Kuinka koukutetaan kumppani chilistelyyn?

[miimu]

En löytänyt tästä vielä ketjua, vaikka saattaa jossain ollakin, ohjastakaa oikeaan jos löytyy valmis..

Tarvitsen tosi kieroja ja toimivia vinkkejä kumppanin koukuttamiseksi tähän chiliruoan jännittävään maailmaan!

Olen tehnyt nyt parhaani 4 vuotta, kokkaan lähes kaikki ruokamme ja mätän chiliä muodossa tai toisessa jokaiseen ateriaamme makaronilaatikosta marjapiirakkaan, eikä mies vaan lannistu...aina kun laitan pikkuisenkaan maistuvampaa potkua ruokaan syö tuo äipän muikkupottukasvatti ateriansa napinan kanssa. Chilin ikkunakasvatukseen heppu onneksi tottui pian, eikä enää valita maiseman peittymistä tms. Mies on tosi perso makealle, joten tarjoilen kaikkea chilijäätelön, chilisuklaan ja chilimarjapiirakan väliltä...ja kyllähän ne herkut suuhun katoaa mutta aina saman mutinan kanssa että kun parempaa olisi ilman :shock:

Kertokaa nyt hyvät chili-ihmiset onko taktiikkani hukassa, vai pitäisikö vaan luovuttaa?

[Sauli Särkkä]

Tarjoa äijälle savuchiliä savukalan kanssa, niin johan pitäisi sulaa. Parasta mahdollista on omenapuusavustettu habanero, sekä Fataliin savustettu rocoto.


-Sale

[miimu]

hmmm...savustettu on vielä testaamatta, täytyy kokeilla ensi tilassa. Tämä ehkä olisi kuulunut kuitenkin tuonne ruokapuolelle :oops:

[Jomppe]

Kannatan savustetun tarjoamista.
Vie kielen mennessään!
Kaveri tuli käymään kylässä ja löysi pussukan huoneen pöydältä ja ihmetteli että mitä tämä on.
Ensin hieman vastahakoisesti haisoi, ja sanoi että haisee savulle.
Sanoin että maista hyvä mies.
Maistamisen jälkeen sanoi että mistä tätä saa
Tilaus on vielä tekemättä, mutta kohta lähtee

[Pohjantuuli]

Olen tehnyt nyt parhaani 4 vuotta, kokkaan lähes kaikki ruokamme ja mätän chiliä muodossa tai toisessa jokaiseen ateriaamme makaronilaatikosta marjapiirakkaan, eikä mies vaan lannistu...

Menee varmaan vähän enemmän psykologian puolelle, mutta liika tuputtaminenkaan ei ole yleensä hyväksi. Aiheuttaa helposti asenteellista vastustusta, mikä tarkoittaa ettei kohde haluakkaan oppia pitämään chileistä. Ja jos on jo asennoitunut siihen, että maistuu pahalta, niin ei sillä sitten välttämättä ole kauheasti väliä että minkälaista se ruoka oikeasti on..

Oman avovaimoni olen saannut opetettua pitämään chileistä vaikka vieläkään en aina edes maista tulisuutta ruuassa joka on hänelle "sopivan tulista". Ja samoin mikä on itselleni sopivaa on hänelle liian tulista kun ei siinä kuulemma maista mitään muuta kuin sen poltteen. Joten yleensä yhteisistä ruuista tehdään hänelle sopivan tulisia, ja itse sitten lisään siihen omaan annokseen lisäksi jotain chiliöljyä, salsaa tai jauhetta.

[Volitans]

Meneekö paprika muuten?

Jos menee, niin jotain mietoa, herkullista chiliä tuoreena.

Vai onko ongelma siinä, että polttaa liikaa? Siihen auttaa shokkihoito: Todella tulista kerran, niin toleranssi nousee kohisten.

Sitten kannattaa kokeilla eri chilejä, niissä on erilaista poltetta. Chinenseillä, kun maustat, niin tulisuutta ei heti tunnu. Ruoan suhteen aivot toimivat niin, että ensimmäinen pala saa aikaan päätöksen onko hyvää tai huonoa - toisaalta, jos vatsatauti iskee, niin assosioituminen on vielä vahvempaa.

[AirMan]

...mätän chiliä muodossa tai toisessa jokaiseen ateriaamme makaronilaatikosta marjapiirakkaan...

Ehkäpä olisi tarpeen jättää se chili pois ruoasta edes muutamana päivänä viikossa. Pakkosyötön vuoksi inhosin lapsena melkein kaikkea, mikä oli äidin mielestä terveellistä. Pakastevihannekset olivat suurin inhokkini, sillä niitä oli joka ruoassa risotosta lihasoppaan.

Paljon mukavampi vaihtoehto on, kun epämieluisia lisukkeita saa lisätä annokseensa oman maun mukaan. Tai pääsee/joutuu kokkaamaan itse ja huomaa, mistä se ruoan maku oikeastaan tulee.

[NaokiSoma]

Olen tehnyt nyt parhaani 4 vuotta, kokkaan lähes kaikki ruokamme ja mätän chiliä muodossa tai toisessa jokaiseen ateriaamme makaronilaatikosta marjapiirakkaan, eikä mies vaan lannistu...

Menee varmaan vähän enemmän psykologian puolelle...

Kannattaa kokeilla kertoa etukäteen, mitä hyviä puolia chileissä on niin se saattaa auttaa (runsaasti A&C-vitamiinia; lämmittää vartaloa sisältäpäin, jolloin vastustuskyky flunssiin kasvaa).

Mutta kaikkein paras keino on tarjota jotakin herkullista chiliä vaikka ihan paljaaltaan. Ruuan seassa chilien maku saattaa peittyä muiden mausteiden alle, jolloin jäljelle jää vain tulisuus. Pelkkä tulisuushan ei tietenkään ole kenenkään mielestä ole herkullista... tai no, on kai noita S&M ihmisiäkin olemassa.

[miimu]

Ehkäpä olisi tarpeen jättää se chili pois ruoasta edes muutamana päivänä viikossa. Pakkosyötön vuoksi inhosin lapsena melkein kaikkea, mikä oli äidin mielestä terveellistä. Pakastevihannekset olivat suurin inhokkini, sillä niitä oli joka ruoassa rosollista lihasoppaan.

[/size]

On niitä ilman chiliäkin laitettu, kyse ei ole ehkä ihan pakkosyötöstä (en koskaan ole pakottanut syömään lautasta tyhjäksi :lol:), vaan siitä että äippä ei käyttänyt muita mausteita kuin voita ja suolaa mies syö kyllä chiliruoatkin, ja asenne "mikä on erilaista ei ole hyvää" on onneksi jo jonkin verran väistynyt. Ymmärtää kyllä täysin äipän laittaman ruoan epäterveellisyyden, eikä ole mikään pikaruoan ystävä, mutta kun suu on tottunut johonkin, niin se on tottunut.

Tuo terveyspuolen hehkuttaminen, jota NaokiSoma ehdotti voisi toimiakin...taitaa ukolla sisimmässä olla epäilys siitä, että kun polttaa niin ei voi olla terveellistä. Ryhdyn heti kaivamaan tietopläjäyksiä chilin terveysvaikutuksistä, ja viljelen niitä sitten hienotunteisesti pitkin huushollia :twisted:

[Kärsä Babar]

Minkä takia se täytyy koukuttaa chiliin? Meillä ei muija syö tulista ollenkaan, enkä kyllä tyrkytäkkään. Kaikki ei saa hirveitä kiksejä tulisesta ruuasta.

[NaokiSoma]

Minkä takia se täytyy koukuttaa chiliin? Meillä ei muija syö tulista ollenkaan, enkä kyllä tyrkytäkkään. Kaikki ei saa hirveitä kiksejä tulisesta ruuasta.

Helpottaa tosi paljon jos molemmille maistuu, kun ei tarvitse joka kerta tehdä kahta eri ruokaa.

[Pertsa]

Minkä takia se täytyy koukuttaa chiliin? Meillä ei muija syö tulista ollenkaan, enkä kyllä tyrkytäkkään. Kaikki ei saa hirveitä kiksejä tulisesta ruuasta.

Helpottaa tosi paljon jos molemmille maistuu, kun ei tarvitse joka kerta tehdä kahta eri ruokaa.

meillä tehdään lähes aina yksi sapuska, vaimo ja lapset ottavat ensin osansa ja sitten on ruoan aateloinnin vuoro että allekirjoittanutkin suostuu syömään.
ei meilläkään vaimo kauheasti vahvoja tuotteita syö mutta makea chilikastike on paikkansa löytänyt hänenkin sydämessään. ja arvon rouvalle(sori, ihanalle janikalleni)kasvattamani lähes tuleton 260567 teki kyllä kauppansa tietyissä ruoissa.
ennemmin 4v poika maistaa kaikkea kuin vaimo, ja kannustankin maistamaan..mitään kärvistelysapuskoja en kuitenkaan viitsi maistattaa.
ja juu, minutkin kasvatettiin abaut 8 vuotiaaksi asti pelkällä voilla, kermalla, maidolla ja perunoilla+lihalla..kunnes näin sen mystisen putelin kaupassa jota oli ihan pakko saada. kyseessä oli tabasco.
jos paprika uppoaa niin esim numex suave/jokin muu tuleton saattaa olla hyvä tuote mutta ellei maistu niin ei kannata jankatakaan. ei kaikki tykkää.

[Red Candy]

Ymmärrän ongelman hyvin. Meillä se on tuo toinen puolisko joka syö chiliä joka aterialla, ja itse kaipaan sitä lähinnä iltaisin, mutta tunnistaakseni kaipaukseni pidättäydyn syömästä chiliä joka päivä. Lapsista joka toinen rakastaa chiliä ja joka toiselle se on liian polttavaa pienenäkin määränä. Epäsuhdan vuoksi käytössämme on erilaisia jääkaappikastikkeita ja purkkichilejä.

Yksi tapa saada kiinnostusta aikaiseksi voisi olla chiliöljyn käyttäminen ulkoisesti, kipeytyneiden lihasten hierontaan.

Mutta miehesi tarvitsee tällä hetkellä välttämättä niitä chilittömiä ruokiaan, eli siirtymävaiheessa  :lol: olisi parempi jos et maustaisi mitään ruokia chilillä, tai edes paprikalla, vaan käyttäisit mausteina vain erilaisia yrttejä niiden hänen jo hyväksymiensä pippurien lisäksi. (Vähän ajan päästä luultavasti huomaat hänen käyneen salaa kebabilla...) Ja yrittäisit tulla itse toimeen kotona pelkillä lisukkeilla, kastikkeilla ja säilykkeillä. Tämä ruokaan totuttamisprosessi muistuttaa eläimen kesyttämistä, sinun täytyy saada se haluamaan syödä kädestäsi... chiliä.

[miimu]

En minäkään nyt mikään habaneron hotkija ole sentään, joten ruoat ei ole mitään tosi tulisia. Tykkään kokata paljon niin että chilit on heti ruokaprosessin alkuvaiheessa haudutettu muiden mausteiden kanssa. Enkä mitään kakkosruokia rupea kyllä vääntämään, mutta onneksi ukko osaa tarvittaessa kokata itsekin..

Meillä kun käytiin alkuun pitkät keskustelut: "syötkö sieniä?" EN TODELLAKAAN (itse olen intohimoinen poimija), "syötkö valkosipulia/paprikaa/juustoja/kesäkurpitsaa/yrttejä/mätiä/sipulia/oliiveja/ym?" EN TYKKÄÄ YHTÄÄN. No nyt syö ihan kaikkea näistä ja loistavalla ruokahalulla, vielä kehuen ja santsaten.... joten tuntuu että löydän vielä sen oikean lajikkeen ja tavan laittaa chilistäkin, jotta hoksii että hyväähän tämäkin on...eihän tässä nyt ketään yritetä lattialla suu tulessa kierimään saadakaan. Kun ukko syö kuitenkin ravintelissa kebabia oikein mieluusti, niin miksei kotona?? Uusia tapoja haen nyt vielä jos lähtisi mukaan. Kuten savustettuna...hmm.

[¿Por que no?]

"syötkö sieniä?" EN TODELLAKAAN (itse olen intohimoinen poimija), "syötkö valkosipulia/paprikaa/juustoja/kesäkurpitsaa/yrttejä/mätiä/sipulia/oliiveja/ym?" EN TYKKÄÄ YHTÄÄN. No nyt syö ihan kaikkea näistä ja loistavalla ruokahalulla, vielä kehuen ja santsaten....

Kuulostaa loistavalle, miimu, olet tehnyt hienon työn ja kulttuuriteon! :wink:
Itse olen kuunnellut välillä kauhunsekaisin tuntein, kun parilla ystävällä on tällaiset siipat, ei käy mikään "outo". No, siihen voi joko alistua tai aloittaa väsytystaistelu uusien makuelämysten parissa. Onneksi olen saanut itse asuinkumppanikseni hyvin avoimen, jopa jonkinsortin gurmeeihmisen, joka syö kaikki laittamani pöperöt ilolla ja yhtä paljon tykkää kokkailusta itsekin.

Ruuan tulisuudesta tulee joskus pientä keskustelua, kun ihan joka illallisella ei kuulemma korvien tarvitse höyrytä... Mikä onkin ihan oikein, osaa niistä tulisista sitten nauttia enempi, kun se ei aina sitä ole. Kuitenkin; ikkunalla on hänen vaatimuksestaan kasvamassa naga, se kun on kokeiltava ja kavereille kehuttava!

Toivotaan tämänkin tulisen makukoulutuksen teillä onnistuvan! :lol:

[hessi]

Miksi pakottaa toinen makuun josta ei pidä?
Ruoka tehdään rakkaudella ja myös maustetaan rakkaudella!
Silloin täytyy myös kunnioittaa toista osapuolta, eikä pakottaa makuun josta tämä ei pidä.
Itse olen joutunut tekemään kolmeakin eri ruokaa perheelleni, yksi allerginen sille, toinen toiselle ja itse söin vain kasvisruokaa, muille valmistin kyllä liharuokiakin, mutta en koskaan pakottanut ketään syömään sitä mitä itse halusin!
Mutta halusin tehdä ruokaa kaikille, hyvää, terveellistä ja maistuvaa.
Palkaksi olen saanut lapset jotka syövät kaikkea,(allergia rajoiteet huomioiden) uskaltavat maistaa mitä eteen laitetaan ja parasta on motto jonka kuulen vieläkin lapsiltani(23v.19v) "meillä ei ole koskaan ollut pahaa ruokaa"!
25v sitten ukkoni ei suostunut maistamaankaan kanttarellimuhennosta, nyt se on herkkua!
Ja jos kaikki ruoka maustetaan chilillä, mustikkapiirakkakin!
Niin kyllä minäkin sanoisin, ilman olisi parempaa!

[Volitans]

Miksi pakottaa toinen makuun josta ei pidä?

Nyt päästään elämää suurempiin kysymyksiin.

Ihminen on evoluutiossa kehittynyt sellaiseksi, että pilaantunut ruoka hylätään jo vaistomaisesti hajun perusteella. Monet luonnontuotteet ovat kuitenkin myrkyllisiä, mutta eivät maistu pahalta - ehkä vain hieman erilaiselta, tai niiden rakenne saattaa olla hieman poikkeava, tai väri.

Ihmiselle on luontaista vierastaa uusia makuja/tuoksuja/rakenteita. Pieni lapsi oppii lähinnä vanhemmiltaan mitä voi ja mitä ei pidä syödä.

Ihminen on kaikkiruokainen - eri kulttuureissa on huomattavia eroja sen suhteen mitä pidetään syömäkelpoisena. Meistä tuntuu ällöttävältä, että eräät afrikkalaiset pitävät lihavia toukkia herkkuna. Kyse on kuitenkin opitusta käyttäytymisestä. Itselleni oli joskus katkarapu todellinen koetinkivi: Ruotsinlaivalla se tuijotti minua suoraan silmiin, se oli hankala kuoriakin, eikä maistunut kovin kaksiselta. Nyt maistuu kyllä. Aivot ovat oppineet, että voi sitä syödä, eikä siitä sairastu.

Aikuisenakin voi oppia pitämään uusista mauista: Itselleni on niin käynyt mm. oliivien, sinihomejuuston ja sienien kanssa.

Mielestäni ei, em. perustein, ole mitään syytä olla kevyesti pakottamatta uusia makuelämyksiä toisille - usein miten "aivopesu" tuottaa positiivisen tuloksenkin ja saa jopa kiitokset siitä.

[miimu]

Aivot ovat oppineet, että voi sitä syödä, eikä siitä sairastu.
Aikuisenakin voi oppia pitämään uusista mauista: Itselleni on niin käynyt mm. oliivien, sinihomejuuston ja sienien kanssa.
Mielestäni ei, em. perustein, ole mitään syytä olla kevyesti pakottamatta uusia makuelämyksiä toisille - usein miten "aivopesu" tuottaa positiivisen tuloksenkin ja saa jopa kiitokset siitä.

No just näin totuttelun kautta...Yritän kovasti huomata, jos ukko ei pidä jostakin ruoasta, että onko se oikeasti sellainen maku mistä hän ei pidä vai puhdasta ennakkoluuloa (koska niitähän riitti!). Jos jostakin ei oikeasti pidä, on se hyväksyttävä (oikein vahvat juustot olen jättänyt ihan omaan käyttööni, kun mies ei tosiaan vaan tykkää kokeilujen jälkeenkään), itse olen sitkeästi yrittänyt opetella syömään etikkasäilykkeitä aikuisiällä, mutta hyi kamala että ovat vaan hirveitä aina ja jokakerta!

Mutta koska kuitenkin jalapenot ja chilikastikkeet menee ravintolassa ja kyläillessä miehellä alas hyvällä ruokahalulla, ei siis chiliä inhoa. Vaikka chili con carnea kotiruokana tekisin, niin ei saisi maistua yhtään "polttavalle" .

Ja loistavan konstin keksin myös siinä, että kirjoitin reseptin paperille ja pyysin ukkoa laittamaan ruoan. Silppusi tyytyväisin mielin chilitkin sekaan ohjeen mukaan ja kehui kovasti ruokaa, jossa oikeasti oli jo vähän potkuakin. Omatekemä ruoka on pakko olla hyvää Tämähän on samanlaista kieroilua kuin lapsenkasvatus!

[Neutroni]

Yritä saada joku miehen kaveri hoitamaan asia, mieluiten pienessä kilpailuhengessä. Tuossa voi kyllä olla se riski, että kun muutos tapahtuu, mennään äärimmäisyydestä toiseen ja pian teillä natikat roikkuvat katosta, vesiviljelylaiteet valloittavat puoli olohuonetta ja Naga Morichit (vahvin chililajike) kasvavat kohisten.

Mutta miksi chiliä pitä tumpata joka ruokaan. Kyllä minäkin ärähtäisin, jos emäntä maustaisi makeat jälkiruoat chilillä. Yritä löytää joku ruoka, johon chili miehesi mielestä sopii, ja laajenna sitten kirjoa vastaavantyyppisiin. Tuolla tavalla minä olen laajentanut kulinaristisia taipumuksia ronkelista pakastepizzansyöjästä monipuolisia ruokia harrastavaksi. Esimerkiksi valkosipulista aloin pitää, koska se sopi chilin kanssa tai kalasta kun emäntä löysi aikanaan yhden hyvän kalaruuan. Ja emäntä on alkanut syödä chiliä (vähän tosin, ja mietoja), kun se "kuuluu" kiinalaisiin ja intialaisiin ruokiin.  Ainakin minun mielestä chili sopii vain tiettyihin, ulkomaalaistyyppisiin ruokiin, ei jokapaikan yleismausteeksi, ei perinteisiin suomalaisruokiin eikä jälkiruokiin.

[Aji Inferno]

Chili tuntuu olevan niitä teemoja joissa on aika paljon tunnetta ja asennetta mukana, molempiin suuntiin. Tuputus ja "pakkosyöttö" ei tosiaan toimi niille, jotka ovat "päättäneet" inhota tulista ruokaa. Heidät voi enintään koettaa huijata muuttamaan kantansa. Psykologista sodankäyntiä!

Mutta jos huushollissa tosiaan asuu joku joka diggailee chiliä tosi paljon, ja joku joka ei siedä sitä syystä tai toisesta lainkaan, silloin yhteinen ruoanlaitto voi kyllä olla aika haastava projekti. Kompromissitkin, kuten suomalainen "näennäistulinen" valmisruoka aiheuttavat lähinnä pahan mielen kun mieli odottaa sitä ihanaa poltetta ja makua, mutta suu hädin tuskin tunnistaa koko chilin olemassaoloa... Chiliä inhoava ei ehkä ymmärräkään sitä, ettei kysymys ole pelkästä poltteesta, vaan makuelämyksestä laajemminkin. Esim. itselleni hyvä chili todella parantaa useimpien ruokien makua siinä määrin, että sen pois jättäminen tuottaa "antimakuelämyksen".

Kommentti siihen etteikö esim. suomalaiseen ruokaan chili kuuluisi: harva tietää, ettei chili kuulu Aasialaiseen keittiöön alkujaan lainkaan (sehän on Etelä-Amerikkalainen kasvi ja tuotu Aasiaan!). Nykyään kukaan ei ihmettele sitä, jos kiinalainen, intialainen tai thai-ruoka on tulista. Mutta eipä se sitä ollut ennen kuin joku keksi chilin noille alueille tuoda! Ja harva valittanee lopputuloksesta... Niinpä väitän, että suomalainen (tai vaikka ranskalainenkin!) ruoka voi aivan hyvin käydä samanlaisen muutoksen läpi, kun vain asenteemme sen sallivat! Uskon, että moni perinneruokamme hyötyisi chilistä arvaamattoman paljon..! ;-)