Aloittelija kyselee chilin talvettamisesta

Aloittaja annesurfs, elokuu 19, 2006, 19:16:58 ip

« edellinen - seuraava »

MiM

Omat ovat kituneet ensimmäisen kesänsä varsin pienissä ruukuissa. Mikä olisi paras aika vaihtaa isompiin ruukkuihin? Syksymmällä, kun tämän kauden podit ovat kypsyneet, vai keväämmällä kun valmistaudutaan uuteen kauteen? Vai pitääkö pistää keskeltä poikki ja vaihtaa keskitalven tienoihin?
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

Jani M

Esimerkiksi keväällä siinä vaiheessa, kun kasvi heräilee kasvuun. Jos talvetetuista chileistä kyse. Saman kevään taimia voi tumpataisompaan sitä mukaa kuin kasvavat. Pienemmällä ruukulla on talvetusvaiheessa sekin etu, että liikakastelun vaara on aika pieni.

MiM

Siis keväällä. Hienoa, vievät sillä tavalla myös vähemmän tilaa talven aikana.
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

Joker

Kiitos JaniM infosta. Valoa vahvistuksen rohkaisemana aloin virittelemään. 8x58W loisteputki patterin tein juuri, eli 3x0,5m paketti ja lisäksi löytyy 400w monimetalli. Katsotaan ja opetellaan mitä tapahtuu.

Jani M

Lainaus käyttäjältä: Joker - syyskuu 13, 2014, 23:27:51 ip
Kiitos JaniM infosta. Valoa vahvistuksen rohkaisemana aloin virittelemään. 8x58W loisteputki patterin tein juuri, eli 3x0,5m paketti ja lisäksi löytyy 400w monimetalli. Katsotaan ja opetellaan mitä tapahtuu.


Kyllä noilla valoilla pitäis tapahtua. :D

Mordokaj

Hei vain kaikille!
Minulla on frutescens-lajikkeen basket of fire-chili.Haluaisin talvehdittaa sen.Onko se helppo
lajike talvehdittavaksi ja mitenköhän se hoituu?

PP

Lainaus käyttäjältä: Mordokaj - syyskuu 15, 2014, 21:09:06 ip
Hei vain kaikille!
Minulla on frutescens-lajikkeen basket of fire-chili.Haluaisin talvehdittaa sen.Onko se helppo
lajike talvehdittavaksi ja mitenköhän se hoituu?


Hae täältä "talvettaminen", "talvetus" ja vastaavaa niin saat enemmän tekstiä kuin jaksat lukea. Käytä edistyneempää hakua, koska se hakee laajemmin. Talvettamistapoja on yhtä monta kuin talvettajia ja olosuhteita eikä yksinkertaisia varmasti toimivia ohjeita voi antaa. Siksi kannattaa lukea monien kokemuksia ja ohjeita ja päättää sitten, mitä itse tekee. Lajikkeesta en osaa sanoa, mutta ei frutescens ainakaan erityisen vaativa ole niinkuin ei mikään chili.

Viheriäinen

Annatteko te pieneksi leikattujen kasvien olla talvikuukaudet rauhassa vai nypittekö kukkia pois? Mulla on pari annuumia ja yksi chinense karanteenissa keittiössä ilman lisävalaistusta. Leikkasin niitä niin reilusti, kuin uskalsin, ja olen lähinnä suihkutellut niistä kirvoja veks. Kaikki alkoivat kuitenkin kukkia kuin viimeistä päivää eivätkä tee uutta vihreää. Ovathan nuo nättejä kuin mitkä, mutta kannattaisiko jossain vaiheessa nyppiä kukat pois paremman kasvun toivossa? Tarkoitus oli viedä nuo rehut lisävalon alle, kun kirvoista on päästy, mutta kun jotenkin sain niin paljon uusia siemeniä, että eivätpä taida mahtua  ::)

Jani M

Lainaus käyttäjältä: Viheriäinen - lokakuu 31, 2014, 22:45:01 ip
Annatteko te pieneksi leikattujen kasvien olla talvikuukaudet rauhassa vai nypittekö kukkia pois? Mulla on pari annuumia ja yksi chinense karanteenissa keittiössä ilman lisävalaistusta. Leikkasin niitä niin reilusti, kuin uskalsin, ja olen lähinnä suihkutellut niistä kirvoja veks. Kaikki alkoivat kuitenkin kukkia kuin viimeistä päivää eivätkä tee uutta vihreää. Ovathan nuo nättejä kuin mitkä, mutta kannattaisiko jossain vaiheessa nyppiä kukat pois paremman kasvun toivossa? Tarkoitus oli viedä nuo rehut lisävalon alle, kun kirvoista on päästy, mutta kun jotenkin sain niin paljon uusia siemeniä, että eivätpä taida mahtua  ::)


Ei kai niillä ole vielä mitään kiirettä, antaa niiden kukkia jos ovat kukkiakseen. Kyllä ne kukat tipahtelee. Keväällä ne sitten valon lisääntyessä kasvavat kunnolla, vaikka samalla kukkisivatkin. Hyvähän se on, jos pysyvät talven yli hengissä juuri kasvamatta.

rhubarburger

Tähän talvettamiseen alan nyt vasta tutustua, ja tämän threadin läpi lukeminen on nostanut tietoisuutta valtavasti.

Syksyllä kun tuli sen verran viileää että satokausi oli ohi heitin kolme ihan kelpo Kaleidoskooppia kompostiin kasvihuonetta tyhjentäessäni. Harmittaa ihan hirveästi. Olisi mieluummin pitänyt itse mennä sinne kompostiin ja antaa kasvien olla. Siinä ne menivät samalla vauhdilla kuin kuoloa tehneet tomaatit ja kurkutkin.

Alkukesästä sain n 25 cm korkean ja tuuhean Habanero Yellow -taimen, joka kasvoi ja kukoisti muutaman podin verran. Jostain syystä en antanut päähän luutuneen ajatuksen näiden yksivuotisuudesta heittää sitä pois vaan typistin n 15 cm pituuteen ja karsin juuria rankasti niin että mahtuu kukkapurkkiin. Pidin saman mullan missä se kesän kasvoi, sen mitä juuripaakun kanssa nyt ruukkuun mahtui. Lehtiä silloin jätin 6-7 kpl. Ajatuksena oli kokeilla että selviääkö se talven yli ikkunalaudalla hengissä. Tottakai tuli maailmanhistorian pimein marraskuu eikä tämä joulukuukaan juuri ole aurinkoa tarjonnut. Lehdet putosivat, mutta varsi joka haarautuu n 10 cm kohdalla kahteen oksaan jotka vielä haarautuvat niin että päissä on n 3 cm oksantygät ovat vihreinä, ja lehtien paikkoja on kosolti jäljellä kautta koko varren ja oksien. Kokeilu jatkuu. On se huikea veikko jos tästä talvesta selviää, ja ensi talveksi sitten pitää varautua talvettamaan asiallisemmin ne joihin tykästyy. Tähän talveen ei oikein ole tiloja eikä muutenkaan mahdollisuutta valaistuksia organiseerata. Tätä threadia kahlaan läpi varmaan vielä monen monta kertaa.

Minun haba ei kasva punttisalilla, se kasvaa puutarhassa.

sorrii

Talvettamista on tiet kahdenlaista:
Perinteinen tapa on karsia ja leikata reilusti ja säilyttää viileässä paikassa hyvin niukalla kastelulla. Mummot talvettaa kasvjansa kellarissakin ihan pimesässä ..
Chilipään tapa on pitää natikkaa, tehokasta ledi- tai putkivalaisinta ja yrittää pitää kesäisiä olosuhteita sisällä!

Jälkimmäinen tapa ainakin toimii chileillä 8)
Hankalin ongelma sisällä kasvattelussa on kuiva huoneilma ja jatkuva tasainen lämpö, jossa kasvit kuivuvat ja ötökät viihtyvät.
Valoahan täytyy tietystyi olla. Kasvin pitäminen ilman kunnon valoa min. 8t/vrk on kuin ottaisi kissan eikä anna sille ruokaa: rääkkäystä  ???
Luonnossahan lmpimissäkin maissa kasveilla on jonkunlainen lepokausi, jolloin valoa on vähemmän, mutta kuitenkin ne ovat ulkona, jossa pilviselläkin ilmalla valoa on helposti enemmän kuin keinovaloilla tulee annettua sisällä. Jatkuvaa lämmintä ei kait ole muualla kuin ihan päiväntasaajalla, sademetsissä ...

Mä olen havainnut terveimmiksi paikoiksi chileilleni joko valaistua kaappia, jossa on kohtuullisen paljon kasveja hyvässä valossa: Umpikaapissa säilyy kosteus paremmin ja on jonkunlainen vuorokausivaihtelu lämmönkin suhteen: Lamput ovat ajastimella ~12/12 ... Kasvatustelttoja saa alan kaupoista ...
Toinen hyvä on ollut makuuhuoneen ikkuna, jonka sivuun olen rakennellut ~30cm seinämät [heijastinkalvolla] 30cm ikkunalauta. 30cm "katto" josta roikkuu valasin ketjuissa: Ennen 3x120cm loisteputket. Nyt 3kpl ~20W sinipuna-ledi-spotteja: Tämän tilan edessä huoneeseen päin on hopeaverho; uusin versio on rullakaihdin jossa mylar-kalvosta sen kangas. Tuossa tilassa laskee yölämpö ~15 asteeseen. Päivisin se nousee lamppujen ja 120mm tuulettimen vaikutuksesta ~24 asteeseen. Pikku-tuuletin on samalla ajastimella lamppujen kanssa .. Mulla kerrostaloasunnossani pysyy lämmöt aina yli 24 vaikka on joku ikkuna auki jatkuvasti tai parvekkeen ovi, jota siis pidän edeleen auki muutaman sentin yötäpäivää. Parveke on edelleen täynnä kasveja ..  8) ... Talvettamista kai tuokin on ...  ::)
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

KP78

Lainaus käyttäjältä: sorrii - joulukuu 15, 2014, 14:35:47 ip
Valoahan täytyy tietystyi olla. Kasvin pitäminen ilman kunnon valoa min. 8t/vrk on kuin ottaisi kissan eikä anna sille ruokaa: rääkkäystä  ???

Mutta chilejähän täytyy rääkätä että tuottavat tulisia marjoja! ;)

sorrii

LainausMutta chilejähän täytyy rääkätä että tuottavat tulisia marjoja! ;)


Tän vuotiset Nagat -ja viimevuotisetkin!- todisti kyllä tuon: Kuskailin puskat täynnä isoja vihreitä podeja keittiööni natikan alle syksyllä. Kesän saivat kasvatella keskellä peltoa muovitunnelissa. Siihen perään 25-27-asteinen kerrostalokämppä jossa rutikuiva ilma ja natikka päällä, taisi tuottaa äkäistä tavaraa. Ihan eri lajia kuin nagat joita maistelin chilifestissä ja tulisempia varmasti kuin ne muutamat kypsät mitä sain omista puskistani kesällä ..
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

rhubarburger

Lainaus käyttäjältä: sorrii - joulukuu 15, 2014, 14:35:47 ip
Talvettamista on tiet kahdenlaista:
Perinteinen tapa on karsia ja leikata reilusti ja säilyttää viileässä paikassa hyvin niukalla kastelulla. Mummot talvettaa kasvjansa kellarissakin ihan pimesässä ..
Chilipään tapa on pitää natikkaa, tehokasta ledi- tai putkivalaisinta ja yrittää pitää kesäisiä olosuhteita sisällä!

Jälkimmäinen tapa ainakin toimii chileillä 8)
Hankalin ongelma sisällä kasvattelussa on kuiva huoneilma ja jatkuva tasainen lämpö, jossa kasvit kuivuvat ja ötökät viihtyvät.
Valoahan täytyy tietystyi olla. Kasvin pitäminen ilman kunnon valoa min. 8t/vrk on kuin ottaisi kissan eikä anna sille ruokaa: rääkkäystä  ???
Luonnossahan lmpimissäkin maissa kasveilla on jonkunlainen lepokausi, jolloin valoa on vähemmän, mutta kuitenkin ne ovat ulkona, jossa pilviselläkin ilmalla valoa on helposti enemmän kuin keinovaloilla tulee annettua sisällä. Jatkuvaa lämmintä ei kait ole muualla kuin ihan päiväntasaajalla, sademetsissä ...

Mä olen havainnut terveimmiksi paikoiksi chileilleni joko valaistua kaappia, jossa on kohtuullisen paljon kasveja hyvässä valossa: Umpikaapissa säilyy kosteus paremmin ja on jonkunlainen vuorokausivaihtelu lämmönkin suhteen: Lamput ovat ajastimella ~12/12 ... Kasvatustelttoja saa alan kaupoista ...
Toinen hyvä on ollut makuuhuoneen ikkuna, jonka sivuun olen rakennellut ~30cm seinämät [heijastinkalvolla] 30cm ikkunalauta. 30cm "katto" josta roikkuu valasin ketjuissa: Ennen 3x120cm loisteputket. Nyt 3kpl ~20W sinipuna-ledi-spotteja: Tämän tilan edessä huoneeseen päin on hopeaverho; uusin versio on rullakaihdin jossa mylar-kalvosta sen kangas. Tuossa tilassa laskee yölämpö ~15 asteeseen. Päivisin se nousee lamppujen ja 120mm tuulettimen vaikutuksesta ~24 asteeseen. Pikku-tuuletin on samalla ajastimella lamppujen kanssa .. Mulla kerrostaloasunnossani pysyy lämmöt aina yli 24 vaikka on joku ikkuna auki jatkuvasti tai parvekkeen ovi, jota siis pidän edeleen auki muutaman sentin yötäpäivää. Parveke on edelleen täynnä kasveja ..  8) ... Talvettamista kai tuokin on ...  ::)


Hyvin ja selkeästi puhuttu.

Tuo kissavertaus osui ja upposi, omatunto soimaa kipeästi. Vaikka en erityisesti kissoista pidäkään, vielä vähemmän meidän ajokoira, niin en niitä rääkkäämään sentään alkaisi niitäkään. Chileistä puhumattakaan.

Koska nyt on vain tuo yksi vaivainen raakku huolehdittavana, ensin tämän luettuani harkitsin jonkun spotin hankkimista sille. Kohta menee kuitenkin useampi lajike kylvöön, ja kevättalven yli ne tarvitsevat lisävaloa joka tapauksessa, niin enköhän kuitenkin johonkin loisteputkiviritelmään päätyne. Tässä ketjussa ja muuallakin foorumilla on vähintään riittävästi esimerkkejä ja kuvauksia toimivista systeemeistä, niistä kiitos. Suunnitelmissa on about 7 eri lajiketta, joista ensi talveksi sitten luulisin yhden kutakin päätyvän talvetukseen. Karkaa tuo käsistä syksyllä kuitenkin, mutta murehditaan sitä sitten vasta.

Ötököiden suhteen olen ollut tosi onnekas, niistä ei ole ollut juuri lainkaan riesaa. Otaksun että tähän astinen yksivuotisina pitäminen ja talven tauko kasvien pidossa on tuohon vaikuttanut paljon. Uskon että niistäkin alkaa enemmän olla riesaa jos samat kasvit pysyvät pidempään.
Minun haba ei kasva punttisalilla, se kasvaa puutarhassa.

Rehumies

Talvinen keinovalohömpötys ei pure ainakaan minuun. Kasvit vain leikataan pieneksi, laitetaan ikkunalaudalle mahdollisimman valoisaan paikkaan ja tietenkin kohtalaisen välimatkan päähän toisistaan. Välimatka on ehdoton koska kuiva talviajan huoneilma on kehrääjäpunkkien kannalta huippuaikaa. Noiden varalta pitää pari kertaa viikossa tarkkailla lepovaiheessa olevia kasveja ihan järjestään.
Kun kasvit totutetaan pärjäämään talven hämärämmissä olosuhteissa niin kyllä ne vaan pärjää, kokemuksieni mukaan likimain kaikki yksilöt. Ovat stillissä, muutama lehti saattaa pudota muttei yleensä edes sitä. Kasvien väri myös tummuu, sellaisia tumman kuusimetsän värisiä lehtiä. Kasvit vain ovat, jokunen silmumainen talvilehti kehittyy lepoajan aikana ja helmikuussa alkaa jo luonnollinen rehevöityminen tapahtua valon seuraamuksena.
Ja kevättalven/ talven satunnaiset kalvakkaat pikkukukinnot... niistä ei ole mihinkään, parempi nyppiä pois. Helmikuun lopulta ja maaliskuusta alkaen noi luonnonvalohoidoilla olleet kasvit alkavat työntää nuppua ja lehteä ihan itsellään. Kuins moni muu vetää enimmäkseen au naturel? Mielestäni tuolla tavalla kasveista tulee sitkeämpiä ja sopeutuvaisempia kun ei paapo niitä liikaa. Multa tietenkin pidettävä tasatuoreena kun koisokasveista kyse. 

sorrii

Tuo Rehumiehen tyyli on sitä mummomeininkiä, joka kiinnostaisi muakin, ellen jo olisi ajautunut tuohon kilpavarusteluun lampuissa ...

Epäilen silti sen toimivuutta omassa kämpässäni, jossa kaikki ikkunat samaan itä-kaakko -suuntaan ja jonkun verran puitakin edessä. Alunperin toisekseen tavoite oli kuitenkin saada satoa ympäri vuoden!

Tänä vuonna on eka vuosi mulla, ettei ole yhtään kasvia joka tekisi hedelmää jatkuvasti. Piti ensin hävittää kaikki syksyllä. Sitten nuo pubet vaan jatkoivat sadontuottoa ja laiskuuttani pidin muutamia muitakin edelleen isoissa ruukuissaan jossa kuskasin ne syksyllä sisälle. Ötökkäpesiähän ne kyllä on!

Nyt sitten tuli vahingossa kokeiltua yksi tapa talvettaa: Annoin pubejen sekä chinensejen kypsytellä satonsa loppuun sisätiloissa. Sitten leikkasin maltillisesti ja annoin edelleen olla isoissa ~20l ruukuissaan. Nyt kun alkaa jo tulla uusiakin taimia, valikoin noista vanhoista ne jotka ovat säilyttämisen arvoisia ja leikkaan bonchi-tyyliin ne tapiksi tai melkein ja asettelen pikkuruukuissa uuteen alkuun valokaapeissani. Arvaus on että jokusia chinensejä alkaa tulla syöntiin ainakin vapuksi ...
Näitä pieniä mahtuu pitämään aika pienessä laatikossa/kaapissa jonkun aikaa: sitten ehkä alkaa jo kevätaurinkokin auttaa ikkunoilla ...

Mittasin muuten eilen parvekkeeni parhaassa paikassa valoisuuden keskipäivän jälkeen: 8000 lux ...  ??? .. Ei siis paljoa vielä auta kasvussa olevia kasveja.
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

San-M

Naturellina on menty täälläkin talven yli. Tosin ei ollut tarkoitus mitään satoa saada tms... Toivon vaan että ylivuotinen pube satoaisi sitten ensi kesänä, kun viime kesänä ei ehtinyt.
Puben leikkasin alas lokakuussa, annuumi sai jäädä sellaisekseen.
Isoimpana ongelmana tuntuu olevan kuiva huoneilma joka kuivattaa lehden kärkiä ja saa annuumin näyttämään rusinalta. Kylmällä itäikkunalla noi on talvehtinut, valoa riittää kun asutaan seitsämännessä kerroksessa.

MiM

helmikuu 04, 2015, 12:43:07 ip #357 Viimeisin muokkaus: helmikuu 04, 2015, 13:03:08 ip käyttäjältä MiM
Viime talvena kokeilin myös tuota mummonmenetelmää, mutta meni kyllä h-lv-tin rumiksi risukoiksi ennen kuin lähtivät taas keväämmällä käyntiin. Yli puolet taisin talven aikana heittää menemään, kun ei niitä lehdettömiä, tai keltalehtisiä tumppuja raaskinut enää katsoa. Asiaan vaikuttaa varmaan se, että jo silloin oli ripsiäisongelmaa.

Nyt hankin sitten syksyllä yhden siistin 2*35W loisteputkilampun antamaan hieman lisävaloa, ja samalla yleisvaloa olohuoneeseen. Ero edellisvuoteen on iso. Syksyllä erityisesti Lemon Drop ja Omnicolor kypsytteli podeja todella pitkään ja näyttävästi. Joulun yli oli lyhyt suvantovaihe ja kun sitten joulun jälkeen päätin, että talvilepoa on ollut riittävästi ja aloitin varovaisen lannoittamisen, niin ovat jo kasvaneet ihan kivannäköiseksi viherverhoksi, josta saa vähän väliä napsia latvoja, että pysyvät siistissä sisämitoissa. Muutama bonuspodi on talven aikanakin kypsynyt. Champion tekee nyt uutta podia ja Aji Fantasy kukkii siihen malliin, että odotan siihenkin jäävän podeja kiinni. Ripsisäisiä on edelleen, mutta niistä on nyt vain vähän näkyvää vahinkoa.

Eli lähinnä esteettisistä- ja ötökänsietosyistä olen erittäin tyytyväinen lisävaloon. Lisäksi on mukavaa, jos edes jotain pientä tuoretta saa ympäri vuoden. Syksyllä sitä saa kyllä vähintään riittävästi. Nyt on lähinnä tilaongelma, eli muutamasta vanhasta joudun todennäköisesti luopumaan uusien alta.   

Kasvupaikka on eteläikkuna, jonka ulkopuolella on reilun metrin katonuloke ja matalia rakennuksia. Syys- ja kevätaurinko paistaa hyvin sisään, mutta talvella ja kesällä on varjoisampaa.
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

Majavaraani

Terves... Minä mietin sitä, että kuinkas tässä käy kun mun talvettaminen on sitä, että chilini ovat täys valaistuksessa eslin alla. Eli ne kukkivat ja tuottavat hedelmää. Niin miten chilit elävät jos eivät pääse talviunille ollenkaan? Tekevätkö ne vain jatkuvasti uutta satoa? Luulisi että ne tarvitsevat lepokausia, miten on? Pitäiskö ne laittaa nukkumaan talven ajaksi? Tarkoituksena siis kasvattaa monivuotisia kasveja. Kiitos viisaista vastauksista. :)

PP

Lainaus käyttäjältä: Majavaraani - helmikuu 04, 2015, 22:38:49 ip
Terves... Minä mietin sitä, että kuinkas tässä käy kun mun talvettaminen on sitä, että chilini ovat täys valaistuksessa eslin alla. Eli ne kukkivat ja tuottavat hedelmää. Niin miten chilit elävät jos eivät pääse talviunille ollenkaan? Tekevätkö ne vain jatkuvasti uutta satoa? Luulisi että ne tarvitsevat lepokausia, miten on? Pitäiskö ne laittaa nukkumaan talven ajaksi? Tarkoituksena siis kasvattaa monivuotisia kasveja. Kiitos viisaista vastauksista. :)


Chilit ei tarvi lepokausia. Mieti vaikka siltä kannalta, onko luontaisilla esiintymisseuduilla Keski- ja Etelä-Amerikassa pitkiä kylmiä kausia. :)

Sadontuotanto voi olla jaksottaista monista syistä, mutta jatkuva kasvu ja satoaminen on myös mahdollista. Se vaan vaatii todella paljon tilaa, valoa ja lämpöä.