tammikuu 09, 2025, 12:14:54 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


mitä muuta kasvatat?

Aloittaja Torakka, syyskuu 08, 2008, 00:32:52 ap

« edellinen - seuraava »

Torakka

itellä löytyy thai basilikaa ja 8 omenapuun alkua

BuRaX

Kärsimysköynnöksiä löytyy kaksi, itämässä 10, yksi kalamondiini citrus euromarketista, kolme marketti orkideaa, kaks kiinanruusun pistokasta, litsi siemenestä kasvatettuna ja inkivääri on nousemassa mullasta.
Steviaa yritin idättää, mutta eipä onnistunut.
#400.

GynZi

Täältä löytyy chilien lisäksi Limoviikuna, Banaanipuu, Ananas, 7 mandariinia, yucca-palmu, lisäksi idätyksessä pari jujubaa ja teepuuta
Artesaanirakastelija

Lare78

Tällä suunnalla ei kasvateta mitään muuta kun chilejä.
Ei edes kukkia ikkunalaudalla.  
Ei nyt, eikä ainakaan lähitulevaisuudessa.
Krapulan parantaminen viinalla on yhtä tarkkaa hommaa kuin ripulin parantaminen piereskelemällä!

Zombie

Löytyy kaksi onnenbambua joista toinen kituu ja toinen kasvaa hillittömästi. Chilien seassa on myös piparminttu ja kannukasvi.

Hombre

Laakeripuu, Banaani, Lakritsa, Kääpiögranaattiomena. Pomelo eli Citrus Grandis, Jacaranda, Oliivipuu, Tomaattia, Kurpitsaa, Rohtosamettikukkaa, Hopeayrttiä, Rosmariini, Timjamia paria eri lajia, Basilikoja, Laventelia, maissia, Kärhöjä, Luumua, Kirsikkaa, Omenaa, Sinappia, Rakuunaa, Mansikoita jne
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

Torakka

Lainaus käyttäjältä: "Hombre"Laakeripuu, Banaani, Lakritsa, Kääpiögranaattiomena. Pomelo eli Citrus Grandis, Jacaranda, Oliivipuu, Tomaattia, Kurpitsaa, Rohtosamettikukkaa, Hopeayrttiä, Rosmariini, Timjamia paria eri lajia, Basilikoja, Laventelia, maissia, Kärhöjä, Luumua, Kirsikkaa, Omenaa, Sinappia, Rakuunaa, Mansikoita jne



siinä sitä on sit jo jonkun verran homma

Hombre

No täytyy sitä ihmisellä jotakin tekemistä olla :lol:
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

Torakka

joo paha se on jos liian helpolla pääsee :P

wille

Partaa.  8)

Löytyy tuolta myös pieni kahvipuun alku sekä kitukasvuinen oliivipuu.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

JartsaP

Aika paljon kaikenlaista. Sigistä löytyy vähän listaa, ei se kyl ajantasalla ole ja osa noista on vain siemeninä jne. mutta saa sieltä osviittaa. Yleensä kaikkea syötävää ja vähän myös koristekasveja, mut niissäkin edes periaatteessa jokin syötävä osa on aina plussaa.

Noli Me Tangere

Kaktuksia löytyy, sekä joku ihmeellinen muijan rehu. Ei tänne muita tarvita...

PetriPetri

Taisi olla vuosi '95, kun katselin ensimmäistä kertaa Forrest Gumpia, ja söin appelsiinia siinä sivussa. Laiskuuttani survoin siemenet anopinkielen juureen sen kummempia ajattelematta. Kuinka ollakaan, sieltähän taimet pukkasi, ja minä niitä erilliseen ruukkuun pystyttelemään. Nyt on sitten teini-ikäinen appelsiini, ja ruukkuineen palttiarallaa minun mittainen, eli aika korkea.

Muutama kaktus löytyy kanssa. Kaktukset on ihan sairaan siistejä.
#727 - Your suffering will be legendary even in Hell!

Muffe42

Minulta löytyy kaktuksia ja muutama pieni rahapuu.
Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys.

http://naurunappula.com/59313/Garfield_go_back_to_bed?offset=6

Jamsteri

Päiväkirjan puolella nämä on kyllä (muistaakseni) lueteltu, mutta listaan nyt tännekin. Eli siis minulta löytyy myös karambola, litsi, kahvipensas, appelsiini, granaatiomena ja kiinanvilliviini. Kesällä minulla oli myös muratti, mutta se suuttui ja kuoli...no, johonkin.

JartsaP

Lainaus käyttäjältä: "Jamsteri"kiinanvilliviini.


Jaa mikä? Parthenocissus sinensis?

Sauli Särkkä

Pienen parrannysän lisäksi on gekkojen terraarioissa paria eri sortin murattia sekä kultaköynnöstä, joista tuo jälkimmäinen tuntuu olevan lapsellisen helppo kasvatettava. Juuretkin pukkaa yhdessä viikossa vesilasiin.

Hilejä on niin vähän, että hävettää. No, onneksi niitä tullee lissää.


-Sale
Sauli Särkkä

#002

Jamsteri

Lainaus käyttäjältä: "JartsaP"
Lainaus käyttäjältä: "Jamsteri"kiinanvilliviini.


Jaa mikä? Parthenocissus sinensis?


Eli siis tuolla niellä minä sen ostin viherlandiasta, mutta nyt kun interwebbiä selailin, niin eihän sieltä oikein löytynyt mitään tuonne päin. Ulkoisesti samalta vaikuttaisi näyttävän kuin imukärhivilliviini. Jännittää vähän, että miten mahtaa tykätä talvesta sisällä...

JartsaP

Lainaus käyttäjältä: "Jamsteri"
Eli siis tuolla niellä minä sen ostin viherlandiasta, mutta nyt kun interwebbiä selailin, niin eihän sieltä oikein löytynyt mitään tuonne päin. Ulkoisesti samalta vaikuttaisi näyttävän kuin imukärhivilliviini. Jännittää vähän, että miten mahtaa tykätä talvesta sisällä...


Jännältä kuulostaa juu. Itse olen enempi noita syötäviä rypäleitä tekeviä viiniköynnöksiä kasvatellut. Ne ainakaan eivät tykkää lämpimästä talvesta vaan vaativat lepokauden. Voivat toki elää ilman sitäkin, mutta kukkimiseen ja marjomiseen tarvitaan kylmä lepokausi. Siksi viiniköynnöstä ei tropiikissa voikaan viljellä, vaan se on leutojen vyökykkeiden kasvi.

MasaT

Itse koitan kasvattaa tuota amurin villiviintä. Luulin jo keväällä että oli kuollut talvella mutta kyllä sieltä vielä uutta versoa tuli. Pitää vissiin suojata paremmin.
Lepaan puutarhaoppilaitos tekee vissiin amurinvilliviinistä viiniä tai ainakin teki.
Alppiruusuja on ,punahattu-pelto, anisiisoppia, laventeli(talvehtinut jo monta vuotta ja jaettu on)ym. Nyt aloittelin goji-marjan kasvatusta- jos taimet selviää talvesta ruukuissa, sitten maahan ensi keväänä.