Kellertävät lehdet ebb & floodissa: mikä voisi olla vika?

Aloittaja manne, maaliskuu 31, 2011, 22:17:45 ip

« edellinen - seuraava »

manne

Rakensin tuossa viikonloppuna ensimmäisen Ebbini. Aluksi toimi hyvin, mutta nyt näyttäisi parille taimelle kehittynyt "jotain."

Yksi, muistaakseni Thai Chili, on saanut kellertäviä, laikukkaita lehtiä. Tällä oli punkkeja Ebbiin laitettaessa, mutta pyyhin ne pois, eikä niitä isompia ainakaan ole näkynyt sen jälkeen.



Rocoto Manzano puolestaan käärii lehtensä, ja alimmassa on vihreitä laikkuja:



pH-arvot olivat olleet 7 muutaman päivän ajan, mutta nyt pitäisi olla about 6. Lannoite on GHE TotalGro One Part. Annostelu on ohjeen mukainen.

Olisikohan tuossa kyse jostain Ebbiin liittyvästä, vai onko kyseessä jokin loinen? Millä ne olisi hyvä tappaa Ebbissä? Raidia päälle-kö? Onhan tuossa aikaa, ennen kuin hedelmiä tuottavat. Kaikki ajatukset otetaan kiitollisena vastaan.

Ashrak

Eiköhän kyseessä ole ihan uuteen ympäristöön totuttelu. Muutenkaan ei mitään hälyyttävää. Seuraa uusia lehtiä, jos niihinkin tulee kellertavaa niin sitten on jotain pielessä. PH ja lannoitus käytännössä ne mistä keltaisuus voi johtua, ötökät monesti huomaa viottuneista lehdistä muutenkin.

bluesman

 Sulla näyttäis olevan rakennuslecasoraa käytössä. Ootko puskuroinut riittävästi? Ts. liottanut pH downissa tms. pH:n alentajassa jotta pH ei enää nouse. Jos ei hommaa tee kunnolla heittelehtii pH koko ajan ja pitkän aikaa ja kasvi ei saa ravinteita otettua jos nousee yli 7.

Masokisti

Lainaus käyttäjältä: bluesman - huhtikuu 02, 2011, 07:22:12 ap
Sulla näyttäis olevan rakennuslecasoraa käytössä. Ootko puskuroinut riittävästi? Ts. liottanut pH downissa tms. pH:n alentajassa jotta pH ei enää nouse. Jos ei hommaa tee kunnolla heittelehtii pH koko ajan ja pitkän aikaa ja kasvi ei saa ravinteita otettua jos nousee yli 7.


Itselläni oli tuollaista lecasoraa myös käytössä omissa ebbeissä. En tehnyt muuta kuin pesin nopeasti sorat ja iskin lannotteiden kanssa laatikkoon. Ei ongelmia vaikka ph oli about 7 - 7.5

manne

Hei kiitti kaikille tiedoista. Ashrakin neuvon pohjalta annoin vain chlien olla, ja näyttäisi tosiaan siltä, ettei kyseessä ollut mitään vakavempaa, vaan chilit viihtyvät tuolla. Enemmän valoa pitäisi jollain tavalla virittää.

Bluesman, on nimenomaan rakennuslecasoraa ja todellakin pH on heittelehtinyt aika lailla. Ihmettelinkin, mistä tämä johtuu, mutta nyt kuukauden kuluttua näyttäisi pH pysyvän tasaisena.