Harrastus vaiko siippa?

[Aji Inferno]

Sarjassamme tosielämän valintoja monille täällä!  :twisted: Ravistellaanpa taas luurankoja kaapeissanne: miten monta kipeää keskustelua on päättynyt "kyllä kulta!" -alistumisiin, kasvien heittämiseen tunkiolle ja kompromisseihin, jotka kalvavat sisintäsi? Onko sellainenkin kumppani, joka estää sinua tekemästä sinulle rakkaita asioita, parempi kuin ei kumppania lainkaan? Vai onko sellainen paskiainen parempi heittää komeassa kaaressa pellolle? Vai onko kotielämäsi jatkuvaa poliittista neuvottelua: "jos minä saan ostaa uudet kaiuttimet, sinä saat sitten valita ensi kesänä lomakohteen!" Paljastakaa todelliset kantanne, suut auki! Inferno ei ota vastuuta mahdollisista myöhemmistä mielenkiintoisista "keskusteluista" kotonanne!  

[Espelt]

No meillä homma menee niin, että ensin mainitsen jostain uudesta harrastuksesta ohimennen ja sitten on vuorossa pitkä väsyttäminen. Tämän jälkeen haen harrastuksesta niitä hyviä puolia ja unohdan mainita negatiiviset asiat. Näin oli mm. natikoiden kanssa. Laskin sähkön kulutusta 10h mukaan ja todistelin, että jos kasvatetaan kesäkukat itse siinä samalla, niin homma on jopa taloudellisesti kannattavaa. Lamput ovat olleet 15-18h päällä päivittäin ja sydän kylmänä odotan tasauslaskua :oops:

Joudun kyllä antamaan puolisolle periksi hänen omissa "kotkotuksissa" mutta niin kai sen sitten pitääkin mennä. Äänestin ekaa vaihtoehtoa eli kengänkuva persiille jos mitään ei saa elämässään tehdä. Iltapäivälehtien lööpit ovat täynnänsä näitä tarinoita siitä, kuinka hiljainen perheenisä on napsahtanut oltuaan ensin vuosikaudet tossun alla.

[ilmari]

Äänestin myös ensimmäistä vaihtoehtoa! Meillä onneksi ei ole moinen tilanne lähelläkään, kummatkin olemme samaa mieltä asiasta: toisten harrastuksia ei saa estää eikä väheksyä.

Chilit saavat paljon tilaa, myös muut "harrastukset". Ei tässä kumpikaan odota muuta kuin että voisin muuttaa osa-aikaisesti johonkin autotalliin värkkäämään

Mutta tosi on, itse en voisi kuvitellakkaan kuulevani mitään noin törkeää kuin "valitse: joko minä tai xxxxx"... ja onneksi näin ei ole käymässä.

[Aji Inferno]

Tässä kohdin kuulisin mielenkiinnolla myös äänestäjien tähänastisen enemmistön eli "koko kysymys on hevonpaskaa!" -valinneiden perusteluja...  :lol:

[Janne]

Tässä kohdin kuulisin mielenkiinnolla myös äänestäjien tähänastisen enemmistön eli "koko kysymys on hevonpaskaa!" -valinneiden perusteluja...  :lol:

Minä vastasin noin
Syystä että mikäli jomman kumman puoliskon asenne on sellainen ettei toisen harrastuksia hyväksytä, on aika erikoista että yleensäkään ollaan päästy alkua pidemmälle koko seurustelutouhussa. Toisaalta olisin voinut vastata jotain ihan muutakin, koska onhan yhdessä elettäessä kummankin aina ajoittain tehtävä kompromisseja. En vain oikein miellä harrastuksia sellaisiksi asioiksi että ne olisivat kaatamassa muuten tervettä parisuhdetta. Kyllä siinä vaiheessa luulisi olevan jotain muutakin jo vialla.

[Aji Inferno]

Tässä kohdin kuulisin mielenkiinnolla myös äänestäjien tähänastisen enemmistön eli "koko kysymys on hevonpaskaa!" -valinneiden perusteluja...  :lol:

Minä vastasin noin
Syystä että mikäli jomman kumman puoliskon asenne on sellainen ettei toisen harrastuksia hyväksytä, on aika erikoista että yleensäkään ollaan päästy alkua pidemmälle koko seurustelutouhussa. Toisaalta olisin voinut vastata jotain ihan muutakin, koska onhan yhdessä elettäessä kummankin aina ajoittain tehtävä kompromisseja. En vain oikein miellä harrastuksia sellaisiksi asioiksi että ne olisivat kaatamassa muuten tervettä parisuhdetta. Kyllä siinä vaiheessa luulisi olevan jotain muutakin jo vialla.

Noniin! Tottahan tuo. Toisaalta, sinkun silmin katsottuna koko tuossa parisuhdehässäkässä on paljon käsittämättömiä "tabuja", eli ihmiset hyväksyvät toisiltaan asioita ja kompromisseja, jotka tuntuvat sivusta katsoen välillä aivan hulluilta ja molempia vahingoittavilta. Toki tuohon käytökseen on arkiset syynsä, joita ei ulkopuolinen voisikaan ymmärtää.

Kovin monet tuntuvat silti olevan yhdessä lähinnä vain tavan vuoksi, tai koska pelkäävät yksin jäämistä. Juuri heille tämäkin kysymys on usein vakava ja jokapäiväinen, koska todellista välittämistä ei tällöin juuri ole, ja arki on muuttunut rutiineiksi ja valtapeleiksi. Niissä valtapeleissä lentää usein pihalle ainakin heikompitahtoiselle osapuolelle rakkaita asioita julman paljon, chileistä alkaen...

Lainatakseni Lacy J. Daltonin mainiota kantribiisiä: "Hard times is daddy and mother, living in a mansion and hating each other..."

Se on erinomaisen hyvä juttu, että monille täällä tuo "kotihelvetti" ei ole todellisuutta, vaan sekä ihmiset että chilit (+ kissat, koirat, autot, krokotiilit ja käpykokoelmat...) saavat elää rinnakkain rauhassa! :-)

[svalli]

Tässä kohdin kuulisin mielenkiinnolla myös äänestäjien tähänastisen enemmistön eli "koko kysymys on hevonpaskaa!" -valinneiden perusteluja...  :lol:

Taalta loytyy yksi, joka uskoo koko aiheen olevan hevonp:ta ja ihmettelee suunnattomasti, miksi koko aihe pyorii taalla niin usein.

Syystä että mikäli jomman kumman puoliskon asenne on sellainen ettei toisen harrastuksia hyväksytä, on aika erikoista että yleensäkään ollaan päästy alkua pidemmälle koko seurustelutouhussa.

Olen ihan samaa mielta. Sellainen suhde varmaankin paattyy todellisuudessa jonkin muun asian vuoksi kuin chilien kasvattelun. Jos ihmisilla ei ole ollenkaan mitaan samanlaisia kiinnostuksen kohteita, on suhde tuomittu tuhoon, silla toista ei voi muuttaa, vaikka moni niin uskoo. Pelkkaan seksiin ja ulkonakoon perustuva suhde ei toimi kun muutetaan saman katon alle. Joku viisas joskus sanoi, etta rakkaus kestaa 200 yhdyntaa. Ymmarsin sen tarkoittaneen, etta intohimoinen suhde laimenee ajan kuluessa ja jos yhdessaoloa ei ole tukemassa samanlainen maailmankuva ja kiinnostuksen kohteet, ei hommasta tule enaa yhtaan mitaan, kuin pelkkaa pahaa mielta ja tappelua.

Omasta mielestani olen ollut onnekas ja loytanyt sopivan elamankumppanin, jonka kiinnostuksen kohteet tukevat ja taydentavat omiani. Yleensa me hyvaksymme toistemme harrastuket, vaikka joskus saan kuulla valitusta kun "Noita rapaponttoja on joka paikassa", mutta, jos vahennan kasvatusta, kuulen kommentteja "Etko sa meinaa mitaan laittaa itamaan tana vuonna?".  

Kai sita jonkinlaisia kompromisseja joutuu tekemaan, mutta eihan sita voi olettaa etta toinen henkilo on kuin robotti, jolla ei ole mitaan omaa tahtoa. Omien mielihalujenikin suhteen joudun tekemaan ihan itse kompromisseja, kun ei ole aikaa ja rahaa toteuttaa kaikkea ja luonnollisesti koko perhe on vaikuttamssa paatoksiin.

Vai mita sanoo Aji Inferno, saako yksinelavan taloudessa tehda mita haluaa, vai joutuuko joskus neuvottelemaan itsensa kanssa, mita kannattaa tehda ja mita jattaa tekematta?

[Pertsa]

ruksasin viimeisen vaihtoehdon koska kaikkia ei voinut äänestää..
meillä homma on yleensä mennyt näin:
toinen meistä keksii jonkin uuden harrastuksen ja ekana herää kysymys mitä se maksaa, paljonko perheen yhteinen aika kärsii ja lopuksi mietitään kompromissi kaikkien eduksi.
yleensä harrastus on sitten tullut jäädäkseen ja siitä on vähitellen kehkeytynyt eräänlainen elämäntapa.
tosin meikäläinen sattuu olemaan enemmän se harrastukseen kaiken satsaava, ja mun juttuni sitten maksavatkin hiukkasen..
MUTTA:
tässä kun on nyt tasan 7 vuotta tallattu yhdessä sekä kasvettu aikuisiksi toistemme rinnalla niin voinen sanoa että ellei kummallakaan olisi ollut niitä omia juttuja niin suhteemme olisi päättynyt jo aikapäiviä sitten, syystä että loppujen lopuksi olemme silti kovin erilaisia(se perus härkä vastaan rapu asetelma)mutta ah! silti niin samanlaisia.
juu. kyllä meilläkin tulee noottia eteisenlattialla lojuvista ja erittäin epähyvälle tuoksuvista kiipeilytossuista, saatika sitten kun chilit aloittavat kasvuspurtin tulee tilakysymys eteen.. tai kun rakas poikamme leikkii timpuria vaimoni sählymailalla: "miksi jätit sen siihen"? mutta kertaakaan ei ole eteen tullut kommenttia(kummaltakaan)ellei noi rehut tai kiipeilyhelyt katoa niin sitten minä.
elämä on kompromisseja täynnä, ja kun pienetkin ongelmat yhdessä ratkaistaan niin parisuhde vain vahvistuu entisestään. koski se sitten lasten tarhaan kuskaamista, siivoamista, harrastuksia, tai vaikkapa mitä ruokaa laitetaan.
eli: itselleni sinkkuelämä ei vaan sopisi millään lailla, ennen pitkää alkaisin vain väittelemään itseni kanssa.  

[Sahkolaite]

Ruksasin ensimmäisen, koska yksi emäntäehdokas on vuosien varrella potkittu pellolle liiallisen nalkutuksen vuoksi. Nykyisen kanssa ovat olleet harrastukset pienin kiistanaihe, enkä usko että enää uudestaan tuleekaan tilannetta missä tarvitsisi noin radikaaleja toimenpiteitä toteuttaa.

Chilejä ja muuta puutarhurointia ei kyllä yksikään siippa saa minua lopettamaan, päin vastoin - pitää itse ottaa aktiivisesti osaa

[NaokiSoma]

Äänestin kompromissia. Täytyy myöntää, että aina itsekään en kaikista vaimon harrastuksista välitä, mutta pakko ne vain on kestää.

Ainoaa naputusta viime aikoina on tullut siitä, että töistä kotiin tultuani puolisen tuntia menee kasvien voimisia tarkastellessa ja sitten vasta huomaan mennä kysäisemään vaimolta hänen kuulumisiaan. Ai miten niin vaimo muka olisi vähemmän tärkeä...

Molempi parempi. Puskat eivät lennä ulos, mutta ei vaimokaan (kunhan osaa käyttäytyä :wink:).

[JartsaP]

Ykkösvaihtoehto, ei onneksi ole näköpiirissä tarvetta panna täytäntöön.

Minusta toisen harrastuksia pitää tukea ja kunnioittaa, itse olen kannustanut emännän hevosharrastusta ja ottanut siihen osaakin, ja koiraharrastuskin on emännältä peräisin, vaikka se onkin nykyään molempien arkea. Nooh, harrastus ja harrastus, ei mitään aktiivisia koiraharrastajia olla, mutta lenkittäähän niitä pitää, harjata joskus ja muutenkin hoitaa.

Emännällä oli ja varmaan on vähän vieläkin semmoinen henki, että ennen jättää minut kuin koiransa, ja samalla tavoin olen uskaltanut suhtautua omiin harrastuksiini. Eipä paljon muuta aktiivisesti ehdi harrastaakaan kuin kasveja (mukaanlukien chilit) ja vaikka ajankäytöstä joskus napinaa tuleekin, niin puoliso näyttää kuitenkin hyväksyneen tosiasian, että minua ei saa ilman kasvi- ja puutarhaharrastusta.

Jos minulla olisi puoliso, joka ei hyväksyisi noinkin harmitonta harrastusta, enpä välittäisi semmoisen kanssa olla. Eri asia voisi olla, jos harrastaisin vaikka irtosuhteita tai kapakassa istumista, silloin olisi puolisolla mielestäni oikeuskin vähän olla vihainen. Nykyään on vähän niin päin, että emäntä välillä patistelee tyyliin "etkös nyt voisi pistää viestiä niille kavereilles ja menisitte vaikka kaljalle" kun isäntä tahtoo vaan silitellä kasvejaan päivät pitkät...  :oops:

Satunnaiset muut harrastuksetkaan, kuten melonta, eivät ole tuomiota saaneet, vaikken oikein ole emäntää kyllä niihin mukaankaan saanut. Eipä tuo kasveistakaan välitä tuon taivaallista, mutta chiliruokaa on oppinut syömään.

[tellie]

Ensimmäinen vaihtoehto. Moista hommaa siedetä.

Tosin tosielämässähän kompromiesseja aina tulee tehtyä, tietenkin, mutta jo vaatimus rakkaan harrastuksen pois jättämisestä on minusta niin kohtuuton ja toista vahingoittava, että ei siinä paljon voi aidosta rakkaudesta puhua - tai ainakaan aidosta ymmärryksestä, mikäli ei sen vertaa kumppaniaan tajua, että käsittää hänen harrastuksensa arvon.

Ymmärrän kyllä, että etenkin miespuolisille chilinkasvattajille voi kumppanilta tulla pahaakin kuittia, kun monesti nainen kuitenkin on perheen sisustusarkkitehti ja se, joka huolestuu kodin siisteydestä ja ulkonäöstä vieraisiin silmiin. Sanomattakin lienee selvää, että kasa enemmän tai vähemmän rajähtäneitä, lehtiä tai kukkia pudottelevia chilejä epämääräisillä telineillä natin silmiähivelevässä valossa kylpien ei juuri miellytä perinteisempään suuntaan taipuvaista sisustusosastoa, ja kun rehut valtaavat entistä enemmän tilaa kauden kuluessa, niin sotahan siitä syttyy, ellei harrastusta haittoineen hyväksytä tai ellei mies onnistu kohenta maan viljelmiensä ulkomuotoa salonkikelpoiseksi. Kotiaan jatkuvasti puunaavalle ja kohentavalle ihmiselle kumppanin tilaa vievä, paikoin rähjäinen harrastus voi olla valtava stressin lähde, joka johtaa vaatimuksiin, joita toinen osapuoli pitää kohtuuttomina, ja tätä kauttaa sitten jopa eroon.

Vaikka ymmärränkin stressin ja ahdistuksen määrän jonka joku voi (chiliharrastuksen mukanaantuomista) vähemmän esteettisistä tekijöistä saada, henkilökohtaisesti en juuri ymmärrä sitä asennetta, että kaiken on oltava tip top ja leivänmurunen tai ruokatahra pöytäliinalla on hermojen menetyksen paikka. Minusta kotona on tarkoitus elää ja harrastaa, vaikka sinä sitten sivussa tulisikin vähän sotkua ja sekamelskaa. Olenkin päättänyt, että jos joskus hulluuksissani hankin lapsia, niin heidän kanssaan leikkiminen menee siivouksen edelle, enkä aio ottaa suurta stressiä sotkuisesta kodista, kunhan nyt ihmisasumukseksi tunnistettavana ja kohtuullisen puhtaana pysyy... Kun kuitenkin lapsille ja muille läheisille jaksava ja hyväntuulinen henkilö hieman sekaisessa asunnossa on parempi kuin jatkuvasta siivouksesta väsynyt ja kireä henkilö siistissä asunnossa.

[Malla007]

Minähän tietysti löin tuon ensimmäisen vaihtoehdon tuonne sen enempää ajattelematta.... (härkä ku härkä) (Tässä kohti vaan ekana tulee mieleen et onkohan se syy miks oon edelleen sinkku)... en välitä kompromisseista vaikka niitä pakko onki joskus tehä.. Vaikka kukaan ei oo vielä uskaltanu pistää mulle kampoihin minkään mun päähänpiston suhteen... ja sen takia kaikki on heitetty pihalle..
Ei oo tarpeeks ollu miestä kenessäkään tähän mennessä tapaamassani et ois uskaltanu pistää pisteen mun hulluille toiminnoille, mun luonteeseen ku kuuluu pieni testaus... mitä kaikkee mä voin tehdä ilman räjähtämistä (mä oon PELOTTAVA.... BUUU...)

[Aji Inferno]

Ensimmäinen vaihtoehto. Moista hommaa siedetä.

Tosin tosielämässähän kompromiesseja aina tulee tehtyä, tietenkin, mutta jo vaatimus rakkaan harrastuksen pois jättämisestä on minusta niin kohtuuton ja toista vahingoittava, että ei siinä paljon voi aidosta rakkaudesta puhua - tai ainakaan aidosta ymmärryksestä, mikäli ei sen vertaa kumppaniaan tajua, että käsittää hänen harrastuksensa arvon.

Ymmärrän kyllä, että etenkin miespuolisille chilinkasvattajille voi kumppanilta tulla pahaakin kuittia, kun monesti nainen kuitenkin on perheen sisustusarkkitehti ja se, joka huolestuu kodin siisteydestä ja ulkonäöstä vieraisiin silmiin. Sanomattakin lienee selvää, että kasa enemmän tai vähemmän rajähtäneitä, lehtiä tai kukkia pudottelevia chilejä epämääräisillä telineillä natin silmiähivelevässä valossa kylpien ei juuri miellytä perinteisempään suuntaan taipuvaista sisustusosastoa, ja kun rehut valtaavat entistä enemmän tilaa kauden kuluessa, niin sotahan siitä syttyy, ellei harrastusta haittoineen hyväksytä tai ellei mies onnistu kohenta maan viljelmiensä ulkomuotoa salonkikelpoiseksi. Kotiaan jatkuvasti puunaavalle ja kohentavalle ihmiselle kumppanin tilaa vievä, paikoin rähjäinen harrastus voi olla valtava stressin lähde, joka johtaa vaatimuksiin, joita toinen osapuoli pitää kohtuuttomina, ja tätä kauttaa sitten jopa eroon.

Vaikka ymmärränkin stressin ja ahdistuksen määrän jonka joku voi (chiliharrastuksen mukanaantuomista) vähemmän esteettisistä tekijöistä saada, henkilökohtaisesti en juuri ymmärrä sitä asennetta, että kaiken on oltava tip top ja leivänmurunen tai ruokatahra pöytäliinalla on hermojen menetyksen paikka. Minusta kotona on tarkoitus elää ja harrastaa, vaikka sinä sitten sivussa tulisikin vähän sotkua ja sekamelskaa. Olenkin päättänyt, että jos joskus hulluuksissani hankin lapsia, niin heidän kanssaan leikkiminen menee siivouksen edelle, enkä aio ottaa suurta stressiä sotkuisesta kodista, kunhan nyt ihmisasumukseksi tunnistettavana ja kohtuullisen puhtaana pysyy... Kun kuitenkin lapsille ja muille läheisille jaksava ja hyväntuulinen henkilö hieman sekaisessa asunnossa on parempi kuin jatkuvasta siivouksesta väsynyt ja kireä henkilö siistissä asunnossa.

Jälleen kerran erittäin hyvä ja ajateltu kommentti, Tellie, väheksymättä mitenkään muitakaan täällä!

[Aji Inferno]

Minähän tietysti löin tuon ensimmäisen vaihtoehdon tuonne sen enempää ajattelematta.... (härkä ku härkä) (Tässä kohti vaan ekana tulee mieleen et onkohan se syy miks oon edelleen sinkku)... en välitä kompromisseista vaikka niitä pakko onki joskus tehä.. Vaikka kukaan ei oo vielä uskaltanu pistää mulle kampoihin minkään mun päähänpiston suhteen... ja sen takia kaikki on heitetty pihalle..
Ei oo tarpeeks ollu miestä kenessäkään tähän mennessä tapaamassani et ois uskaltanu pistää pisteen mun hulluille toiminnoille, mun luonteeseen ku kuuluu pieni testaus... mitä kaikkee mä voin tehdä ilman räjähtämistä (mä oon PELOTTAVA.... BUUU...)

Pelottava olet, jos onnistut kesän chilifestarilla syömään Pertsan pöydän alle Naga Morich-kilpailussa! ;-)

Toisaalta, koti täynnä kissoja, chiliä ja mitä ihmeellisimpiä soittimia voi sekin tosiaan pelottaa yhden jos toisenkin meistä äijänkäppyröistä...    Mitä sitä sanotaankaan: yhden taivas on toisen helvetti.

Niin, kaipa meitä tavallamme itsepäisiä piruja (?) on täällä enemmänkin... Osaltaan siksi kai tämän jo vanhan keskusteluteeman taas tänne aktivoinkin. Tietäen miten suunnattoman tärkeitä jotkut asiat itselle ovat, sitä on aina katsonut suurella ihmetyksellä miten helpon näköisesti toiset luopuvat heille rakkaista asioista - jääden selvästi onnettomiksi asiasta.

Kerran kun työpaikan lounaalla erehdyin toteamaan ääneen, etten kantaisi chilikasvejani roskikseen kenenkään käskystä, kollegani vain totesi: "tuolla asenteella taitaa olla parempikin, että pysyt sinkkuna!"    Muut pöydässä olivat samaa mieltä. Jäin silti miettimään koko kysymystä. Muista olin itsekäs ja sopeutumiskyvytön, kykenemätön pelaamaan peliä yhteisillä pelisäännöillä. Ehkäpä niin olikin. Toisaalta, he eivät ajatelleet sitä, että olisin suonut mahd. kumppanille aivan saman vapauden tehdä tälle tärkeitä asioita. Itsekkyyttä - vaiko ihmisten vapautta olla omanlaisiaan epeleitä..? En tiedä. Siksi onkin aina mielenkiintoista kuulla asiasta monenlaisia ajatuksia, eri elämäntilanteissa olevilta ihmisiltä!

Ei silti, eihän maailma saa mustavalkoinen olla. Kun kerran värit ja sävytkin on keksitty. Yhtä tyhmää kuin luopua elämänsä omista todellisista iloista ja arvoista turhaan, on puolustaa asioita hinnalla millä hyvänsä, kykenemättä kompromisseihin koskaan. Loppukädessä kysymys kai on siitä, että itse kukin tekee asioita omasta tahdostaan ja välittäen.

Sitä paitsi, kissaihminen on kissaihminen.  

[Zombie]

Jos joskus elämässäni vastaan tulee sellainen tilanne missä mies antaa ainoiksi vaihtoehdoiksi hänet tai chilit, niin kyllä se mies siinä tilanteessa lentää pihalle (osaksi itsepäisyyteni ja ylpeyteni takia). Tietysti chilien tilalle voidaan laittaa sarjakuvani ja mies lentää siinäkin vaiheessa komeassa kaaressa. Ehkäpä itse voin tuollaisen tilanteen vältää mainitsemalla seurustelun alussa että kilpailessa kasvieni ja sarjakuvieni kanssa hän tulee takuulla jäämään kakkoseksi  . Silloin on ainakin varoitettu asiasta etukäteen....

Kuitenkin kaikkiin asioihin pitäisi aina yrittää löytää jonkinlainen kompromissi. Eikös se ole yksi yhdessäelämisen edellytyksistä?

Tässä siis oli sinkun mielipiteitä parisuhteesta ja valitsin arvatenkin ensimmäisen vaihtoehdon. Tyrannit ulos, ellen se ole minä  :twisted:

[Janne]

Näin pitkänmatkankulkijana olen sitä mieltä ettei yhteiselo ole kompromissi, eikä sitä pidetä hengissä tekemällä jatkuvasti kaikista asioista vastakkainasetteluja, joista sitten päästään ikäänkuin jonkinlaiseen kompromissiin.

Eivät kompromissit ole välttämättä vastakkainasettelua tai kaupankäynnin välineitä. Esimerkiksi yksin asuessani saattaisin vuorata yhden huoneen kokonaan loisteputkilla ja täyttää sen keväisin taimilla. Nyt tyydyn kuitenkin muutaman neliön taimille varattuun kaistaleeseen ja jokuseen 120cm x 2 -loistarikoteloon enkä koe kokeneeni suurta vääryyttä. Kyseessä on kompromissi jonka molemmat hyväksyvät.

[NaokiSoma]

Miesten tulee lisäksi ottaa huomioon se, että naisen logiikka on arvaamaton...

Näinhän se on, mutta pidempi yhdessäolo auttaa huomaamaan milloin sitä "naisen logiikkaa" saattaa olla tulossa. Ja kun siihen osaa varautua, niin ei se enää niin arvaamattomalta tunnukaan.

Täytyy kyllä myöntää, että suhteiden alkuaikoina "naisen logiikan" iskiessä kuin salama kirkkaalta taivaalta, se tuntui tyrmistyttävältä.:shock:

[pohdintaa]
Mitenkään "naisten logiikkaa" väheksymättä, miltähän tuntuisi olla nainen kun tietäisi kaikissa tilanteissa miehen "loogisuuden" ja ennalta-arvattavuuden. Saattaisi tuntua tylsältä...
[/pohdintaa]

[cornell]

Naokisoma: Ainoaa naputusta viime aikoina on tullut siitä, että töistä kotiin tultuani puolisen tuntia menee kasvien voimisia tarkastellessa ja sitten vasta huomaan mennä kysäisemään vaimolta hänen kuulumisiaan

Hehee.. ihan sama tilanne tääl... kun tontille päästään niin suoraa kasvariin...

Itse jätin aikoinaan erään laillisuuden rajoja rikkoneen puutarhaharrastuksen emännän pyynnöstä, mutta tilalle sain muun tyyppistä sisältöä elämään ... nyt kasvaa yhteiskuntakelpoisia rehuja ja suurin ongelma on se, että vuorokaudessa on vain se 24 tuntia, josta 5 vähintää pitää nukkua... :roll:

Parisuhteellisille näyttää usein valikoituvan keskenään hieman erilaiset harrastukset... ehkä se on jonkinlainen päänsisäinen mekanismi, jolla tuotetaan sitä omaa aikaa... liika yhdessä harrastaminen saattaa aiheuttaa suuriakin onkelmia... vaikka kyllä sitä emännän harrastuksiin tulee osallistuttua kannustavassa hengessä ja muutenkin (20 kuutiota hevonpaskaa talven aikana lapioineena :wink: )

[Aji Inferno]

Se on tavallaan jännä juttu, että ehkä moni sinkku suhtautuu harrastuksiinsa ja ennen muuta omaan tilaansa paljonkin "suojelevammin", jopa aika aggressiivisen sellaisesti, kuin useimmat pariutuneet ihmiset. Sitä voisi tietysti miettiä, mikä lienee syytä, mikä seurausta.

Hakeutuvatko / ajautuvatko luonnostaan tietynlaiset ihmiset näihin kahteen eri elämäntapaan, vai muuttaako se pitkäaikainen pariutuminen sitten vaan ihmisen kuin ihmisen niin, että pahimmat piikit ja itsekkyyden (?) puuskat katkeavat väkisin...

Oma puolivalistunut arvaukseni on, että molemmat ovat osin totta. Särmikkäät, erikoiset ja huonosti kompromissinhaluiset ihmiset eivät oikein tahdo sopeutua ns. normaaliin yhteiselämään. Moni tosin kyllä löytää omat tapansa olla yksin ja yhdessä - esim. Stephen King lukitsee itsensä kirjoittaessaan tuntikausiksi huoneeseensa, eikä sinne ole sitten todellakaan kenelläkään asiaa!

Sinänsä, en ole ollenkaan varma siitä, onko yhdessä asuminen kaikille ihmisille lainkaan se paras vaihtoehto. Moni juttu voisi toimia paljonkin paremmin pienen välimatkan päästä - vaikka se välimatka olisi vain asunnon keskellä oleva ovi, jonka molemmilla puolilla olisi ihmisillä omat maailmansa - hetkittäin yhteiset, mutta sittenkin myös omansa...

Mene ja tiedä.