tammikuu 10, 2025, 16:17:58 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Sikun päiväkirja

Aloittaja Siku, kesäkuu 12, 2011, 16:24:15 ip

« edellinen - seuraava »

M;kko

No joo, eihän toi auta, jos ovat sama kasvi.

Siku

Johan siitä alkaa olla vuosi vierähtänyt, kun viimeksi meni sormi suuhun. Silloin oli punkit, mitä nyt on?

Kasvi: PI 260567 (C. baccatum)
Kasvualusta: Turve Kekkilä White 420W
Lannoite: Nutriforte 1+2,
Kasteluveden PH:~8 (hanavesi)
Valo 600W SPNA
Oireet: Tummuvat ja kuivuvat lehdet. Uusien lehtien tiputtelu.
Muuta: Saanut aiemmin reippaasti herpiilisidiä, joten öljyä aika paljon vanhempien lehtien pinnassa => voi olla osatekijä lehtien roikottamisessa.
Muilla kasveilla ei ongelmia samoissa olosuhteissa. Juuristoa en ole kaivanut esiin, mutta puskee Autopotin pohjalla olevan kankaan läpi, joten lienee kondiksessa.

Ajatuksia?












jaolsten

EC? Mulla samantyyppisiä vaivoja lannoiteöverin vuoksi.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Siku

Joskus paljon joskus vähän, aika vaikea sanoa, kun melko lonkalta heitän.
On sinne välillä EC 2 litkuja menny. Jännä sinänsä, ettei mikään muu saman kokoluokan kasvi ole vihoitellut. Päinvastoin.
Tuo kun on vielä luonnostaan varsin kookas kasvi, niin luulisi kestävän. Täytyy kokeilla vesikuuria, jos kerran vastaavaa on ollut.

Luotan aika hyvin kasvien omaan kykyyn parantua, mutta viime vuosi teki minusta niin vainoharhaisen ötököiden suhteen, että haluaisin suunnilleen pitää kaikki kasvit yksitellen karanteenissa toisistaan :D Suurin juttu onkin oikeastaan siinä, että uskallanko vielä pitää muiden kasvien kanssa natikan alla.

Jani M

Mulla näytti turhan jämerän lannoite-annoksen saanut PI 439370 (baccatum sekin) hyvin pitkälti tuollaiselta hetken aikaa. Siihen kyllä menikin vahingossa sitten about tuplaväkevyydellä sitä lannoitetta, mutta voihan tuo sinun kasvi olla ehkä herkempi lannoiteövereille, mulla kyse oli noin vuoden ikäisestä kaverista kuitenkin.

Kyllä minä silti pistäisin tehotarkkailuun tuon kasvin kaiken varalta.

Tiemuh

Mukava kuulla (ei oikeasti) että muillakin on vainoharhaisuuksia ötököiden suhteen. Itsekin vedin tapiksi ja kuumavesikäsittelyn kautta vastikään hyvässä kasvussa olleita chilejä. Punkki vauriot on saanut varovaiseksi. Sanoisin myös että liika lannotus voi olla tuon sinun yksilön vikana.

jaolsten

Ja todettakoon vielä, että liikalannoituksellani olen saanut vastaavaa tummumaa aikaiseksi chilien runkoon tuolla tummuvien lehtien alla. Pahimmat ovat surkastuttaneet rungon sellaiseksi sitkeäksi lötköksi lakritsaksi. En maistanut.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Herpiili

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - huhtikuu 16, 2013, 08:10:38 ap
Ja todettakoon vielä, että liikalannoituksellani olen saanut vastaavaa tummumaa aikaiseksi chilien runkoon tuolla tummuvien lehtien alla. Pahimmat ovat surkastuttaneet rungon sellaiseksi sitkeäksi lötköksi lakritsaksi. En maistanut.


Kuulostaa pikemminkin sienitaudilta.

Siku

Hmm.. Sen verran monelta taholta (foorumin ulkopuoleltakin) on tullut veikkauksia lannoiteövereistä, että kaitpa se on koitettava auttaako vesilinja asiaan. Vielä kun saisi aurinkoa sen verran, että joisi vanhatkin pois.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Herpiili - huhtikuu 16, 2013, 16:48:29 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - huhtikuu 16, 2013, 08:10:38 ap
Ja todettakoon vielä, että liikalannoituksellani olen saanut vastaavaa tummumaa aikaiseksi chilien runkoon tuolla tummuvien lehtien alla. Pahimmat ovat surkastuttaneet rungon sellaiseksi sitkeäksi lötköksi lakritsaksi. En maistanut.


Kuulostaa pikemminkin sienitaudilta.
Mikä sienitauti paranee, kun kasvi
a) Siirretään vesiviljelystä multaan
b) Siirretään vesiviljelystä väkevistä lannoiteliemistä miedompiin
c) Siirretään vesiviljelystä väkevistä lannoiteliemistä veteen
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Siku

^Näyttää tällä hetkellä siltä, että kyseessä on tosiaankin liikalannoitus. Ainakin uusi kasvu vaikuttaa toistaiseksi terveeltä. Enpä ole ennen vastaaviin oireisiin törmännyt. Kiitokset kommenteista.

Päivän epistolaan:
http://sikunchilit.blogspot.fi/2013/04/aji-benito.html

Aji Benito

Aji Benito päätyi kasvatuslistalle, kun selailin läpi Chiliwikin baccatum listaa ajatuksenani löytää vaihtoehto varsin tutuksi muodostuneelle Aji Cristallille. Avainsanoja tälle tuntuivat olevan pienikokoisuus ja satoisuus. Myös maku on kuulemma varsin tyypillinen baccatum. Hyvä niin!

Koottuani kasvatuslistani pistin kyselyä puuttuvista siemenistä foorumille. Nämä siemenet sain vaihtarina Jarokilta, kiitokset siis sinne.

Siementen itävyys oli hyvä ja kauden nopeimmasta turvekasvista ei ole kysymystäkään. Vajaan kolmen kuukauden iässä kukkia puski hyvin typpipitoisesta lannoituksesta huolimatta niin paljon, etten enää vaan jaksanut nyppiä. Viimeisillä kerroilla nypin lähemmäs sata nuppua kerralla.

Nyt podeja on kiinni kolmisenkymmentä ja lannoitus on yhäedelleen todella typpipainotteinen. Maltan tuskin odottaa mitä tapahtuu, kun vien tämän ulos ja vaihdan lannoituksen kaliumpainotteiseksi topmaxilla höystettynä.

Tähänastisten kokemusten perusteella tämä on ehdoton "aloittelijan chili". Itseasiassa ollessani jeesaamassa Turun puutarhamessuilla pyysin tammisillan poppoota tuomaan tätä myyntihyllyyn, koska ensimmäistä chiliään ostavalle on mukava tarjota jotain, jonka on itse uskoo antavan satavarman onnistumisen ja hyvän fiiliksen chilien kasvattamisesta.




















jewe

Mulla oli Aji Benitoa kasvarissa muutama vuosi sitten ja muistikuvan mukaan se oli kaikkea muuta kuin pieni. Maultaan todella tyypillinen bacca mutta ei päihitä Aji Cristalia.

Jani M

Kyllä Aji Benito bubblerissa kasvoi toki ihan reilun kokoiseksi chiliksi parvekkeellakin. Alle puolitoistametrisenä pysyi kyllä. Tuon satoisuuden kanssa on kyllä hätää kärsimässä syksyllä, kun ei tiedä enää että mihin niitä kypsiä podeja oikein laittais, tai mitä niille tekis.  :o

shp

Tohon lehtijuttuun vielä, mulla oli joskus liian korkea pH ebbeissä, yli 8. Tuli samannäköistä vikaa lehtiin. Kaipa se pH voi kohota liian korkeaksi multakasvatuksessakin?
:) ;) :D ;D :o 8) ::) :P :-* >:D ^-^
Lisää lärviöitä tekstin perään, ettei mene liian vakavaksi
Failure is always an option, success rarely.

Siku

Joo, pienuus on niin suhteellista. Aidosti pieniä ei taida olla kuin jotkut koristechilit ja saa niistäkin aika komeita puskia venytettyä.

Turpeenhan pitäisi stabiloida ph aika hyvin, vaikka kasteluvesi onkin tuolla kahdeksan tietämillä. Henkimaailman asioitahan nuo välillä ovat, enkä lannoiteövereitäkään kiveen kirjottaisi, vaikka toipuminen siihen viittaisi.

Hämmästyin muuten eilen melkoisesti, kun katsoin mittareilla miltä waterfarmissa majailevan Cajamarcan liemet näyttää. Täyttäessä olin säätänyt EC 2,5 ja ph 6,2. Jäljellä oli vielä pari litraa ja mittarit näyttivät EC 5,3 ja ph 4,3. Vähän oli vissiin päässyt väkevöitymään veden vähentyessä, tai sitten mittarit temppuili. Kasvi oli ihan tyytyväisen näköinen, joten heitin jämät pois ja pistin tilalle uutta arvoilla EC 3 ja ph 5,8. Saa nähdä mitä meinaa...

shp

Vedessähän överit on helppo korjata, joten antaa mennä vaan =P
:) ;) :D ;D :o 8) ::) :P :-* >:D ^-^
Lisää lärviöitä tekstin perään, ettei mene liian vakavaksi
Failure is always an option, success rarely.

Siku

Eilinen päivitys:
http://sikunchilit.blogspot.fi/2013/05/yleistilanne-55.html

Tämänpäiväinen:

http://sikunchilit.blogspot.fi/2013/05/rocato.html

Rocato

Ellei muistini petä, niin tutustuin Rocatoon ensimmäisen kerran viimekesän chilifesteillä. Fatalii myi sitä savustettuna jauheena 4ml tuubissa. "Yllättäen" Rocotoon viittaava nimi herätti mielenkiintoni. Kyseessä oli kuitenkin chinense, mutta kuultuani sen speksit nimi syöpyi syvälle päähäni. Näin Fatalii itse kuvailee sitä sivuillaan:

"This extremely rare, very unique chili pepper comes from Boca Manu national park area in Peru, close to Brazil and in the Amazonas. It is therefore not surprising that it is unlike any other chinense pepper you have grown and tasted!

Rocato tastes, indeed, very different from e.g. Habanero. It has a very thick flesh which makes it resemble rocotos a lot. Except for the seeds which are tan like chinense normally are. With moderate, very comprehensive heat type and pleasant rocoto-type flavor it is quite usable for many kinds of dishes - or even for eating fresh. Smoked Rocato powder is one of it's kind, a precious seasoning with cooking.

A pretty plant, too!"


Lyhyesti sanottuna kyseessä on siis paksulihainen rocotoja muistuttava chinense Boca Manun kansallispuistosta Perusta.

Jauhe ainakin oli hyvää, mutta paljoa sen enempää en tästä vielä osaakaan kertoa

Idätyksen kanssa oli pienoisia ongelmia, enkä saanut hyvää tainta itselleni ihan niin aikaisin, mitä olisin halunnut. Kyseessä oli kuitenkin mitä luultavimmin vain huono tuuri, eikä niinkään lajikkeen ominaisuus.

Hidas startti ei enää harmita, sillä eteenkin viimeisen kuukauden kasvuvauhti on ollut varsin hurjaa.
2.3 - Rocato hydrosoralla täytetyssä mukissa.
3.4 - Kuukausi edellisesta. Pari viikkoa Waterfarmissa takana

Ja nyt taas kuukausi edellisestä:


Sivuprofiili


Yläprofiili


Rungon paksuus 15mm


Pieni tuentanaru. Jotain parempaa pitäisi kuitenkin kehitellä, ettei tämä kurista kasvia.


Kukka


Kuvatessa bongasin ensimmäisen podin alun.


Lattiaperspektiivi


Siitepölyä lehdellä

jaolsten

Kaunis kasvi! Uskon ja toivon, että punkit eivät tavoita enää tänä kesänä chilinkasvattajia, joten voimme hyvillä mielin talvettaa kauniit kasvimme.  :D

Missä viipyy saaristokuvat?
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jewe

Joo tosi nätti, tasapainoinen ja tuuhea kasvi.

Varaan tuosta siemeniä niin saan edes yhden kasvin ensi kauden listoille.

bluesman

 Tosi kaunis yksilö. Tukeva ja tasapainoinen. Peukalosi vihertää.
Harmittaa kun oma kasvini katkesi muuttoprojektin yhteydessä. Oli toki muiden seassa kasvanut törkyisennäköinen yksilö mutta kasvarissa olisi varmaan kohentunut. Eikun ensi kaudella uusiksi.