Kirjoittaja Aihe: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues  (Luettu 39767 kertaa)

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« : Marraskuu 17, 2012, 16:09:01 ip »
Tarina totta tosiaan jatkuu.

Viime kausi oli opettavainen ja maistiaisiakin saatiin. Jospa tällä kaudella alettaisiin onnistua kunnolla?
Siemeniä kaudelle 2013 olen kerännyt aivan liikaa ja siitä syystä olenkin joutunut tehdä lukuisia karsintoja.
Siemenlistaani värkätessäni elän siinä uskossa että saan sen paljon puhutun toisen kasvihuoneeni, mitä uskon että saankin.
Elän myös siinä toiveessa että muutama lajike ei idä. Toivoisin nimittäin että lajikkeita olisi loppujen lopuksi 85-90 kpl ,mutta enään en keksi mistä karsia. Karsitut lajikkeet kasvavat sitten varmasti ensi kautena.

Tarkoitus olisi kasvattaa yhtä kasvia per lajike.
Idätykset aloitan villien ja pubejen osalta joulukussa. Chinenset joulu-tammikuun välillä ja loput sitten tammikuun lopussa.

Valaistus on suurin ongelmani, mutta yritän sen järjestää. Jos vaikuttaa siltä että tuo noin 90 lajiketta on aivan liikaa, niin silloin ei auta muuta kuin karsia lisää. Eihän se maailmaa kaada, harrastushan tämä vain on.

Parempi siis olla lupaamatta mitään lajikemäärää mitä aikoo kasvattaa, vaan katsoo sitten miten tilanne kehittyy.

Mutta jottei tämä ihan leikkimiseksi menisi niin pistetään nyt jotain tavoitteita!
Kauden 2012 sato tavoite oli 1kg. Satoa keräsin yhteensä n. 3.4kg ja puolisen kiloa jäätyi aivan varmasti.
Asetan riman korkealle sillä odotan että olen kehittynyt chili kasvattajana ja pystyisin välttämään typeriä virheitä, joten sanotaan:
10kg
Aivan sama onko minulla sitten kauden lopussa 92 lajiketta vai 50 lajiketta.
Paljon jäi nimittäin vielä viime kaudesta parantamisen varaa!


 Siemenlista kaudelle 2013
-Hyvin varmasti listalla
-mahdollisesti listalle/siemenet tulossa

C.Chinense

    7 Pod Jonah Strain
    7 Pod Orange Yellow
    7 Pod Brain Strain
    7 Pod Barrackpore
    7Pod Yellow
    7Pod Douglah
    7Pod Primo
    7Pod Primo Orange
    7 Pod White
    7Pod Jonah Strain x Scotch Bonnet F3 (SB7J F3)
    Trinidad Scorpion Morouga Blend
    Trinidad Scorpion Morouga Yellow
    Trinidad Scorpion Butch Tailor
    Trinidad Scorpion Orange
    Trinidad Scorpion yellow CARDI
    Trinidad Douglah x Trinidad Scorpion Butch T F3
    Black Naga
    Dorset Naga
    Bhut Jolokia Yellow
    Bhut Jolokia Improved Strain I
    Vladan Viper F1
    Vivo Yellow F1
    Madballz7
    Jamaican Scotch Bonnet
    Burkina Yellow Scotch Bonnet
    Foodorama Scotch Bonnet
    Morado
    Datil
    Tobago Seasoning
    Trinidad Perfume
    Fatalii
    Chris Xtra Hot Red Fatalii
    Congo Trinidad
    Orange Habanero
    Brown Large Habanero
    Habanero Naranja Picante
   Tobago Sweet x Yellow Pointed Habanero F3
    Dutch Habanero F4
   Habanero Cappuchino
   Habanero Chocolate Handgrenade F3
   Habanero Long Chocolate
    Congo
    PI 281429
    Cili Coronong
    Bonda ma Jaques
    Limo
    Red Savina
  Burkina Yellow
Aribi Gusano
Morovars Yellow


C.Annuum
Ramiro
Homera


C.Baccatum
    Aji Escabeche
    Aji Verde
    Aji Fantasy
    Aji Cristal 
    Jamy
    Criolla Sella   
    Lemon Drop 
    Lemon Drop Oranssi
    Cap 220
  Starfish
    PI 446900


   
C.Pubescens
Rocoto Costa Rican Red
    Rocoto Peruvian Red 
   Rocoto Giant
Rocoto Guatemala Orange
    Rocoto Manzano Rojo
    Rocoto de San Isidro
Rocoto Peru Puno Marki
Rocoto Rio Hualaga Orange
Cap 363
    Cap 357
    Turbo Pube
 Ultra Pube
 Canario
Canario Peru Cusco   
Locato
 Sukanya



  Villit
    Tepin
    Tepin Peru
    C.Flexuosum
    C.Lanceolatum
    C.Rhomboideum
    C.Praetemissum, Cap 1143
    C.Praetermissum, CGN 22795
    C.Praetermissum, PI 441654
    C.Praetermissum, Cumari Pollux
    C.Cardenasii var. Pendulum, Ulupica Large
C.eximium, CGN 24332
    C.Baccatum, Mini Mini
C.Pubescens/Eximium/Cardenasii, Rocopica

91 lajiketta

Hullu saa olla muttei tyhmä, joten syteen tai saveen...

//:toisin sanoen että en mene lupaamaan mitään, sillä jos jotain lupaan niin mokaan ainakin ;).

///: Kuumeisena unohtaa kaikenlaista... Kauden 2013 lajikkeista kiitos kuuluu monille chilisteille, kuten: Bluesmanille, Jewelle, El Borracholle, Nipsulle, Täti-E:lle, patahontakselle, Siemenketjukirjeille, Toni.A:lle ja Jaolstenille yhteistilauksesta ja monille muille! Suuri kiitos teille jotka ovat auttaneet minua siementen ja tiedon kanssa, tai muuten vain rupattelun kanssa. Tämä sosiaalinen puoli on suuri osa harrastusta!
« Viimeksi muokattu: Tammikuu 08, 2013, 21:56:16 ip kirjoittanut Lillen »

Paikalla bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5154
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #1 : Marraskuu 17, 2012, 19:34:03 ip »
 No jopas on lista nuorella harrastajalla. Toivottavasti koulunkäynti ei haittaa harrastustasi, vai oliko se toisinpäin. Taidat tarvita kohta kolmannen kasvarin tuota määrää varten. Ei muuta kuin onnea matkaan ja pummaan jo näin etukäteen siemeniä noista sun supertulisista jos onnistut podeja saamaan. Tuon määrän jos saat kunnialla hoidettua niin saat olla tyytyväinen. 10kg satoa sinun innollasi ei varmaan ole mikään vaikea saavutettava. Vaatii luonnollisesti myös ymmärtävät vanhemmat. Chiliharrastus ei kuitenkaan ole pahimmasta päästä oleva hobby joten uskon että saat ymmärrystä.
 Kapsaisiinipitoista kautta 2013!

Poissa jewe

  • Naga Morich
  • *****
  • Viestejä: 2632
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #2 : Marraskuu 17, 2012, 19:58:25 ip »
Etten sanoisi polttava lista...tuli jo melkein hiki lukiessa. Hatunnoston arvoista touhua ja komppaan bluesmania 10kg menee puhki varmaan mennen tullen.

Tuo CAP357 muuten oli itselläni edelliskaudella ja ei ollut mistään kotoisin. Mauton ja nihkeä tuoreena, tosin ehkä vika oli myös suussa tai olosuhteissa ettei maistunut, sain käytettyä kuitenkin mössöissä muiden joukossa ja jauheena. Pubeilla tosin olosuhteilla on suurempi merkitys kuin millään muulla lajilla. Viipaloin aamuleivälle eilen noukitun punaisen Giant Rocoton ja oli melko mauton ja tuleton. Lokakuussa kerätyt oli vielä herkkua, olivat kai saaneet silloin vielä enemmän aurinkoa kypsyessään.

Onnea tulevalle kaudelle ja mielenkiintoista seurata tätä päiväkirjaa varsinkin kun listalla on noin paljon lajikkeita.

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #3 : Marraskuu 17, 2012, 20:15:50 ip »
Kiitoksia. Joo, olen sulle "muutaman" lajikkeen auki, joten mielellään postittelen, kiitoksia vielä noista viimeisistä :).
Jostain lajikkeista mulla ei niin hirveästi siemeniä ole joten onneakin saa olla matkassa, mutta jos kaikki onnistuu niin pitäisi kyllä olla siemeniä jaettavaksi yllinkyllin.

Tuuppaa aina mennä pupu pöksyihin kun on listan julkaissut, mutta karsin taas tälläkin kaudella paljon mielenkiintoisia lajikkeita pois, niin yritetään nyt noilla pärjätä, vaikka lista itseänikin pelottaa. Kasvihuoneita ei totta tosiaan voi olla liikaa, olisi mielenkiintoista nähdä miten kookkaiksi chilit kasvaisivat jos omistaisi saman verran 10m2 kasvihuoneita kun lajikkeita ja istuttaisi yhden per kasvihuone, saman kokoiseen istutusastiaan  ::)

Eiköhän kahdella pärjätä, villejä en joka tapauksessa kasvariin sijoita, tuskin myöskään pubescensejä. Saavat kasvaa parvekkeella ja huvimajassa. Kasvareissa nousee lämpötila kuitenkin liian korkeaksi. 

//: Aijaij, alatte pommittaa mua paineilla ;). Painotan että yritän tuolla 92, mutta jos menee aivan överiksi ja alkaa muu elämä kuten koulu kärsimään niin silloin ei muu auta kuin lyhentää listaa. Katsotaan mihin tämä johtaa, hullujen huoneelle?

///: Sääli jos tuo Cap 357 on pahan makuinen, olen nimittäin odottanut siltä aika paljon  :-\.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 17, 2012, 20:27:52 ip kirjoittanut Lillen »

Paikalla bluesman

  • FG Jigsaw
  • *****
  • Viestejä: 5154
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #4 : Marraskuu 17, 2012, 20:48:07 ip »
 Jos jotain karsit niin ehdotukseni ovat; Aji cito - poltetta ilman erityistä maukkuutta. 7pod orange yellow/yellow. Valitsisin jommankumman tai en kumpaakaan. Melko pliisu tuo 7pod yellow verrattuna punaisiin lajikkeisiin. Haba Brown large/cappucino; ensimmäinen ehdottomasti. Jälkimmäistä ei ole missään hehkuteltu joten lienevät joko samoja tai cappucino on vain hiukan vaaleampi.
7pod Douglah; tee itsesi kipeäksi mieluummin Trinidad Scorpion Morugalla, on paljon maukkaampi. Eron maistaa heti kun taju palailee 10 minuutin jälkeen podin nauttimisesta. C.baccatum var. pendulum Mini mini, jos haluat täyttää kasvarisi minipodeja tuottavalla suht pahanmakuisella baccalla niin siitä vaan. Ihan kiva erikoisuus jos on paljon tilaa. 2011 kasvattamani ebbiyksilö hipoi neljää metriä loppukaudellaan. Sato mahtui 2 desin jugurttipurkkiin.
 Morovars yellow??? Never heard. Mikä lienee??

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #5 : Marraskuu 17, 2012, 21:09:51 ip »
Hyviä pointteja.
Otan huomioon jos/kun täytyy karsia, tai jos vaihtaisin (siis jo omistamistani siemenistä, en minä enään mitään vaihtoja käy, lukuunottamatta niitä jota olen jo sopinut) johonkin toiseen lajikkeeseen...

Morovars Yellow: http://c2cpeppers.proboards.com/index.cgi?board=chinense&action=print&thread=2558
Mielestäni varsin maukkaan ja kauniin näköinen.

Seuraavia lajikkeita kasvatan ehdottomasti jos vain saan siemenet, mitä luulenkin saavani.
7 Pot White
Douglah x Trinidad Scorpion Butch T
MadballZ 7
SB7J F-2
Habanero Chocolate Handgrenade


Poissa Räyhis

  • Unholy Ring of Fire
  • *****
  • Viestejä: 8188
  • Suomen Orkideayhdistys - Prospect member
    • Profiili
    • Ruokaa ja vähän muutakin
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #6 : Marraskuu 18, 2012, 12:01:56 ip »
Meinasi silmät tipahtaa kaalista, kun iltasella selasin tätä ketjua kännykällä. Jessus mikä lista! Ja lähestulkoon pelkkiä hyviä lajikkeita.

Jos saat sen toisen kasvihuoneen, niin mieti ihmeessä jo etukäteen, että olisiko niihin mahdollistaa virittää jossain määrin erilaiset ilmastot? Erilaisia c. chinensejä näyttäisi tulevan koko lailla, itse laittaisin nämä toiseen kasvariin jonka pyrkisin pitämään kuumempana ja kosteampana.

Aji Citosta olen samaa mieltä Bluesmanin kanssa, kitukasvuinen ja pahanmakuinen. Viime vuonna taisi olla ensimmäinen baccatum johon ötökät iskivät ja rehu meni sen sileän tien. Sen sijaan PI281429 on erittäin hauska tapaus, jos kasvuolosuhteet natsaavat se on satoisa ja podit ovat raikkaita. Poltekin on enemmäin kuin sopiva.

Butch Tailorista varaan heti pari siementä kun joskus vuoden kuluttua saat satoa.

Edellisen päiväkirjasi perusteella sanoisin, että sinulla ei tule olemaan vaikeuksia tällä(kään) kaudella. Suunnittelet vain hyvin tuon taimien esikasvatuksen ja lopullisen kasvimäärän, niin kymmenen kilon satoraja paukkuu varmasti! Hyvin pureskeltu on puoliksi oksennettu, vai miten se sanonta meni?
http://ruokaa-ja-muutakin.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla
"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #7 : Marraskuu 18, 2012, 12:43:26 ip »
Miksi minä huonoja lajikkeita kasvattaisin? ;)

Aji Citon voisin kyllä listalta poistaa, niin laskisi määrä hieman. PI281429 odotan innolla, ei oikein tänä vuonna menestynyt kun taimivaiheessa heitti veivit.

Taimi kasvatus on juuri se pahin tuossa, sillä juuri keväällä minulla ei ole aina hirveästi aikaa ja valaistus vähän sinnepäin kun ei hirveitä investointeja viitsi tehdä. Kesällä sitten taas on välillä liikaakin aikaa ja silloin on mukava olla hieman enemmän kasvatettavaa :).

Butch T:tä saat, kunhan muistutat syksyllä. Listalla taitaa olla vain kaksi lajiketta jota en saa jakaa. Yksi niistä on tuo SB7J F2 joka on siis Scotch Bonnet x 7Pod Jonah Strain. Olen lupautunut eräälle tutulleni kasvattaa tätä, koska tuttuni ystävä on lajikkeen kehittäjä ja haluaa saada lajikkeen stabilisoiduksi :).

MadballZ 7 sen verran etten ole aivan 100% varma saanko juuri sitä aitoa MadballZ 7:tä sillä tuttuni oli ainakin yhden kukan pölyttänyt jollain ruskea tyyppisellä haballa kun muut MadballZ 7:kan kukat eivät vielä tuolloin tuottaneet siitepölyä. Mielenkiintoinen lajike jokatapauksessa, katsotaan mitä tulee...

Poissa PP

  • Moderator
  • Carolina Reaper
  • *****
  • Viestejä: 6984
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #8 : Marraskuu 18, 2012, 19:19:59 ip »
Uskomatonta ja ihailtavaa asiaan paneutumista nuorelta mieheltä. Nostaisin hattua korkealle, jos olisi sellainen.

Lista on huikea vaikka saisit vain puolet noista lopulta kasvamaan. Jos saat pubet tuottamaan kohtuullisesti, 10 kg tulee jo niistä ja helposti toinen mokoma supertulisista chinenseistä. Sulla on homma hallussa niin, että osaat välttää perusongelmat, mutta ötökättömyys tai niiden kanssa pärjääminen vaatii myös tuuria.

Kahdella kasvarilla kannattaa tosiaan yrittää pitää toista kuumempana chineneseille.

Poissa wille

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • FG Jigsaw
  • ****
  • Viestejä: 5027
  • They're coming for you, Barbara!
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #9 : Marraskuu 18, 2012, 19:53:13 ip »
Mitäpä näihin edellisiin lisäämään... Go for it! :)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #10 : Marraskuu 18, 2012, 20:00:37 ip »
Kiitoksia  :).

Joo, täytyy ottaa tiedosta vaarin. Tosin, en tiedä kuinka lämpöstä uudessa kasvihuoneessa tulee olemaan mutta ainakin tuossa vanhassa nousee lämpötila helposti 35 asteeseen, kun tuuletus ikkunat ovat auki niin 30 astetta.
Uusi kasvihuone tulee varmaan olemaan lasia joten samoissa astelukemissa varmaan liikutaan.

Ötököiden kanssa vaaditaan totta vieköön tuuria, kunhan saisi tämän kirvainvaasion taltutettua ettei samalla ensi vuottakin pilaa niin olisi jo hyvä aloitus. Punkkeja minulla ei vielä ole lainkaan esiintynyt, onneksi!

Pubet... no periaatteessa epäonnistuivat tällä kaudella ja siksi olenkin ottanut yhdeksi tavoitteeksi onnistua kaudella 2013 niiden kanssa. En minä niiltä mitään vastaavanlaista menestystä kuin Jewellä tai PP:ltä odota, mutta jos jonkin verran maistiasia saisi, ettei jää yhteen podiin per lajike kuten kaudella 2012 jäi...

Mitä tulee muuten CAP 357 niin googlailin hieman.
http://www.harrynystrom.net/coppermine/displayimage.php?album=109&pid=294#top_display_media
Harry väittää että olisi oikein hyvän makuinen, joten katsotaan mitä lajikkeesta tulee. Lieneekö sitten olemassa eri tyyppejä vai vaikuttaako olosuhteet näiden kanssa tosiaan niinkin paljon että maku on kuin toisesta ulottuvuudesta?

//: Tattista wille, olet ilmeisesti vaihtanut profiilikuvaa, tuttu hahmo ja jakso :D
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 18, 2012, 20:02:20 ip kirjoittanut Lillen »

Poissa wille

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • FG Jigsaw
  • ****
  • Viestejä: 5027
  • They're coming for you, Barbara!
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #11 : Marraskuu 18, 2012, 20:12:15 ip »
//: Tattista wille, olet ilmeisesti vaihtanut profiilikuvaa, tuttu hahmo ja jakso :D

Ajattelin laittaa profiilikuvaksi jonkun älykkäämmän ja hoikemman kuin allekirjoittanut.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #12 : Marraskuu 19, 2012, 21:48:12 ip »
^
Entäs mie sitten, rhombon kukkanen...  :D

Hieman taustatietoa muutamasta lajikkeesta taas ongittu.

Morado C.Chinense

Ilmeisesti samasta lähteestä kuin Vladan Viper F1 ja Vivo Yellow F1 peräisin, eli Rainbow Chili seedsiltä. Kyseessä on ruskea, eriskummallisen mutta varsin herkullisen näköinen chinense.
Tätä tullaankin vertailemaan varsin raskaasti Brown Large Habaneron kanssa, kumpi voittaa?
http://www.wildchilli.eu/forum/viewtopic.php?f=104&t=850&start=520

Chris Xtra Hot Red Fatalii C.Chinense

Kyseessä on siis Red Fatalii jonka itse päätin uudelleennimetä "Chris Xtra Hot Red Fatalii", koska kyseessä ei ole aivan tyypillinen Red Fatalii vaan ilmeisesti jokin ristetys. Podin ulkomuoto on enemmän Trinidad Scorpionimaisempi kuin tavallisella Red Fataliillä ja tulisuus on nimestäkin huomattavissa tulisempi. Itse sain siemenet patahontakselta, jonka siemenet olivat lähtöperäisin Chrisiltä (ken lieneekin?).

Nyt on kai kaikki erikoisimmat lajikkeet esitelty. Hyvä niin, juttu jatkuu joulukuussa :)...

//: Nämen pärkkele ändå...

Sukanya unohtui.

Sukanya C.Pubescens
Ei ehkä han harvinaisimpiin kuuluva, mutta ei missään nimessä yleinen lajike.
Lajikkeen uskotaan olevan valkokukkainen pube. Itse en ole löytänyt netistä kuva todistetta asiasta, joten vaikea sanoa. Erikoinen tapaus, mielenkiinnolla odotan lajikkeen kasvattamisen tulosta.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 19, 2012, 22:30:03 ip kirjoittanut Lillen »

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #13 : Joulukuu 01, 2012, 17:27:31 ip »
Kyllä kyllä, nyt se sitten alkoi. Kausi 2013 on virallisesti potkaistu käyntiin!
Tuli puhdistettua tänään kasvihuoneen katto lumesta, kannettua talven multasäkit lämpöseen autotalliin ja lisäksi vielä idättelyn aloitin.

Tänään pistin itämään seuraavat:
Rocoto Manzano Rojo
Gaint Rocoto
Cap 357
Rocoto Peru Cusco
Rocoto Peru Puno Marki
Cap 367

Siitä ja hieman muusta:
http://chiliblogini-lillen.blogspot.fi/2012/12/kausi-2013-potkaistiin-kayntiin.html

Lisäksi eilisen muutamat sanat tähtifisusta:
http://chiliblogini-lillen.blogspot.fi/2012/11/starfish-kauden-2012-chili.html

Pikku jouluja kaikille!

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #14 : Joulukuu 09, 2012, 00:02:59 ap »
Karkkipäivä!! Itämään pistetty seuraavat:

Rocoto Rio Hualaga Orange
Canario
Locato
Sukanya
Rocoto Costa Rican Red
Rocoto Guatemalan Orange

Edelliset eivät vielä ole itäneet, mutta ei se menoa haittaa :)

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #15 : Joulukuu 11, 2012, 19:43:48 ip »
Vuoden hätähousu oli Canario Peru Cusco, aikaa itämiseen kesti noin 10 päivää.
Kunhan nyt muut vain seuraisivat esimerkkiä :).


Blogiin raapustelin juuri muutaman sanan edellisen kauden pettymyksestä. Pink Haba ei sitten millään tapaa tuntunut mieluisesta chililtä.

http://chiliblogini-lillen.blogspot.fi/2012/12/pink-habanero-kauden-2012-pettymys.html

Poissa Jani M

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • Trinidad Scorpion M
  • ****
  • Viestejä: 3026
  • Habaneromies henkeen ja vereen.
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #16 : Joulukuu 11, 2012, 20:47:28 ip »
Vuoden hätähousu oli Canario Peru Cusco, aikaa itämiseen kesti noin 10 päivää.
Kunhan nyt muut vain seuraisivat esimerkkiä :).


Blogiin raapustelin juuri muutaman sanan edellisen kauden pettymyksestä. Pink Haba ei sitten millään tapaa tuntunut mieluisesta chililtä.

http://chiliblogini-lillen.blogspot.fi/2012/12/pink-habanero-kauden-2012-pettymys.html

Minusta tuo taas oli yksi menneen kauden positiivisimpia yllätyksiä, koska moni nimenomaan sanoi, että maku EI ole miellyttävä. Omani ainakin maistuivat liki täydellisen habaneromaisilta, ilman sitä tulisuutta. Jopa siinä määrin, että häkellyin, kun sitä tulisuuden aaltoa ei tullutkaan. Toki omani kypsyivät aivan kypsäksi asti ja sato oli muutenkin chinenseistä suurin. Mikään kaunotar se kasvi kyllä ei ollut, sellainen Y:n muotoinen risu, mutta niitä podeja oli sitten molemmat oksat aivan täynnä.

Poissa Lillen

  • Red Savina
  • *****
  • Viestejä: 1988
  • Jäyhä jököttäjä
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #17 : Joulukuu 11, 2012, 21:03:51 ip »
Maku asiahan tämä aina on ja siitähän se hyvin pitkälti riippuu kuinka sato onnistuu. Makuunkin vaikuttaa olosuhteet ja tottakai kypsyys.
Antoi vain minulle niin huonon kuvan itsestään etten sitä enää viitsi viljellä kun on minusta muitakin mielenkiintoisempia lajikkeita :).

Poissa PP

  • Moderator
  • Carolina Reaper
  • *****
  • Viestejä: 6984
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #18 : Joulukuu 11, 2012, 21:59:42 ip »
Jos ja kun tykkäät chinesien mausta etkä kaipaa aina potkua, kannattaa ehkä kokeilla uudestaan. Pink Haba on loppuun asti lämpimässä kypsyneenä erittäin voimakkaan ja persoonallisen makuinen.

Poissa Minbaari

  • Chiliyhdistyksen jäsen
  • Naga Morich
  • ****
  • Viestejä: 2238
    • Profiili
Vs: Lillen 2013, The Story Of An Young Chilifarmer Continues
« Vastaus #19 : Joulukuu 12, 2012, 00:51:17 ap »
Täysin samaa mieltä PP:n kanssa. Minullakin kasvoi ensimmäisellä kaudella pink habaa ja podit kypsyivät lämpöisessä paikassa ikkunalaudalla erittäin maukkaiksi. Karkkia, terveellistä sellaista joita oli kyllä kiva popsia sellaisenaan. Erittäin mielenkiintoisen makuista teetä siitä sai myös hauduteltua. Hyvä kun otitte asian puheeksi täällä, sillä täytyy vissiin laittaa itsekin idätykseen sitä seuraavassa erässä.
#816