Kasvien ja chilien kuljettaminen

Aloittaja mistereddy, heinäkuu 03, 2011, 11:26:48 ap

« edellinen - seuraava »

mistereddy

Kaksi kysymystä:

1. Kasvien muuttaminen. Tuollaiset reilun metrin korkuiset baccatumit pitäisi saada ehjänä uuteen asuntoon. Kuinka ne kannattaisi pakata? Jätesäkki päälle ja narua ympärille tms?

2. Chilien (marjojen) kuljettaminen ulkomaille. Millaisessa pakkauksessa chilit parhaiten säilyvät? Pitäisi kuljettaa toiselle puolelle maapalloa tuliaisiksi. Lämpötila, paine ja kosteus muuttuvat siis useaan otteeseen...

Eddy

Chilivaari

Tukikeppi syvälle ruukkuun ja kasvi muutamasta kohdasta siihen kiinni jollakin sidontalangalla.
Taittuminen tuulessa ja kuljetuksessa on suurin vaara.

Ulkomaille vienti on kyseenalaista. Monissa maissa on tiukkoja määräyksiä, että tuoreita maataloustuotteita ei saa tuoda maahan tautivaaran vuoksi.

sorrii

Mä pidin juuri ison kuljetusoperaation kotoa mökille sekä vain pari isoa tomaattia tyttärelleni. Mökille vietävissä oli parikymmentä 60-90cm kasvia (baccatumaja ja annuumeja lähinnä) pienissä muoviruukuissa. Ne pienet ruukkukasvit ladoin kyljelleen vuorotellen isoon (muovi-) laatikkoon, ja väleihin taisin lastata pienimpiä pystyyn. Isot metrinkorkuiset tomaatit kuljettelin samaan malliin. Tyttärelle pari tomaattia, jotka jo istutin ämpäreihin, tuin bambukepeillä (biltema 5kpl ~1,50€) Sidontalankoja vaan tiuhaan, niin hyvin menee. Ongelmahan oli saada ne väännettyä katkaisematta autoon: ruukku jalkatilaan tyynyllä ja räteillä ym tuettuna. Veinpä toisella kertaa pari aika isoksi ja ulottuvaksi kasvanutta Rocoto Red Peruvian'ia auton takapenkillä, niinettä hedelmäpompulat vaan heilahteli. Ei katkennut rocototkaan, eikä tippunut hedelmät.
Mä en viitsinyt edes pussittaa ruukkuja kun on wanha pasca auto: turvemulta sopivan kosteana ei varissut ollenkaan.
Huvittava piirre noissa kyljellään maanneissa oli, että vaikka ne ei ollut kylkiasennossa kuin sen päivän, niin useimpien latvoista 10-20cm kääntyi jo sivuun eli ylöspäin. Aika äkkiä ne suoristuikin, kun pääsivät lopulliseen paikkaansa kasvariin.
Yksittäisiä kasveja oon kuskannut junassakin ja parhaimmillaan repussa selässä polkupyörällä: tarpeeksi isossa pahvilaatikossa vaan ja tilkkeenä rypistettyä sanomalehteä. Italiasta toin viime syksynä yhden koristechilin repussa käsimatkatavarana lentokoneella! Sen piti olla myyjän mukaan yksivuotinen, mutta leikattuna eleli talven yli, ja kasvoi entistä komeammaksi keväällä kun pääsi parvekkeelle. Se kasvi on jo matkustanut repussa Toscanasta Roomaan; lentokoneella Helsinkiin; junalla Tampereelle; repussa taas keväällä Valkeakoskelle polkupyörällä ;)
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

makedolisten

ja heiveröisempien kasvien kuljettamiseen tukikepin & sidonnan lisäksi kääri ne sanomalehteen. Paperia ympäri ja hieman teippiä varmistamaan että pysyy. Tämä on suojannut mulla tosi hyvin.

mistereddy

Kiitos vastauksista. Tukikepit onkin jo, ja sanomalehteen kääriminen ja teippaus kuulostaa järkevältä. Sanomalehden kun vielä teippaa ruukkuun kiinni niin sehän tukeekin hiukan.

Ulkomaille viemiseen kaivataan edelleen vinkkejä! Jokin täysin ilmatiivis ja eristetty pakkaus voisi toimia, vielä jos sisään saa jotain kosteutta absorboivaa (riisinjyviä).

InkRose

Ulkomaille vieminen riippuu ihan siitä mihin oot menossa. Esim. Australiaan ja muistaakseni Uuteen-Seelantiinkaan ei saa käsittääkseni mitään eloperäistä tuoda matkustajat mukanaan. Sen tosin varmaan olet selvittänytkin että saako viedä jos kerta viemässä olet. Pakkauksen kannattaa olla suht tiivis mutta myös läpinäkyvä ja sellainen että sen voi sulkea uudelleen tiiviiksi. Helpottaa elämää tarkastajien kanssa.

Siementen vieminen olisi helpompaa ja huolettomampaa kyllä.

mistereddy

Chilit siirtyi hyvin uuteen osoitteeseen, vain yksi latva katkesi. Sanomalehteen kääriminen + teippaus toimii hyvin, suosittelen. Purkamisessa kannattaa olla todella varovainen, itse sain joitain lehtiä irti.