lokakuu 06, 2024, 06:30:36 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Noselessin chilivuosi 2008-2010

Aloittaja ottulo, tammikuu 24, 2008, 22:35:29 ip

« edellinen - seuraava »

ottulo

Lainaus käyttäjältä: Noseless - syyskuu 11, 2009, 23:07:02 ip
Kaleidoskop on ollut huonovointinen jo jonkin aikaa. -- aion talvettaa vain n. kolmanneksen.


Podit maistelin enkä löytänyt mitään tulisuutta, eikä ilmeisesti pitänytkään. Jätin kasviin n. 20cm rungon ja siinä olevat pienemmät oksat, juuristoa puhdistin, mutta en juuri leikannut. Uuteen multaan päästyään se näytti vähän aikaa siinä viihtyvän, mutta sitten otti ja kuivui koko keppi. Ei siitä ollut enää jäljellä kuin rutikuiva riuku, joten heitin sen menemään. Ensi vuonna voi laittaa uusia, jos haluaa.

Lainaus käyttäjältä: Noseless - syyskuu 11, 2009, 23:07:02 ipLemon Dropissa on vielä yhdeksän podia jäljellä ja se saa niitä kypsytellä tuolla parvekkeella vielä. Ainakin ne tuntuvat kasvavan, toisin kuin Kaleidoskopin podit. Samoin Champion kasvattelee podejaan, jotka ovat vielä kaikki vaalean vihreitä.


Lemon Drop tosiaan tuntuu olevan satoisin tämän kauden kasvatuksista. Olen nyt kaksi podia poiminut vihreinä ja odotellut, miten muiden käy. Muutama päivä sitten isommat alkoivat kuivahtaa kärjestä, mutta jätin ne vielä roikkumaan ja päätin katsoa, mitä käy. Tänään kotiuduttuani huomasin tällaisen tapahtuneen:



Johan tuota on sitten odotettukin. Saa nähdä, seuraavatko muut podit esimerkkiä. Pitänee maistella piakkoin taas...


Lainaus käyttäjältä: Noseless - syyskuu 11, 2009, 23:07:02 ipKiivi on uusimpia kokeilujani --. Siemeniä laitoin 10 --. Idätykseen menivät myös 5 kpl Aloe Veran siemeniä, 1kpl C. lanceolatumia ja viisi "bonsai"-siementä --.


Kiivit ovat todella luotettavia! Mainituista kymmenestä siemenestä yksi alkoi itää kostutetun talouspaperin päällä, mutta siirsin kaikki kerralla multiin. Nyt, muutamaa viikkoa myöhemmin, on itäneitä yhdeksän! Pari kolme taistelee vielä siemenkuoren kanssa, mutta useita hyvän näköisiä on sirkkalehdillä ja vaikuttaa pirteiltä. Pitäisi varmaan erotella niistä nyt parhaat ja antaa niille enemmän tilaa.

Kaksi Aloe Veraa iti, mutta toinen ei ehtinyt kunnolla pinnalle asti ennen kuolemistaan. Yksi on nyt siis hengissä ja saa rauhassa vallata vaikka koko astian.

Lance iti, mutta multiin siirrettyä se otti nokkiinsa ja lopetti. Muistaakseni se oli hieman homeessa, ennen kuin heitin menemään.

Bonsaista iti vain yksi, joka on nyt melkein kokonaan pystyssä, nuokuttaa vielä päätään painavan kypärän takia.

Alan kyllästyä poimimaan nuppuja Championista, Harold St. Barts:sta ja Aji Cristalista, joten annan niiden jäädä ja katsoa, mitä pitävät syksystä. Championista tosin voisi nyppiä vielä, kunnes nuo isot podit kypsyy.

jeQQ

Hmm, mulla kyllä kypsyy todella nopeasti Lemon Drop. :O Hain kasvin niin, että kaikki olivat vihreinä ja päivässä kypsyi eka.. Nyt on vielä muutamia raakoja ja kymmenenkunta kypsää puskassa.

ottulo

Perjantaina illasta yksi Championin podi alkoi näyttää keltaisemmalta kuin muut. Ilmeisesti muisti Halloweenin, sillä eilen se näytti tältä:




Lemon Dropissa kaikki podit ovat keltaisia. Niissä on samaa kuivumisongelmaa, kuin muillakin kasvattajilla on tuntunut olevan.
Aji Cristalin ja PI260560:n olen antanut nyt kukkia, ja niinhän ne kukkivat. En niistä podeja odota, mutta ovatpahan koristeena.
Pari päivää sitten Aloe Vera oli yön aikana kellahtanut kyljelleen tuntemattomasta syystä. En oikein kissaakaan syytä, se olisi varmasti repinyt sen ylös. Kiivit ovat vielä pystyssä, mutta eivät näytä kovin nopeasti kasvavan; pitänee vihdoin erotella ne omiin purkkeihinsa...

ottulo

Sainpa tänään alkuun uuden kauden valmistelut. Ostin 5 keskikokoista kivivillakuutiota pelkkää idätystä varten, ja kylvin muutaman siemenen. Leikkasin ensin yhden kuution puoliksi, ja sitten siitä puolikkaasta 4 osaa. Jokaiseen osaan 2-3 pientä koloa puukolla ja siemen kuhunkin. Odotin käyttäväni melkeen kaikki noista, mutta menikin sitten tosiaan vain puolikas tähän mennessä. Nuo on tosiaan vain idätysvaiheen helpottamiseksi, siirrän ne multaan heti vähän kasvettuaan.

Tällä kertaa itämään laitetut:

1x Canario
2x C. lanceolatum
2x Hungarian Hot Cherry
3x Bolivian Rainbow
3x California Wonder

Toivottavasti itää ainakin yksi kutakin, noista on nyt jäljellä vain Bolivian Rainbown siemeniä.
Setuppi kuvassa näkyvä, tosin tuohon vielä rei'itetty muovikelmu päälle.


ottulo

Ja siitä se sitten lähtee, seuraava kausi nimittäin!

Ensimmäinen elonmerkki havaittu, ei tosin noissa viimeksi itämään laitetuissa.
Ostin Turun chilimiitin yhteydessä purkillisen Naga Morichia, ja laitoin pari päivää sen jälkeen muutaman siemenen multaan. Yksi niistä puskee nyt häntää. Laskettakoon itämispäiväksi nyt vaikka tämä tiistai 24.11., kun sen puolella vasta huomasin.

Muita uusia kasveja kotipuutarhassa on ruohosipuli, joista jopa yksi on itänyt. Aika vauhdilla kyllä kasvaa pituutta. :o
Kadun varrelta kerätyistä kirsikkaluumun marjoista ei ole vielä tullut mitään. Pitänee tutustua vähän, miten ko. lajeja yleensä hoidetaan...

ottulo

Ja nyt tuli varmaan tehtyä omat pohjat itämisajoissa!

1x Bolivian Rainbow
1x C. lanceolatum

Noilla kahdella oli eilen jo näkyvissä jonkinlaista häntää. Kylvöstä meni elonmerkkeihin siis 4 vrk, jos kellonajan tarkkuudella katsotaan.  ;D

ottulo

Uusia vauvoja tänä aamuna:

1x Hungarian Hot Cherry

Tämä kaveri vaati noin 5,5 vrk. Esikoiset bosse ja lance ovat muutaman päivän sisällä nousemassa, nagalla on jo lenkki ylhäällä ja varmaankin sirkkalehdet piakkoin.

ottulo

Laitetaas taas pari kuvaa.

Ensin tähän mennessä idätetyt ja inventaario vanhoista:
- Canario  -  0/1
- C. lanceolatum  -  2/2
- Hungarian Hot Cherry  -  1/2
- Bolivian Rainbow  -  2/3
- California Wonder  -  0/3
- Naga Morich  -  3/x (En muista, kuinka monta siementä tuolla on, ehkä 3-5.)

Noista on siirretty multiin 1 Bolivian Rainbow ja Nagat on valmiiksi Pauliinassa. Yhden Nagan laitoin vähän erikoisempaan "astiaan", laitan kuvia, jos pysyy elossa...

Vanhukset, aka -09 kesän kasvatit:
- PI 260560  -  3 kasvia samassa, kiedottuina toisiinsa. Lisäksi yksi pistokas siirretty aiemmin maitopurkkiin.
- Harold St. Bart's  -  Yksinään omassa ruukussa. Ehti tuskin kukkia, podeista ei toivoakaan.
- Aji Cristal  -  Kukki keväällä, pudotti sitten yllättäen kukat ja isommat lehdet. Sen jälkeen näyttänyt enemmän bonsailta, meinasi ruveta syksyllä taas kukkimaan.
- Champion  -  Tästä tuli 3 kypsää podia syksyllä. Leikkasin matalaksi perjantaina ja istutin uuteen purkkiin. Paljastui, että siinä oli kaksi kasvia vierekkäin, joten siirsin kummankin omilleen.
- Lemon Drop  -  Sama kuin edellä, mutta podeja tuli noin 10. Suurin osa ehti kuivua kasvissa, kun odotin niiden muuttumista punaiseksi - turhaan. Leikkasin perjantaina, niitä olikin kaksi, ja nyt omissa purkeissaan.

Ei-chilit:
Kiivi  -  Kymmenestä kylvetystä melkein kaikki iti, mutta säästin vain kaksi suurinta. Ovat nyt samassa purkissa, ja kasvavat todella hitaasti.
Appelsiini  -  Näitä on neljä samassa. Eivät kovin isoja vielä (25cm?), mutta näyttävät viihtyvän.
Tyttökaverin kaktukset (2) ja yksi Saintpaulia ovat jääneet myös mun vastuulle. Yksi oma jonkin sortin rönsylilja löytyy myös. Kadun varresta kerätyt kirsikan siemenet edelleen idätyksessä.

Ne luvatut kuvat:

Ensin Nagat:


Bolivian Rainbow, purkitettu kivivillan kanssa. Kiivi oikealla, muita taustalla.


Lemon Drop; ennen ja jälkeen:




Champion; ennen ja jälkeen:




Kaikki leikatut samassa kuvassa:

ottulo

tammikuu 02, 2010, 22:27:14 ip #108 Viimeisin muokkaus: tammikuu 03, 2010, 03:37:00 ap käyttäjältä Noseless
Uuden vuoden alkuun uusi viesti ja tilannekatsaus, näissä merkeissä lähdetään tälle kaudelle.

Uudet chilit:
[nimi - siemeniä / itänyt / elossa]
- Canario  -  1 / 1 / 0
- C. lanceolatum  -  2 / 2 / 1
- Hungarian Hot Cherry  -  2 / 2 / 1
- Bolivian Rainbow  -  3 / 2 / 2
- California Wonder  -  3 / 3 / 3
- Naga Morich  -  x / 3 / 2
- CAP 1144  -  3 / 1 / 1

Alimpana oleva CAP 1144 on villichili, jonka siemeniä sain uuden WildChilli.eu -foorumin kautta. Ensimmäinen iti jo, muita odotellaan. Canario jäi jumiin kypärään kosteudesta huolimatta, mädäntyi ollessani joulun ajan pois kotoa. Molemmat lancet taistelivat kypärien kanssa, mutta toinen taisi jäädä eloon, jos se nyt saa lehtiä kasvamaan. Yksi Hungarian Hot Cherry oli kuivunut uuden vuoden pyhien aikana. Kolmas bosse ei koskaan itänyt, siemen taisi olla huono. Kuollut Naga-parka sai kylmää vanhempieni luona, kun ikkunalla lämpötila oli varmaankin lähemmäs 10°C kuin 20°C ja oli _pienessä_ purkissa. Siksi tuon mukaan otinkin, kun oli erityisen pieni kippo...




Viime vuoden kasvit:
[nimi - määrä]
- PI 260560  -  2 (4)
- Harold St. Bart's  -  1
- Aji Cristal  -  1
- Champion  -  2
- Lemon Drop  -  2

PI 260560 ja muut pistokaskokeilut eivät onnistuneet, hometta ne vain kasvoivat. Nyt jäljellä mainittuja siis kahdessa purkissa, joista toisessa tuo kolmen kopla. Harold St. Bart's sai tavata sakset ennen joulua, mutta on kasvanut aika hurjaa vauhtia sen jälkeen, tuuheutta ainakin. Aji Cristal pääsi kuivumaan, leikkasin tapiksi ja toivon juurissa olevan tarpeeksi eloa uutta kasvua varten. Championit ja LD:t kasvaa tasaista tahtia.

Muut
Kiivi oli yllättäen kasvattanut lehtiä ollessani poissa, viimeisen viikon aikana yksi on kasvanut niin suureksi, että pinta-alaltaan varmaan vastaa muita yhteensä. Sain joululahjaksi kaverilta Laskuvarjolyhtykukan, joka on ihan uusi tuttavuus. Ei uskallettu vielä tuoda autolla kotiin sitä vanhempien luota, kun on reippaasti pakkasta ja auton lämmitin ei toimi.

ottulo

huhtikuu 17, 2010, 02:53:37 ap #109 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 17, 2010, 03:20:47 ap käyttäjältä Noseless
Onpa päässyt vierähtämään aikaa viime päivityksestä! ;D

No, kaikenlaista on tapahtunut sillä aikaa. Laitetaan vaikka alkuun tämän hetken kasvitilanne:

---vanhat---(vuodelta -09)
PI 260560 - 1  // kukkia + 1 podin alku
Champion - 1  // kukkia + 2 podin alkua
Lemon Drop - 1  // pari nuppua
Harold St. Barts - 1  // ei mitään mainittavaa

---uudet---
C. lanceolatum - 1  // kasvattelee kokoa ja uusia lehtiä
Hungarian Hot Cherry - 1  // pieni ja tukeva, haarautui itsekseen ja muutama avoin kukka tällä hetkellä
Olho de Peixe - 1  // kasvaa vielä kokoa
Naga Morich - 2  // kukkii, mutta ei ole saanut podeja alulle
Arriba a Saia - 2  // 1 passiivihydrokokeilussa, kasvavat vielä kumpikin kokoa
Pimenta da Neyde - 1  // kasvaa kokoa
Bolivian Rainbow - 2  // molemmissa kukkia, toisessa kai yksi podin alku...
CAP 1144 - 2  // kasvavat kokoa, toinen on n. 5cm pitkä, toinen n. 30cm
California Wonder - 3  // kahdessa vain muutama lehti, ihan pysähtynyt kasvu. kolmannessa pari lehteä enemmän, nypin vähän aikaa sitten vajaa kymmenen nuppua pois
ja kihlatun 2 Peter Pepper -tainta.  // jotka kasvattavat kokoa

Lisäksi idätyksessä ovat:
Rocoto Yellow - 0/2  // 9.4.
Wild da Savanna - 0/3  // ei merkintää itämään laittamisesta
Peruvian White Habanero - 0/4  // tänään eli 16.4.  - Kiitokset podeista jeQQ:lle!
C. microcarpum - 0/5  // tänään  - samoin tästä!

Kolmas kausi on siis lähtenyt ihan kohtalaisesti käyntiin... tilaa ei ole paljon jäljellä, mutta pian noi uskaltaa jättää yöksi partsille niin mahtuu vähän paremmin. Vähän tilaa toi muutaman taimen lahjoittaminen tuoreelle kasvattajalle, toivottavasti taimet kotiutuvat hyvin!

Vähän ylempänä on kuvia Lemon Droppien ja Championien parturoinnista... Kaikki lähtivät uuteen kasvuun, joskin toiset muita hitaammin. Nyt tosiaan toinen Champion jo kasvattaa paria podia, ja Lemon Drop kai kukkii pikapuoliin. Kumpaakin lähti yksi taimi vieraan mukana, niissä ei vielä tainnut olla nuppujakaan. Bosset kukkivat ja toisessa on ilmeisesti yksi podin alku, ainakaan se ei pudonnut pois kun nyppäisin terälehdet ympäriltä. PI 260560 tekee myös podia, jota odotan innolla. Viime vuonna en saanut siitä mitään maisteltavaa. Tästä otin myös pistokkaan aikaisemmin, jonka nyt lahjoitin myös. Lahjasatsiin kuului vielä toinen CAP 1144 eli C. praetermissum. Nagat ja Hungarian Hot Cherry kukkivat, mutta kummassakaan ei ole vielä podeista havaintoa. Harold St. Bartsista nyppäisin taas pari lehteä, jos se vaikka innostuisi kasvamaan vähän tehokkaammin. Lannoitteita olen antanut kaikille vedessä, ja tietty Arriba a Saia hillopurkkihydrossaan saa ihan omat litkut. Huomenna voisin nappasta pari kuvaa vaikka, niin on sitten silläkin tavalla dokumentoitu.

Laitetaan nyt vielä kuitenkin kuva noista lahjotetuista kasveista...

Tässä siis vasemmalla edessä Champion, takana pisimpänä CAP 1144, keskellä edessä PI 260560, oikeassa reunassa rehottava Lemon Drop. Keskellä näkyy vilaus punaista mehupurkkia, jossa peruspaprika, mutta se jäi sittenkin vielä mulle.

ottulo

Kuvien ottaminen unohtui taas vaihteeksi, mutta mennään edes tekstiversiona taas.

Idätyspurkeissa on elämää.

Lisäksi idätyksessä ovat:
Rocoto Yellow - 0/2  //
Wild da Savanna - 0/3  // pidetään vielä paikallaan...
Peruvian White Habanero - 5/5  // Itivät 27.4. Laitoin yhden siemenen lisää jälkikäteen.
C. microcarpum - 4/5  // Nämä heräsivät 21.4., siirsin omiin purkkeihinsa hetki sitten.

Peruvialaisista yksi on "minipodista", joka oli jeQQ:n tuomassa pussissa. Ko. podissa ei sitten muita siemeniä ollutkaan, mutta tulisuutta kyllä. :D

Noiden lisäksi otin pistokkaan Lemon Dropista, on nyt juurtumassa. Emokasvi on kasvanut suht nopeasti ja tehnyt myös nuppuja. Champion kasvattaa podeja, tällä hetkellä niitä on jo 4. Myös PI 260560 sai toisen podin aluilleen, tosin pari aikaisempaakin putosi. Toinen Bolivian Rainbow hedelmöitti myös yhden kukistaan, joten saattaa siihenkin podi kasvaa. Alle 10cm pituinen lance on ruvennut puskemaan lehtiä joka kasvupisteestään.

ottulo

Laitetaas taas pari kuvaa, nyt sain viimein napsittua. En viitsi kaikkia linkittää tänne, tulisi turhan paljon sivunlataamista, mutta koko kirjoa voi tarkastella täällä: http://s596.photobucket.com/albums/tt50/Ikemies/Chili

Aloitetaan yleiskuvalla pikkuisista. Takana on Peruvian White Habaneron taimia, keskellä toisena vasemmalta CAP 1144 ja sen vieressä sitruuna ja Citrus Mitis, alarivi on C. microcarpumia.


Sitten pari kukka/podikuvaa.
Ekana Bolivian Rainbow (1/2) joka on saanut jo puolisenkymmentä podin alkua tekeille. Vieressä Lemon Drop, podin alkuja jo tusina.




Lähikuvaa lancesta, joka on noin 15cm pituisena jo aika tuuhea. Toinen kuva CAP 1144, vanhempi taimi. Alkaa kukkia piakkoin?



Vielä pari kuvaa, ensin PI 260560, jossa yksi podi, takavasemmalla Harold St. Bart's. Toisessa kuvassa Nagat, Peter Pepperit, etualan keppi on California Wonder.

ottulo

Kauan ei ehtinyt vierähtää, ennen kuin on pakko päivittää taas. ;D

Pari tainta tarvitsi jo uuden purkin, mutta multa oli lopussa. No, bussimatka Prismaan ja takaisin, nyt 50l turvetta mukana. Ostinpa myös muovisia nimikylttejä, niin ei tarvitse maitopurkeista leikatuilla pahvisuikaleilla leikkiä.  ;)

Nyt kun tavaraa kerran riitti, niin tuli siirreltyä sitten vähän muitakin uusiin astioihin. Kaikki tänään käsitellyt näkyy tässä:


Yllä olevassa kuvassa vasemmalla takana CAP 1144, siitä oikealla PI 260560. Vasemmalla pauliinassa Lemon Drop, vieressään Pimenta da Neyde, toinen CAP 1144 sekä California Wonder. Keskellä edessä on kiivi, takana oikealla neljä appelsiinia, Citrus Mitis ja sitruuna (v->o). Oikealla edessä on 5 Peruvian White Habaa ja niiden takana 4 CAP 1473:A (C. microcarpum aiemmissa viesteissä). PWH:n minipodin jälkeläinen pitää aina mainita erikseen, se on oikealla reunimmaisessa mehupurkissa, eli maitopurkin vieressä.

Toinen kuva vielä Lemon Dropista, jossa podeja on tulossa tällä hetkellä kai 14. Toivottavasti ei pudottele alkuja tässä vaiheessa, vaikka uuteen turpeeseen siirsinkin...

ottulo

Päivitys vähän kauempaa, vajaan 100km päästä omalta partsilta. Lemon Drop ei ottanut nokkiinsa turpeeseen siirrosta, eikä kyllä mikään muukaan. PI 260560 joutui tuholaisten kohteeksi, mutta mäntysuopasuihkuttelu muutamalla päivällä taisi ratkaista sen ongelman. Podejakin siinä on jo muutama tulossa. Championissa on kukkia, ja pari ehkä hedelmöittynyttä. Arriba a Saia passiivihydrossaan on myöskin tehnyt toista kymmentä pallukkaa, ja bosset vähän enemmänkin ehkä. Lemon Dropissa on nyt kolmisenkymmentä mukavan kokoista podia, joista ekan poimin tänään. Siinä on jo keltaista, eli jokseenkin kypsä. Poimin myös ekan bossen punaisen podin. En maistanut vielä kumpaakaan, mutta piakkoin...

Pienet taimet ovat tuuhentuneet aika kivasti parvekkeella, ja näyttävät muutenkin hyviltä. Kuvia ei nyt ole laittaa, kun ei kameran zoomi riitä niin pitkälle, mutta ehkä niitäkin saisi jossain vaiheessa taas. 8)

ottulo



PI 260560 on ollut hyökkäyksen kohteena jo parin viikon ajan, ehkä vähän kauemminkin. Välillä tuntui jo helpottavan, mutta sitten vaiva palasi entistä pahempana. Olen suihkutellut mäntysuopavettä tuolle. Ei onneksi ole levinnyt juurikaan muihin kasveihin, ja niistä sain mielestäni invaasion torjuttua. Kukkiihan tuo silti ja muutama pikku podi tulossa, mutta ei ole kovin terveen näköinen. Katsotaan nyt jaksanko alkaa rankempiin toimiin.

Lemon Drop on tehnyt satoa jatkuvasti, nyt olen kymmenisen podia kerännyt (joista yli puolet puoliraakoja, kun onnistuin katkaisemaan yhden oksan). Lisää näyttäisi tulevan, uskoisin että 25+ podia kasvamassa nyt ja kukkia siellä täällä. Passiivihydro-Arriba a Saia kasvattelee podejaan ja myös peruspaprika on saanut ainoan kukkansa hedelmöittymään. Risussa ei ole lehtiäkään kuin puolenkymmentä, joten saa nähdä jaksaako se kunnon paprikaa vääntää. Sisarensa kukkii useammalla kukalla, muttei vielä tee hedelmää, eikä ole paljon isompikaan. Hungarian Hot Cherry, Naga Morich, Peter Pepper ja CAP 1473 ovat saaneet kukan tai pari auki, ja Harold St. Bart's sekä pari muuta seuraavat perässä nuppuja kehitellen. Ensi vuonna laitan kasvit isompiin ruukkuihin, jos vaikka sais vielä enemmän satoa. Ja kokeilen useammalla kasvilla passiivihydroa kunnolla, tuo Arriba a Saia on paksurunkoisin kasvi mulla, vaikka ei millään tavalla pisin tai levein.

ottulo

heinäkuu 21, 2010, 12:57:45 ip #115 Viimeisin muokkaus: lokakuu 02, 2010, 17:54:27 ip käyttäjältä Noseless
Vähän isompi kuvapäivitys tällä kertaa. Eksyin parvekkeelle kameran kanssa, niin kuvasin sitten kaikki chilit ja järjestelin ne uudelleen tuonne. Tähän mennessä ne on olleet aika sekaisesti missä sattuu, nyt tuolla saattaa jopa olla vähän enemmän tilaa. ;D

Aloitetaan pienillä.

Vasemmalta Lemon Drop pistokas, CGN 22185, Aji Benito.  Vieressä kuvassa Arriba a Saia sekä Olho de Peixe. Kaikki ovat olleet sisällä tähän asti.


Kaksi versiota California Wonder -peruspaprikasta. Tekevät kummatkin podia, vaikka kasvua ei ole ollut viikkokausiin.


Hungarian Hot Cherry sekä passiivihydro-Arriba a Saia.  E: Näistä kumpikaan ei ollut mitä piti... Lisää seuraavissa viesteissä.


Anan Peter Pepper Redit ja mun CAP 1144:set.


Bolivian Rainbow't vasemmalla, Naga Morichit oikealla.


Pimenta da Neyde sekä C. lanceolatum. Lancen siirsin vasta pari päivää sitten tuohon ruukkuun mehupurkista...


Piristyneet Champion ja Harold St. Bart's.


Tuholaisten kiusaama PI 260560 ja parvekkeen tuottoisin: Lemon Drop.


Tulevaisuuden toivot. Vasemmalla Peruvian White Habat (minipodin jälkeläinen takana vasemmalla) ja vieressä CAP 1473.


Uusi järjestys kolmen kuvan avulla esitettynä. Kissaa voi siirrellä ja se siirtyy itsekseenkin, se ei siis kuulu "vakiovarustukseen".

ottulo

Tänään tuulee, ja kovaa... Chilit ovat kaatuilleet useampaan kertaan, mutta ei onneksi ole tullut vahinkoja.
Ennen kuin juuri äsken... ed. viestissä näkyvä Hungarian Hot Cherry on joko kaatuessaan, tai ehkä kissan toimesta menettänyt toisen haaroistaan. Se on vielä kiinni, ja sidoin sen nyt tukevammin paikoilleen, josko se siitä vielä kiinnittyisi sen verran... Onneksi ole se noista haaroista, jossa ei ole vielä podia. Toisessa haarassa nimittäin on yksi ainoa, muutaman sentin pituinen podi. Varakasvejakaan ei ole, joten voi jäädä yhden oksan varaan tuon lajikkeen maistiaiset tänä vuonna.

Naga Morich on saanut pari podin alkua tekeille, eli niitäkin pääsee maistamaan ihan omasta puskasta vielä tänä vuonna. ;D Innolla odottaen...
Myös Pimenta da Neydessä sekä Peter Pepperissä on podeja kasvamassa. California Wondereissa paprikat kasvavat, ja jännittääkin vähän kuinka isoiksi ne paisuvat... puskan kokoon nähden joka tapauksessa jokseenkin isoiksi. Arriba a Saia jo kypsyttelee ensimmäisiä, ja sen vasta ulos siirretty sisar ja Olho de Peixe aloittelevat kukintaa. Lance tuntuu olevan ainoa, jota ei edes kukkiminen kiinnosta, mutta sillä on vielä kai totuttelu isoon kippoon kesken.

Eilisestä miitistä jäi taskuun Chocolate Bhut Jolokia, jokin keltainen podi, jonka nimen ehdin unohtaa, sekä yksi savustettu pötkö, jonka nimeä en edes tiedustellut missään vaiheessa. Avokkikin uskaltautui maistamaan noista kahta, ja ihan ilman painostusta. Sanoi, että pelottaa, jos vaikka alkaakin pitää chileistä, kun poltteesta ei kuitenkaan tykkää. Siitä se lähtee... ;)

ottulo

To-ti vietettiin muualla, suurimmaksi osaksi Lontoossa, joten chilit jäi oman onnensa nojaan. Kyhäsin viime viikon alkupuolella niille tippukastelun ohuesta letkusta ja Chilitarvikkeen Resun-pumpusta, ja säädin ajastuksen kahden ajastimen avulla tapahtumaan kerran päivässä n. 7,5min kerralla. Pumpun pieninkin teho lykkäsi jo tuossa ajassa paljon ylimääräistä vettä, joten jätin letkun pään auki ja ohjasin yli vuotavan veden takaisin vesiastiaan. Noin puolet kasveista pääsi tuohon systeemiin, ja toinen puoli altakasteluun vesiastia + pyyhe viritelmän päälle vessan lattialle. Asensin chilien ylle pyykinkuivaustelineen ja sen päälle kolme 11W työpöytävalaisinta antamaan valoa kasveille. Kolmatta ajastinta ei ollut, joten sisäkasvit saivat valoa 24h vuorokaudessa.

Eilen illalla kotiuduttaessa ensin piti tietysti tarkistaa chilit. Vessassa tilanne näytti hyvältä. Kasvit oli terhakoita vaikka vesi oli päässyt loppumaan ja pyyhekin oli melkein kuiva. Kaksi Peruvian White Habaa oli päässyt kuivahtamaan pahasti, mutta nekin tokenivat saatuaan vettä. Ulkokasvit voivat niinikään hyvin, vaikka olivat saaneet vettä liiaksikin. Passiivihydrossa oleva mysteerichili lillui kokonaan vedessä, astia oli pintaan asti täynnä vettä. Uhreja ei siis tullut chilien osalta, mutta oreganot taisivat heittää henkensä. Ne kun innostuivat vasta pari viikkoa sitten kasvamaan, enkä uskonut niiden haihduttavan noin paljoa muutamassa päivässä. Eihän niitä muutenkaan tule kasteltua kovin usein. :(

Yksi PWH podi on alkanut vaaleta ja on kai lähes kypsä, mysteerichilin "toisessa aallossa" syntyneet isommat podit ovat alkaneet kypsyä, ja muut ovat jokseenkin samassa tilassa kuin tähänkin asti. Hungarian Hot Cherryn ainokainen podi on alkanut vaihtaa väriä ja on tällä hetkellä oranssin ja vihreän rajamailla. Lance suunnittelee kukkimista vasta nyt, mutta sehän onkin tarkoitus talvettaa kokonaisena. Sisällä olleet PWH:t ja CAP 1473:t pudottelivat ahkerasti kukkiaan, mikä on ihan hyväkin, jääpähän enemmän voimia kypsyttää podit. Nagasta, Pimenta da Neydestä, PI 260560:sta sekä Championista nypin kukat, nuput ja kaikkein pienimmät raakileet pois. Nyt odotellaan kypsymistä...

ottulo

lokakuu 02, 2010, 16:49:47 ip #118 Viimeisin muokkaus: lokakuu 02, 2010, 17:53:06 ip käyttäjältä Noseless
Pienoista päivitystä tähän väliin...

Podeja on kypsynyt suht hyvää tahtia, ja on pian pakko ruveta säilömään noita ihan urakalla ennen kuin menevät huonoksi. Kohtapuoleen alan poimia muutamasta puskasta kypsät podit pois ja mahdollisesti leikkaan ne jo talvetusta varten. Ainakin CAP 1473 ja varmaankin Peruvian White Habat tulee poimittua. Tuleepahan lisää tilaa tuonne pieneen nurkkaan jossa suurin osa kasveista nyt on...

Nagaa on alkanut kypsyä molemmissa puskissa ja noita podeja on pian jokusen kymmentä. Yhden söin itse, mutta vatsa ei sietänyt sitä. Pieniä noi on Fataliin nagoihin verrattuna kyllä. Myös opiskelijakaveri pääsi nauttimaan yhdestä, ja kunnioitettavasti sai pidettyä podin sisällä. Maitoa meni jonkin verran kyllä. Toistä ei sentään ruvennut syömään, vaikka katseli sitä sen näköisenä että koittaa heti uudestaan... ;D
Myös Harold St. Bart's on saanut muutaman kypsän podin ja pääsin sitäkin lajiketta maistamaan ensimmäistä kertaa. Tosi ohut kuori siinä oli, odotin paksumpaa. Poltekaan ei ollut ihan niin paha kuin odotin. No, on noita vielä muutama puskassa, ehkä se paranee vielä. Lemon Dropissa alkaa viimeisetkin podit kellastua, eli sen kausi on lopuillaan. No, tekihän se sentään lähes sata podia, vaikka onkin pienehkö. Jopa ulkona parvekkeella oleva PI 260560, joka on kärsinyt toistuvasti punkeista ja ties mistä, on saanut muutaman podin punaiseksi asti. En ole vielä maistanut.



Poimin äsken ensimmäisen ja ainoan podin puskasta, jonka olen kasvattanut nimellä "Hungarian Hot Cherry". Podi on kuitenkin ihan eri näköinen kuin pitäisi. Ja maistuu melkein nagalle. Turvekasvatuksessa ollut Arriba a Saia sentään varmistui oikeaksi, ainakin podit näyttävät tällä kertaa ihan oikeilta toisin kuin passiivihydrossa.

ottulo

Jatketaan kun päästiin vauhtiin. Keräilin CAP 1473 sekä PWH:n kypsät podit ja leikkasin niitä rajusti. Kaikkiin puskiin jäi kyllä vielä muutama podi kypsymään. Kypsiä tuli tällä kertaa 50g kumpaakin laatua. Pahoittelen kuvien heikkoa laatua, en juuri panostanut siihen...




Passiivihydro-mysteerissä oli kaksi isohkoa podia, jotka ovat olleet kypsiä jo jonkin aikaa. Poimin ne ja leikkasin puskan alas. Tuosta tullee bonchi, on sen verran hyvän näköinen runko ja lehdet ovat jo nyt suht pieniä. Myös muka-Hungarian Hot Cherry sai kokea sakset ja on aika kurjan näköinen tappi nyt. Pitää vielä purkittaa noi uusiksi varmaan kaikki.

Anan Peter Pepper kypsyttää toista podiaan, vielä on pari muuta vihreänä.




Championitkin alkavat kypsyä kaikki.




Nagassa on kypsiä ja puolikypsiä.