lokakuu 06, 2024, 08:15:47 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Mitä katselette

Aloittaja Ryhis, joulukuu 27, 2009, 20:24:41 ip

« edellinen - seuraava »

Ryhis

Tuli tänään tuijotettua aika koskettava dokkari; Rise Up joka kertoo Jamaikan musaskenestä, lähinnä reggaesta. Useamman vuoden ajan kuvattu dokkari seuraa mm. foorumiltakin tutun Sheldon "Turbulence" Campbellin nousua Jamaikan reggaeaatelistoon. Vastakkainasettelu on aika kovaa, pääosissa on Turbulence ja Ice Anastacia, sivusta seurataan köyhän kylän tyttöä, Kemoyta eli Kimiä, joka osaa laulaa kuin enkeli mutta ilman kontakteja ei koskaan pääse esiintymään.

Turbulence on köyhistä oloista kotoisin oleva kaveri joka on tehnyt musaa nuoresta asti, breikannut ensin ulkomailla ja vasta julkaistuaan hitin "Notorious" päässyt Jamaikalla isommille areenoille ja saanut kasvonsa himoittuun "seinään" jossa on kaikki muut isot nimet, Bob Marleystä Bounty Killeriin. Dokkarissa Turbis heittää hyvää läppää, kotipossen hekotellessa taustalla. Jätkillä on selkeästi homma hallussa vaikka välillä meinaa jatkuva huulenheitto ärsyttää, Turbulentin kertoessa riipaisevia lapsuusmuistojaan; "olin niin kurja, että ohikulkijat pysähtyivät itkemään kohdallani", pyörii luotto-bro Prince Turbiksen takana, kääretortun kokoinen jointti kourassa ja huutelee Buja buja balau!. Pojat on poikia...

Turbiksen vastakohtana on Ice Anastacia, sangen vastenmielinen persnaama. Floridassa koulut käynyt white-nigga joka asuu vanhempiensa ostamassa kaksikerroksisessa, hienostoalueella sijaitsevassa aidatussa lukaalissa jossa ainakin yksi taloudenhoitaja. Lienee tarpeetonta sanoa, että kaveri ajaa tuliterää hondaa ja Papan visa vinkuu vähän väliä.

Onneksi paha saa palkkansa ja dokkarissa nähdään miten Ice (kavereiden kesken vain Ice) pääsee vihdoin, toisella yrittämällä ja promoottorien säälistä, esiintymään Red Stripe Reggae Sumfestiin lämppäriksi. Allekirjoittanutta ainakin lämmitti suunnattomasti katsoa miten yleisö seisoi väkinäisen jäykistyneenä, kädet kylkiä pitkin roikkuen kun Ice "veti settinsä". Hitto, kamera kuvasi välillä jotain nukkuvaa heppua! Kun show oli ohi, ei kukaan yleisöstä - jota oli kuitenkin tuhansia - reagoinut mitenkään. Kundit olivat melkein backstagella kun kuului yksinäinen buuaus. Sympatiat eivät todellakaan olleet tämän feikkaajan puolella.

Onneksi dokkari loppuu onnellisesti, Turbis lyö isosti läpi ja kaikesta voi päätellä, että jätkillä on hauskaa lavalla.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

mohla

Torakka

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 21, 2011, 21:16:09 ip

Räyhäkäs jos reggae kiinostaa niin kannattaa lukea http://wsoy.fi/yk/products/show/28845?category=170 oli meinaan loistava kirja tuli luettua joskus About 4 vuotta sitten. Ei ehkä paras ihminen käsittelemään Bob Marleytä tai reggaeta( kirjoittaja on suomalainen) muttta itsellä toimi ainakin hyvänä "porttina" hieman syvällisempiin Marley kirjoihin.

Nizo

Jaa... Simpsonit taitaa taas kohta tulla. Miljoonasti nähdyt jaksot, mutta jotenkin niitä aina jaksaa...

Chilivaari

JIM D: Tulista ruokaa
JIM 21.00 - 22.00
Chili, piparjuuri, sinappi, maustekrassi ja mustapippuri ovat tulisia ja voimakkaita mausteita, jotka ovat nykyisin yleisessä käytössä. Maustamisen lisäksi chilin sisältämää kapsaisiinia voidaan hyödyntää myös itsepuolustuksessa ja lääketieteessä. Amerikkalainen dokumenttisarja.

Tuollainen pisti silmään ohjelmatiedoista.
Yleensä nuo jenkki"dokumentit" on olleet tylyä katsottavaa: kauheaa hehkutusta, mainoskatkon paikka, kaiken kertaus alusta asti, taas hetken hehkutusta, mainoskatkon paikka... Suomessa kun nuo mainokset ovat paljon harvemmassa tuollainen katkominen ja kertaaminen ärsyttää. Mutta katsotaan tai otetaan edes tallentimelle tämä ennen kuin tuomitaan.

Kanki

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 21, 2011, 11:17:02 ap

Aamulehdessä sitä jopa kehuttiin. Sikälimikäli sitä haluaa jonkinlaisen laadun takeena pitää..
Hyvä hyvä, huusivat lapset ja taputtivat suuria karvaisia käsiään.

Masa.T

JIM,ltä tulee nyt "Tulista ruokaa"-ohjelma. ;)

jla1710

Noi Modern Marvels -dokkarit on yleensä ihan hyviä niinkuin tämäkin näyttää olevan...
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.

masaiman

Juuri loppui elokuva Sucker Punch.
Aika erilainen mitä odotin. Luulin että on ihan vaan hack `n slash tyylinen toimintapläjäys, ei ollut. Ihan hyvä kyllä.

capsicum_annuum

lokakuu 25, 2011, 11:46:53 ap #329 Viimeisin muokkaus: lokakuu 26, 2011, 11:25:24 ap käyttäjältä capsicum_annuum
Huomasin vasta nyt, että kaikki South Parkit on ilmaiseksi netistä enkä saa nyt silmiäni irti kyseisestä sarjasta.

Ryhis

Näin hypätään mäkeä

1950-luvun mäenlaskun suomalaistyylin peruskiviä olivat eteenpäin suuntautuva ponkaisu ja rohkea etunoja. Opetuselokuva näyttää oikean tekniikan hyppynäyttein ja kaavioin.

Lentämisen taito ollut kaikkina aikoina ihmiskunnan kiihkeimmin tavoittelema kyky. Pohjolan muinaiset mäenlaskijat olivat alan uranuurtajia.

Päävalmentaja Lasse Johansson ja kotimaiset huippuhyppääjät - mm. Eino Kirjonen, Juhani Kärkinen, Tauno Luiro, Antti Hyvärinen ja Aulis Kallaskorpi - esittelevät hyppytekniikkaa.

Alastulo oli hoidettava varmasti, hallitusti ja joustavasti, sillä 80 metrin hyppy vastasi putoamista kuusikerroksisen talon katolta.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

mohla

jaolsten

Nemoa etsimässä. Luultavasti kolmattakymmenettä kertaa.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

exa

Listataanpas pari eeppistä sarjaa, joita tulee kateltua...

Hell on Wheels
Breaking Bad
Boardwalk Empire
The Walking Dead
House
Game of Thrones
True Blood
Californication
The Boondocks

Leffoja nykyään kulutan vähemmän, yritän panostaa suomalaisen elokuvateollisuuden tukemiseen.

Klikkaa kuvaa ja lue kasvatuksistani!

masaiman

Tänään klo 20:00 Tenacious D - The pick of destiny!

LupeKani

Lainaus käyttäjältä: Mattson - marraskuu 26, 2011, 17:37:06 ip
Tänään klo 20:00 Tenacious D - The pick of destiny!
Ehdoton mikäli on illalla telkkarin edessä! Aivan loistava leffa.

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Mattson - marraskuu 26, 2011, 17:37:06 ip
Tänään klo 20:00 Tenacious D - The pick of destiny!

Aivan huippupätkä. Jack Black on oikeasti hauska erilaisissa leffoissa, oma suosikkini on Be kind - rewind joka on ollu tarkoituksena ostaa jo pitemmän aikaa.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Ryhis

Rutger Hauer on niiiiiiin aliarvostettu näyttelijä ;D