Chili lasittamattomalla parvekkeella

Aloittaja Proudfoot, helmikuu 10, 2010, 20:05:29 ip

« edellinen - seuraava »

Proudfoot

Sellaista asiaa olen viime aikoina pohdiskellut, että kun lasitetun parvekkeen on kerrottu useammassakin paikassa soveltuvan kasvien kasvatukseen, niin mitenköhän Chilit viihtyvät parvekkeella, jossa laseja ei ole? Parvekkeemme (~länsi/lounas suunta tms) on kesäisin kyllä todella lämmin, oikeastaan kuuma. Eli kylmä siellä tuskin tulee. Yksi vaihtoehto mitä olen jo miettinyt kesää varten, jo ennen chili-innostusta nimittäin tomaatteja varten, on pienen kasvihuoneen-tapaisen tilan järjestämistä parvekkeelle. "Hallitus" ei missään tapauksessa tule hyväksymään mitään muovista minikasvihuonetta, enkä kyllä itsekään sellaista haluaisi, vaan sen täytyy sopia parvekkeelle. Siispä mielessä on käynyt esim. vanhat vitriinit ja kaikenlaiset lasikaapit. Onko kenelläkään kokemusta vastaavista tai ajatuksia mitenköhän sellainen toimisi chileille? Kyllä se varmasti tuulelta suojaa, mutta en ole varma onko sellaiset kaapit riittävän ilmatiiviitä tarkoitukseen.

t-ph

Mieleeni juolahti,
Miksi kaapin tulisi olla ilmatiivis?

Kilp

Lasitusten päällimmäisin tarkoitus lienee kasvukauden pidentäminen, eli yön tullessa ei se päivällä kertynyt lämpö karkaa lasitetulta parvekkeelta niin nopeasti. Lasitukset suojaavat myös tuulelta joka saattaisi kaadella/katkoa kasveja ja UV-säteiltä jotka saattavat polttaa kasvit ulkokauden alussa ilman ulkoilmaan totuttelua... Toisinsanoen mitään niin kriittistä ei lasitusten puute tuo tullessaan ettei parvekkeella voisi chiliä kasvattaa ilman vitriineitä.

...Kokeneemmat sitten korjaavat on eriäviä mielipiteitä/faktoja...

Ryhis

Parvekkeet lasitetaan UV-säteilyn suodattavilla laseilla. Se jeesaa "polttamiseen". Jos teet minikasvarin vanhoista vitriineistä, niistä tuo UV-suoja puuttuu.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Proudfoot

Niin siis ajattelin ilmatiiviyttä juuri sillä että pysyisiköhän lämpö paremmin sisällä, eli siis siinä kaapissa tms. Tuota UV puolta en ollut ajatellutkaan, kiitoksia tiedosta. Eli periaatteessa normaalilla "avoparvekkeella" kasvatus onnistuu siinä missä lasitetullakin, mutta alkuun kannattaa kasvit suojat esim. harsolla ja kasvukausi ei ole niin pitkä. Onko muuten lajikkeiden (ihan sukujen yleistys riittänee) välillä eroa kestossa niin tuulen kuin viileämpien öidenkin suhteen?

jeQQ

Mä kyllä laitan ihan lasittomalle parvekkeelle omat kaverit.

olppa

sama, uloos vaan. tosin välillä oikeen pahaa teki kun tuuli tuiversi ja sai kilit sellaasta kyytiä että väliin oli nurin, mutta kyllä ne vaan pukkas kukkaa ja chilejä.
sitkeitä olivat.
tänä vuonna on parveke suljettu kesäkuun puoliväliin saakka. remontti menossa taloyhtiössä. enkä saa ees laseja =(  Prkl >:(

chilimieli

helmikuu 11, 2010, 02:37:59 ap #7 Viimeisin muokkaus: helmikuu 11, 2010, 02:41:59 ap käyttäjältä chilimieli
Hyvin kasvaa ilman lasituksia, itselläkin vain välillä tuuli kaatoi osan kasveista, ei sen kummempaa. Jos kasvihuonetta halajat parvekekoossa itsellä on ainakin käytössä näitä kaksi:

http://www.biltema.fi/
Hinta 17,99€/ kappale, ei paha.. ;D
Itse otan ainakin välistä hyllyt pois, vain pohjaritilä jää, jolloin kasville/ parille on ihan kivasti tilaa, yläosaan helposti myös asennettavissa valaistusta. Hyllyn tukitanko on asennettavissa kasvarin "huipulle", jolloin esim. loisteputken (lyhyen) ripustus käy vaivattomasti. ;)

Hapa_Nero

tonttu

Minun chilikipinä heräsi, kun teimme 5 vuotta takaperin avoparvekkeet sivuun semmoisen kyllästetystä laudasta tehdyn ison ruukun. Sinne muiden hyötykasvien sekaan eksyi pari chiliä ja yllätys oli suuri, kun ne satosi oikein mukavasti ja pärjäsivät enemmän kuin hyvin. Ehdottomasti parvekkeella pärjäävät paremmin, kuin esimerkiksi avomaalla, missä sielläkin saa ihan kohtuu satoja. Korkeammalla sijaitseva parveke pitää lämmöt paremmin, kun maantasossa kylmällä on kylmintä. Sinne vaan partsi täyteen kasveja :-)

Eris

Itse ajattelin partsille laittaa chilejä kun yölämpötilat nousee reilusti plussan puolelle. Mitenkäs tuon sateen kanssa, kun tota kattoa ei mein partsilla ole. Voiko chilien kastelun jättää sateen varaan tai voiko sitä vettä kenties liikaakiin sitten tulla? Varmaan kannattaa tarkastella kuitenkin sitä mullan kosteutta ja tarpeen tullen kastella.

Paracetamol

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - helmikuu 10, 2010, 20:19:38 ip
Parvekkeet lasitetaan UV-säteilyn suodattavilla laseilla. Se jeesaa "polttamiseen". Jos teet minikasvarin vanhoista vitriineistä, niistä tuo UV-suoja puuttuu.

Onko varmasti näin? Itsellä on ainakin mielikuva, että käytännössä mikä tahansa peruslasi blokkaa suurimman osan ainakin UV-B -säteilystä. UV-A taas suodattuu vain osittain. Mutta kumpi sitten enemmän vaikuttaa kasvien palamiseen, niin sitä en tiedä. Ihmisillä ainakin se on se UV-B mikä aiheuttaa ihon palamisen.

chilimieli

helmikuu 12, 2010, 09:51:35 ap #12 Viimeisin muokkaus: helmikuu 12, 2010, 09:53:07 ap käyttäjältä chilimieli
Lainaus käyttäjältä: Eris - helmikuu 11, 2010, 23:25:08 ip
Itse ajattelin partsille laittaa chilejä kun yölämpötilat nousee reilusti plussan puolelle. Mitenkäs tuon sateen kanssa, kun tota kattoa ei mein partsilla ole. Voiko chilien kastelun jättää sateen varaan tai voiko sitä vettä kenties liikaakiin sitten tulla? Varmaan kannattaa tarkastella kuitenkin sitä mullan kosteutta ja tarpeen tullen kastella.

Kasvit tykkää, muistat vain tukea ne hyvin, jottei sateen jas tuulen yhteisvaikutus kaataisi kasveja.. ;) Hyväähän se sade kasveille tekee, kunhan ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois ja antaa alustan kuivua ennen seuraavaa kastelua.

Ryhis

helmikuu 12, 2010, 09:59:04 ap #13 Viimeisin muokkaus: helmikuu 12, 2010, 10:05:39 ap käyttäjältä Räyhäkäs
Minä en noista UV-A ja UV-B säteistä osaa tehdä eroa. Olen vain altistunut Lumonin ja muiden lasitusfirmojen propagandalle.

Edittiä pukkaa, olin väärässä.

Ainakin Lumonin VAIN KARKAISTUT parvekelasit päästävät kaikki UV-säteet läpi.

Laminoidut lasit sensijaan blokkaavat UV-säteitä.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

MikaK

Itsellä chili oli isoimman osan viime kesästä terassilla sateen ja tuulen armoilla. Pahimpien sateiden jälkeen imaisin altakasteluruukkujen vesitilan tyhjäksi, jotta kasvi hyödyntäisi sateen tuoman kosteuden. Sadesuojaa suunnittelin, mutta jäi suunnitelma asteelle, jos täksi kesäksi saisi jatkettua suunnitelmia valmiiksikin asti. Sen verran pieniksi jäi kasvit, ettei tuuli kaatanut yhtäkään.

chilimieli

Itse en noihin säteilyihin ota kantaa, hyvin kasvaa, oli välissä lasia tai ei. Oman parvekkeen (joka on osittain lasitettu) lasien takana ei kyllä ollut palamista niin paljoa kuin muissa osissa..

Asiaan: Kasvihuoneteltassa varmaan on aika tukalat oltavat johtuen korkeasta kosteudesta ja lämmöstä, joten suosittelen samanlaista telttaa käyttävälle jättämään vetoketjut auki, antaa siis "oven" roikkua vapaana. Itse sijoitan muutenkin koko höskät varjoon suojaan auringolta.
Voisin vielä kehittää jonkun alusaltaa, johon lisäämällä vettä kasvi saa tarvitsemansa vedet ja korkean ilmankosteuden. Tulis se kesä jo.. ::)