Kookoskuidussa kasvatteluun ohjeita?

Aloittaja Chilivaari, huhtikuu 09, 2015, 23:33:18 ip

« edellinen - seuraava »

Chilivaari

Itse vasta kokeilen ensimmäistä erää kookosta, mutta on täällä monilla jo pidempiaikaisia kokemuksia. Minusta näyttää, että nuo kaupan "valmiiksi lannoitetut" priketit johtavat varsin nopeasti alilannoitukseen ja chilien kellastumiseen. Muillakin näyttää olleen samoja ongelmia. Kuitu myös kuivuu yllättävän nopeasti ja laskee veden läpi, kun sitä kastelee. Miten sen saa sopivan märäksi?

Onko lannoitukseen ohjeita? Mikä riittää, mistä ei aiheudu ravinnepuutoksia?
Miten tuota pitäisi kastella? Sehän on eräänlaista vesiviljelyä, kun kasvualusta ei pidätä ravinteita. Vaatiiko se erikoislannoitteen tai erikoiskastelun?

Voiko kookosta ja multaa / turvetta sekoittaa keskenään ja miten sitä silloin käsitellään? Tulee kuitenkin tilanteita, että kumpaakaan ei ole tarpeeksi isoon ruukkuun, mutta yhdessä ne riittäisivät.

Minbaari

Jaanpa tässä omia kokemuksia:

Aika samanlaisella hoidolla ja kastelulla olen noita kookoskasveja hoitanut kuin mullassa olevia. Tosin nyt tällä kaudella olen turvottanutkin kookospalat lannoiteliemellä jonka vahvuus oli EC 1. Övereiden merkkejä ei ole ollut kuin PI 260460:ssa, joka tosin oireili mullassakin samalla tavalla v. 2011. Olen antanut kookoksen kuivua samalla tavalla kuin mullan, että ruukku tuntuu kevyeltä ennen kastelua. Niin ei vissiin saisi tehdä, vaan kookoksen pitäisi olla kosteampaa. Tämä ei tosin ainakaan viime kaudella vaikuttanut sadon saamiseen.

Lannoittamisen olen pääsääntöisesti hoitanut kookokseen tarkoitetuilla lannoitteilla: http://www.chilitarvike.fi/bcuzz_kookos_a+b_1+1l
Mutta viime kesänä kasvihuoneessa käytin myös puutarhan kesää ihan pelkästään helpomman annostelun takia ja taas, ei vaikutusta sadon saamiseen. Kesähelteillä useasti meni pelkkää vettä pahimpaan hätään. Tulevana kesänä aion myös varmasti käyttää YaraLivan Calcinitia ja Yara Ferticaren Hydroa, koska taisipa niitäkin muutaman kerran lipsahtaa viimekin kesänä.
#816

Herpiili

Kookoskuituvalmisteitakin on monenlaisia ja osasta on hyviä kokemuksia, osasta huonoja. Tokmannin myymä kookoskuitu tuntuu olevan ok, joskin raekoko on turhankin hienojakoista ja se jää turhankin kosteaksi kastelun yhteydessä. Lannoitteita siinä pitäisi paketin ohjeistuksen mukaan olla useammaksi viikoksi, mutta pientä kellastumista esiintyi alkuvaiheessa ja olenkin sittemmin lannoittanut normaalisti Nutriforteilla jokaisella kastelukerralla.

Ikean kookoskuidussa JaniM:llä muistaakseni oli jonkin verran hankaluuksia ravinteiden suhteen ja vajausoireita esiintyi isommin.

Chilitarvikkeelta ostetuissa kookosbriketeissä koostumus on turvotuksen jälkeen huomattavasti ilmavampi kuin tuossa Tokmannin myymässä Ecogrow:ssa sekä raekoko on suurempi, enemmän kuitusäikeitä joukossa ja luulenkin juuriston viihtyvän siinä paremmin. Ainakin aiemmilta kausilta jäi positiiviset kokemukset.

Lannoituksen olen hoitanut molemmissa täysin samalla Nutriforten annostuksella. Kookosalustoissa, joiden EC on ollut paketin mukaan < 0,5, olen alkuturvotuksen hoitanut lannoiteliemellä jonka EC on ollut n. 2.

B'Cuzzin kookosravinteita tuli itsekin yksi kausi käytettyä, mutta verrokkina olleet Nutriforten liemillä ravitut kasvit olivat yhtä terveitä ja sadokkaita. Kustannuksetkin huomattavasti alhaisemmat. Muutaman kasvin kasvualustaan sekoittelin myös multicote-ravinnerakeita ja haittaa niistä ei ainakaan ollut, vaikka kasvit saivatkin Nutrifortea normiannostuksella. EC liikkui Nutriforteilla 2-3 välillä. Erillisiä kookosliemiä näyttäisi monet ulkomaiset sivustot suosivan ja väittävät normaaleiden lannoitteiden aiheuttavan puutoksia, joka pitänee paikkansa huonolaatuisemmissa kookospohjaisissa alustoissa. Monessa lähteessä tosin suositellaan erillisen kalsium- ja magnesiumlannoitteen lisäämistä lannoitusohjelmaan, jotta puutoksilta vältyttäisiin. Ilmeisesti osaan kookosvalmisteista niitä onkin jo valmistusvaiheessa lisätty.

Täysin kuivaksi päässyt kookoskuitu tuntuu alussa pidättävän melko heikosti ja päästääkin liemet herkästi lävitseen. Siinä kohtaa olen yleensä antanut puhdasta vettä pienen ripauksen ja vasta sen jälkeen kastellut lannoiteliemellä. Kastelu kannattaa omasta mielestäni suorittaa ennen kuin kookos on päässyt täysin kuivumaan, sillä ylimääräinen vesi valuu kyllä itsestään pois ja liikakastelun vaaraa ei ainakaan laadukkaammilla kasvualustoilla tunnu olevan. AutoPoteissa kasvatellessa joukkoon tosin kannattaa sekoittaa vaikka perliittiä, sillä niissä kookos tuntui pysyvän 100% seoksella turhankin kosteana.

Kookosta ja turvettakin on tullut sekoiteltua, eikä käsittely vaadi normaalista poikkeavia toimenpiteitä. Kookos maatuu huomattavasti turvetta hitaammin, joten ilmavuutta se lisää turpeen joukossa pidempikestoisissa kasvatuksissa.

Chilivaari

Siinähän ne perusasiat tulikin heti kärkeen kahdelta kookosta käyttäneeltä, kiitos infosta.

Vielä kun joku kertoisi, paljonko niitä lannoitteita pitää laittaa ml/litra tai teelusikka/10l tai muuta helppoa annostelua, jotta nuo vahvuudet EC 1 tai 2 saavutetaan. Luotettavia mittareita kun ei kaikilla aloittelijoilla ole.


deltron

Toimiiko esim vermikuliitti hyvin kookoksen kanssa, onko kokemuksia? Voisiko sen avulla ehkäistä tuota kuivumista/saada hieman venytettyä kasteluväliä?

deltron

Lainaus käyttäjältä: deltron - huhtikuu 10, 2015, 14:52:44 ip
Toimiiko esim vermikuliitti hyvin kookoksen kanssa, onko kokemuksia? Voisiko sen avulla ehkäistä tuota kuivumista/saada hieman venytettyä kasteluväliä?



Löytyipä sattumalta Jone1970:n päiväkirjasta vastausta tähän, ja aiheeseen liittyvää juttua muutenkin, niin laitanpa ylös:


Lainaus käyttäjältä: Trioniska - huhtikuu 04, 2015, 08:27:42 ap
Lainaus käyttäjältä: Jone1970 - maaliskuu 29, 2015, 22:34:09 ip
Lainaus käyttäjältä: PP - maaliskuu 29, 2015, 13:28:24 ip
En usko, että lannoituksessa tarvii välttämättä olla eroja sen jälkeen kun mullan/turpeen lannoitteet on kulutettu. Niitä ei riitä hyvin kasvavalla chilillä kuukautta pitempään, minkä jälkeen mullan/turpeen omilla lannoitteilla ei ole juuri merkitystä. pH:n kannalta eroja voi olla (vaikuttaa ravinteiden käyttökelpoisuuteen kasville) ja samoin sen takia, että kookoskuidussa kasvu voi olla nopeampaa, jolloin ravinteita kuluu enemmän.

Juuri luin jostain ettei kookoksen kyky sitoa lannoitteita ole yhtä hyvä kuin turpeella, ja siltä tuo minunkin mielestäni näyttää. Taisi olla joku HAMK:n opinnäytetyö, jossa vertailtiin mansikan kasvua eri kasvualustoilla.


Itse olen ainakin tuon takia sotkenut Vermikuliittia sekaan omiin kasvatuksiini http://www.chilitarvike.fi/plantt_vermikuliitti_100l niin saa ilmavuuden kookoksesta ja ravinteiden pidon Vermikuliitista ja toki kun Perliittiäkin sotkee sekaan lisänä http://www.nutriforte.fi/fi/ammattiviljely/laavakiviperliittituotteita/perliitti-maanparannus-ja-kasvualustakayttoon/

Niin hyvin toiminut, toki huomasin että pitää tehostaa lannoitusta kun hieman kellertäväksi oli muutamissa kasveissa uudet alut menneet eikä övereistä tietoakaan. Pitääpä kanankakkaa survoa sekaan jälleen isompiin ruukkuihin niin saa typpivajaria kohilleen  :P

ChIlIDoG

Ikean kookosta nyt testissä ja ainakin vielä näyttäis pubet ja muutama annuumi niissä viihtyvän. Lisäravinteita en ole vielä tarjonnut

PP

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - huhtikuu 10, 2015, 11:39:24 ap
Vielä kun joku kertoisi, paljonko niitä lannoitteita pitää laittaa ml/litra tai teelusikka/10l tai muuta helppoa annostelua, jotta nuo vahvuudet EC 1 tai 2 saavutetaan. Luotettavia mittareita kun ei kaikilla aloittelijoilla ole.


Tuolla on perusohje Puutarhan Kesän annosteluun.

http://www.chiliyhdistys.fi/chilinkasvatus-lannoitusohje-puutarhan-kesa-lannoitteella/

Minun rocotot ja monet muutkin chilit kasvaa kookoksen ja perliitin (20-30 til-%) seoksessa Yaran lannoitteilla (vastaavat Nutriforten tomaatti-mansikkaa ja typpi-kalsiumia). EC on lajista ja kasvuvaiheesta riippuen isoille kasveille 2-3, pääsääntöisesti n. 2,5.

San-M

Eli kookokselle
Lainaus käyttäjältä: PP - huhtikuu 10, 2015, 20:09:11 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - huhtikuu 10, 2015, 11:39:24 ap
Vielä kun joku kertoisi, paljonko niitä lannoitteita pitää laittaa ml/litra tai teelusikka/10l tai muuta helppoa annostelua, jotta nuo vahvuudet EC 1 tai 2 saavutetaan. Luotettavia mittareita kun ei kaikilla aloittelijoilla ole.

Tuolla on perusohje Puutarhan Kesän annosteluun.
http://www.chiliyhdistys.fi/chilinkasvatus-lannoitusohje-puutarhan-kesa-lannoitteella/

Oletanko että kookokselle sama annostus kun mullalle?

Jani M

Itse olen kookoksen kanssa käyttänyt samoja vahvuuksia kuin vesiviljelyyn.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: San-M - huhtikuu 10, 2015, 20:32:37 ip
Tuolla on perusohje Puutarhan Kesän annosteluun.
http://www.chiliyhdistys.fi/chilinkasvatus-lannoitusohje-puutarhan-kesa-lannoitteella/

Oletanko että kookokselle sama annostus kun mullalle?

Tuo oli se spesiaali-teelusikka-ohje. Lusikan koko taisi olla puolet virallisesta.
Eli älkää lukeko sitä huolimattomasti tai uskoko sokeasti.

PP

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - huhtikuu 10, 2015, 22:23:29 ip
Oletanko että kookokselle sama annostus kun mullalle?


Lähtisin tuosta huomioiden, onko vai ei kookoksessa peruslannoitusta. Kasvu saattaa olla kookoksessa nopeampaa, jolloin lannoituskin voi olla vähän voimakkaampaa kuin mullassa.

LainausTuo oli se spesiaali-teelusikka-ohje. Lusikan koko taisi olla puolet virallisesta.
Eli älkää lukeko sitä huolimattomasti tai uskoko sokeasti.


Onneksi sivulla olevan kuvaajan yksikkö on mL/10 L.

Teelusikan mL-sekoiulut johtuu yleensä ja tässäkin siitä, että useimmille ihmisille teelusikka tarkoittaa aterinsarjoen pienintä lusikkaa, joka on usein nimeltään kahvilusikka. Oikea teelusikka niissä on isompi n. 5 mL vetävä.

http://www.hackman.fi/Tuotteet/Aterimet/Savonia

Jame

Mikäs vika siinä PK-purkin mukana tulevassa mittalusikassa on? Toisessa päässä lukee teaspoon (5ml?) ja toisessa tablespoon (15 ml?).
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

PP

Lainaus käyttäjältä: Jame - huhtikuu 10, 2015, 22:49:44 ip
Mikäs vika siinä PK-purkin mukana tulevassa mittalusikassa on? Toisessa päässä lukee teaspoon (5ml?) ja toisessa tablespoon (15 ml?).


Ai siellä on sellainen. Mulla ei ole tainnut ikinä olla PK-purkkia. :)

unenkuva

ei ainakaan mulla tullut mukana sellasta ku vasta kilon purkin ostin...

Jame

OK, mä luulin että se annostelulusikka tulee ilman muuta jokaisen purkin mukana.
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

Hubert

Ei ole minunkaan PK-purkeissa ollut mittalusikkaa mukana.

Ja itse aiheesta sellainen huomio, että chilit kasvattavat kookoksessa "vesijuuria" eli sellaisia paksumpia ja vaaleampia kuin turpeessa. Käsitykseni mukaan juurikin nämä paremmat juuret ovat syy vesiviljelyn moninkertaiseen kasvunopeuteen turpeeseen verrattuna. Siispä kookoskasveillekin lannoitus saa olla tujumpaa, ja jos muut olosuhteet ovat kunnossa, on luvassa räjähtävää kasvua.

Jame

Nyt kyllä heräsi epäilys, että jospa olenkin sosialisoinut sen lusikan vaimon keittiötarvikkeista. Eniveis, tuollaisia varmaan löytyy kaupastakin. Esim. http://www.painon-hallinta.com/sekoita/mittalusikka.html
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: Hubert - huhtikuu 10, 2015, 23:52:56 ip
Ei ole minunkaan PK-purkeissa ollut mittalusikkaa mukana.

Ja itse aiheesta sellainen huomio, että chilit kasvattavat kookoksessa "vesijuuria" eli sellaisia paksumpia ja vaaleampia kuin turpeessa. Käsitykseni mukaan juurikin nämä paremmat juuret ovat syy vesiviljelyn moninkertaiseen kasvunopeuteen turpeeseen verrattuna. Siispä kookoskasveillekin lannoitus saa olla tujumpaa, ja jos muut olosuhteet ovat kunnossa, on luvassa räjähtävää kasvua.


Käytännössä siis treenausta vesiviljelyn suuntaan kookoksen kanssa leikkiminen... :P
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

0lli

Chilijamppaa lainatakseni kookoksessa lannoittamisesta ghe micro/mato:

"Näyttäisi vahvasti siltä, että suurimmilta ravinnevajauksilta ja lehtien rullailulta/kitukasvuisuudelta kookosviljelyssä välttyy sisäkasvatuksessa, kun 10 litraan vettä pistää 10 ml Ghe microa/15 ml Ghe matoa."

Vielä en ec-mittaria omista. Tuolla olen nyt mennyt ja tyytyväinen ollut tuloksiin :)
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.