lokakuu 06, 2024, 05:34:56 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Rullaati rullaa

Aloittaja Tellus, helmikuu 26, 2009, 17:24:31 ip

« edellinen - seuraava »

Tellus

Ketjun eka viestistä on aikaa, joten päivitys. Ajeista viisi lopetti rullailun melko lyhyeen. Pidin lannoitetaukoa ja nostin lamppuja, tuuletus pyörii koko ajan. Turpeen huuhteluun eli ylikasteluun en ruvennut. (Tähänastisen eli kolmivuotisen chilikokemuksen eka opetus oli, että liikakastelu vie varmimmin nirrin taimilta.)

Kootut pelastustoimet ilmeisesti tepsivät. Pahimmin rullanneet ylimmät uudet lehdet tosin menettiin, mutta pakkolatvonnan takia uusia tuli ja tulee joka hankaan (olin jo kertaalleen kerennyt latvoa ennen sitä).

Eipä siis haitannut pieni sulkasato raivokasta kasvutahtia näköjään. Yksi Aji rullaa jostain syystä lievästi edelleen ylimpiä lehtiään. Lehdet pysyvät silti tiukasti kiinni ja kasvavat. Muita lajikkeita ei rullaus koskenutkaan. Eli tämä ropleema ohitettu.

Tällä hetkellä meikäläisen chilit, rullanneet ja ei-rullanneet, pannaan painamaan jarrua. Nuppua pukkaa joka kasviin. Yhden talvehtineen veteraanin annan kukkia, mutta taimien pitää vielä säästellä paukkuja kasvamiseen.

Chilivaari

Viisi päivää hurjasta lannoittamisesta, eikä mitään oireita lehdissä näkyvissä.

Annoin Aji Cristalille N-P-K 108 - 30 - 130 vahvuisen lannoitekylvyn, kun normaaliannos Puutarhan kesää on 16 - 9 - 22. Se sai siis yli kuusinkertaisen annoksen ja mullan ihan huuhtelin märäksi. Tänään vielä annoin samanlaisen lisäannoksen, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Tai siis, kasvaahan se.  ::)


dicotyledon

CAP 269 (turpeessa kasvava, altakasteluruukkussa) täräytti saman tien lehtensä rullalle, kun lisäsin vain hieman laimeaa ravinneliuosta säiliöön. Avasi rullat, kun latvoin hieman pahimmin kärsineitä lehtiä ja lisäsin hieman vettä säiliöön.

Chilivaari

Mitäpä lannoitetta?
Muuttuiko samalla valaistus, lämpötila tms?


dicotyledon

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - maaliskuu 21, 2009, 19:15:56 ip
Mitäpä lannoitetta?
Muuttuiko samalla valaistus, lämpötila tms?


FloraMicro/-Mato. Valaistus ja lämpötila pysyivät vakioina. Ehkäpä lannoitukseenkin totuttaminen vie aikansa.

Chilivaari

Kyllä minun on luovutettava tässä kokeilussa. Lehtiä ei saa rullalle yrittämällä. Joskus se sitten tapahtuu vahingossa.  ;) 

Toista viikkoa on siitä, kun annoin Aji Cristalille "tappavan" annoksen lannoitteita. Pari päivää sitten vielä toistin ylilannoituksen. Chili vain kasvaa rehevästi. Lehdet ovat sileitä ja tumman vihreitä. Hyvässä kasvussa se kyllä oli jo ennen lannoitusta. Se saattaa vaikuttaa asiaan. Juuristo on todennäköisesti kunnossa.

Toinen asiaan vaikuttava juttu voi olla ravinteiden keskinäinen suhde. Tarjoamani annos oli aika tasapainoinen, paljon kalsiumia ja jonkin verran fosforiakin suhteessa typpeen. Laitoin kahteen desiin litran annoksen lannoitetta ja lisäsin siihen vielä ekstra annoksen salpietaria. Tuolla kostutin mullan perusteellisesti. Cristal näyttää pitävän siitä. Aloittaa nuppujen teon välittömästi.  8)
Valona sillä on auringonvalo ja pieni loisteputki muutaman kymmenen sentin päässä.

Chilivaari

Eilen illalla sitten vihdoin näin lehden reunojen rullausta. Ei, ei se ollut ylilannoitettu Aji Cristal. Se kasvaa kauniisti. Uhri oli Omnicolor (c. baccatum sekin). Se on ollut monenlaisten muutosten kohteena. Istutin sen isompaan ruukkuun viime viikolla tuntemattomaan Aurinko-kukkamultaan. Päivällä se saattaa roikuttaa lehtiään auringon paahteessa. Illalla nukkumaan mennessä huomasin, että se veti lehden reunoja rullalle, kun loisteputki vielä paloi. Chilithän menevät yöpuulle eri tavoilla vaikkapa painaen lehdet kohti runkoa tai nostaen ne pystyyn. Omnicolor rullasi isompia lehtiä. Aamulla se oli taas aivan normaalikuosissa. Tämä on siis vähän eri asia kuin tämän keskustelun aihe. Rullaus alkaa latvan pienistä, kehittyvistä lehdistä ja jää noihin lehtiin pysyvästi.

Rullaus on ilmeisesti jonkinlainen suojaustapa, mutta mitä vastaan? Siihen hetkeen ja ravinnetilanteeseen liian voimakkaalta valolta suojautumista?

Chilicutter

Tuosta eri chilien normaalista lehtien käytöksestä kun saisi jonkinlaisen hakemiston.
Se varmaan säästäisi monen kasvattajan varsinkin alottelioiden hermoja,kun tietäisi heti onko lehtien rullaaminen ym kyseisen chilin normaalia käytöstä.
Nythän on juttua tuosta chiliwikistä jos joku sitä rupeaa värkkäämään,sinne voisi kerätä myös tällaista tietoa.
Don't play with fire, but play with Wild Chilli's
HTTP://WWW.WILDCHILLI.EU

dicotyledon

CAP 269 oli ruvennut taas hieman käpristelemään lehtiään siirrettyäni sen takaisin natikan alle. Jalopenoilla tuntuu olevan samaa ongelmaa, vaikkei niitä ole lannoitettu. Luulenpa, että jälkimmäiset eivät ole saaneet vielä täysin juuriaan kasvatettua tai viihtyvät muutenkin vähän pienemmissä purnukoissa. Yleisesti ottaen tuntuu baccatumien nauttivan isoista ruukuista.