tammikuu 09, 2025, 23:33:19 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Juu moi vaan kaikille.

Aloittaja Bunter, syyskuu 06, 2015, 19:49:49 ip

« edellinen - seuraava »

Bunter

No minun habanero-innostus lähti siitä kun ensimmäisen kerran sitä sain ostettua Suomesta kaupasta ja niissä oli kunnolla potkua. Aluksi niitä oli tällaiselle maallikolle neljää lajiketta: punainen, vihreä, keltainen ja oranssi.

Olen nyt asunut Thaimaassa kuusi vuotta ja täältä saa kyllä hyvää thai chiliä, muttei mitään Habanero-lajiketta. Oon täällä kasvattanut kotipihalla papayaa, mangoa ja banaania jopa kerran suomalaisia herneitä.

Sit tuli pakottava tarve saada Habaneron siemeniä ja Fatalii-Jukka niitä mulle lähetti. Pyysin myös sen kirjan. Plan B:nä yksi kaveri toi myös kolmea lajiketta poppamiehestä  Kaikki tuli perille. Silloin oli tämän vuoden Toukokuu ja luin ensin sen kirjan. Täällä oli silloin päivisin 40-astetta lämpöä ja totesin, että pitää jättää idättäminen vähän "syssymmälle" kun päivälämpö on kolmenkympin huitteilla.

No nyt on idätetty 15:sta eri lajiketta ja niistä 12 lähti itämään hyvin.

Vähän on joutunut sooloilemaan kun ei täältä saa kunnon idätyslaatikoita. Niiden virkaa on toimittanut leikatut vesipullojen alaosat. Samoin kasteluun oon käyttänyt vesipulloa mihin oon puukolla tökkinyt reikiä korkkiin. Mut hyvin näyttää toimivan. Idätys siis ihan paikallisessa mullassa.

Vaikka noita kasveja on toistaiseksi itänyt se 12 lajiketta niin jotkin niistä itivät kaikki kun laitoin 3-5 siementä yhteen alustaan. Ihan pienimmät heitin menemään, mutta isommat istutin uuteen astiaan. Niissä tuossa vaiheessa oli vai se yksi pitkä juuren alku eikä vielä rihmastoa.

Nyt jännityksellä odotellaan koska voi siirtää nuo isompaan astiaan.

Niin nopeimmin noista lähti itämään Pimenta Diomar, Caramel Bhut Jolokia ja Fatalii.  Galapagoense, Manzano Orange ja Harold St. Barts green eivät vielä ainakaan ole itäneet.

terv Bunter

chipe

Lainaus käyttäjältä: Bunter - syyskuu 06, 2015, 19:49:49 ip
Silloin oli tämän vuoden Toukokuu ja luin ensin sen kirjan. Täällä oli silloin päivisin 40-astetta lämpöä ja totesin, että pitää jättää idättäminen vähän "syssymmälle" kun päivälämpö on kolmenkympin huitteilla.


Täällä Suomessahan oli vähän vastaavia ongelmia lämpötilan kanssa alkukesästä... (vihertyy kateudesta)

Niin ja tervetuloa :).

Bunter

Kiitos!

Nyt täällä on käsittääkseni aika ideaali lämpö ja kosteus noille taimille. Pidän niitä varjoisassa paikassa, mut emäntä laittoi kokeeksi kaksi taimea paikkaan missä ne saa aurinkoa (Pimenta ja Caramel). Saas nähdä  :D

Bunter

Bunter

Ainiin. Mä en tiedä enää mitkä lajikkeet on Habaneroiksi kutsuttavia ja mitkä chilejä.

Jos joku osaa neuvoa niin kiitos!

Tyytyväisin tästä ekasta satsista oon siihen, että mulla on kaksi Moruga Scorpion taimea. Jos saan ne pidettyä hengissä niin tuolla naapurin emännällä (thai) pyörii silmät päässä kun maistaa hedelmää  :D

Bunter

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: Bunter - syyskuu 06, 2015, 20:29:32 ip
Kiitos!

Nyt täällä on käsittääkseni aika ideaali lämpö ja kosteus noille taimille. Pidän niitä varjoisassa paikassa, mut emäntä laittoi kokeeksi kaksi taimea paikkaan missä ne saa aurinkoa (Pimenta ja Caramel). Saas nähdä  :D

Bunter


Pahus kun lämpötila olosuhteissa jopa Funden olet jättänyt kakkoseksi http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=16052.msg317361#msg317361

Jos auringon valo on kovin paahteista eikä pilveä niin ehdottomasti varjossa noilla suunnilla kun varsinkin pienet taimet voivat ottaa itseensä. Kun päässyt kunnon puskan vaiheeseen niin oikea paikka noille kahdelle.

Harold St. Barts on se habanero noista.

Caramel Bhut Jolokia on nagan johdannainen, Fatalii ihan omansa Moruga ollut vissiin jossain vaiheessa habaneroa tai vastaavaa  ::)

Galapagonese niin sille ei olekaan verrokkia :P

Manzano Orange voi olla tiukin pala jos olet Rocotoista ja tämänvuotisesta rocoto kesästä kuullut... eli kukkiakseen vihermassan saatuaan vaatii lämpötilan vaihteluita. Kellariin yöksi tai kylmällä vedellä kastelu yötä vasten voi toimia jos lämpötila on tasapaksua ilman suurempia vaihteluita.

Pimenta diomar saattoi olla kanssa habaneron lähisukulainen vaikka muoto ei olekaan puhdas habaneroksi.

Kaikki toki omaa mutuilua...
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

NPhoBiaz

Hei vaan ja tervetuloa foorumille!

Chileiksi kutsutaan kaikkia Capsicum-suvun kasveja (karkeasti yleistäen, toki esimerkiksi tulettomia chilejä sanotaan paprikoiksi jne). Capsicum-sukuun kuuluu useita lajeja, kuten esimerkiksi annuum (yleisesti käytetään kirjoitusmuotoa C.annuum, joka on lyhenne sanoista Capsicum annuum). Näihin paneudutaan ostamassasi Chilikirjassa. :)

Habanero taas on C.chinense-lajiin kuuluva lajike. Chilit jaotellaan siis järjestyksessä suku>laji>lajike (Capsicum>chinense>Habanero). Alkuperäinen Habanero on väriltään oranssi, ja siitä on jalostettu useita eri värejä sekä tulisuusasteita. Eli kaikkia chilejä sanotaan chileiksi, mutta vain Habanero-lajikkeita kutsutaan Habaneroiksi. :) Esimerkiksi myös erilaiset Jalapeñot ovat chililajikkeita.

Eräs tällä foorumilla vaikuttanut asuu myös Thaimaassa, ja näytti siltä, että C.chinense-lajin chilit eivät pidä teidän ilmastosta. On tästä ollut muuallakin juttua. Chinenset saattavat siis osoittautua haasteellisiksi. En sano, ettäkö ongelmia välttämättä tulee, mutta pidä mielessä tämä JOS niitä tulee. :D

chipe

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - syyskuu 06, 2015, 20:57:30 ip
Alkuperäinen Habanero on väriltään oranssi, ja siitä on jalostettu useita eri värejä sekä tulisuusasteita. Eli kaikkia chilejä sanotaan chileiksi, mutta vain Habanero-lajikkeita kutsutaan Habaneroiksi. :) Esimerkiksi myös erilaiset Jalapeñot ovat chililajikkeita.


Habanerosta on jossain määrin tullut markkinointinimi joka mielellään liitetään vähän vähemmän habaneromaisiin chileihinkin. Esim. ketjussa mainittua Fataliita on näilläkin main myyty Habanero loppuliitteellä, eikä se ulkonäkönsä tai makunsa puolesta kuulu oikein kerhoon. Yleensä ottaen noissa Habaneroina myydyissä lajikkeissa on kyllä yhtenevä ulkonäkö ja ainakin jossain määrin samaa aromiakin. Eli omasta mielestäni nimeämiset on yleensä ihan ok ja kertovat tavan tallaajalle yleensä siitäkin että tämä on tulista tavaraa (joku Pink Habanero tosin ainakin poikkeus).

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - syyskuu 06, 2015, 20:57:30 ip
Eräs tällä foorumilla vaikuttanut asuu myös Thaimaassa, ja näytti siltä, että C.chinense-lajin chilit eivät pidä teidän ilmastosta. On tästä ollut muuallakin juttua. Chinenset saattavat siis osoittautua haasteellisiksi. En sano, ettäkö ongelmia välttämättä tulee, mutta pidä mielessä tämä JOS niitä tulee. :D


Mikähän siinä ilmastossa tökkii chinensejen mielestä? On tuo nyt kuitenkin osapuilleen samoilla leveyspiireillä kun varsinaiset chinense-alueet Karibialla, Intia-Bangladesh seuduilla jne.

0lli

Tervetuloa mukaan ja menestystä kasvatuksiin :)
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

NPhoBiaz

Lainaus käyttäjältä: chipe - syyskuu 06, 2015, 21:36:16 ip
Habanerosta on jossain määrin tullut markkinointinimi joka mielellään liitetään vähän vähemmän habaneromaisiin chileihinkin. Esim. ketjussa mainittua Fataliita on näilläkin main myyty Habanero loppuliitteellä, eikä se ulkonäkönsä tai makunsa puolesta kuulu oikein kerhoon. Yleensä ottaen noissa Habaneroina myydyissä lajikkeissa on kyllä yhtenevä ulkonäkö ja ainakin jossain määrin samaa aromiakin. Eli omasta mielestäni nimeämiset on yleensä ihan ok ja kertovat tavan tallaajalle yleensä siitäkin että tämä on tulista tavaraa (joku Pink Habanero tosin ainakin poikkeus).


Totta. Tarkoitin lähinnä, että mitkä chilit ovat OIKEASTI Habaneroja. :)

Lainaus käyttäjältä: chipe - syyskuu 06, 2015, 21:36:16 ip
Mikähän siinä ilmastossa tökkii chinensejen mielestä? On tuo nyt kuitenkin osapuilleen samoilla leveyspiireillä kun varsinaiset chinense-alueet Karibialla, Intia-Bangladesh seuduilla jne.


Ei niin mitään hajua. ??? Tämä voi kuitenkin olla yksi selitys siihen, miksi chinenset on huonommin tunnettuja Aasiassa.

Bunter

Kiitoksia kaikille vastanneille. Täältähän saa ihan uskomattomasti tietoa ja mielipiteitä. En tiennytkään, että Suomessa tää chili-porukka on näin aktiivinen.

Juttelin Fatalii-Jukan kanssa silloin aikanaan ja hän oli samaa mieltä, joitain poikkeuksia lukuunottamatta, kun kerroin että haluaisin mieluiten tällä alueella kasvattaa noita chinenseja. Pitänee lukea noi sähköpostit vielä kertaalleen.

Sit pitää vielä tarkentaa, että asun Hua Hinissa, täällä Thaimaassakin on melkoisia eroja sääolosuhteissa paikasta riippuen. Siis läpi vuoden. Tämä on yksi Thaimaan vähäsateisimmista alueista, mutta se ei tarkoita että sitä vettä ei tulisi välillä, ja huolella.

Bunter

Bunter

En tiedä mihin se mun edellinen viestin muokkaus hävisi. mutta siis tää oli Jukan vastaus kun ilmoitin haluavani kasvattaa lähinnä noita chinensejä täällä Thaimaassa.

"Kuumuuteen sopivat parhaiten juurikin kuten sanoit, useimmat chinenset, mutta myös baccatumit (jotka kestävät myös viileämpää) ja varsin monet annuumitkin ja etenkin frutet nauttivat kuumasta. C. pubescenseja en ottaisi ehkä, joskin nekin saa onnistumaan jos kastelee esim iltaisin jääkylmällä vedellä. :) "

Bunter

Jame

Tervetuloa! Mielenkiintoista kuulla miten kasvatukset sujuvat hieman suomalaisesta poikkeavassa ilmastossa.
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

Fundeeraaja

On kiva huomata etten ole ainoa joka kasvattaa hieman etelämpänä. Minä olen suosiolla luopunut Rocotoajatuksesta. Liian lämmintä kesät ja jäävesien kanssa en viitsi lähteä leikkimään. Vaatisi jääpalakonetta sun muuta extravimpainta. Simple is best!
Chili, jazz ja päivätorkut kera pelinkovacin.

http://kallenruokaa.blogspot.hr/

zinzu

Tervetuloa! hippasen oon kyl katkera noista kasvatusolosuhteista...
Chilejä, chilejä lisää chilejä ja pari kukkaa =D