tammikuu 11, 2025, 01:41:27 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Expedit Ebb & Flow

Aloittaja Tapionpoika, joulukuu 29, 2010, 12:19:48 ip

« edellinen - seuraava »

Tapionpoika

Käsistähän se harrastus lähti kun kävin kaverilla katsomassa ebbiä. Harrastukseni rajoittuu sisustuksellisuuteen, joten jotain oli keksittävä.

Väsäsin Ikean Expedit-kirjahyllystä kahden kasvin ebbin. Alla kuva koko järjestelmästä:



Peitän koko systeemin vielä viereisessä expeditissä näkyvistä koreista tehdyillä maskeilla.

Chilit tulevat kasvamaan hyllyn ylimmän levyn "läpi" kanteen poratuista reijistä:



Molemmille kasveille on oma reikänsä, ja tällä hetkellä pienet taimet saavat vain rajoitetun valotehon, sillä eivät vielä yllä reijän yläreunan yläpuolelle:



Tekniikaltaan kokoonpano on varsin yksinkertainen, molemmille kasveille on oma Eheim Compact 1000 pumppunsa, jotka ovat minimiteholle säädettynä ajastettu pumppaamaan vettä kolmen minuutin ajan kuusi kertaa päivässä. Tällöin vettä saadaan soran sekaan sen verran, ettei merkittävää liikkumista ole havaittavissa. Ylivuodot sijaitsevat järjestelmän takaosassa, ja kasvuastiat on kallistettu hivenen verran, jotta mahdollisimman paljon vettä pääsisi valumaan pois tyhjenemisen yhteydessä.



Läpiviennit on modattu päästämään viimeisetkin pisarat pois kasvualtaasta:



Kokeellista touhua, saa nähdä miten onnistuu.


TunturiTiger

Hauska! Tää muutti kokonaan käsitykseni IKEAn mööpeleistä. On niistä vissiin sittenkin johonkin!  ;D

Larski

Loistavan näkönen viritelmä! Melkeen ottaisin mallia jos olis vielä kämpässä tilaa. Tuon rei'itetyn levyn kestävyys ehkä vähä arveluttaa, varsinki jos tuo kierrätyspaperi/mikälie täytemateriaali pääsee suihkuttelusta tms. kostumaan, vaikka eipä nuo pelkät kasvit hervottoman painaviksi taida kasvaakkaa.

Legoinsinööri

Hiton hyvän näköinen. Maskit kannattaa varmaan laittaa jollain saranalla kiinni. Kosteus tossa epäilyttää just reikien kannalta, mutta kai niihin jotain pinnoitetta saisi sitä varten? Nyt onkin hyvä hetki mainostaa, että mulla on ylimääräinen Expedit 2x4 hyllykkö vintillä ;)

-V-

Tuo päällilevy tosiaan on hieman kyseenalainen kosteudenkestoltaan... Näköjään olet sahannut sen vielä halkikin (ymmärrettävistä syistä tosin, olisi varmaan kiva pujotella isoja kasveja pois tuosta reiästä :D)? Tuollaiset pahvit sun muut puristeet imevät aika hanakasti kosteutta turvoten epämääräisiksi. Pinnassa oleva maali ei tod. näk. pysy perässä. Esteettisiä seikkoja enemmän huolettaisi kyllä se, että chilit eivät välttämättä jäisi ainoaksi tuossa kasvavaksi elämänmuodoksi...

Liekö kellään enemmän kokemusta tuollaisista kennolevyistä? Äkkiseltään väittäisin, ettei tuohon reunaan kannata yrittää liimailla mitään ainakaan puuliimalla (liimapintaa on nihkeästi ja sekin kyseenalaista, saattaapa liiman sisältämä vesi myös turvottaa nuo pintalevyt). Epoksillahan tuohon voisi lätkiä muutaman kerroksen vaikkapa mustaa paperia, tulisi todennäköisesti aika siisti. Vielä kun täyttäisi tuota kennoa reunan kohdalta uretaanivaahdolla. Eri juttu on sitten se, kannattaako/huvittaako lähteä pistämään rahaa asialliseen epoksiin kauhean paljoa... entäs pelkän uretaanivaahdon kosteudenpito-ominaisuudet, kellään hajua?

jeQQ

Mulla oli kanssa ajatuksena tehdä samanlainen viritelmä! Taidan kyllä tehdä astian päälle erillisen levyn, joss reiät on. Saa sitten tarpeen vaatiessa irti, kun on tulossa kiinteä kasvatusastia kaapin ylätason kanssa..

Jupe56

Voihan reikään taiteilla esim 50mm viemäriputkesta "höyrysulun" ettei pahvi ainakaan siitä pehmene. Joku maalikin varmaan putkessä pysyy ja silikoonilla kiinni. Komean aparaatti  :D
Jos haluat olla yhden päivän onnellinen, ota humala.
Jos kolme päivää, mene naimisiin.
Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se.
Jos haluat olla ikuisesti onnellinen ryhdy puutarhuriksi.
Ps. Pahin asia on se että siihen VOI jäädä koukkuun.

Tapionpoika

Tuo kansi on kieltämättä potentiaalinen uhka. Tarkoituksena oli rakentaa 50mm x 50mm rimasta ja ohuesta vanerista uusi kansi, mutta päätin kokeilla ensin modatulla vakiokannella. Jos paperi joskus kastuu, kansi vääntyy ja visuaalinen puoli haukkaa paskaa, rakentelen itse uuden kannen. Kansi itsessään on paikallaan vain visuaalisista syistä. Tuo viemäriputki-idea on todella hyvä, kun nuo reijätkin on sattumalta standardikokoa.

Tapionpoika

Eteenpäin on menty - kasvit yltää jo kannen reunan yli eli ovat noin 10cm korkeita. Nyt alkavat saada kunnolla valoa kun eivät kasva enää reijässä.


[Sudden Death Habanero / Orange Habanero]

Ravinteina käytän GHE:n tripackia (http://www.chilitarvike.fi/tuotteet.html?id=18/77), toistaiseksi "pienten taimien" annosta eli 2,5 millilitraa per 10 litraa vettä kaikkia litkuja. Parin viikon päästä on muutto, joten annan palaa samoilla vesillä ja annostuksilla vielä siihen asti. Muuton jälkeen katsotaan ensin, ovatko kasvit hengissä ja aletaan sen jälkeen ehkä nostamaan konsentraatioita. Tähän tarvitsisin hieman neuvoa - miten suuriksi kasvien kannattaa antaa kasvaa ennenkuin nostetaan annostusta? Vai menenkö ihan GHE:n ohjeiden mukaan? Nuo ohjeet on varmasti keskiarvo kaikille kasveille, eikä chilispesifisiä...

Vettä on resoista haihtunut tähän asti pari senttiä. Mitähän tuo nyt tarkoittaisi litroissa - ehkä vähän päälle litran verran per reso. Pitää varmaan väsätä resoihin kannet, vai mitä olette mieltä?

bluesman

 Mun kokemusten perusteella taulukko on melko lähellä totuutta. Ehkä chinenset sais saada Microa hiukka enempi kunhan ovat yli 15cm.
Ehkä turhaan sahasit läpivientiin uran kaikkien vesien poissaamiseksi. Saishan sinne kasvatusaltaaseen jäädä tippa reserviä jos vaikka sähkökatkos yllättää. Kuten mulle kesällä kävi kun olin kalareissulla.

Tapionpoika

Kuinka paljon enemmän pitäisi microa laittaa? +10%? +50%?


Tapionpoika

Kysymys homeesta

Hydrosoran pinnalle muodostuu valkoista (ilmeisesti home)kasvustoa. Teenkö jotain väärin?

Ohessa kuva tilanteesta, etukansi irroitettuna.



jeQQ

Taitaapi olla vaan lannotekiteytymiä. ;)

Tapionpoika

vedenpinta ei minulla nouse soran pinnan tasolle, vaan jää pari senttiä sen alle. Voiko silti olla ravinnekiteitä?

jeQQ

Kyllähän se vesi aika hyvin imeytyy sinne soran yläpintaankin, varsinkaan jos ebbi on pidempään päällä kuin puolisen minuuttia / minuutin. Mullakin oli samanlaista sköndää koko viime kauden ja nou hätä, hyvin toimi(tosin juurimätä yllätti kun meni ebbi tukkoon) ;D

Tapionpoika

Lainaus käyttäjältä: jeQQ - tammikuu 12, 2011, 23:57:50 ip
Kyllähän se vesi aika hyvin imeytyy sinne soran yläpintaankin, varsinkaan jos ebbi on pidempään päällä kuin puolisen minuuttia / minuutin. Mullakin oli samanlaista sköndää koko viime kauden ja nou hätä, hyvin toimi(tosin juurimätä yllätti kun meni ebbi tukkoon) ;D


Asia kunnossa, helpottavaa kuulla, ettei ole hätää. Jatketaan tästä ja päivitellään sitten kun tulee seuraava sormi suuhun!

jeQQ

Jees, ja homeen kyllä muutenkin erottaa enemmän eläväksi asiaksi kuin lannoitekiteytymät. Kyseessä voi myös olla kalkki, joka kiteytyy. Kannattaa tarkastella ebbin tuloputket ja pumppu aina sillointällöin! ;)

Tapionpoika

tammikuu 30, 2011, 19:52:18 ip #18 Viimeisin muokkaus: tammikuu 30, 2011, 20:05:14 ip käyttäjältä Tapionpoika



Eteenpäin on menty.

Etualalla nopeammin kasvanut Sudden Death, taka-alalla yllätyksekseni hitaampi Caribbean Red.

Leikkasin molemmat kasvit juuri, olivat pöydän pinnasta noin 12cm eli kokonaiskorkeus noin 22cm.

Nizo

Nehän kasvaa oikein komeasti. Onko tuo Expedit vielä ihan kunnossa? ei kosteuden takia mitään paisumisia näkyvissä?