Haluatko lapsia

[Aji Inferno]

Kertokaapa koko totuus ja perustellusti!

[Hombre]

Hah, lapset ovat elämän suola. :lol:

[Aji Inferno]

Tämä kuuluu Infernon sarjaamme "pirullisia kyselyitä", koska kyse on homouden tavoin osittain tabusta aiheesta, jonka kohdalla valtavirrasta poikkeavat näkemykset jätetään leimautumisen pelossa usein arjen keskusteluissa sanomatta. Saattaapi jopa jäädä ihmiseltä puoliso löytymättä, jos näin keskeisessä asiassa tunnustaa "väärää" asennetta...  Myös työyhteisössä vanhemmuus katsotaan eduksi ylenemisessä, sillä se osoittaa (?) ihmisen kykyä ja halua ottaa vastuuta.

Mutta mikä tässä asiassa on "oikea", mikä "väärä" kanta? Onko ihmisen biologinen velvollisuus pitää lapsista ja lisääntyä?

Keskustelua!

[hyeena]

En.
Juu, mulla on jo kaksi.
Ja olen muuten koti-iska.
Noissa on ihan tarpeeksi.

[MasaT]

Eipäs esineellistetä lapsia! Vaikka nykyään siltä tuntuukin. Jokainen  varmaan kohdallaan tuntee sen tilanteen koska haluaa lapsia. Ei kai kukaan yhteiskunnan tai muitten ihmisten painostuksesta ala tekemään lapsia. Toivon ainakin niin.

[Filago]

Hyvin kauan sitten kuulin proffaltani, jonka kuuluisi "virallisesti" kannustaa keskittymään uraan, pienessä kaljassa suunnilleen seuraavan lausahduksen:

Vielä nelikymppisenä saattaa riittää, että on hieno auto, tunnustuksia yhteisöltä ja samanhenkisiä ystäviä. Kun alkaa lähestyä eläkeikää, ja ura lähenee loppuaan, ystävät kuolevat vanhuuteen ja nuoremmat valtaavat mielenkiintoiset projektit, saattaa tuntua, että olisi mukavaa kun olisi joku, kenelle kutoa sukat jouluksi ja jonka urasta iloita kun oma ei enää ole ilonaihe.

En nyt ole tätä ihan suoraan allekirjoittamassa, koska en pääse todistamaan sitä, minä kun päädyin sitten jättämään uran vähemmälle ja lapset enemmälle . Mutta tietynlainen "olla lenkki pitkässä ketjussa" tarve minulla kai on ollut. Alunperin. Sen jälkeen, kun on sen ensimmäisen saanut ja huomannut, kuinka paljon iloa lapsista kaiken vaivan lisäksi onkaan, asioita ei ole tarvinnut perustella itselleen.

Mutta vielä AjiInferno käsitykseesi, että lapset ovat tarpeen työpaikkaa hakiessa, että tekisi vastuuta ottavan vaikutelman: pätee ehkä miehillä. Naisilla lapset ovat vain rasite töitä hakiessa. Tosin jos lapsia ei ole, sitten kai epäillään, että kohta niitä varmaan alkaa tulla .

Tulipas vuodatus. Harrastuspiireissä, joissa liikun on yleisesti käsitys, että elämä loppuu kun ensimmäinen lapsi saapuu. Aina välillä muut hämmentyvät, kun joku muistaa, että meillä on lapsia ja ne eivät estä meitäkään harrastamasta tai elämästä. Tärkeysjärjestys toki on joskus eri, ja järjestelykykyjä tarvitaan ( varmaan juuri niitä, jotka miehillä sitten edistävät uraa ).

Filago, joka asuu omakotitalossa siksi, että lapset tarvitsevat tilaa ja pihaa.. mutta auttaa se chilienkin kanssa

ps. en äänestänyt, koska mikään vastauksista ei täsmännyt

pps. minusta on silti outoa, että puhutaan vauvakuumeesta ja joillain naisilla on tarve saada aikaan nyytti.. ja sitten se nyytti onkin iso ja sotkee paikat.. ja vanhempana huudattaa angst-musaa huoneestaan ja ja.. että jos haluaa vauvan eikä lasta, suosittelen lämpimästi koiraa

[Chilivaari]

Lastenlapset ovat ihania.
Ja opettavaisia. Sellaiselta sain chilinkasvatuksen kipinänkin. :wink:

[rasse]

Jep. Lapset on ihan parasta. Itsellä ovat kyllä jo isoja, 17, 15 ja 11 v.

[Aji Inferno]

Eipäs esineellistetä lapsia! Vaikka nykyään siltä tuntuukin. Jokainen  varmaan kohdallaan tuntee sen tilanteen koska haluaa lapsia. Ei kai kukaan yhteiskunnan tai muitten ihmisten painostuksesta ala tekemään lapsia. Toivon ainakin niin.

En oikein usko tuohon, vaikka haluaisinkin. Aivan kuten rakkauden romanttisesta näkökulmasta (kauniit häät) on toisinaan pitkä matka arkiseen todellisuuteen (monella alkava perhehelvetti eroineen, pettämisineen ja väkivaltoineen), myös lapset tuntuvat edustavan ihmisille hyvin erilaisia asioita.

On esimerkiksi mielenkiintoista, miten kylmästi maaseudun kouluttamattomat kiinalaiset suoraan surmaavat tyttölapsiaan (tai myyvät seksiorjiksi). Tai miten vähän lapsilla on muuta kuin esineellistä, taloudellista arvoa ylipäätään useimmissa kehitysmaissa. Se ei ole sellainen kuva ihmisyydestä, minkä länsimainen ihminen haluaisi uskoa, mutta se on lähtökohtamme. Alkujaan lapset olivat ja isolle osalle maailman väestöä yhä ovat lähinnä vain sosiaalinen velvoite ja vanhuuden turva, eli hyödyke. Hyvinvointi on mahdollistanut tähän ja parisuhteisiin kauniimman kuorrutuksen ja onneksi monesti jopa kauniimman todellisuuden, mutta missä ihmiset ovat köyhiä ja voivat pahoin, siellä lapsetkin tuntuvat muuttuvan taas "pakollisiksi pennuiksi".

Kyllä itse olen nähnyt vuosien varrella tuttavapiirissäni hyvinkin paljon suoranaista painostusta, jossa etenkin tietyn ikäiset naiset kuulevat joka käänteessä sukulaisiltaan ja ystäviltään suoria vihjauksia: "eikö olisi jo sinunkin aika?" Ja asia on selvästi häirinnyt heistä monia. Paine on tavallaan näkymätön, koska se kätkeytyy yhteiskunnan perusnormeihin, ja ns. normaaliksi katsottuun käytökseen, mutta todellinen se on myös.

Mutta asiasta on uskontojen lailla hankala keskustella täysin avoimesti, koska se myös näyttää aivan erilaiselta riippuen siitä, onko vanhemmuudessa itse sisällä, vai katsooko sitä ulkopuolisen silmin. Ihminen kun on sopeutuva eläin.  Toiset enemmän kuin toiset. Aivan kuten moni sopeutuu parisuhteen vähentyneeseen vapauteensa ja jopa väkivaltaan, koska sopeutuminen helpottaa elämää, myös väsyneet ja stressaantuneet vanhemmat tuntuvat omaavan kyvyn näytellä ulospäin onnellisuutta. Ja jopa uskoa siihen, koska (lähes) kaikilla muillahan on aivan samat haasteet! Miksi siis valittaa?

Äiti tai isä ei saa tunnustaa julkisesti väsymystään tai negatiivisia tunteita vanhemmuutta tai lapsiaan kohtaan, koska se ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Velvollisuus on kannettava, heikko ei saa olla. Mitä sitä on nähnyt tuollaisia väsyneitä ja haluttomia vanhempia, he ovat paljon ikävämmässä asemassa kuin täällä mielipiteensä jo ilmaisseet onnelliset vanhemmat, koska he ovat tavallaan yksin tilanteessaan. Ja heidän lapsensa kyllä aistivat sen, olivatko heidän vanhempansa heistä onnellisia vai ei - ja sehän vaikuttaa lapsen koko loppuelämään.

Poliittisesti epäkorrekti ja väistämättä leimaava keskustelunaihe, aivan samoin kuin vaikkapa islamin, kristinuskon, henkisyyden ja ateismin julkinen puinti, mutta samalla myös mielenkiintoinen, on sitten itse mitä mieltä asioista hyvänsä.

[Pertsa]

Löytyy 5, 6 ja 9 vuotiaat lapset(nuorin on poika ja vanhimmat tyttöjä)ja vain se meitä suurempi tietää, ehkä jonain päivänä minusta tulee neljännenkin kerran isä.
Moni sanoo tässä vaiheessa että kylläpä olet tullut nuorena isäksi, olen joo mutta lisään vielä että onneksi. Olin itsekin täysi pentu kun aloin haluamaan lasta mutta olen aina elänytkin pelkästään hetkessä. Ellen kauhean väärässä ole niin on vanhimman tyttäreni ansiota että istun tänäkin päivänä tätä kirjoittamassa.
En tiedä hienompaa asiaa kuin fiilis jota tunnen häärätessäni tai ihan vaan ollessani lasteni kanssa. Vaikka asiat potkisivat kuinka lujaa päähän niin lapsilla on tietämättään taito saada unohtamaan kaikki muu. Usein huomaan naureskelevani itsekseni että ei olisi ikinä uskonut että siitä aikojen takaisesta räkänokasta tulee mitään niin kaunista kuin lapseni ovat, omaa lihaa ja vertani.
Jos minulta suoraan kysytään että mikä lapsissa tai isänä olemisessa on parasta, en osaa vastata. Mutta sen tiedän että lapset ja ihana vaimoni ovat kuin ilma jota hengitän, se pieni pilke silmäkulmassa =)
Taloudellisesti katsoen lapset eivät ole kaikkein paras sijoitus mutta en muutenkaan kuulu niihin jotka ajattelevat vain että"jos teen lapsen niin joudun luopumaan siitä ja siitä ja"....
Oma aika ja harrastukset taas, en ole eläissäni harrastanut niin paljoa kuin aikuisiällä, jos jotain haluan tehdä niin löydän kyllä sopivan rakosen. Enään en vaan päätä yksin tekemisistäni, enkä haluakaan koska perheellemme jää muutenkin vähän yhteistä aikaa ja jos siitä jotain jää niin saatan lähteä esim metsälle..
Minulle riittää reilu tunti parvekkeella tai kävelyllä rannassa kera piipullisen hyvää tupakkaa. Simmut kiinni ja kuuntelemaan hiljaisuutta tyyliin "tässä hetkessä minulla ei ole mitään mutta silti minulla on kaikki".
Kumpa osaisikin opettaa yksinkertaisista asioista ja hetkistä nauttimisen myös muille, maailma olisi paljon parempi paikka =)

[Riiviö]

Sama juttu kuin Filagolla, en äänestänyt. Lapsia on kaksi pientä tyttöä ja aikaisemmin kommenttini oli että pidän lapsista, keitettynä ja paistettuna... Omat kakaraiset on ihan eri asia, ne on vaan niin fiksuja... Taloudellisesti ei ole kannattavaa olla poissa työelämästä kolme-neljä vuotta , 230e/kk käteen ei pal naurata, mutta on kuitenkin paljon kivempi antaa lapsilleen aikaa kasvaa vähän ennenkuin niitä laitostetaan tuonne hoitoon yms. Haastava projekti ja toisaalta olis ollut viisasta hankkia lapsia aikaisemmin kuin yli kolmekymppisenä, siis silloin kun viikossa nukkui 10 tuntia ja sillä pärjäsi... :roll:  Nykyään sitä miettii että olispa joku piuha millä lapsista saisi imettyä energiaa itselle, ja niillä vähän tasoittaisi yli pursuavaa tarmoa... :wink:

[hessi]

Hmmm....
kun tapasin Pertsan ihan ensimmäisen kerran  
niin mies hehkutti vain lapsistaan ja vaimostaan!
(siis oli chilitapaaminen)
ja niin kuin kaikki sen nyt huomaavat hänen tekstistään,
ne ovat hänelle" ilma jota hengitän"
yhdyn samaan...
omat lapseni ovat jo aikuisia 24 ja 19 ja mistään hinnasta en antaisi pois sitä aikaa minkä ole heidän kanssaan saanut olla!
voi kun saisi joitakin hetkiä takaisin sieltä parinkymmenen vuoden takaa!
Te joilla on vielä pienet taaperot kotosalla, niin nauttikaa niistä ihanista hetkistä, pieni lapsi on aivan ihana!
voi pettyä aivan mitättömästä asiasta, mutta myös ilahtua hyvin pienestä, mitä me aikuiset emme edes huomaa.
Ja voi kuinka paljon meillä olisi opittavaa noilta pieniltä ihmisen aluilta!

Anna aikaasi... tulet saamaan sen moninkertaisena takaisin....

ja Aji Inferno... mielestäni ei ole ihmisen biologinen velvollisuus pitää lapsista ja lisääntyä. jokainen tekee niin kuin itse tuntee.
Lapsista voi pitää, vaikka ei omia haluaisikkaan.
Ja jos ei pidä lapsista, niin sitten ei pidä.
Tietenkin on heitäkin jotka pitävät ja haluaisivat omia lapsia, mutta
joku tekijä sen estää.
ystäviini kuuluu sekä mies että naispuolisia joilla ei ole lapsia vaikka haluaisivatkin, syy heillä on se ettei ole sopivaa puolisoa löytynyt.
On sukulainen joka teki lapsen, koska halusi, mutta yksin, kylläkin lapsen isän suostumuksella! Eikä asiaa ole kumpikaan vanhemmista katunut!

Lapsien hankkiminen on jokaisen henkilökohtainen asia, eikä sen takia ketään saa leimata,  ei henkilö ole yhtään sen huonompi tai parempi oli hänellä lapsia tai ei!
Eikä se saa olla peruste onko kyvykäs ottamaan vastuuta jostain asiasta!

Moni parisuhde on varmasti päättynyt siihen kun toinen haluaa lapsia ja toinen ei. ja valitettavasti myös siihen kun toinen ei saa lapsia.

ja jos minusta joskus tulee mummi, niin olen iloinen,
mutta jos lapseni päättävät olla tekemättä jälkikasvua, se on heidän
valintansa ja olen siihen tyytyväinen.

Ja joskus se "vahinko lapsi" voi olla se "ilma jota hengitän"!

[Janne]

Hessi taisi sanoa kaiken oleellisen, ei muuta kuin aamen päälle.

[Aji Inferno]

Niin voitaneen sanoa. Viisauden sanoja.

[Smaug]

Huh mikä aihe.... En tiedä mitä äänestäisin. Jos sattumalta tulisin raskaaksi, niin varmaan meille tulisi sitten lapsikin.

Pakko on tunnustautua niihin yhteiskunnan paheksuttaviin naiseläjiin, jotka eivät ole saaneet lapsia. Eivätkä kauheasti kärsi siitä... Mulla ei sinänsä ole lapsia vastaan mitään, mutta oman sellaisen hommaaminen ei oikein ole tuntunut oikealta valinnalta. En ole ns. lastenvihaaja. En ole uraohjuskaan, eikä ole mitään sosiaalisesti hyväksyttävää syytä tähän. Esim. armoton synnytyspelko.

Nuo painostamisjutut kuulostaa tutulle. Välillä tuntuu myös myös aika pahalle, kun huomaa, että lähiomaiset kärsii pahasti lapsenlapsettomuudesta ja varsinkin anoppi suree sitä todella avoimesti. Sitä tuntee olevansa ihan hirviö. Vaikka asia onkin niin, että jokaisen pitää sopeutua elämäänsä. Jos niitä lapsenlapsia ei tule, niin niitä ei tule. Jollain tapaa olisi helpompaa sanoa, että lääketieteellisistä syistä on lapseton. Mutta että sanoa tuommoisille, että en ole koskaan halunnut edes yrittää, kun se tuntuu väärälle valinnalle. Eikä tuo mieskään taida potea akuuttia vauvakuumetta.  

Pelottaa myös, etten sitten tykkääkään siitä tiitiäisestä, hoivavietti ei käynnisty ja vaan odotan, että lennäpä jo pesästä...   Siis meinaan, että luonto ei teekään tehtäväänsä. :oops:

Tällaisessa tilanteessa on aika ikävää esim. se, että kun käy tapaamassa tuttuja, joilla on vauva, alkaa semmoinen hirmuinen hehkutus, että nyt sinne haistelemaan vauvan tuoksua ja herättelemään vauvakuumetta. Eikö olisi ihanaa kun teilläkin olis tällainen! Mä ymmärrän jollain tapaa sen innon, mutta kun ei ne vauvanhajut vaan aktivoi meikäläisessä sitä normaalin ihmisen reaktiota.  :?

En tiedä olisko tällainen tilanne helpompi esim. ympäristölle, jos olisi mies. Minulla on sellainen tuntuma, että naisen kohdalla tällaista asennetta pidetään epäsopivana.

[MikaK]

Vajaa puolivuotias tyttö hyörii lähistöllä ja jäänyt edelleen tuntemattomaksi tämä myytti vauvantuoksusta. Tyttö minusta tuoksu juuri miltään jos jätetään lantionseutu ja pukluista johtuvat tuoksut sivuun.

Kukin tyylillään ja valinnallaan. Itse pidin todennäköisenä, että joskus saan lapsia ja niinhän sellainen sitten kuvioihin tulikin. Varmasti elämäni olisi erilaista ellei lasta olisi, mutta itselleni tämä valinta sopii ja toimii.

Varsinkin vanhempien sukulaisten "kiusoittelut" ovat aika törkeitä, koska osalle lasten tekeminen ei ole mikään pikkujuttu. Mm. vaimon työkaveri reilun pari vuotta yrittänyt ja sittemmin selvinnyt ettei nainen voi tulla raskaaksi eikä miehen sperma ole priimaa. Vastaile siinä sitten sukulaisten uteluihin, *kele. Omassa kaveripiirissä tietyssä vaiheessa lapset toimivat sopivana vitsinä/uhkana, kun saattoi olla varma että toinen osapuoli koki lähinnä kylmän hien pintaan nousemista edes ajatuksesta.

[JartsaP]

Minun näkemykseni maailman nykytilasta, ympäristöstä ja tulevaisuudesta ovat sellaisia, että lapsia en halua tehdä tänne kärsimään. Pitää osata ajatella muitakin, eikä vain omaa napaansa. Lisäksi ihmisiä on aivan liikaa, ja inhimillisin tapa vähentää liikakansoitusta on syntyvyyden säännöstely. Jos ehdottomasti joskus haluaisin lapsen, voisin adoptoida sellaisen jostain köyhemmästä maasta, silloin en lisäisi kuormitusta vaan ainoastaan siirtäisin sitä paikasta toiseen (ymmärrän toki, että rikkaassa länsimaassa lapsi todennäköisesti kuormittaa planeettaamme paljon enemmän, kuin kuormittaisi varttuessaan ja eläessään kehitysmaassa, mutta ei nyt ihan kaikesta jaksa sentään huolehtia).

Lisäksi puolison diabetes on hyvä syy olla hankkimatta lapsia (terveysriski sekä äidille että lapselle). Sekä se, että näin voi omaa elämäänsä jatkaa, eikä sitä tarvitse uhrata jälkikasvulle - mutta tuollaiset syyt ovat vähäisia noiden tärkeämpien eettisten syiden rinnalla.

Onneksi alkaa olla vähissä ne sukulaiset, jotka ennen tapasivat udella ja tökkiä meitä asian tiimoilta. Ovat kuolleet pois, nimittäin.

[Sunnikka]

Muutama vuosi sitten olin täysin varma, etten ikinä milloinkaan halua omia lapsia.. Mutta nyt parin viime vuoden ajan on tullut hetkittäin olotiloja että olisi kiva olla äiskä. Enemmän tai vähemmän puutteellinen sellainen, mutta eipä kukaan ole täydellinen vaikka kuinka etukäteen suunnittelisikin...  :roll:  Tai niinhän sitä sanotaan, että äiti on parhaimmillaan ennen kuin saa lapsia. Tai jotai.

Pikkuveikka on vasta 9, joten sen kanssa on kans tullu touhuttua vähän sitä sun tätä ja ehkä myös totuteltua pienen lapsen kanssa eloon, vaikka ei samassa taloudessa ollakaan asuttu Mutta tykkään kovasti hemmotella lahjoilla ja elokuviin viemisillä. Ja tuo innostuu paljon siitäkin jos pääsee yökylään kun tietää, että katsellaan jotain kivaa piirrettyä ja tilataan juhlavasti pizzaa.

Mutta joo. Yksi tai kaksi.

[Sauli Särkkä]

Juu, onhan näitä lapsia tullut haluttua ihan kaksin kappaleinkin. Vaikka likimain päivittäin Silja (4V) ja Nea (2V) raivostuttavat ja hälisevät ja sotkevat ja ja ja, niin silti kokonaisuus on plussalla -- jos näin raa'asti voi asiaa arvioida. On se hieno nähdä miten mitkäkin piirteet ovat kultakin vanhemmalta periytyneet, vanhempi tyttö jo lukee ja kirjoittaa täyttä häkää ja nuorempikin kovasti opettelee kirjaimia ja numeroita. Molemmilla on kuitenkin omat asiat missä pärjäävät (toinen on musikaalisempi kuin toinen ja toinen piirtää keskimäärin muita ikäisiään paremmin), mutta näkee niitä negatiivisiakin puolia, jotka on periytynyt eteenpäin. Silja on laiskempi, kuten minä. Jos joku asia kiinnostaa, tehdään sitä täysillä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta heti kunnollisten tulosten saamisen jälkeen mielenkiinto alkaa hyytyä ja jonkun ajan päästä kehitelläänkin jotain muuta hommaa. Nea keskittyy pitkäjänteisemmin asioihin, kuten äitinsä (ristikot ja kaikenmaailman sudokut tuntuu maistuvan)..


-Sale