Aloittelijoiden chilikysymykset. Kysy täällä ensin!

Aloittaja Kärsä Babar, maaliskuu 14, 2009, 10:13:47 ap

« edellinen - seuraava »

Huru-ukko

Kyllä se harsosääskillekkin toimii, mutta itse en saanut niitä loppumaan, ainoastaan vähenemään muutamaan kappaleeseen. Näitä ansoja käyttävät lähinnä ne, jotka ei halua myrkyttää samalla ruokaansa.
Vaikka itsekkin kuulun noihin fairy/olut/viini yms. kerhoon, niin en koe,että kerta tai pari miedoimilla myrkyillä suihkutettuna omaan ravintoon aiheuttaa suurta "laskeumaa". Varoaikoja noudattamalla vaikka kaksinkertaisena, suurin osa myrkyistä pitäisi olla poissa....
Ja offina, elämmehän valtiossa, joka on hakenut EU:lta luvan syöttää kansalaisilleen silakkaa, jonka dioksiinipitoisuudet ovat sitä luokkaa, ettei ne muualla Euroopassa mene läpi. Eli ei kelpaa ihmisravinnoksi...

calm

Etanatkohan ne lie ovat järsimässä mun PI585273:n marjoja. Monissa marjoissa on tuommoisia epäsäännöllisiä muutaman millin kanttiinsa olevia koloja, jotka ovat useita millejä syviä, mutta juuri mikään ei ole kuitenkaan läpi asti. Kauden ensimmäisen kirvankin näin kasvihuoneessa satoa kerätessäni, joten kai tämä kausi aika hyvin on ötököiden suhteen mennyt, vaikka muuten kovin hitaasti kaikki kypsyykin.


Yuzzi

Aika perusasia taas;

Onko väliä kuinka kaukana kasvi on ikkunasta, kunhan siihen ylettyy suora valo? Vähän tuntuu että ikedat sun muut eivät kauaa tohon ikkunalaudalle mahdu...

unenkuva

Kyllä se valon teho heikkenee huomattavasti ku etäisyys kasvaa. Lisäksi jo lasi itsessään heikentää valon tehoa.

Hubert

syyskuu 03, 2012, 11:52:28 ap #5584 Viimeisin muokkaus: syyskuu 03, 2012, 12:15:51 ip käyttäjältä hubert
Lainaus käyttäjältä: Yuzzi - syyskuu 03, 2012, 09:20:47 ap
Onko väliä kuinka kaukana kasvi on ikkunasta, kunhan siihen ylettyy suora valo? Vähän tuntuu että ikedat sun muut eivät kauaa tohon ikkunalaudalle mahdu...

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 03, 2012, 11:36:02 ap
Kyllä se valon teho heikkenee huomattavasti ku etäisyys kasvaa. Lisäksi jo lasi itsessään heikentää valon tehoa.


Jep, ero on huomattava.  Jos kasvi on kiinni ikkunassa on etäisyys valonlähteeseen vain 149600000000 metriä ja pöydän reunalla etäisyyttä onkin jo hurjat 149600000001 metriä!  :o

Chilivaari

Tuo pätee vain, jos se valo osuu kohteeseen.
Muu kuin suora auringonvalo heikkenee nopeasti kauempana ikkunasta. Se tulee niin korkealta tai sivusta, että säteilyä ei riitä paljonkaan syvemmälle sisätiloihin.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 03, 2012, 12:07:25 ip
Tuo pätee vain, jos se valo osuu kohteeseen.
Muu kuin suora auringonvalo heikkenee nopeasti kauempana ikkunasta. Se tulee niin korkealta tai sivusta, että säteilyä ei riitä paljonkaan syvemmälle sisätiloihin.


Lisäksi katos tai syvät ikkunat saattavat lyhentää merkittävästi aikaa, jolloin suoraa paistetta kasviin osuu.

Kalakukko

Lainaus käyttäjältä: hubert - syyskuu 03, 2012, 11:52:28 ap
Lainaus käyttäjältä: Yuzzi - syyskuu 03, 2012, 09:20:47 ap
Onko väliä kuinka kaukana kasvi on ikkunasta, kunhan siihen ylettyy suora valo? Vähän tuntuu että ikedat sun muut eivät kauaa tohon ikkunalaudalle mahdu...

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 03, 2012, 11:36:02 ap
Kyllä se valon teho heikkenee huomattavasti ku etäisyys kasvaa. Lisäksi jo lasi itsessään heikentää valon tehoa.


Jep, ero on huomattava.  Jos kasvi on kiinni ikkunassa on etäisyys valonlähteeseen vain 149600000000 metriä ja pöydän reunalla etäisyyttä onkin jo hurjat 149600000001 metriä!  :o


Oletko koskaan huomannut, että tunneleissa ja luolissa on perällä kovin pimeätä?

Chilivaari

Kun on pelit ja pensselit kotona, siirrytään mutusta mittaustuloksiin.


Tämmöisenä umpipilvisenä päivänä melkein keskipäivällä tuli valoa meidän ikkunasta seuraavasti:
Ikkunassa kiinni    4200 luksia
Metrin päässä      1200 lx
Kaksi metriä ikkunasta 420 lx


Vertailun vuoksi mainittakoon, että n. 10.000 luksia on valon määrä, missä Habanerotkin tekevät satoa sisätiloissa talvella.

Nipsu

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 03, 2012, 13:03:42 ip
Kun on pelit ja pensselit kotona, siirrytään mutusta mittaustuloksiin.


Tämmöisenä umpipilvisenä päivänä melkein keskipäivällä tuli valoa meidän ikkunasta seuraavasti:
Ikkunassa kiinni    4200 luksia
Metrin päässä      1200 lx
Kaksi metriä ikkunasta 420 lx


Vertailun vuoksi mainittakoon, että n. 10.000 luksia on valon määrä, missä Habanerotkin tekevät satoa sisätiloissa talvella.


Mites menee, kun on lasitettu parveke ja sitten ikkuna, mutuna jostain luin että auringon valo läpäisee parvekelasin paremmin kuin normi ikkunan? Vai onko se vain siitä että ikkunassa on enemmän kerroksia?

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Ingeniero - syyskuu 03, 2012, 12:55:02 ip
Oletko koskaan huomannut, että tunneleissa ja luolissa on perällä kovin pimeätä?


Miten voi olla mahdollista, että Ingenierolta tulee typerä, tahallaan väärinymmärretty ja infosisällöltään tyhjä viesti!? Jo on aikoihin eletty! :O

Vastaanpa silti!  :-*
Vaakatasoisen mutkaisen luolan perällä on pimeää, jos sitä ei keinotekoisesti valaista tai auringon valoa johdeta paikalle esim. peileillä. Jos luola taas on suora ja avautuu ylöspäin, niin että aurinko paistaa suoraan sen perälle, lienee siellä valoisaa. Tunnelin perästä ei ole tietoa, sen sijaan kiinnostaa, että mistä Ingeniero on löytänyt tunnelin perän? :O

Ja vielä rautalangasta, jospa jopa Ingeniero tajuaisi:
Kommentoin sitä, että unenkuvan viestistä saa kuvan, että suoran auringonvalon teho heikkenee huomattavasti, kun etäisyys kasvaa yhden sataviisikymmentämiljardisosan. Ja näin ei siis ole, auringon valoa toki osuu kohteeseen vähemmän, mitä kauemmas ikkunasta mennään kuten Chilivaarin testistä ilmenee. Suoran auringonvalon teho ei kuitenkaan muutu.


Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Nipsu - syyskuu 03, 2012, 13:29:22 ip...kun on lasitettu parveke ja sitten ikkuna, mutuna jostain luin että auringon valo läpäisee parvekelasin paremmin kuin normi ikkunan?

Kolminkertainen lasi ja ikkunasyvennys syönee jotakin.
Alkoi sataa ja voi olla, että en aivan samassa säässä saanut molempia mittauksia, mutta parvekelasin läpi tuli 2200 luksia, viereisen huoneen ikkunasta 1700. Pimeää on molemmissa.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Nipsu - syyskuu 03, 2012, 13:29:22 ip
Mites menee, kun on lasitettu parveke ja sitten ikkuna, mutuna jostain luin että auringon valo läpäisee parvekelasin paremmin kuin normi ikkunan? Vai onko se vain siitä että ikkunassa on enemmän kerroksia?


Kyllä ja kyllä. Jos lasin oletetaan olevan samaa koostumusta, niin lasien määrä tietysti vaikuttaa, vaikkakin suhteellisen vähän, ikkunalasin valonläpäisysuhde taitaa olla >95%. Tähän tietysti vaikuttaa myös se, että parvekkeelle paistaa paljon enemmän, kuin syvemmälle sisäikkunan taakse.
Olet mahdollisesti sekoittanut tämän keväiseen UV-keskusteluihin, joissa porukalla on pelkkien parvekelasien takana kasvit palaneet, mutta kolmi-(tai neli-)kerroksisen ikkunan takana ei.

unenkuva

syyskuu 03, 2012, 14:57:25 ip #5593 Viimeisin muokkaus: syyskuu 03, 2012, 15:00:47 ip käyttäjältä unenkuva
Lainaus käyttäjältä: hubert - syyskuu 03, 2012, 13:47:01 ip
Lainaus käyttäjältä: Ingeniero - syyskuu 03, 2012, 12:55:02 ip
Oletko koskaan huomannut, että tunneleissa ja luolissa on perällä kovin pimeätä?




Ja vielä rautalangasta, jospa jopa Ingeniero tajuaisi:
Kommentoin sitä, että unenkuvan viestistä saa kuvan, että suoran auringonvalon teho heikkenee huomattavasti, kun etäisyys kasvaa yhden sataviisikymmentämiljardisosan. Ja näin ei siis ole, auringon valoa toki osuu kohteeseen vähemmän, mitä kauemmas ikkunasta mennään kuten Chilivaarin testistä ilmenee. Suoran auringonvalon teho ei kuitenkaan muutu.

Eiköhän Chilivaarin testi osoita minun pointtini aika selkeästi? Kahden metrin päässä lasista 10% jäljellä. Tottakai suora paiste on aina suoraa paistetta. Mutta harvemminpa se kovin kauaa täysin suoraan paistaakaan.

Hubert

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 03, 2012, 11:36:02 ap
Kyllä se valon teho heikkenee huomattavasti ku etäisyys kasvaa. Lisäksi jo lasi itsessään heikentää valon tehoa.

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 03, 2012, 14:57:25 ip
Eiköhän Chilivaarin testi osoita minun pointtini aika selkeästi? Kahden metrin päässä lasista 10% jäljellä. Tottakai suora paiste on aina suoraa paistetta. Mutta harvemminpa se kovin kauaa täysin suoraan paistaakaan.


Ilmeisesti osoittaa, pointti vaan oli aika epämääräisesti esitetty ja voidaan käsittää monella tavalla.

Asiaan:
Jos pidemmällä aikavälillä tutkittaisiin, niin tuo ero saattaisi olla kokonaisuudessa vieläkin suurempi kuin kymmenkertainen. Pilvisellä tuo 1:10. Aurinkoisella ikkunalle osuu suora paiste (jopa 100000 luksia). Syvillä ikkunoilla ja tummilla pinnoilla ei kahden metrin päähän välttämättä tule paria sataa luksia enempää. Ja tilanteesta riippuen, ikkunalle saattaa paistaa vaikka viisi kertaa kauemmin aurinko suoraan kuin 2m päähän.
2 metrin päässä ikkunasta ollaan toisaalta monessa tapauksessa jo lähellä huoneen keskustaa, ja aika harvalla on niin paljon tilaa chileilleen. Metrin päässa ero oli testin mukaan enää vain 2,5-kertainen...
Eli riippuu tilanteesta, joillain on korkeat suuret ikkunat kolmella seinällä ja huoneesta suurin osa on suorassa paisteessa koko päivän. Toisilla (kuten minulla) on syvät ja matalat ikkunat, jolloin kesällä auringon ollessa korkealla, ei suoraa valoa ylety kovin kauas ikkunasta sisäänpäin.

ponu83

Mites porukka on hävittänyt tuholaiset siirtäessään kasvit sisälle näin syksyllä? Riittääkö pelkkä mäntysuopakäsittely ja vaikka raidaus, vai olisiko myös multien vaihtaminen ja purkkien peseminen/vaihtaminen järkevää? Ajatuksena olisi siis kasvattaa muutama kasvi talven yli ja saada jopa hieman satoa.

Oli melkoinen yllätys, kun kannoin osan kasveista nyt iltasella sisälle. Alkukesästä kuolemantuomion ötököiden ja muiden vaikeuksien vuoksi saaneessa Habanero Orangessa oli valehtelematta melkein 100 nuppua / kukkaa. Kasvi on ollut siis koko kesän erillään muista taivasalla ja sen hoitokin on jäänyt hieman retuperälle. Pitää varmaan kokeilla samaa metodia ensi kesänä kaikille kasveille.

Epäilyksen Lohi

Miten käy jos yrittää kesken podien kypsymisen vaihtaa ruukkua? Eli Bolivian Rainbow muuttaisi ulkoa toimistopöydälle, hiukan pienempään ruukkuun. Onko odotettava podien kypsyminen ja sitten vasta muutos?

Aku

Vaihda huoletta ruukkua. Jos et telo juuria pahasti, niin kasville ei pitäisi aiheutua suurempia vaurioita.

ChiliChillailija

Vaihda vain ruukku. Minä vaihdoin Turbo Pubelle ruukun ja puolet juurista irtosivat. Minä pelkäsin, että nyt kasvi kuolee ja sato jää saamatta.
Vaan eipäs onneksi kuollutkaan ja podiakin se alkoi pukkaamaan viikon päästä.  :)
PÄIVÄKIRJANI 2013
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11915.

CHILIBLOGINI Uusin blogikirjoitukseni on:
http://chillailijanchilit.blogspot.fi/2013/07/satoa-tulee.html

"jokainen meistä on joskus aloittelija, toiset loppuelämän" ~Hessi

Epäilyksen Lohi

Lainaus käyttäjältä: ABK - syyskuu 04, 2012, 07:20:21 ap
Vaihda huoletta ruukkua. Jos et telo juuria pahasti, niin kasville ei pitäisi aiheutua suurempia vaurioita.


Kiitos. Näillä mennään. Muut odottaa ja kypsyy rauhassa ja sitten leikkaan pieniksi kotiin talvehtimaan