Leksi80:n ensimmäinen kosketus chilinkasvatukseen

Aloittaja Leksi80, marraskuu 28, 2010, 14:37:22 ip

« edellinen - seuraava »

Leksi80

Noniin, uudet valaisimetkin saapuivat.
Kyseessä on siis kaksi kappaletta 2x36W valaisimia heijastimilla ja ilman kupuja.
Nyt on siis yhteenvetona 2x36W + 2x36W + 2x58W, eli yhteensä 260W valotehoa. Luulisi riittävän taimille.

Samalla tupsahti 150l hydrosoraakin mukavasti lisäravinteiden kera. Loistoajoitus, koska kaverin kanssa juuri väsätään ebbeja tuohon lamppujen alle samanlaisiin ruukkuihin.
Pöydän etupuolelta ruukkuun ja samalta puolelta uloskin pöydän alla olevaan siniseen "roskakoriin".

Nyt pystyin viimein rakentaamaan valoille ketjukiinnitykset, kun minulla on kaikki kolme valaisinta(6 putkea) hallussa. Ei oikein viitsinyt ennen sitä alkaa miettimään mitään, ennen kuin nuo oli kourassa.
Jatkossa en tarvitse enää nostopaloja ruukkujen alla ja saan passatuua korkeuden juuri mieleisekseni tarpeen mukaan:

Kaikki eivät ole samaan aikaan multiin laitettu, joten kokoeroja löytyy. Myös osassa ei ole ihan täyttä asutusta, kun säästän tilaa Fataliin siementen lajikkeille osassa tapauksista, mitkä eivät ole hydroon menossa.

Idea noiden ruukkujen pystysijoitukselle on, että niihin on päädystä hyomattavasti helpompi lisätä ravinneliuosta altakastelureikään ja samalla jos tarvis, niin niitä on todella helppo nykäistä alta pois tarkastelua, tai uudelleenruukuttamista varten yksi ruukku kerrallaan.

Samalla tuo antaa mahdollisuuden leventää välejä sen mukaan kun puskat kasvavat ja alkavat tarvita sivuttaisestikin lisätilaa. Samalla luonnollinen valitan ottaa osansa, koska tilaa on vain parhaille taimille.

Fataliin siemenet ovatkin kivasti alkaneet itämään, kun en ole itse tällä kertaa perseillyt idätyolojen kanssa vaan vedin viimeisen päälle kaiken kohdalleen:

Bublerin Ph:n tarkastin myös tänään noin 4-5 päivän kuplinnan jälkeen ja se oli noussut 6,8 kohdille alkuperäisestä 6:sta. Säädin sen nyt 5,6 tienoille, jotta on turva-alueella, mutta reilusti varaa noustakin. Samalla lisäsin hieman vettä poistuneen tilalle:

Lisää kuvia (yhteensä 17) kiinnityksistä yms. gallerian viimeisillä sivuilla, jos jotakin uteluttaa enemmän:

http://www.dropbox.com/gallery/12001069/1/Chili?h=d121f6

Johannesh

Komea pytikka tuolla ensimmäisen kuvan taustalla. Kuinkas vanha on? Itselläni on noin puolivuotias. Terraario ei tosin ole yhtä hieno.  :D

Leksi80

Lainaus käyttäjältä: Johannesh - joulukuu 21, 2010, 23:02:12 ip
Komea pytikka tuolla ensimmäisen kuvan taustalla. Kuinkas vanha on? Itselläni on noin puolivuotias. Terraario ei tosin ole yhtä hieno.  :D

Taitaa olla noin 6,5-vuotias. Menee hyvin tuo sisäkasvihuoneen ja terraariohuoneen yhdistäminen, koska lämpö on molemmissa hyvä olla normaalia korkeammalla ja ei mene näin niin paljon hukkaan.

Uunosta vanhaa tietoa sen alkupään kasvuvaiheista, jos kiinnostaa:

http://koti.mbnet.fi/leksi/uuno/index.php

Päivityksiä en ole tehnyt pitkään aikaa enkä tee, koska se vain syö kesät, paastoaa talvet, paskoo ja nukkuu ympäri vuoden. Ei kovin kiehtovaa raportoitavaa =)

-mIDE-

Lainaus käyttäjältä: Leksi80

Onhan sulla takaiskuventtili tuossa bubblerissa? Jos ei, niin nosta varulta pumppu vesipintaa korkeammalle, ettei tule pumpun sammuessa/hajotessa vedet lapolla laatikkoon/lattialle.

Leksi80

Lainaus käyttäjältä: -mIDE- - joulukuu 22, 2010, 14:50:31 ip

Onhan sulla takaiskuventtili tuossa bubblerissa? Jos ei, niin nosta varulta pumppu vesipintaa korkeammalle, ettei tule pumpun sammuessa/hajotessa vedet lapolla laatikkoon/lattialle.

Todella hyvä pointti. Tattista toveri! Tuon unohdin kokonaan.
Onneksi joku huomasi, ennen kuin olisi ollut 8 litraa liuosta lattialla =)

Onnekseni pumppu on rullannut aikalailla 24/7, lukuunottamatta Ph:n tarkistusta, jonka jälkeen se meni nopeasti takaisin päälle, kun sain kannen auki.

Leksi80

Dodin, pienen päivityksen aika.

Alunperin tunkiolle piti heittää tuo mullassa idätetty Fataliin siementen setti, kun mitään ei tuntunut tapahtuvan.
Noh, olin puoliksi oikeassa. Osaan ei ole vieläkään tapahtunut mitään edes mullan hämmennyksen jälkeen.
Osa taas on alkanut nousta maan kuohennoksen jälkeen oikein nätisti kun jätin keittiön sivupöydälle ne "homehtumaan":

Toinen päivitys koskee Fataliin kokoelman siemeniä, mitkä ovat menossa suureksi osaksi hydroon kiinnostavimpien lajikkeiden osalta. Ne ovat siis olleet nyt toista viikkoa vesilautalla kivivillakuutioiden sisällä ja aika rajulla prosentilla ovatkin itäneet:

Alla ainoat kaksi, jotka eivät ole itäneet(vasemmalla CAP 1478, joka itää vielä melko varmasti):

Todella harmillista tuon Pimenta da Neyden suhteen, koska se olisi ollut kiinnostava lajike ihan näön puolesta.
Edes mullasta ei ole niitä puskenut vielä yhtään. Annetaan toki aikaa, kivivillassa on viitteitä että se vielä olisi itämässä.

Kokeilin ensimmäisen kerran latvomista yhteen ei niin hyvin kasvaneeseen taimeen ja tuntuu puskevan rosvoa kivasti vain muutaman päivän jälkeen:

Nuo alemmat rosvot pitää tietojeni mukaan poistaa eikö vain? Haaroittuminen tapahtuu noista ylemmistä?

Pisimpään mullissa olleet ovat ilmeisesti löytäneet juurillaan altakasteluruukun pohjan, kun ovat yht'äkkiä roihahtaneet kasvussaan ihan omaan kokoluokkaansa. Lehdet alkavat olla jo monen sentin pituisia läpimitaltaan:

Käytän yhä samaa Ph 5,5-6 ja EC 0,6-0,7 Typpipainoitteista ravinneliuosta GH:n Tripackin ohjeen mukaisesti ja tuntuu toimivan. Eiköhän nuo nuoremmatkin ruukut ala kohta tulemaan perästä.

Leksi80

joulukuu 30, 2010, 02:57:23 ap #66 Viimeisin muokkaus: joulukuu 30, 2010, 03:01:08 ap käyttäjältä Leksi80
Dodiin, kuutiot irti toisistaan ja hydroon vaan rotevoitumaan.

Itse hydrosta tarkemmin eri postauksessa:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8801.0

Muuta päivitystä:

Nostopalat piti taas laittaa alle, koska uusi aerohydron on sen verran korkea karpaasi:

Mullassakin alkaa heräämään nuoremmat istutukset. Laitoin ne nyt ikäjärjestykseen. Oikealla vanhimmat:

Nämäkin multataimet ovat vuodenvaihteen jälkeen muutamassa kunnon multiin, kunhan palaan Kotkasta bilettämästä =)

Bublerinkin taimet ovat oikein mukavasti alkaneet toeta aikaisemmasta huonosta kohtelusta. Laitoin tuohon oikestaan muutaman huonokuntoisen, koska halusin testata miten paljon kunnon hydrot auttamat toipumiseen. Hyvin näyttävät elpyvän:

Leksi80

Noniin, nyt ei olekaan ollut aikaa päivitellä uudenvuoden vaihtumisen ja uuden duunin alkamisen takia. Kahdessa viikossa on kyllä tapahtunut paljon, kuten oheisista kuvista ilmeneekin:

Bublerin habanerot ovat villiintyneet ihan täysin:

Melko miehekkäät juuretkin on kasvattanut astian pohjalle saakka.

Kun tarkistin pH-lukeman, niin oli kolmessa viikossa viime tarkistuksen jälkeen noussut vain 5,6:sta 5,7:ään. Ei paha.
Vaihdoin vedet, huuhtelin pöntön ja vaihdoin uudet liukset ja tällä kertaa bloom painotteisesti, kun ohjeessa suositellaan tuon ikäiselle. Saas nähdä miten reagoi.
Strategiset mitat luokselle: pH 5,7 ja EC 1,22.

Muiden kohdalla on trendi ollut ihan sama multa-asukeillakin:

Tuli siirrettyä kaikki mullissa kasvavat omiin suurempiin muovikuukkuihin ja pyhitin kaikki altakastelulla toimivat parvekeruukut Fataliilta ostetulle siemenvalikoimalle:

Edistyksellisesti itäneet:

Vähän toisista jälkeenjääneetkin saivat mahdollisuuden ja tällä kertaa istutin porukan vähän väljemmin välein, niin ei tarvitse heti uudelleenruukuttaa:

Vielä yksi kuva nykyisestä kokonaisuudesta, johon tullut lisää pari tuuletintakin:

Erään lukijan pyynnöstä Uunostakin offtopic kuva =)

Gardenan suuttimista rakennetusta aeroponisesta hydrosta lisää päivityskuvia omassa linkissään, jonka lisään vielä kohta perään, ja jos kiinnostaa katsoa suoraan suuremmalla kuvakoolla, niin galleriasta löytyy taas julkaisemattomiakin kuvia ja suuressa koossa:
http://www.dropbox.com/gallery/12001069/1/Chili?h=d121f6

Kaikki näyttää menevän oikein hyvin ja vielä ihan rennoin rantein ilman suurempia tuskailuita. Kaippa sitä vielä kerkeää jotain pahasti tunaroidakin, ennen kuin syötävää saa. Tosin minulla on niin paljon aineistoa, mitä tunaroida, että ei suuremmin varmaan edes haittaisi =)

MasaT

En ole mikään asiantuntija, mutta mielestäni tuo käärme vaikutti enemmän anagondalta, kuin miltään pytonilta..

Leksi80

Lainaus käyttäjältä: MasaT - tammikuu 12, 2011, 23:49:40 ip
En ole mikään asiantuntija, mutta mielestäni tuo käärme vaikutti enemmän anagondalta, kuin miltään pytonilta..

Jaa, no se selittäisi että mihin meidän mirri hävisi =)

Leksi80

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8801.msg130314#new

Ja kuten lupaisinkin, niin ohessa linkki kommetteihin ja kuviin aeroponisen hydron kehityksen seurannasta

CyberDog

En ole mikään asiantuntija mutta mä en vielä vaihtais siihen bloom painotteiseen annostukseen. Vai mitä mieltä muut on?

Leksi80

tammikuu 19, 2011, 00:31:44 ap #72 Viimeisin muokkaus: tammikuu 19, 2011, 00:33:22 ap käyttäjältä Leksi80
Lainaus käyttäjältä: CyberDog - tammikuu 14, 2011, 00:49:21 ap
En ole mikään asiantuntija mutta mä en vielä vaihtais siihen bloom painotteiseen annostukseen. Vai mitä mieltä muut on?

Mikä on ajatuksen takana, vai heikko satomäärä liian aikaisella kukituksella puskan kokoon nähden?
Muutamat nuput ovat jo näkyvillä selkeästi latvassa kaikilla kolmella bublerissa kasvavassa yksilöllä ja parilla mullassakin olevalla, vaikka lannoittaminen on siellä hyvin mietoa.

Coofdrad

Lainaus käyttäjältä: Leksi80 - tammikuu 19, 2011, 00:31:44 ap

Kyllähän ne niitä nuppuja kasvattelee yleensä aika aikasin aina. Ei välttämättä vielä jaksa kantaa niitä kuitenkaan. Tiputtavat pois. Voithan sinä osalle sitä bloomia antaa ja verrata miten vaikuttaa. Mutta älä sitä typpeä kummiskaan vähennä.

bluesman

 Ehkä kannattais antaa olla vegelannoituksella tuonne metriin puoleentoista ja sitten bloomille. Saat enemmän oksia ja enemmän satoa. Podeja kantavat oksat olisivat myös tukevampia, podit nimittäin painavat joillain lajikkeilla melkoisesti. Lisäksi olis myöhemmin varmaan mahdollista keinovalon lisäksi hyödyntää auringonvaloa joka tunnetusti on paras kasvattaja.

CyberDog

Lainaus käyttäjältä: Leksi80 - tammikuu 19, 2011, 00:31:44 ap
Lainaus käyttäjältä: CyberDog - tammikuu 14, 2011, 00:49:21 ap
En ole mikään asiantuntija mutta mä en vielä vaihtais siihen bloom painotteiseen annostukseen. Vai mitä mieltä muut on?

Mikä on ajatuksen takana, vai heikko satomäärä liian aikaisella kukituksella puskan kokoon nähden?
Muutamat nuput ovat jo näkyvillä selkeästi latvassa kaikilla kolmella bublerissa kasvavassa yksilöllä ja parilla mullassakin olevalla, vaikka lannoittaminen on siellä hyvin mietoa.

Ajatus lähti siitä että puskat on vielä aika pieniä ja noiden lannotteiden aikataulukot on tehty hieman eri kasveille. Tarkemmat selitykset tuli jo noissa viesteissä.

Leksi80

Lainaus käyttäjältä: Coofdrad - tammikuu 19, 2011, 00:40:57 ap
Lainaus käyttäjältä: Leksi80 - tammikuu 19, 2011, 00:31:44 ap
Lainaus käyttäjältä: CyberDog - tammikuu 14, 2011, 00:49:21 ap
En ole mikään asiantuntija mutta mä en vielä vaihtais siihen bloom painotteiseen annostukseen. Vai mitä mieltä muut on?

Mikä on ajatuksen takana, vai heikko satomäärä liian aikaisella kukituksella puskan kokoon nähden?
Muutamat nuput ovat jo näkyvillä selkeästi latvassa kaikilla kolmella bublerissa kasvavassa yksilöllä ja parilla mullassakin olevalla, vaikka lannoittaminen on siellä hyvin mietoa.

Kyllähän ne niitä nuppuja kasvattelee yleensä aika aikasin aina. Ei välttämättä vielä jaksa kantaa niitä kuitenkaan. Tiputtavat pois. Voithan sinä osalle sitä bloomia antaa ja verrata miten vaikuttaa. Mutta älä sitä typpeä kummiskaan vähennä.

Tämä oli juurikin tarkoitukseni alun perinkin. Testaan kolmella suurimmalla, koska minulla on noita kuitenkin 58 kpl. Typpeä en ole poistanut juurikaan sekoituksesta, mutta olen lisännyt bubleriin reilusti bloomia ohjeen mukaisesti. Myös microa on normi setti.

Leksi80

Pientä päivityksen poikasta, kun tuntuu kasvu lähteneen osassa puskista reiluun spurttiin. Viime kuvista siis 10 päivää aikaa.

Alla olevat kuvat ovat nyt niistä bublerin bloomia saaneista Dutch Red Habaneroista. Pienessä ajassa on tapahtunut taas melkeisesti:

Hyvin näyttää kasvu jatkuvan ja alkaa nuppua puskea mukavasti. Ei noista varmasti vielä sadoksi asti kasva mitään, mutta mukavaa jos saisi edes kukkaan asti ensimmäiset silmän iloksi.

Leksi80

Leksi80

helmikuu 10, 2011, 17:49:10 ip #79 Viimeisin muokkaus: helmikuu 10, 2011, 23:43:28 ip käyttäjältä Leksi80
Noniin ja sitten taas lisää kuulumisia reilun kahden viikon jälkeen:

Lisätty taas samalla tietoa aerohydron ketjuun:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8801.msg135031#new

Viimeksi menin puhumaan seuraavaa:

"Hyvin näyttää kasvu jatkuvan ja alkaa nuppua puskea mukavasti. Ei noista varmasti vielä sadoksi asti kasva mitään, mutta mukavaa jos saisi edes kukkaan asti ensimmäiset silmän iloksi."

Toisin kävi:

Eli Hollantilaiset habat puskevat jo ensimmäisiä podeja! =)
Liekö muurahaisten marssi kukinnoissa auttanut asiaan, vai olisivatko pölyttäneet tuulettimen avulla itse itsensä? Tiedä häntä, mutta pitää seurata että tuleeko lisää, koska muurahaiset on myrkytetty pois.

Meinaisin tehdä murhia, kun bublerista meni loppumaan vesi parin viikon jälkeen. Ei tullut mieleen että tuo imee vähän eri tahtiin vettä kuin viime vaihdon yhteydessä. Hieman lupsahti lehdet veltoksi, mutta virkosi heti, kun laitoin uudet ravinneliemet vetämään.

Hieman kokonaiskuvaa:

Lisäsin muutamat rocotot itämään, koska ne eivät ensimmäisessä satsissa itäneet niin sankoin joukoin. Haluan ainakin 2-3 puskaa per rocoto kesäksi.

Koko takarivi on itseasiassa Turbo Pubea, mutta minulta loppui niiden laminoidut labelit. Pitää tehdä lisää, ennen kuin siirrän ne aeron kanteen ottamaan kokoa idätyksen jälkeen.

Eturivin nimikyltittömät ovat Peruvian Red Rocotoa. Niistä en muistanut tehdä labeleja ollenkaan ensimmäiselläkään kierroksella.

Että näin. Sitten odotan kieli pitkällä maistiaisten kypsymistä! =)