tammikuu 10, 2025, 11:32:22 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Sikun päiväkirja

Aloittaja Siku, kesäkuu 12, 2011, 16:24:15 ip

« edellinen - seuraava »

Siku

Pari fotoo tuli räppästyä.

1. Lemon Drop päätti alkaa kypsyttää toista podiansa. Sen verran unohdettu rimpula koko kasvi, että lentää mäkeen kunhan saa toisenkin podin valmiiks. Saa sen tietty omakseen tulla hakemaan, jos Turun seudulla asustaa.
2. Bolivian Bonsai tuli leikattua alas, vaikka pieni oli muutenkin. Rääkkään sitä nyt niin paljon kun jaksaa ja kattoo mitä siitä tulee. Uusia kukkia se ainakin puskee. (Tänkin kaveri lähtee uuteen kotiin, jos joku haluaa. Kamalan makuinen tosin, mut koristeena toimii...)

Siku

Tällaista olen tässä ihmetellyt. Lancella ollut tuollainen häntä pihalla reilu kuukaudenpäivät, mutta siihen se toiminta onkin sitten jäänyt. Vekkuleitahan nämä villit on, mutta kieltämättä alkaa toivo hiipua. Ajatuksia?



Muista villeistä sen verran, että Flexuista iti ensin 2/2, joista toinen ei ikinä saanut kypärää päästän. Laitoin sitten loputkin kolme tulemaan ja nyt on kahdella häntä pihalla.
Rhomboja ehtisin hehkuttaa, kun oli yksi siemen puskenut häntää (todella vähän) näkyviin vuorokaudessa, mutta taisihan se kyse olla vain rikkinäisestä siemenestä. No kuitenkin nyt on yhdellä kuudesta ihan oikea häntä.
Cap 1144 iti ~6:ssa viikkossa ja on jo kasvattanut ekan oikeankin lehtiparin.
Iso ulupica pitää vieläkin jännitystä yllä.

Siku

Kovin vähän on ollut sanottavaa viimeaikoina. Nyt kuitenkin praetermissumien ystäville mukavia uutisia. CGN22795 päätti alkaa kypsytellä podejaan ja viikon sisään on siemeniä jakaa halukkaille.

Toni.A

Anna vaan varmuudeksi olla vielä pidempäänkin, että saat varmasti itävää siementä.  ;)

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Siku

Muutama ollut nyt pari päivää kypsän punaisia. Edelliset pari eivät ehtineet olla viikkoakaan, kun irtosivat heilauttamalla ja olivat jo pehmenneet.
Noh saa nähdä miten näiden käy, tottakai niin pitkään saavat olla kun vaan pysyvät  :)

Siku

joulukuu 13, 2011, 17:15:37 ip #85 Viimeisin muokkaus: tammikuu 09, 2012, 23:35:50 ip käyttäjältä Siku
Pari kuvaa taas.
Joululomalla olisi tarkoitus laittaa olohuone (chilihuone) kuntoon.
Kovin heikkoa on valaista 20 taimea ja viittä vähän suurempaa kasvia 50W heijastamattomalla eslillä, joten päätin tehdä muutamaksi viikoksi väliaikais ripustuksen ledille. Kengännauha pöydän ympärille ja voilá - kuva kertoo.



1) Ledin väliaikais ripustus + taimitarha
2) Hessille luvattu Flexun taimi
3) Lahjoitettavana Turbo Pube ja Goats Weed


Kuvat aukeavat taas klikkaamalla isommiksi. Kumpi on mielestänne parempi metodi, pikku vai medium kuvat, jotka aukeavat klikkaamalla? Vai ehkä täyskokoiset kuvat?

Huru-ukko

Tuolla tarkuudella pikkukuvakin riittää, mutta noita punaisia kuvia en viitsi edes vilkaista keneltäkään, eihän niistä näe mitään.. Siis henkilökohtainen mielipide.... :).

Siku

Taas tuli chilejä siirreltyä ja silmään pisti viikko sitten ledin alle joutunut Lemon Drop. Elellyt syksyn mittaa ikkunalaudalla ja ilmeisesti oli melkoinen shokki tuo valomäärän muutos. Podit nuukahtivat ja tippuvat itsekseen, lehdetkään eivät kovin hyvältä näytä. Lisäksi taustalla vaikuttaa pienoinen ripsiäis invaasio. Kuvat kertoo:



1) Lemon Drop ennen saksimista
2) Lemon Drop saksien jälkeen




Taimitarhaan eivät ainakaan toistaiseksi ole ripsiäiset iskeneet, toivottavasti eivät niin teekkään.
Ruukuissa: vasemmalla CAP 1144 ja oikealla Manzano Rojo
Ylärivissä: 2x Iso Ulupica, 3x C.Rhomboideum (Toisessa ruukussa kaksi yhteen kiedottuna)
Alarivissä: Tabasco, C.Rhomboideum, 2x C.Flexuosum

Siku

Vähän uudelleenruukutus operaatiota:



Stripe Pääsi melko kovaan kokeilumieliseen käsittelyyn.
Ensinnäkin siirto ~8l => 2,2l ruukkuun. Juuret juuret tuli leikattua melko pieniksi.
Toiseksi kuorin alaosan rungosta ja levitin päälle Clonexia, toiveena on, että nyt kasvaisi vauhdilla juuret tuostakin => tukeva kasvi.
Lopuksi, tappelua ripsiäisiä vastaan. Kaikki vähätkin lehdet veks ja reippaasti super raidia perään.




CGN22795 saa myöskin tapella hengestään. Se joutui pienempään ruukkuun ja vain vähän jäljelle jääneistäkin juurista on turpeessa.
Bonchiahan tuosta rakennan ja toivon mukaan alkaa juuret nyt kasvaa isommiksi. Saa kasvaa tuossa ruukussa kevääseen, jolloin tulee toivonmukaa siirto 15l autopottiin ja isomman kiven päälle. (Nythän kiven virkaa hoitaa käsiin osunut styroksin pala)

Siku

Toimelias päivä tänään. Tuli aloitettua ledikaapin kyhäily:



Lähipäivinä olisi tarkoitus hakea seiniin Mylaria tai MV muovia. Mylar taitaa olla melkolailla kasvatusvälinekauppa tavaraa, vai löytyisiköhän sitä jostain halvemmalla kuin, tuo pavunvarren 6€/m?

-V-

Lainaus käyttäjältä: Siku - joulukuu 27, 2011, 23:34:19 ip
Mylar taitaa olla melkolailla kasvatusvälinekauppa tavaraa, vai löytyisiköhän sitä jostain halvemmalla kuin, tuo pavunvarren 6€/m?


Clas Ohlsonilta saa "avaruuspeiton". On kyllä vähän vittumaista tavaraa, todella ohutta ja pitää täten ärsyttävää rätinää. Tuota Pavunvarren mylaria hypistelin tuossa viikko sitten, oli erinomaisen jämäkkää tuotetta. Itse maksaisin muutaman euron ylimääräistä tuosta paksusta tavarasta.

Siku

Avaruuspeittoja tuli eilen googlailtua, ilmeisesti ihan toimivaa tavaraa. Taidan kuitenkin luottaa tuohon analyysiin ja käydä itsekin mylaria hypistelemässä.

Siku

Nyt on ledikaapissa ovetkin. Pitkäisköhän jättää päälystämättä? Tekee aika hienon tunnelmavalaistuksen.


Aku

Onhan tuossa ikkuna lähellä, että ohikulkijatkin näkee tuon? Sen lisäksi voisit maalata ikkunaan ison japaninvaahteran lehden. Taattu huomio kyttääjämummojen keskuudessa...  ;D

Siku

Nyt ei enää ole. Kuukauden ehti olla ihan normaalisti esillä ja silloin paloi kyllä normaalivalotkin aina, ihan ettei niin härskiltä näytä.
Viime keväänä vähän kyllä mietitytti, että mitäköhän ihmiset ajattelee. Olin juuri muuttanut ja kannoin ensin sisään pari kasvia ihmeellisen näköisissä systeemeissä ja pari viikkoa myöhemmin taas pois (mökille). Noh siinähän miettivät, että mitä täällä tapahtuu, kun toivonmukaan ensikeväänä muuttaa 17 melko kookasta kasvia   ;D


20€ tuli nyt sitten investoitua tuohon pavunvarren mylariin ja niinkuin -V- tuossa sanoi, niin on oikeasti melko laadukkaan oloista tavaraa. Vähänkuin muovimattoa. Nyt vaan asentelemaan ja katsotaan, josko saisi vielä yhden fotoupdaten tähän päivään.

Siku



1) Eilinen super raidaus oli ilmeisesti vähän turhan tuhti. Kuvassa Bolivian Rainbow, joka otti ripsiäisistä kovaa itseensä => epämuodostuneita pikkulehtiä. Nyt raidin myötä nuo isommat lehdet kuolivat pois. Myrkytyksen ohella mieleen tuli ajatus, että josko raid olisi muodostanut lehtien pintaan kalvon, jonka takia lehdet tukehtuvat?
Mikä tässä oikeasti pelottaa on se, että aamulla vielä ihan hyvältä näyttäneet taimetkin ovat alkaneet oirehtia. Ensihätään otin ja huuhtelin ne vedellä. Toivottavasti auttaa, sillä joukossa ovat flexut, rhombot ja iso ulupica.

2) Mylarit paikoillaan. Vähän jotain pientä laittoa tulee ehkä vielä tehtyä, mutta eiköhän tuo lasketa valmiiksi. Ensi talvena se toimii kabinettina toivonmukaan 8:lle villille.

Nizo

Pahoittelut rupsahtaneista taimista. LEDikaappisi näyttää kyllä varsin komealta!

bluesman

 Vanha kommentti spraysuihkeiden aiheuttamasta kylmävauriosta on ehkä paikallaan. Kokeilepa kuinka kylmää spray on tullessaan putelista. Oon itse saanut kasveja paleltumaan Raidilla. Suihkuta kauempaa niin vältyt vaurioittamasta kasvejasi.

Siku

Kiitoksia vaan  :)

Zabi kyllä varoitteli tuosta kylmyydestä, mutta siltikin pitää näköjään mennä kantapään kautta.
Mielenkiintoista kyllä miten reagoivat viiveellä, isommat vielä 40 tunninkin jälkeen.
Taimilaatikon suhteen muutosta eilisiltaan on tapahtunut enää Manzano Rojossa, joten toivonmukaan pääsen säikähdyksellä ja muutamalla pudonneella lehdellä.

Siku

C.Rhomboideum - tykästyn tähän lajiin päivä päivältä enemmän.

Kuvassa näkyy mukavasti eteenkin uusien lehtien pyöreys. Taimena tämä oli  hivenen rasittava, koska ei meinannut millään pysyä pystyssä, vaikka oli istutettu todella matalalle ja multaa lisätty kasvun mukana. Viimeisen viikon sisään on kuitenkin alkanut tukevoitua ja kuten näkyy uutta haaraa puskee aivan mullan tasostakin.

Tämä yksilö lähtee Turku miitissä eteenpäin, jos vain ottajaa löytyy. Itselle jää yhteen kiedotut kaverinsa.