RUSH: Counterparts (1993)

[Aji Inferno]

Kanadalaisen rokin ylpeys, jo 30 vuotta samalla kokoonpanolla vaikuttanut Rush on välillä nimetty progeen, välillä heavyyn, teknorockiin, milloin mihinkin. Bändi itse ei ole välittänyt määrittelyistä vaan on tehnyt totaalisen tinkimätöntä Rush-musiikkia samalla kokoonpanolla alusta tähän päivään.

Rush tuli tunnetuksi monimutkaisilla (joskin hienoilla) proge-heavyn kuvioillaan 70-luvulla, siirtyen sitten syntikkapohjaiseen, yleisölle helpompaan rokkiin 80-luvulla. 90-luvun vaihteessa kriitikot luulivat bändin jo menettäneen teränsä ja hiipuvan muiden aikalaistensa tavoin pois. Toisin kävi...

Herättäjänä toimi tavallaan grunge: Nirvana ja muut vihaista, raskasta kitararokkia soittavat uudet yhtyeet ottivat musiikkimarkkinat haltuunsa. Rushin kaltaisia vanhoja progebändejä pidettiin sukupuuttoon kuolleina dinosauruksina. Mutta tämä dinosaurus nousikin kuolleista... ja millä tavalla!

Rush on aina tunnettu muusikoiden parissa yhtenä kaikkein arvostetuimmista bändeistä; sen kaikki kolme jäsentä ovat soittimiensa äärimmäisiä mestareita. 1992 Geddy Lee, Alex Lifeson ja Neil Peart ilmeisesti päättivät että "tarpeeksi on tarpeeksi..." - ja vastasivat Nirvanan ja muiden haasteeseen omalla tavallaan. Se tapa oli raskas, melodinen kitararock.

Pois lensivät Rushille aiemmin tyypilliset koukerot. Nyt soitti rehellinen rock-trio, suoraa sähköistä, melodista, silti äärimmäisen väkevää hard rockia. Se oli vähän kuin "okei, pojat, jätetään hetkeksi syntsat ja muu paska sivuun - ja käydään näyttämässä jengille miten rokataan..."  Ja sen Rush totisesti teki.

Jo avausbiisi "Animate" laittaa luun kurkkuun: raskaan rockin klassikko jonka ei tarvitse selitellä mitään, kenellekään. Eikä meno siitä huonone. "Nobody's Hero" on riipaisevan kaunis, suorastaan tuskallisen väkevä kunnianosoitus AIDSiin menehtyneille ja muille syrjäytyneille yhteiskunnan "hiljaisille sankareille". Suuri, suuri biisi, todellinen rock-klassikko. "Cold fire" puolestaan laittaa sukupuoliroolit uusiksi ja antaa ajateltavaa sen lisäksi että itse biisi on mahtavaa rokkia.

Kaiken kaikkiaan, "Counterparts" on levy jonka jälkeen yhdenkään yhtyeen ei tarvitsisi tehdä enää uutta levyä. Eikä selitellä, ei yhtään mitään. Tämä on parhaita koskaan tehtyjä rock-levyjä, ei sen kummempaa - eikä vähempää.

[Tyräkki]

Jaa-a, pitäis kai joskus ostaa stereot

[Hessu]

Mielenkiintoista, että tuo levy noteerataan usein kärkipäähän. Itse ostin sen aikoinaan, mutta en saanut oikein mitään irti ja luovuikin ko. äänitteestä. Johtunee ehkä siitä, etten pistä juuri painoa sanoituksille. Musiikillisesti miellyttää eniten bändin keskivaiheen tuotanto (1977-1982) ja muutenkin sympatiat ovat hieman monimutkaisemman progen ja pitkien biisien puolella. Kyllä Rush silti ihan bändien aatelia on, erityisesti Neil Peartin taiturimainen rumpalointi hakee ehkä turhaan vertaistaan ajanjakson muista bändeistä.

[Aji Inferno]

Joo, omalla tavallaan Rushin vanhempi "progekama" on vaikuttavampaa, ei voi kieltää. Se, miksi laitoin juuri Counterpartsin esimerkiksi enkä vaikkapa "Farewell To Kings":iä, oli lähinnä sattumaa. Musiikinlajihan noissa on jo aivan eri. Vanhempi kama on mielettömän taidokasta ja mielikuvituksellista, mutta Counterpartsissa on jotenkin enemmän sydäntä, hikeä, energiaa, "sitä itseään" mukana. Aivan mielettömän intensiivinen fiilis. Rock-fiilis, pitäiskö sanoa... Se kuulostaa huippubändiltä joka oli vuosia pidätellyt haluaan rokata raskaasti, rankasti, suoraviivaisesti, ilman kikkailuja - ja sai lopultakin purkaa paineensa levyksi. Tosin, jo edeltäjällään "Roll The Bones" oli viitteitä tulevasta - sekin rokkaa komeasti, muttei ole aivan samanlainen "rock-huutomerkki".

[Fatalii]

Hohhhoh!!

Täällähän käydään mielenkiintoista keskustelua, mielenkiintoisempaa jopa kuin chilipuolella!

Sen olen kyllä Rushista huomannut että uusimpia levyjä ei kannata misään nimessä lähteä kommentoimaan liian varhaisin nimittäin se totaalinen kolahdus (Rush) iskee vasta melkoisella viiveellä... luen tuon 93(?) ulostulleenkin levyn "uudeksi" tuotannoksi joka on kylläkin avautunut jo melko hyvin, muttei läheskään yhtä hyvin kuin joku "Hemispheres" tai "Moving Pictures"... jos monimutkaisempi musa kuin eurohumppa putoaa niin siinäpä vasta pari mielenkiintoista levyä, suosittelen progefaneille

Hessu näyttää olevan samoilla jalanjäljillä... kyllä vanhemmassakin Rushissa on sitä jotain.... sitä... MUNAA!!

Henk. koht tykkään melkoisesti uusimmistakin vaikka kolahtivat vasta melkoisen viiveen jälkeen... niin tyypillistä tuolle musiikkityypille, ei sovi lyhytpinnaisten kuunneltavaksi

Taas ollaan pahasti myöhässä aikataulusta... kasvit hujanhajan pitkin kämppää ja porukkaa alkaa valumaan kohtapuoliin, siispä nyt etenemään ->

VK-loput Rush-faneille ja muillekin!

[Puuhis]

Kyllä rush on vienyt sydämmen kuten Jethro Tull ja vanha Judas priestkin. Tämä kolmikko on ehdotonta kärkeä 70 luvun tuotannoillaan:) Kattokaapas Trailer Park Boyseja... 3 tuotantokauden 5 jakso on nimeltään closer to the heart.. pojat kidnappaa Alex Lifesonin ja lopulta pääsevät keikan bäksteitsille ja vielä illalla köyhään naapurustoon saavat tämän muusikon vieraaksi jamittelemaan... hauska UG sarja kerrassaan siis alkanut pyörimään tuossa törkytorstaissa.. ovat aika hörhöjä siinä sarjassa ja ihme että tollanen otettiin suomessakin pyöritykseen;)