Rakkauden tunnustuksia - Mikä on sinun chilisi?

[Tyräkki]

Rakkauden tunnustus

Riipaisevan kauniita ovat valkovioletit Rocotonkukat, ja suurempia kuin yhdessäkään tähän asti kasvattamassani chililajikkeessa. Vaikka en ilmeisestikään ole saanut toistaiseksi ainokaiseni yhtään kukkaa pölyttymään, niin jatkan ahkerasti yhäkin suristeluani akkuporakoneen istukkaan kiinnitetyllä pumpulipuikolla. Olisihan se mahtavaa saada maistiaiset kevään kunniaksi, mutta ilman niitäkin luulen nyt löytäneeni "oman chilini". Nyt n.90cm korkea ja n.60cm leveä, rehevä  pikku puska kantaa parhaillaankin noin 45-50 kukkaa kuin morsian huntuaan, kauniisti. Ja nuppuja on vielä runsaasti enemmän. Nukkapintaiset tummanvihreät lehdetkin riippuvat alaspäin kuin kainostellen. Minun pikku Rocotoni on ehdottomasti feminiini. Se ei ole myöskään kurinalainen ja säntillinen kasvussaan, vaan sen villissä luonteessa on ripaus kaaosta. Sen oikkuja ei voikaan hallita pakolla, vain huomaavaisella suostuttelulla voi kasvua ohjata sen omaksi parhaaksi. Usein kyllä joutuu jonkin itsepäisen oksan katkaisemaankin, jotta se ei valtaisi naapuriensakin elintilaa. Koskaan ei voi etukäteen arvata mitä se saa päähänsä seuraavaksi tehdä. Se ei anna minkään yleisten luonnonlakien (valo, vuodenajat, kastelu, ravinteet, lämpötila, yms.) vaikuttaa päätöksiinsä omasta kasvustaan, vaan tekee mitä haluaa, ja milloin haluaa. Myös kirvoihin ja muihin "chilirahvaan" kiusoihin se suhtautuu ylevän välinpitämättömästi kieltäytyen myöntämästä niille olemassaolon oikeutta, ja niinpä niillä ei olekaan valtaa kiusata hänen korkeuttaan. Ja vieläkin siitä kukkivan puskan kauneudesta. Se lumoaa katsojansa tuijottamaan mykkänä (tietoisuuden kiitäessä sfääreihin) samoin kuin tuli tai virtaava vesi. Vaikka sen liike (kasvu) onkin hitaampaa kuin veden virtaus tai tulen karkelo, niin samaa juurta ja luomisen tanssia se on.  Tuossa otuksessa kerta kaikkiaan on sitä "jotain". Olen myyty:)   (vaikka en ole vielä koskaan edes maistanut)


:p  

[Tyräkki]

Tämä minun kaunokaiseni on jokseenkin innokas rönsyämään sivusuunnassa. Lisäksi sen oksat ovat notkeita, lähes velttoja. Olenkin joutunut sitomaan sitä tukikeppiin saadakseni sen pystyasentoon. Myös nyt kasvamassa olevat taimeni ovat käsittääkseni jokseenkin samanlaisia (siemenet Teklalta). Jos jollain olisi hiukan ryhdikkäämpi ja suorastaan pystykasvuinen Rocoto, niin olisin hyvin mielissäni sen siemenistä.

[Fatalii]

Rocotoissa on tosiaan sitä jotakin!
Erittäin mielenkiintoisia näyttävät olevan kaikin puolin!

Ja mikä parasta, erilaisia pubescensejakin näyttää olevan melkoisesti.

Tuskin maltan odottaa ensi syksyä(!!) jolloin meinaan laittaa pienen armeijan erilaisia rocotoja itämään... siinä sitten saisivat kärvistellä alkuun syksyn loisteputkien alla, ja sitten natikan alla koko talven kunnes siirtäisin ne varovaisesti kesän tullessa parvekkeelle tai kasvihuoneeseen, yrityksenä saada edes muutamia palkoja!

Kyllä tuo omani on melkoisen taipuvainen pitusukasvuun, mutta vain tuettuna.... tukematta se kasaantuu puskaksi.

Omassa tapauksessani ihastus on suurinpiirtein samaa luokkaa kuin villichileissä, joista kuitenkin ainakin c.galapagoense vie kiehtovuudellaan voiton.. näyttää olevan melkoisen haastava sekin, oikukas, komean tiheäkarvainen, ERITTÄIN hyväntuoksuinen KASVI, erittäin harvinaista chilien kohdalla moinen tuoksahtelu kun puhutaan itse kasveista, ei kukista...

Tosin kyllä noissa muissakin villichileissä ihmettelemistä riittää... C.Flexuosum näyttää olevan ERITTÄIN poikkeuksellinen villichili... lieneekö capsicum oikeasti ollenkaan...

Niin paljon kiintoisia lajikkeita... niin vähän tilaa
Onneksi noita "turhempia" voi heitellä aina roskiin/lahjoittaa pois kun kiehtovimmille lajeille tarvitaan tilaa...

Kesä on jo kohta täällä.... melkein

[Aji Inferno]

Hmm... chilejä joihin on elämää suurempi tunneside... Heitetäänpä joitakin:

Bolivian Rainbow:ssa on tyyliä. Sen kauneutta ei käy epäileminen, eikä se ole myöskään mikään heikko, luonteeton, ylijalostettu ruokachili. Mikä hyvänsä se sitten onkin, se on kasvanut nyt ainakin 5-6 vuotta tauotta kokoelmassani eikä hevillä siitä poistu...

Capsicum praetermissumiin jää myöskin koukkuun. Iso, todella sitkeähenkinen, kaunis kasvi joka jaksaa ilahduttaa vuodesta toiseen. Vakioasukkini jo 7 vuotta.

Habanerossakin on sitä jotakin, ei voi kieltää.

Rocoton ihmeellisyys on tässä jo todettu, eli siitä ei enempää - olen aivan samaa mieltä... :-)

[Tyräkki]

Kertokaapa te onnelliset kielitaitoiset ja asioista paremmin perillä olevat, että kuinka monta lajiketta noita pubescenseja maailmalla oikein tunnetaan. Kirjassa "peppers of the world" mainitaan kaksi lajiketta (kun englannin "lukeminen" on kuvien katselua) ja infernossa mainitaan 8 variaatiota. Jukka kuitenkin mainitsi jossain yhdeydessä saaneensa siemenlähetyksen jossa oli Rocotojakin 10 lajiketta. Tiedän, että laji-/lajikesysteemi on sekava, mutta onko kenelläkään teistä infernon viisaista edes yleiskäsitystä paljonko noita voisi olla.

Sain kaberilta kalliina aarteena YHDEN canarion siemenen, ja se iti hienosti. On itse asiassa jo liki 10cm komea taimi Toivottavasti saan senkin kesällä tuottamaan satoa.

[Aji Inferno]

Pubescensien monilukuisuutta kuvaa kaksi asiaa: ihminen on kasvattanut niitä jo ainakin 8000 vuotta, eli ehkä kauemmin kuin mitään muuta tunnettua chiliä. Sinä aikana ehtii tapahtua yhtä jos toistakin. Toinen tärkeä seikka on c.p:n maantieteellinen levinnäisyys joka ulottuu Perun Andeilta aina Meksikoon saakka, eli lukemattomia tuhansia kilometrejä. Nämä kasvit eivät ole nopean pilaantumisensa ja vaikeiden kasvuolojensa (2000..4000m vuoristo) takia helposti levinneet muualle ja sekoittuneet, eivätkä ne lisäänny esim. lintujen välityksellä - eli paikallisilla kannoilla on ollut epätavallisen hyvä mahdollisuus eriytyä omiksi lajikkeikseen.

Niinpä c.pubescenseja on käytännössä aivan lukematon määrä. Ne ovat keskenään samankaltaisempia kuin vaikka annuumit, mutta eivät silti samanlaisia. Riippuen siitä miten lajikkeet erotellaan, heittäisin arvionani niitä olevan helposti useita satoja. Varsinaisia perustyyppejä on varmasti paljon vähemmän, ehkä alle kymmenen. Paha sanoa. Esim. chilitutkija Eshbaugh totesi taannoin että c.pubescens on aivan viime aikoihin asti ollut lähes tieteelle tutkimaton kasvi. Siitä ei tiedetä paljoakaan - nämä meidän kokeilumme ovatkin tavallaan perustutkimusta!

Kirjoitan parhaillaan kaikkia Infernon lajikuvauksia uusiksi, pubescens on myös pian vuorossa... Olen saamassa lainaan sikakalliin (pari tuhatta vanhaa markkaa) chilien viimeisimmän tieteellisen tilanteen yms. selostavan opuksen, ja toivon että saadaan sen avulla Infernoon sellainen tietotaso ainakin hetkeksi että erkkikin on ihmeissään. :-) Koputan puuta (kops kops, auts!) :cool:

[Fatalii]

Tahtoo lisätietoja tuosta opuksesta !

[Aji Inferno]

Tahtoo lisätietoja tuosta opuksesta !

Se on Argentiinalaisen chilitutkija A.Huntzikerin kauan valmisteltu uusi luokitus capsicumeista sun muista. En tiedä siitä kauhean paljon itsekään, odotan myös mielenkiinnolla...

[Tyräkki]

"Rocotus"

No niin chilimielet, Rocoto jacta est, niin kuin Tommi mottonaan pitänyt. Minun kaunokaiseni antoi minulle anteeksi barbaarisen yritykseni siirtää hänen korkeutensa pois talouden parhaalta kasvupaikalta (kun siirsin kiireesti takaisin), ja alkoi taas tuuhettua kauniisti. Suuria raakileitakin jäi puskaan lopulta peräti 7 kpl, (nyt on taas lisääkin tulossa) ja niistä ensimmäinen "omppu" sai nyt sitten kauniin punaisen värin. No sitä piti saada maistaa...

Tällä kertaa en kokemuksesta viisastuneena ollut yhtä yltiöpäinen kuin ekan Habani kanssa aikanaan, joten mikään "kamikaze haukkaus" ei tullut kysymykseenkään. Toisaalta en myöskään halunnut liiemmälti sekoittaa tuota oletettua herkkua mihinkään ruokaankaan, sillä halusin aistia nimenomaan sen oman maun ja poltteen. Niinpä sitten leikkasin ranskanleivästä paksuja viipaleita joista poistin kuoren. Tuon pehmeän ja neutraalin makuisen leivänsisuksen päälle asettelin sitten fileointiveitsellä operoituja ohuita Rocotosiivuja. Ajatuksena oli, että neutraalin makuinen leipämassa "lantraisi" mahdollisesti hyvinkin tulisen paprikan paremmin makusteltavaan väkevyyteen.

Jättiläishaukkaus joka täyttää koko suun... Mehukasta ja maukasta. Tosi mehukasta ja, hmm jopa makeahkoa. (olin lukenut, että Rocoto ei ole makea?) Tulisuuttakin alkaa puskea läpi ihan kivasti... Polte kasvaa tasaisesti kun jauhan suullistani nielemiskuntoon. Jatkan pureksimista ja nielaisenkin ekan kerran, jolloin tulisuuden tunne leviää myös kurkunpäähän. Tulisuus lisääntyy yhä, ja alkaa olla jo lähinnä epämiellyttävällä tasolla. Tieteen nimissä pidättäydyn kuitenkin vielä tarttumasta pöydälle varaamaani banaanijugurttituoppiin. Jatkan jauhamista odotellen, että poltteen lisääntyminen jo loppuisi ja polte asettuisi "vakiotasolle", niin ei kuitenkaan käy. Polte on jo aivan mieletöntä ja LISÄÄNTYY YHÄ. Nyt en pysty enää edes ajattelemaan, saati sitten yrittämään suussani poltteen alla tuntuvien makujen analysointia, vaan kurlaan huohottaen jääkylmää jugurttia karvaiseen kitaani. Polte hellittääkin hieman siksi aikaa kun suuni on täynnä kylmää jugurttia, mutta iskee kuin hornanlöyly heti, kun nielaisen suuni tyhjäksi. Otsalta valuu hikiniegara silmiini, ja suun sisäpuolella tuntuva aistimus ei ole enää oikeastaan poltetta, vaan pikemminkin silkkaa puhdasta kipua, JOKA EI HELLITÄ. Jälkipolte tuntuu tosiaankin piinaavan suun limakalvoja huomattavasti pidempään kuin esim. Habanerossa. Ryntäänkin hädissäni pakastimelle, ja revin kappaleiksi täysinäisen jääpalapussin. Hikisin ja vapisevin käsin hamuan lattialta kolme suurta jääkuutiota ja tungen ne ammollaan odottavaan suuhuni, tulee aivan hiljaista. Jään viilentäessä suuni piinattuja limakalvoja, tajuan hiljaisuuden johtuvan siitä, että olin huomaamattani ladellut suustani sitä suomenkielen ilmaisuvoimaisinta sanastoa, jonka vaikutus kuulijan korviin on jokseenkin yhtenevä nyt nauttimani herkun suulle aiheuttamaan vaikutukseen, siis kuumotusta aiheuttava. Astelen nyt tuskissani ympäri kämppää ja tungen kitaani aina uusia jääpaloja kun entiset höyrystyvät osuessaan suuni hehkuviin limakalvoihin. (siltä se ainakin tuntui) Jäähdyttävän vaikutuksen lisäksi on jääpaloista kuitenkin sekin hyöty, että painokelvoton ulosantini vaimentuu käsittämättömäksi mölinäksi. (vaimon mielestä "chilipipi" ei oikeuta ko. sanaston viljelyyn, ainakaan jälkikasvun kuullen) Käsittämättömän pitkän ajan kuluttua, kun jääkuutioitakin on jäljellä enää muutama, asettuu polte viimein niin, että oletan jääväni henkiin ilman jatkuvaa jäähdytystäkin.

Voin siis loppulauseena todeta, että potkua tuntuu löytyvän ihan Habaneron tasoon asti. (tai jopa ylikin, ainakin mikäli Haba ei ole vahvinta laatua) Polte tosin ei iske niin aggressiivisen nopeasti, mutta kestää sitten senkin edestä. Perusmaku on mehukas ja paprikaisen, hedelmäisen maukas, ja ehkä jopa hitusen makeahko. Siitä nauttiminen marjaa sellaisenaan syöden on kuitenkin älyttömän poltteen takia mahdotonta ainakin minun tasoiselleni chilinsyöjälle. Itse asiassa sain perusmaustakin paremman käsityksen, kun valmistin pienen satsin chili con carnea siitä lopusta Rocotonmarjasta. Tämän suppean, yhteen marjaan perustuvan analyysin perusteella, minulla on täysi syy pitää Rocotoa, paitsi yhtenä tulisimmista maistamistani chileistä, niin eittämättä myös yhtenä herkullisimmista. (siinä minun haukkauksessani oli muuten vain n. 1/4 marjaa)

Olen totaalisesti koukussa.

[Aji Inferno]

Hmmm... joo, suunnilleen tuota näkyvät tuoreen Rocoton aiheuttamat kokemukset olevan. Hetkellinen "lähellä kuolemaa-kokemus", paljon suomenkielen aggressiiveja ja paha koukkuun jääminen.

Se makeus on jännä juttu, koska toisilla Rocotolajeilla sitä on, toisilla ei. Löytyy siis siitäkin chiliryhmästä enemmän vaihtelua kuin kirjallisuudessa yleensä väitetään...

Hurja chili!

[Tyräkki]

Onko kokemusta Rocotojen ulkokasvatuksesta? Minulla on muutama ylimääräinen taimi jotka eivät mahdu kasvariin, ja ajattelin pitää niitä hengissä kunnes saan ne ulos. Menestyvätkö suomen suvessa paljaan taivaan alla, vai pistänkö kavereille jakoon?

[Janne]

Mun rocotot olivat koko viime kesän ulkona 18 litran ruukuissa ja menestyivät mainiosti. Kukkimaan tosin alkoivat tosi myöhään ja taisivat olla silloin jo siirrettyinä kuistin suojiin. Kymmenkunta hedelmää silti tekivät kumpainenkin ja pari viimeistä nappasin mukaan pikkujouluiseen chilimiittiin. Siinä vaiheessa olivat jo putoamassa kasvista ihan itsekseenkin, mutta täytyy sanoa että kannatti antaa kypsyä ihan loppuun asti. Löytyi nimittäin makua, mehukkuutta ja hivenen  ( :: ) tulisuuttakin...

[Tekla]

Tyräkki, Rocotoni kasvoivat tuulisen avopartsin reunalla. Ensimmäisenä kesänä mahtava kukinta alkoi elokuussa. Tuloksena noin 20 marjaa, joista kypsiksi asti kasvoi 15. Sato kypsyi vasta sisällä syksyllä syys-lokakuussa eli kasvukausi ulkona todella pitkä.Olosuhteet vastaavat oletettavasti seinustalla kasvattamista. (Jannen Rocotot ovat toistaiseksi tulisimpia maistamiani chilejä, auts ja caramba!, vaikka omatkin olivat hurjia...)

[Tyräkki]

No sittenhän ennuste on aika hyvä, sillä näistä pieninkin (35cm) väsää jo kukkanuppuja  Lieneekö asiassa jotain taikaa... Kenties vaikkapa jaakontaikaa Kiitos tiedoista.

[Tyräkki]

Kärsimysperjantain tragedia

Olin äsken kaikessa rauhassa ahmimassa myöhäistä aamiaistani (savulammasta ja mämmiä, kuinkas muuten:) kun havahduin esikoisen hätähuutoon. Suuren Rocoton tukikeppi oli katkennut juuresta, ja kasvi keikahtanut nurin. (tukikeppi juurestaan aivan mätä, täytyy siirtyä muoviin) Kun ryntäsin huoneeseen, niin esikoinen seisoi chilitorion edessä ja kannatteli pystyyn nostamaansa kasvia hätääntyneen näköisenä. Viritin nopeasti uuden tukikepin siihen vanhan viereen, ja sidoin ne sitten yhteen. Vanhaa tukikeppiä kun ei oikein voinut poistaakaan, koska koko kasvi oli sidelty siihen kiinni lähes joka oksastaan. Tämä jotta rento-oksainen pensas oli saatu "seisomaan".

Sitten olikin vaurioiden tarkastelun aika. Lehtiä irtosi pöllytyksessä "vasikan päiväannoksen verran", ja runkoon tuli multarajaan selvä taittuma, eli "nyrjähdys". Marjoja irtosi kolme, joista kaksi oli tosin jo kauttaaltaan punaisia. Nyt sitten vain odotan kauhulla, että kuinka tuo rungon vamma alkaa parantua, vai nyykähtääkö kaunokaiseni nyt tähän. Onneksi tuolla epelillä selvästi on valtava kasvuvoima, joten eiköhän se siitä.

Noista Rocoton marjoista vielä kysyisin. Jotta milloin ovat niin kypsiä, että siemenet ovat itäviä? Riittääkö se, että marja on kauttaaltaan punainen, vai täytyykö punan syvetä "läpikuultavaan" maksimiinsa? Ja tuleeko Rocoton marja edes koskaan sellaiseksi syvän, lähes tummanpuhuvan punaiseksi, kuin esim. Fresno? Entäpä marjan kovuus, voiko siitä päätellä lopullista kypsyyttä? Pitääkö sen olla samanlainen kova kuin vihreänäkin, vai jo aavistuksen pehmennyt? Koko ajan siis tarkastellen kypsyyttä siementen valmiuden näkökulmasta, mutta marja yhä syömäkelpoisena.

[Aji Inferno]

Kärsimysperjantain tragedia

Olin äsken kaikessa rauhassa ahmimassa myöhäistä aamiaistani (savulammasta ja mämmiä, kuinkas muuten:) kun havahduin esikoisen hätähuutoon. Suuren Rocoton tukikeppi oli katkennut juuresta, ja kasvi keikahtanut nurin. (tukikeppi juurestaan aivan mätä, täytyy siirtyä muoviin) Kun ryntäsin huoneeseen, niin esikoinen seisoi chilitorion edessä ja kannatteli pystyyn nostamaansa kasvia hätääntyneen näköisenä. Viritin nopeasti uuden tukikepin siihen vanhan viereen, ja sidoin ne sitten yhteen. Vanhaa tukikeppiä kun ei oikein voinut poistaakaan, koska koko kasvi oli sidelty siihen kiinni lähes joka oksastaan. Tämä jotta rento-oksainen pensas oli saatu ?seisomaan?.

Sitten olikin vaurioiden tarkastelun aika. Lehtiä irtosi pöllytyksessä ?vasikan päiväannoksen verran?, ja runkoon tuli multarajaan selvä taittuma, eli ?nyrjähdys?. Marjoja irtosi kolme, joista kaksi oli tosin jo kauttaaltaan punaisia. Nyt sitten vain odotan kauhulla, että kuinka tuo rungon vamma alkaa parantua, vai nyykähtääkö kaunokaiseni nyt tähän. Onneksi tuolla epelillä selvästi on valtava kasvuvoima, joten eiköhän se siitä.

Noista Rocoton marjoista vielä kysyisin. Jotta milloin ovat niin kypsiä, että siemenet ovat itäviä? Riittääkö se, että marja on kauttaaltaan punainen, vai täytyykö punan syvetä ?läpikuultavaan? maksimiinsa? Ja tuleeko Rocoton marja edes koskaan sellaiseksi syvän, lähes tummanpuhuvan punaiseksi, kuin esim. Fresno? Entäpä marjan kovuus, voiko siitä päätellä lopullista kypsyyttä? Pitääkö sen olla samanlainen kova kuin vihreänäkin, vai jo aavistuksen pehmennyt? Koko ajan siis tarkastellen kypsyyttä siementen valmiuden näkökulmasta, mutta marja yhä syömäkelpoisena.

No, tuossapa tosiaan kärsimystä perjantaille... Onneksi nuo ovat tosiaan yleensä vahvoja eivätkä pienistä taittumistakaan välttämättä välitä...

Chilin hedelmissä yleissääntö on se, että jos hedelmä on aloittanut kypsymisen I. värinvaihdon, siemenet saattavat olla jo itämiskelpoisia. Rocotossa, muistamatta/tietämättä tarkkaan mikä laji sinulla oli, lähtökohta on se että kypsä hedelmä on joko syvän tummanpunainen tai sitten loistavan kirkkaanpunainen. Oranssit ja keltaiset lajikkeet asia sikseen.  :: Eli jos hedelmä kokopunainen, ei pitäisi olla hätää!

Kypsänä ne ovat hyvin kiinteälihaisia; pehmeneminen alkaa vasta myöhään, eikä sitä kannata välttämättä odottaa (pilaantuminen seuraa aika pian).

Pikaista paranemista toipilasrocotolle ja pääsiäisiä kaikille!

[Tyräkki]

Kiitos tiedosta  Valmistin irronneista marjoista kunnon satsin liha/papupataa ja kutsuin pari kaveria kärsimään kanssani. Kovasti ainakin punottivat ja kiroilivat, joten tulisuuskin taisi ruuassa olla päivään sopiva  Siemenet laitoin kuivamaan paperin päälle.

[Tyräkki]

Eka raakileen alku kasvarissa

[Fatalii]

Mitenkäs viihtyvät siellä ?

Itselläni harkinnassa että mihinkäs nuo rocotot.... parvekkeelle jännittää vähän laittaa kun tuo aurinko on niin intensiivistä aamuisin ja herkkiä kuuluvat olevan suoralle paahtelle, eipä ole tullut aiemmin rocotoilla koitettua... toisaalta, kylmäähän nuo kestävät joten ulos vaan niin ei tarvitse alkaa pitkälle raahailemaan!!

[Tyräkki]

Hyvin tuntuvat viihtyvän, ja kestävät siis näköjään myös trooppisen kosteaa ja lämmintä meininkiä. Alimmat lehdet tosin kellastuivat ja kuolivat, mutta nyt puskee sieltä alakerrastakin vauhdilla uutta haaraa. Alussa olivat tosiaan hiukan ränsistyneen näköisiä, mutta aika ja merileväuutesumuttelu hoitivat senkin vaivan. Tuplamuovin alla ei aurinkokaan näytä kirkkaudestaan huolimatta olevan liian intensiivistä.