tammikuu 10, 2025, 11:58:40 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Gardenan suuttimia hydroon?

Aloittaja Leksi80, joulukuu 13, 2010, 23:00:03 ip

« edellinen - seuraava »

Leksi80

10 päivää on kulunut ja tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa tulokset.

Kasvu on ollut aivan mahtavaa ja suuttimissa ei vieläkään ole mitään merkkejä tukkeumista. Sama suihku irtoaa vieläkin kuin olisivat uusia.

Kuvista voi päätellä että taimetkin ovat viihtyneet:


Aji Cristal on erityisesti ottanut pituutta(Lehdet vähän käppyrät, koska yritti ennen valojen nostoa tunkea heijastinten sisään):


Yleiskuvaa ennen uudelleenjärjestelyitä:


Nämä pari laitoin viime päivityksessä jälkikäteen, joten ovat hieman muita pienempia, mutta ottavat kohta spurtit, kun juuret kasvavat nesteeseen asti:


Juuret ovat ottaneet todella kovan kasvunopeuden viime kerran kuviin verrattuna:


Uudelleenjärjestelin pitkät ja leveät rehut oikeaan reunaan, jotta pienet eivät jää niiden lehtien alle, näin saaden paremmin valoa toisessa reunassa:


Laitoin valot sopivasti toisesta päästä ketjua korkeammalle, jotta sekä pienet että suuret saavat suurin piirtein saman määrän valoa:




Lisää kuvia juurien kasvusta ja koko setistäni muutenkin galleriassani:
http://www.dropbox.com/gallery/12001069/1/Chili?h=d121f6


M;kko

Kylläpäs onkin hyvin toimivan näköinen systeemi, onnittelut! Pakko on vissiin hitaammankin alkaa uskoa vesikasvatuksen etuihin. Ehkä tällä kaudella puolet omista kasveistani löytyvät nesteestä...

jla1710

Lainaus käyttäjältä: Leksi80 - tammikuu 22, 2011, 12:05:41 ip
10 päivää on kulunut ja tässä vaiheessa on hyvä tarkistaa tulokset.



Ei näy kuvia ja toi Dropboxikin bugaa, ei näytä sekään kuvia.
An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.

Leksi80

tammikuu 23, 2011, 17:40:55 ip #23 Viimeisin muokkaus: helmikuu 11, 2011, 21:42:23 ip käyttäjältä Leksi80
Lainaus käyttäjältä: M;kko - tammikuu 22, 2011, 13:31:59 ip
Kylläpäs onkin hyvin toimivan näköinen systeemi, onnittelut! Pakko on vissiin hitaammankin alkaa uskoa vesikasvatuksen etuihin. Ehkä tällä kaudella puolet omista kasveistani löytyvät nesteestä...


Kyllä suosittelen lämpimästi. Tuossa meikän systeemissä on tarvinnut vain pari kertaa kolmen viikon aikana tarkistaa, että pH on kohdallaan ja kolmen viikon etapilla vaihtaa vedet alta. Käytännössä tuntuu siltä että niille ei oikeastaan tarvitse tehdä mitään kasvun eteen, toisin kun multakasvateille pitää kantaa 15 litraa vettä parin tai kolmen päivän välein ja sotkea niihin ravinteet ja laittaa pH-down jauheetkin sekaan.
Ei se yhteen 5 litran pönttöön tunnu juuri miltään hommalta, mutta kun sen tekee kolme kertaa joka kastelulla, niin alkaa tuntua että on tässä oltava joku kätevämpikin tapa.
Jos taas tekee yhteen isoon pöntöön kerralla 15 litraa niin sen annostelu altakasveluruukkuihin on taas työlästä painon takia, joten sekään ei tuota yhtälöä ratkaise.

Saa nähdä että päädynkö siihen että kaikki naatit ovat kesään mennessä siirretty mullasta erilaisiin hydroihin juurikin mielettömän paljon huoltovapaamman hoidon takia.
Aika näyttää, mutta suosittelen kaikille ainakin tätä settiä lämpimästi, jos haluatte helpolla hyvää kasvua.
Eikä hintakaan päätä huimaa:

Pönttö on Etolassa vieläkin halvempi, eli 17€
Vesipumppu noin 30€ ja Gardenan tavarat noin 5€ edestä per tälläinen setti. Tosin niitä joutuu ostamaan kerralla hiukan enemmän, mutta jos tekee useita, niin keskihinta on tuo.

Leksi80

helmikuu 10, 2011, 17:34:02 ip #24 Viimeisin muokkaus: helmikuu 11, 2011, 21:44:25 ip käyttäjältä Leksi80
Noniin, tammikuun 22. oli viimeeksi päivitystä aiheesta, joten nyt on aiheellista laittaa edistymisestä merkintää reilun 2 viikon jälkeen.

Ja edistymistähän on tapahtunut reilusti:

Yleiskuvaa, josta näkee että kasvua on tullut niin paljon, että ensi vkl on pakko laittaa uusi ebbi tulille, jotta tuohon kanteen tulee tilaa kasvaa. Otan joka toisen pois alta.



Juuret ovat kasvaneet aivan järjetöntä tahtia, ainakin näin kokemattoman kasvattajan silmin. Kokeneemmista tuntuu varmasti ihan normaalilta =)





Alla on se mainitsemani kätevä muovituolipatentti tuolla kansikoolla, joka on erittäin toimiva systeemi, kun vaihtaa vesiä, jotta kasvien juuria ei tarvitse jättää oman painonsa alle. Suosittelen tulevan kannalta, koska kansi alkaa jatkossa painaa aika paljon, kun painoa tulee kokoajan lisää.






Vielä yksi yleiskuva pumpusta vesien vaihdon jälkeen:



Eipä tuohon ole paljoa lisättävää. Toimiva systeemi ja helppo hoitaa.
Aiheesta lisää taas parin-kolmen viikon sisään, ellen jo viikonloppuna jotain laita, kun siirrän osan chileistä ebbiin...




Jan

Vaikka ei ihan 15 litraa kerralla menekään, niin alan kyllä ymmärtää tuota vesiviljelyn helppoutta käydessäni kasvit joka päivä läpi katsellen ja nostellen, että mikä nyt tänään kaipaa juotavaa. Itsellänihän on kaikki mullassa ja vain muutama säiliöllinen altakasteluruukku ja loput perinteisiä, jotka altakastelen aluslautaselta. Tai no yksi naga pauliinapassiivikokeilussa. Nuo säiliöruukuthan ovat sinällään oikein käteviä ja niihin mietin panostavani, mutta sitten laskeskelin hintaa reilulle parillekymmenelle isolle pauliinalle  :'(

Pointti siis, että vesiviljely ei lopulta olisikaan ollut pitkällä juoksulla kovin merkittävästi kalliimpaa, mutta kun on köyhä niin ei ollut alkusijoituspääomaa. Vaan yhtäkään kasvia en tämän kauden jälkeen enää multaan laita :) (bookmark tähän ketjuun ja ensi kaudella kylmästi kopioimaan hyviä ideoita)

mohla

Mulla on samansuuntaisia kokemuksia Gardenan sprinkleristä tällä kaudella. Ikkunalla on kaksi tuollaista Curverin 45 L laatikkoa ja sitten yksi Orthexin pienempi n. 15 L loota loistarin alla. Curvereissa on ilmakivet ja toisessa myös fogger. Pienessä lootassa on Gardenan sprinkleri. Samat liemet on kaikissa ja valaistus sekä lajikkeitakin samaan aikaan itäneinä on noissa sekaisin.

Samansuuntaisilla kokemuksilla tarkoitan tuota ennätyksellista kasvua tuossa sprinkler-aerossa. Jalapenot ovat siinä 18 cm pituisia, kun esim. fogger-bubblerissa mittaa on vain 10 cm. Juuria näyttää olevan myös enemmän aerossa ja lisäksi chileillä on paksummat rungot. Jännä nähdä alkavatko chilit haaroittua noissa muissa lootissa, kun kasvavat kokoa enemmän, mutta nyt aerossa lähes kaikki pukkaavat joko varkaita tai ihan vaan latvasta haaroittuvat itsellään. Tuuletusta noilla varren paksuuksilla tuskin tarvitsee miettiä, mutta kaipa noita silti latvon vaikka itsekin haaroittuvat.

Täytynee kesällä modailla noista Curverin lootista myös aerot Gardenan suuttimilla, kun selkeästi näyttävät tehokkaammilta. =) Tiedä sitten jaksaako odotella kesää (ja siten parempaa valikoimaa puutarhaliikkeissä) vai käynkö jo pian tilailemassa suuttimia. :D

Bubblerien jne. tarvikkeet eivät näytä jäävän tällä taimimäärällä kuitenkaan vaille käyttöä. :D

zordiack

On sen verran mielenkiintosen oloset vehkeet, että noinkohan joutuu itelleki modaamaan vanhasta resosta tommosen sprinkleri-systeemin :) Tarviis muutenkin kehittää joku välimallin kasvatusratkasu noille vesiviljelyyn päätyville plantuille. Mistähän tommosia starter kittejä sais tähän aikaan vuodesta? Pitääkö pistää ulkomailta tilaten?

Leksi80

Tuo on kyllä varmasti hyvä ratkaisu juurikin idätyksen jälkeen taimille, mutta tuossa kannessa kun tulee kuukauden jälkeen tiukkaa tilan suhteen, niin jatkoa ajatellen laitan itsekin kaikki ebbeihin, jossa niiden sijoitus on aina venyvä.
Kun tulee liian tiukkaa niin altaassa niitä saa siirtää aina edemmäs toisistaan.

Jatkossa käytän tuota siis startterina, eli marssijärjestys: Idätyskomero -> Aerohydro -> Parvekeruukku-Ebbi -> Lärviin.

Tuosta parvekeruukku-ebbistä laitan varmaan nyt viikonloppuna oman ketjunsa DIY puolelle, kun on kaikki jo valmista käyttöönottoa varten, kunhan vain saisin aikaiseksi siirtää nuo chilit =)

AV

Onko kokemusta, että paljonko pumpun teho pitää olla jotta nuo Gardenan sumusuuttimet toimivat? Yksiselitteinen parametri lienee pumpun litraa/tunti -arvo.

Toimiiko Honkkarin Jebaolla jossa tuotto on 300 litraa / h?

Leksi80

helmikuu 11, 2011, 21:51:55 ip #30 Viimeisin muokkaus: helmikuu 11, 2011, 21:53:39 ip käyttäjältä Leksi80
Lainaus käyttäjältä: zordiack - helmikuu 11, 2011, 17:48:28 ip
Mistähän tommosia starter kittejä sais tähän aikaan vuodesta? Pitääkö pistää ulkomailta tilaten?


Jos tarkoitit tuolla ihan noita Gardenan starter kittejä, niin itse kävin vuoden vaihteen tuntumassa ostamassa niitä ihan K-Raudasta Lappeenrannasta. Kyllähän myyjät olivat ihan huuli pyöreänä, että mihin helv***iin tuollainen yli 2 metrinen karvanaama tarvitsee kastelujärjestelmiä keskellä talvea, mutta kyllä ne tilailivat niitä, kun vain pisti taalaa tiskiin(varaudu maksamaan pari kymppiä extraa, kun tilaat tavaraa Gardenalta off-season aikana).

Kärsä Babar

Laita sähköpostia siitä mitä tarvitset niin voin noita hommailla.
info(at)chilitarvike.fi
Emme veloita parin kympin extroja. Ihan samanlailla noita pitäis saada talvella ja kesällä.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

Leksi80

Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - helmikuu 11, 2011, 22:00:49 ip
Laita sähköpostia siitä mitä tarvitset niin voin noita hommailla.
info(at)chilitarvike.fi
Emme veloita parin kympin extroja. Ihan samanlailla noita pitäis saada talvella ja kesällä.


Hienoa toimintaa! Kannattaa tukea "scenetoimintaa" ja ostaa Kärsältä yms. vastaavilta muutenkin aina kuin mahdollista, jotta pidetään täsmätuotteet tähän toimintaan jatkossakin saatavilla. Paikalliset kaupat kun eivät usein meidän toimintaa ota millään tavalla huomioon, vaan aina saamme soveltaa mielikuvituksella, koska Chilikasvattajille harvemmin on missään tuotteita muualla tarjolla kuin netissä. =)

Leksi80

Ja kesän ajalta päivitystä:

Olen koko kesän antanut loppujen taimien kasvaa täysin vapaasti villiksi härökasaksi.
Tämä hydrohan on "suunniteltu" vain taimien esikasvattamiseen, jonka jälkeen ne pitää siirtää tuosta kannesta vapaaseen kasvatustilaa.
Tässä hyvä esimerkki millainen "matsi" tulee kun jättää 4 rocotoa tappelemaan 4 aji cristalin kanssa elintilasta samassa kannessa. Oli pakko tämäkin kokeilla mielenkiinnosta.
Huvittavinta on että ne oikeasti kuitenkin jollain tavalla tulivat toimeen ja levittäytyivän nätisti ristiin rastiin.

Pihalla ennen siirtoa sisätiloihin. Täyttä kukkaa ja pieniä podinalkuja:


Häräpallo jatkaa eloaan pesuhuoneen nurkkapöydällä, kun tilaa kerta on:


Kun nämä podit ovat kypsyneet, niin pistän viidakon matalaksi ja teen tilaa uusille taimille. Nyt olkoot siinä odottamassa vuodenvaihdetta.