Aloittelijoiden chilikysymykset. Kysy täällä ensin!

Aloittaja Kärsä Babar, maaliskuu 14, 2009, 10:13:47 ap

« edellinen - seuraava »

Wahi

Missä vaiheessa kannattaa talvehtineet siirtää isompaan ruukkuun jos semmoista on suunnitteilla? Parvekkeelle siirron aikaan vai vähän ennen sitä vai jo nyt (ei kunnon valaistusta saatavilla)?

Lasitetulla parvekkeella kasvattelen, talvetimiset huoneenlämmössä. Ainakin yksi rocoto oli itse kasvukaudella niin pieni ja hankala että jätin suht pieneen ruukkuun mutta nyt talvella se on innostunut tekemään ihan uutta ja hyvänkin näköistä kasvua huonosto valaistuksesta ja vähälle jääneestän huolesta huolimatta. Isompi ruukku varmasti kelpaisi.

wille

Lainaus käyttäjältä: Wahi - helmikuu 09, 2013, 18:03:23 ip
Missä vaiheessa kannattaa talvehtineet siirtää isomphttp://chilifoorumi.fi/Smileys/default/arrows_right.gifaan ruukkuun jos semmoista on suunnitteilla? Parvekkeelle siirron aikaan vai vähän ennen sitä vai jo nyt (ei kunnon valaistusta saatavilla)?


Riippuu vähän kasvin koosta. Itse siirrän (uudet) kasvit toukokuussa maitopurkin puolikkaista isoihin laastipaljuihin. Kolme kasvia per palju. Luulisin kuitenkin, että olisi viisaampaa ja tehokkaampaa siirtää suurempaan astiaan ajoissa ennen sitä. Uusi ruukku ja uusi enemmän valoa ja lämpöä tarjoava kasvuympärystö voi olla melkoinen shokki. Olisi varmaan järkevää antaa kasvin kasvattaa suurempi juurakko ennen satopaikalle siirtämistä. Mulla vaan ei ole tilaa antaa noiden totutella tarpeeksi suuriin ruukkuihin ennen kasvihuonekauden alkua... ::)

Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Wahi - helmikuu 09, 2013, 18:03:23 ip
Missä vaiheessa kannattaa talvehtineet siirtää isompaan ruukkuun jos semmoista on suunnitteilla? Parvekkeelle siirron aikaan vai vähän ennen sitä vai jo nyt (ei kunnon valaistusta saatavilla)?

Lasitetulla parvekkeella kasvattelen, talvetimiset huoneenlämmössä. Ainakin yksi rocoto oli itse kasvukaudella niin pieni ja hankala että jätin suht pieneen ruukkuun mutta nyt talvella se on innostunut tekemään ihan uutta ja hyvänkin näköistä kasvua huonosto valaistuksesta ja vähälle jääneestän huolesta huolimatta. Isompi ruukku varmasti kelpaisi.
Itse antaisin/annan talvehtineet olla köyhässä turpeessa vanhoissa ruukuissa mieluiten pitkälle kevääseen, muuten nuo täyttää kaikki nurkat. Mun tapauksessa vanhempien nurkat. Mutta kippoa kannattaa vaihtaa ainakin pari viikkoa ennen ulosvientiä, että kasvi on tottunut uuteen alustaansa. Ulosviennissä on muutenkin tarpeeksi stressiä noille.. Ja tässä vaiheessa uuden turpeen joukkoon kannattaa heittää kourallinen kananpaskaa niin saa kasvi kunnon kasvuspurtin.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Wahi

Kiitos taas vastanneille!

JOOONA

helmikuu 10, 2013, 14:28:07 ip #6164 Viimeisin muokkaus: helmikuu 10, 2013, 17:10:21 ip käyttäjältä JOOONA
Koitin haulla etsiä miksi chili tiputtaa kaiki lehdet paljon löytyi, mutta yhtään ei omasta mielestä tähän sopivaa siis.

Chili tiputti kaikki lehdet. Lehtien kannan ja chilin varren välillä hieman mustunut joten lehti tipahti pienestä hipaisusta. Vasta alkaneet kasvavat lehdet jäi kiinni vielä.

Siirretty isompaan ruukkuu ja altakasteluun n. 4pv sitte johtuuko siitä vai jostain muusta? Siirsin chilit parenpaan valoon tapahtuman jälkeen ja onko toivoa et lähtee uuteen nousuun?

Odotellen vastausta kärsivällisesti.

EDIT: http://db.tt/9zPahWM2 Siin jonkinlainen kuva vielä.

bobster

Kyllä se varmaan ruukun vaihtoon liittyy. Ei vielä juuret kasvaneet. Voi tietysti olla muutakin. Aina on toivoa.
Freedom's just another word for nothin' left to lose- Kris Kristofferson

JOOONA

Halusin selvittää mikä on syy kaivoin yhden kasvin pois. Juuret olivat homeessa... Onko kasvilla tästä mahdollisuutta toipua vai kompostiin?

akselsson1

Koittaisin varmaan pestä juuria, ehkä leikellä kaikkein huonoimpia vähän pois?, ja uusiin multiin/turpeisiin tai mitä sitten käytätkin :)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Chilivaari

Äläkä kastele enää niin paljon!
Chilit voivat hyvin, kun multa on pinnalta sormella kokeillen aivan kuivaa. Pohjalta voi vähän lisätä vettä, jos lehdet alkavat veltostua.

jaolsten

Jo monasti tuo "home" on vain ohuen ohutta hiusjuuristoa. Ennemminkin liikaa kasteltu juuristo mätänee. Mutta joo, älkää kastelko liikaa, pitäkää etenkin pintamulta aivan kuivana!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

JOOONA

helmikuu 11, 2013, 14:13:58 ip #6170 Viimeisin muokkaus: helmikuu 11, 2013, 14:16:34 ip käyttäjältä JOOONA
Eli siis aivan perseelleen meni tämä homma... Neuvoja taas kaivattaisiin lisää.

Kuinka tästä eteenpäin?

Alakastelu ruukut siis oli kyseessä ruukun ohje sanoi että ekalla kerralla kastele pinta myös. Näin tein kaikki homehtui. Nyt pesin kaikki juuret, uusiin multiin ja en ole vielä kastellut mitenkään.
Tartteis nyt apua että kuinka lähetään tästä jatkamaan tilannetta jotta selvittäisiis vielä suht hyvin?

EDIT: Käytin lannoite vettä pohjalle. Mahdollista että aiheutti homeen?

sorrii

helmikuu 11, 2013, 14:40:36 ip #6171 Viimeisin muokkaus: helmikuu 11, 2013, 14:45:28 ip käyttäjältä sorrii
Altakasteluruukun kanssa voi aloittelija vähän töppäillä ...

Sitä säiliötähän en siis pidetä täynnä kokoajan. Se täytetään sitten kun alkaa olemaan kuivaa.
Alussa, kun käsketään kastelemaan päältä, ei tietenkään täytetä sitä säiliötä.
Arviolta kuukaudessa kasvit on kasvattanut juuria riittävästi: Silloin annetaan vettä vain säiliöön, josta juuret imee veden: säilöön pitää jäädä ilmaa.
Kasvit [chilit ainakaan] ei tosiaan tykkää olla märässä, vaan kosteassa ilmavassa mullassa ...

Edit.

Onko home muuten mullan pinnassa, ja multa märkää pintaan asti?? Jos on niin kaada astia kyljelleen niin että kaikki vesi valuu pois, ja anna kuivua. Kastele sitten vasta, kun alkaa näkyä kuivumista. Jos kasvi kuivuu ja multa on märkää, niin juuret ovat hukkuneet - niidenkin pitää saada ilmaa ...
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Chilivaari

Joo, nimitetään sitä mieluummin säiliöruukuksi, niin valmistajakin nykyisin tekee. Altakastelu on sitä, että ruukun pohjassa on reikä ja alla "tassi", johon annetaan vettä juotavaksi silloin tällöin.


Noiden säiliöruukkujen kanssa olen epäonnistunut useasti. Varsinkin aloitukset ovat vaikeita ja pienen chilin istutus isoon säiliöruukkuun aiheuttaa melkein aina pitkän katkon kasvamisessa. Minä en vain osaa. Systeemi johtaa liikakasteluun melkein pakolla.


Säiliön voisi jättää vaikka tyhjäksi siksi aikaa, kun kastelee yläkautta ja juurien kehityttyä (muutaman viikon päästä, kun kasvu selvästi on lähtenyt käyntiin) säiliön voi täyttää puolilleen ja antaa kuivua välillä moneksi päiväksi. Lannoitteen antaminen uudelleen istutuksen yhteydessä on vielä lisävirhe. Kasvilla ei vielä ole juuria uudessa mullassa, eikä se pysty käyttämään lannoitetta hyväkseen, mutta väkevä lannoite ehkäisee juurien kasvua. Mullassa riittää ravinteita ainakin kuukaudeksi, hyvässä mullassa kahdeksikin.

JOOONA

Home ruukun alla ja iha syvällä juurissa. Multa oli märkää pinnasta, mutta nyt on vaihettu siis mullat ja homeet putsattu pois. Elikkä iha normaalille kastelulla vaikka kuukausi tai kaksi ennen altakastelua ja kastelee vain silloin kun lehdet alkaa näyttää merkkejä.

Miquel

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 11, 2013, 15:01:51 ip
Lannoitteen antaminen uudelleen istutuksen yhteydessä on vielä lisävirhe. Kasvilla ei vielä ole juuria uudessa mullassa, eikä se pysty käyttämään lannoitetta hyväkseen, mutta väkevä lannoite ehkäisee juurien kasvua. Mullassa riittää ravinteita ainakin kuukaudeksi, hyvässä mullassa kahdeksikin.

Onko se aina näin läpi chilin elinkaaren? Alkaen puolen desin taimikennosta päättyen 10L ruukkuun? Tietenkin tiedän että kaikki riippuu kaikesta mutta kuitenkin nyt näin niikun törkeästi yleistäen?  ;)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Chilivaari

Tietysti asia riippuu kasvin koosta suhteessa multatilaan, mutta rankasti yleistäen se on noin.


2008 asiaa tutkiskelin alkaen sirkkalehtivaiheesta, päätyen yli puolimetrisiin;  4 viikkoa taimet selvisivät 2,5 desin multatilassa ilman kastelua, 8 viikkoa lannoittamatta, mutta toisen kuukauden aikana alkoi kyllä näkyä eroja multien ravinnepitoisuuksissa ja lannoituksesta olisi ollut hyötyä.
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4107.msg43968#msg43968

Miquel

Tuloillaan on ensimmäisen "kunnollisen" kauden isohkot (n. 30 kasvia?) ruukutushommat, erittäin hyödyllinen tieto oli tämä. Kiitos!  :)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

ilpo00

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 11, 2013, 15:01:51 ip
Noiden säiliöruukkujen kanssa olen epäonnistunut useasti. Varsinkin aloitukset ovat vaikeita ja pienen chilin istutus isoon säiliöruukkuun aiheuttaa melkein aina pitkän katkon kasvamisessa. Minä en vain osaa. Systeemi johtaa liikakasteluun melkein pakolla.


Meikä meni viimevuoden isommilla ja pienemmillä pauliinoilla (17-24(?)cm) ja kasvuvaiheessa elokuuhun asti pidin yksinkertaista periaatetta yllä: säililö täyteen, odottaa kunnes tyhjä ja pari päivää vielä ja sitten täyttää. Kesällä parvekkeella parhaimmillaan sai täyttää 4-6pv välein ja alkukeväästä 6-8pv. Hyvin tuntu toimivan.

Jani M

Olen itse kastellut multaa sumutinpullolla taimia säiliöruukkuun istuttaessani sieltä taimen läheltä. Pääsee kivasti kuitenkin alkuun ja pintamulta jää kuivaksi. Kastellut säiliön kautta sitten jatkossa. Sen verran kuitenkin isoja taimia istutellut niihin, että juuret yltävät sinne multatilan pohjalle.

mxv

helmikuu 13, 2013, 14:10:33 ip #6179 Viimeisin muokkaus: helmikuu 13, 2013, 14:12:29 ip käyttäjältä mxv
Taistelu harsosääskiä vastaan alkoi siis ansoilla ja myrkkyjä sit lisäksi jos alkaa pahalta näyttää.

Piti vielä kysymäni, että kun tän näköinen setti on kasveja tällä hetkellä, niin noista mahtaneeko noi mun tänhetkiset lamput (23W Zengrown oma ESL ja Artco Megaman 15W kasvilamppu) riittää oikeasti edes näiden kasvien tarpeisiin?



Pientä huoltoa vailla valmiina olis tuollainen (mini? 4-nastainen, yhdestä päästä kiinnitettävä lamppu) loisteputkivalaisin, mutta pitää hankkia siihen vielä oikeanlainen uusi lamppu.