joulukuu 21, 2024, 13:34:26 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Tervon chilit 2022 - 2023 -2024

Aloittaja Tervo, toukokuu 05, 2022, 20:05:12 ip

« edellinen - seuraava »

akselsson1

Samaa tuskastellut mielessäni että vaikka on sieltä kypsynytkin tavaraa, niin vasta murto-osa siitä mitä olisi  :-[  vaikka asun etelässä, olen melko varma että kohta on pakko alkaa tehdä jotain pelastusoperaatioita ettei käy hassusti. Moni puska vaan on kasvanut niin toistensa lomaan että enpä tiiä tuleeko siitä mitä :o tai mittään  ???
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Tervo

Mökillä vielä kaikki vihreänä :(

Surinam Red Habanero, kotona samaa sukua olava Mme Jeanette sentään saanut jo keltaistakin aikaiseksi.



Lombardot kasvavat vielä pituutta, kotona jo pari punaista, sisätiloissa.



Aji Cristalit vihreinä, ainut jossa alkaa väri vaihtua, ovat lehdet joihin ruska iskee.


Tervo

Taas kotona. Jonkun verran on kypsymistä kasveissa havaittavissa, sekä pihalla, parvekkeella että sisällä.

Pihalla Clavossa alkaa olla poimittavia/kuivattavia melkoinen määrä, noi tummat saavat vielä kypsyä, ainakin niin kauan kuin lämpötilat pysyy siedettävinä.



Ja Scotch Bonnet Chocolatesta saadaan tänä vuonna ainakin kaksi marjaa, pensaassa raakileita kymmeniä, toivottavasti noistakin ainakin osa kypsyisi.



Sisällä Mme Jeanette on saanut muutaman melkein kypsän, ja pari todella isoa raakiletta. Suurimmat melkein kiinni tuossa Starlite -valaisimessa, eli tarvitsee ilmeisen paljon valoa. Kirvat kiusanneet tätä kukkapöytää koko kesän, "hylsyjä" näkyy näissäkin.




Parvekkeella lisää punaisia Habaneroja kypsynyt pitänee poimia ennen kuin ovat ylikypsiä, noita voisi kuivata noiden Clavojen kanssa hiutaleiksi.
Samoin jokunen Armageddon tullut lisää, Bhut Jolokiat vielä aivan raakileina. Vihreää kasvustoa tullut myös lisää, parveke aivan täynnä!

Tervo

elokuu 31, 2024, 15:05:07 ip #243 Viimeisin muokkaus: elokuu 31, 2024, 15:49:27 ip käyttäjältä Tervo
Keräsin noi kypsät Habanerot parvekkeelta, mukaan tuli myös pari Armageddonia, pari Bolivian Red Habaneroa ja sisältä noi kolme kypsää Madame Jeanettea. Punaisessa Habanerossa tuhottomasti isoja vihreitä raakileita, nämä poimituissa olevat pienet tätä kesän aikana kypsyneitä, kun pensas kuivahti viikon välein, nyt kun aurinko ei enää ole niin porottanut, ovat raakileina päässeet kasvamaan kosteassa mullassa. Täytyy pihalta hakea vesisateesta noi kypsät Clavot ja laittaa kuivuri tulille. 125 grammaa tässä kulhossa.



Ja kypsät Clavot pihalta, 210 grammaa. Saman verran jäi vielä puskaan raakoja.


Tervo

Ja pari kuvaa lisää noista parvekkeen "aarteista".

Red Habanero tuli karsittua kypsistä marjoista, mutta raakileita riittää paljon isompaan määrään. Tämä kasvi on mulla nyt kolmatta kesää, ja sato näyttää kasvavan vuosittain, nyt jos kaikki kerkiää kypsymään on näitä monen vuoden tarpeiksi.



Ja kun noita Habaneroja kuvasin lattialla istuen, huomasin että uusi tuttavuuskin oli sinne piiloon saanut muutaman isohkon raakileen. Kyseessä Devil's Tongue Red, joissa poltetta riittänee, ainakin jos nämäkin kerkiävät kypsyä. Peukut pystyyn ainakin parin lämpimän viikon toivossa!


Tervo

Pilkoin noi lauantaiset chilit, lähes kaikki ja laitoin alakertaan kuivurin liesituulettimen alle pöhisemään. Oli pakko käyttää liesituuletinta, kun veistä ja leikkuulautaa kylmällä vedellä pestessä sain hirveen yskäkohtauksen.
Noi pienimmät Clavot pussitin pakastimeen, voi talvella käyttää tuoreiden sijaan. Joku sivu lupasi poltetta 10/10, mutta ei nämä minusta yltäneet edes noiden punaisten Habanerojen poltteeseen.
Mme Jeannetteista kaivoin siemenet talteen, ne vähät, tulikohan kolmesta kymmenkunta siementä. Ja podit kuivuriin.
Kuivatut on tarkoitus rouhia hiutaleiksi, tulee varmaan loppuelämäksi riittävä purkillinen.

akselsson1

Jos tässä piti olla kuvia ni mulla ei ainakaan toimi?
Kuitenkin, noi supertulisten jauheet tosiaan kestää häkellyttävän kauan mutta olen tässä oppinut että sekin päivä kuitenkin tulee että ne loppuvat  :o 2013 Black Naga loppuu mulla kohta  :D Mutta jos noita tosiaan tulee vaikka yli desi jauhettuna, niin kyllä niitä melkoisen vaikea on kuluttaa ikinä loppuun  :D  :fire:
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Tervo

Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - syyskuu 02, 2024, 15:48:49 ipJos tässä piti olla kuvia ni mulla ei ainakaan toimi?

Ei kait sitä joka merkintään kuvaa...

akselsson1

Lainaus käyttäjältä: Tervo - syyskuu 02, 2024, 16:56:10 ip
Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - syyskuu 02, 2024, 15:48:49 ipJos tässä piti olla kuvia ni mulla ei ainakaan toimi?

Ei kait sitä joka merkintään kuvaa...
En nähnyt tietokoneella yhtään kuvaa tällä sivulla. Puhelimella näkyvät eli ehkä onkin joku palomuuri tms homma mulla :)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Tervo

Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - syyskuu 03, 2024, 13:48:11 ipEn nähnyt tietokoneella yhtään kuvaa tällä sivulla. Puhelimella näkyvät eli ehkä onkin joku palomuuri tms homma mulla :)

OK. Kapsin webbiserveri on silloin tällöin ollut satunnaisesti alhaalla, jolloin kuvat ei tietenkään näy, mutta eipä ole kukaan ennen valittanut, että puhelimella näkyy, koneella ei. Olisko ollut operaattorin nimipalvelinongelma tms.

Tervo

Piti lähteä kotoa mökille, karkuun ampiaisia. Ensimmäinen kesä, kun ovat onnistuneet pesimään jonnekin, ilmeisesti alakerran eteisen ja sen viereisen pikkuhuoneen lasketun katon sisään, tai ainakin niin, että niitä sieltä ilmiintyy kiusaksi asti. Ja kiusa ei tarkoita ampiaista silloin tällöin, viimeksi kotiin viikon jälkeen mennessä noita oli valehtelematta viisikymmentä. >:D

Mökillä alkanut väri vaihtua raakileissa, Lombardossa on pari punaista ja tässä Aji Cristalissa kaikkea vihreän ja punaisen väliltä.Toi Surinam Habanero vielä vain kasvattelee podeja, värimuutos ei ole vielä alkanut. Toi Lombardo ei pääse jatkoon, ainakaan sen perusteella mitä kotona kypsyneitä maistelin, paprikassakin enempi makua. Noh, josko nämä mökin huomattavasti isommat maistuisivat joltain. Tai sitten ensi kesä jää pelkästään Chinenseille. :)


Tervo

Mökkirannassa kasvaa kahdessa pienessä ruukussa Hungarian Hot Wax. Näistäkin nyt yksi marja jotakuinkin kypsä, pääsee maistelemaan päiväruokailussa.


Tervo

syyskuu 16, 2024, 14:41:55 ip #252 Viimeisin muokkaus: syyskuu 16, 2024, 18:27:59 ip käyttäjältä Tervo
Syksy tuli parissa yössä! Toissayönä mökillä satoi julmetusti ja ukkosti aamuyöstä, toki kaukana koska kaikista välähdykdidtä ei ede kuulunut jyrinää. Ja viimeyönä lämpö tippui kuuden asteen pintaan, piti illalla vaihtaa riippariin paksumpi makuupussi.
Nyt tultiin kotiin muutamaksi päiväksi, ja täällä on kypsyminen ulkona liki pysähtynyt. Pihalla Clavoja on sentään poimittavaksi, mutta pensaassa vielä raakojakin. Scotch Bonnet on myös saanut koko joukon marjoista ruskeiksi, tämä vaan myöhästynyt todella pahasti, kasvi kun on aivan täynnä kukkia, vähän ennen lumentuloa!

Parvekkeella Bhut Jolokia Strain II on saanut kymmenkunta pienempää marjaa kypsiksi, pensaassa vaan isompia vielä täysin vihreinä. Nostin sen nyt keittiön ikkunalle, lampun alle, josko se saisi noita isompiakin marjoja kypsyteltyä. Tämä on vahvarunkoinen pensas, jossa alasleikattuna voisi olla potentiaalia talvisäilytykseen. Olettaisin että muiden Chinensisten tapaan ensi vuoden sato olisi huomattavasti parempi.



Samoin parvekkeelta nostin sisälle tuon monivuotisen Red Habaneron. Siinä on poimittavia kypsiä saman verran kuin viimeksi poimin, ja isoja raakileita vaikka kuinka paljon.



Parvekkeelle jäi vieläkin liian paljon kasveja ja raakileita. viimekesäinen Armageddon on tehnyt myös isoja marjoja, sekä kypsiä että raakoja. Tämäkin olisi hyvä saada sisälle, kuten myös parvekkeella elävät Bhut Jolokia ja Devil's Tongue. Ajattelin jos noi saisi lähemmäs kaidetta, johon nyt vielä valoa jonkun verran tulee. Tosin, yölämpötilat näyttäisi jäävän koko viikon alle kymmenen asteen.



Sisällä Starlightien alla Mme Jeanette on saanut kaikki raakileet kypsäksi, taidan riipiä ne pensaasta ja hävittää tuon pensaan, on niin rönsyinen, ettei kannata säästää. Samoin sen kanssa elävä viimekesän siemenistä kasvatettu Hainan Yellow Lantern, muutama kypsä marja, mutta pensas niin karsea, että parempi kasvattaa ensi kesäksi uusi. Niiden tilalle voisi ehkä ottaa tuolta parvekkeelta jonkun kypsymään.

Tässä nämä poimitut Mme Jeanettet, 120 grammaa, kohtalaisen tulisia surinamilaisia Habaneroja.



Tyhjensin myös tuon Red Habanero -puskan kypsistä, 140 grammaa erikokoisia marjoja.


akselsson1

Maistoitko mme jeanettejä, ja jos maistoit niin mitä tykkäsit? Voisi kiehtoa kokeilla tuota, klassikkolajikkeeksikin omasta mielestä tituleerattavaa habaa :)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Tervo

Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - syyskuu 16, 2024, 19:47:47 ipMaistoitko mme jeanettejä, ja jos maistoit niin mitä tykkäsit? Voisi kiehtoa kokeilla tuota, klassikkolajikkeeksikin omasta mielestä tituleerattavaa habaa :)

En ole vielä maistanut. Huuhtelin kädenlämpöisellä vedellä, kun oli kirvojen jäljiltä vähän tahmeita, piti kääntää ihan kylmälle kun tuli taas sen verran tuoksua, että lievä yskäkohtaus iski. Eli siitä päätellen on poltetta.

akselsson1

Yskäkohtaukset on ollut viimeaikoina tuttuja täälläkin, pahimmat meinaa iskeä kun avaa tehosekoittimen kannen jauhatuksen jälkeen ja ihan varmasti niitä hippusia leijailee ilmassa ja joku menee nenään ja/tai kurkkuun :fire:  :D
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Tervo

Pihalta piti Scotch Bonnetista ottaa noi kypsimmät marjat pois, josko jaksaisi kypsytellä kylmyydestä huolimatta noita raakileita.


Tervo

Mökillä Surinam Red Habanero alkaa punastua. Tämä on melkein pienen omenan kokoinen, vieressä vähän pienempi, ja puskassa kaiken kaikkiaan kymmenkunta eri kokoista raakiletta. Toivottavasti viikonlopun kylmä henkäys ei vie kaikkia!


Tervo

syyskuu 26, 2024, 11:56:32 ap #258 Viimeisin muokkaus: syyskuu 26, 2024, 16:51:16 ip käyttäjältä Tervo
Hidasta on kypsyminen tällä kelillä ulkona. Väri vaihtunut jo oranssiin, punainen tästä Surinamin Habanerosta pitäisi tulla. Loput raakileet ei ole muuttuneet mihinkään. Suunnittelin pienessä mielessäni, josko tämän saisi kuskattua viikonloppuna kotiin talvehtimaan. Vaimo lupasi ottaa jalkotilaansa, josko se siinä ehjänä säilyisi.



Aji Cristalit tuntuvat kypsyvän nopeammin, näitä on jo jokunen syötykin.


nörtti

Noi mistä kirjotit että Scotch Bonnet niin näyttävät kyllä ihan mun Chocolate Habaneroilta :)
Jos ihmiseen ei ole manuaalia eikä sitä saa kytkettyä vikasietotilaan, en ymmärrä sitä.