Nyt siis on lähdössä aivan ensimmäinen kertani chilien kasvattamisen saralla. Meinasin olla tekemättä koko päiväkirjaa, mutta tarkemmin ajateltuani tulin tulokseen, että tätä kautta voisin saada paljon hyödyllistä tietoa sekä apua kasvatukseeni.
Tämä ensimmäinen kasvatuskerta tulee menemään ihan harjoittelusta, enkä ole panostanut valaistukseen tai tiloihin sen kummemmin. Jos kesänjälkeen homma tuntuu mielenkiintoiselta (hyvin todennäköisesti kyllä) ajattelin seuraavaan kauteen satsata vähän enemmän ja hankkia ainakin paremman valaistuksen
Noniin
Siementen idätys siis tapahtui helmikuun puolenvälin paikkeilla. Siemenet idätin ihan turvenapeissa, ja ensimmäiset tulivat pintaan 15.2.
Kokeiluni lajikkeina ovat:
Sárga Cseresznye
Hungarian hot Cherry
Pinquito de Mono
Pimenta da Neyde
Naga Morich
TSMB
Boliwian Rainbow
Joku habanero (siemenen olen saanut kaverilta, joten tarkkaan lajiketta en tiedä)
Lisäksi 3 kappaletta ylläri chilejä
+ kaksi tainta ananaskirsikoita
Valaistuksena kasveilleni ei ole ollut muuta kuin ikkunasta tuleva valo, sekä kaksi kappaletta 15W ESL. Lannoitteeksi valitsin hetken foorumilla pyörimisen jälkeen puutarhankesän.
Tervetuloa forumille! Itsekin liityin vasta hetki sitten tänne.. ihan vaan, että saan kuvia ja tekstejä lisäiltyä chileistäni. Voi olla sitten seuraavina vuosina hyödyllistä, kun voi tarkistella asioita täältä. Chilin kasvatus on ehkä hienoin harrastus maan päällä! :P Suht helppoakin se on, kun vaan muistaa, että maltti on valttia ja yrittää maalaisjärjellä ajatella asiat. Varsinkin kastelun kanssa malttia niin hyvä tulee! :)
27.3 Otettuja kuvia
(http://img801.imageshack.us/img801/3301/27032012583.jpg)
Pinquito de Mono ja ylläri
(http://img339.imageshack.us/img339/3675/27032012581.jpg)
Naga Morich ja Pimenta da Neyde
(http://img210.imageshack.us/img210/9544/27032012584.jpg)
TSMB
(http://img844.imageshack.us/img844/4331/27032012582.jpg)
Sárga Cseresznye ja Habanero alhaalla
Lainaus käyttäjältä: Babu - maaliskuu 30, 2012, 09:03:20 apChilin kasvatus on ehkä hienoin harrastus maan päällä!
Miten niin
ehkä? ;)
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 30, 2012, 09:34:11 ap
Lainaus käyttäjältä: Babu - maaliskuu 30, 2012, 09:03:20 apChilin kasvatus on ehkä hienoin harrastus maan päällä!
Miten niin ehkä? ;)
Niin.. totta turiset! Perun "ehkä" sanan ja otetaan sen tilalle sana "ehdottomasti"! :D
Kyllähän tämä mukavaa puuhaa on :) Toivottavasti vain saan kasvit pysymään hengissä ja että kerkiävät miunkin kasvini tehdä satoa ennen ensi talvea
On tässä viimeviikon aikana tullu mietiskeltyä, että mihin sitä nuo kasvit sit keväämmällä siirtäisi. Nyt olen viimein tarttunu toimeen ja suunnittelin millaasen kasvatuskopin tai kasvihuoneen niille tekis. Lopulta tuli pääryttyä ihan perinteiseen pieneen harjakattoiseen kasvihuoneeseen.
Mittoina kasvihuoneelle on 1.5 x 2.5 [m] ja korkeutta parisen metriä. Rungon teen puusta ja seiniin laitan kaksi kerrosta perus muovia. Kasvihuone ei siis ole kummoinen, mutta eiköhän se saa kelvata tämän kesän kasvatteluihin. Kasvihuoneen ei ole tarkoituskaan kestää kesää enempää, kun syksyllä puran sen kuitenkin pois. Niimpä rakennekin koostuu elementeistä, jotta purku on nopea ja vaivaton.
Tulevina vuosina täytyy harkita vähän paremman kasvihuoneen tekemistä. Silloin täytyy miettiä vähän enemmän kestävyyttä ja toimivuutta.
Otan kuitenkin mielelläni vastaan hyviä vinkkejä kasvihuonetta varten, vaikkakin nyt tälle kesälle en vielä kummoista tee. oppimistavartenhan tämä päiväkirja tuli tehtyä :)
Laitetaampa vaihteeksi kuva, jossa Naga Morich ja Pimenta da Neyde nykyisessä koossaan
(http://img811.imageshack.us/img811/7771/09042012683.jpg)
Sárga Cseresznyeni on yrittänyt nuppuja vääntää jo kertaallee jolloin nypin ne pois, nyt se yrittää samaa uudemman kerran.
Ihmettelin vain minkä takia tuossa kuvassakin näkyvät kaksi lehteä ovat tylppäpäisiä, kun kasvilla muuten on suipot lehdet?
Olenko kastellut liikaa/liian vähän vai vaivaako sitä joku puutos vai onko saanut överit? olen kyllä käyttänyt puutarhankesää mielestäni aika maltillisesti.
(http://img816.imageshack.us/img816/1184/11042012700.jpg)
Lainaus käyttäjältä: Nightfrost89 - huhtikuu 11, 2012, 07:30:11 ap
Ihmettelin vain minkä takia tuossa kuvassakin näkyvät kaksi lehteä ovat tylppäpäisiä, kun kasvilla muuten on suipot lehdet?
Olenko kastellut liikaa/liian vähän vai vaivaako sitä joku puutos vai onko saanut överit? olen kyllä käyttänyt puutarhankesää mielestäni aika maltillisesti.
Onko tuo latvottu pienempänä? Näyttää ihan siltä, että lehtien kärjistä on otettu pala pois lehtien ollessa ihan pieniä. Övereistä tuo ei ainakaan johdu, se on varma.
Kasvia ei ole latvottu. Aiemmat nuput tosiaan tuli nypittyä pois, tai no litistin ne vain kahden tikun väliin. En usko että lehdet olisi siinä vaurioitunu.
Usko vaan. Juuri tuollaisia lehtieä tulee kun lehdenalkuja vaurioittaa edes vähän.
Oookei, ja kiitoksia :) Täytyy olla jatkossa entistäkin varovaisempi. Onneksi ei kuitenkaan sen haitallisempaa ollu kyseessä :)
Mulla on 120W ledin paisteessa tullut tuollaisia mutaatioitakin lehtiin. Ainakin sinipainotteinen valo aiheuttaa äärimmäisen tiheää kasvua ja mutaatioita. Olikos sulla ne 15W eslit niitä violetteja kasvivaloja?
Vaarallista nuo mutaatiotkaan eivät ole..
Toinen on juurikin se megamanin 15W sinertävä kasvivalo, toinen puolestaan on 15W kirkas valo. Kumpikin valo on yhtä kaukana kasvista (noin 20cm)
Minä mutuilisin samaa kuin PP. Itselläni myös tullut tuollaisia lehtiä esim. latvomisen jälkeen tai kun olen nuppuja nyppinyt, niin on saattanut pieni osa lehteä lähteä samalla.
Juu onhan se mahdollista. Tuossa tuota sinertävää valoa lähempänä on kuitenkin muita chilejä, eikä niissä moisia lehtiä ole viellä näkynyt.
Jostain syystä Pinquito de Monon alimmat lehdet ovat väritykseltään ei niin hyvinvoivan näköisiä :(
tässä pari kuvaa lehdistä:
väritykseltään todella vaalea kauttaaltaan
(http://img535.imageshack.us/img535/840/11042012704.jpg)
Isommassakin lehdessä näkyy vähän vaaleita läikkiä
(http://img513.imageshack.us/img513/8885/11042012702.jpg)
Lehtien väristä huolimatta Pinquito de Mono on kyllä kasvanut reipasta vauhtia, ehkäpä nopeiten kaikista.
Luin foorumilta, että jotkut puutosoireet voisivat täsmätä tähän.
Olen antanut noin (1/2)-(3/4) tl puutarhankesää sekoitettuna noin 3l vettä kerran viikossa, muuten kastellut pelkällä vedellä
Pitäisikö määrää kasvattaa tai lannoteveden käyttöä lisätä esim kahteen kertaan viikossa? Kasvit siis ovat 12cm pyöreässä ruukussa jossa turvetta. Muut chilit eivät tätä ainakaan vielä ole tehneet vaikka täsmälleen saman kastelun ovat saaneet.
Minulla on Aji Fantasyssä tuon näköisiä vanhimmat lehdet. Sen olen huomannut, että keltaista tulee lisää aina kun kasvi kuivuu niin että lehdet roikkuu ihan velttona.
Itse ehkäpä kokeilisin antaa vähän reilummin lannoitetta. Olisikohan tuo typen puutosta..? En ihan varma ole kyllä.
Pientä hivenainehäikkää on. Jos ovat noin pienessä tilassa olleet jo pitempään (yli kuukauden) niin ovat varmasti mullasta kaiken jo syöneet ja Puutarhan Kesää saisi antaa ennemminkin 0,5-1 tl per litra vähän valojen mukaan sovitellen.
Lainaus käyttäjältä: Babu - huhtikuu 11, 2012, 16:39:49 ip
Itse ehkäpä kokeilisin antaa vähän reilummin lannoitetta. Olisikohan tuo typen puutosta..? En ihan varma ole kyllä.
Minä kun luulin, että olen Aji Fantasylle antanut liikaa lannoitetta... jostain luin, että tuo harvakasvuisuus ja isot lehdet johtuu siitä.... no, vaihdoin sen vasta uuteen ruukkuun joten nyt ei vähään aikaan tule saamaan lannoitteita.
Harvakasvuisuus kertoo ehkä alle ihanteen jäävästä valosta, mutta suuri osa baccoista kasvaa juuri noin: julmetusti pituutta ja lehdet tolkuttoman isoja rämmäleitä suht harvassa, kunnes lähtee tuuheutumaan sitten. Eikä se sittenkään chinensemäisen pöyheäksi yleensä ryhdy.
Nälkiinnyttämällä niiden pituuskasvua ei kuitenkaan juuri voi hillitä, kuten ei ruukun koollakaan. Tai no voi, mutta eihän se pitkään kasva mihinkään jos ei eväitä saa. Latvominen on tehokkaampi tapa jarruttaa pituutta ja saada tuuheampaa puskaa aikaiseksi.
Eli puutarhan kesää siis 0,5-1tl per litra, ja kuinka usein seosta käytetään? Joka kastelukerta, vai välillä pelkkää vettä?
Mä lähtisin varmaan sillä 0,5 tl/l joka kerta tässä vaiheessa kautta. Tuoreessa turpeessahan on evästä kyllä, mutta joko se ei kaikkea saa käytettyä tai se ei vain riitä, joten siksi lantaa peliin. Ei baccalle tollasesta määrästä ole mitään haittaa ainakaan, luultavasti kyllä ottaa vielä vähän lisää vauhtia kasvuun. Minkäs kokoinen kaveri tuo muuten on? Lehtikuvasta ei oikein saa käsitystä koosta.
Tuollainen noin 20-25cm korkea, jolla suurimmat lehet on pituudeltaan 12cm lämpäreitä. Lehtikertoja sellain 6 (seittemännet on iihan pikkuset) ja sikiää joka lehden tyvestä tällähetkellä uutta kasvua
Kuvasta nyt kuitenkin saanee enemmän selvää ni tässä kuva koko kasvista
(http://img27.imageshack.us/img27/787/11042012705.jpg)
Tänään saapui uusia tulokkaita :) Kiitokset tulokkaista kuuluu Toukolle
(http://img600.imageshack.us/img600/6420/19042012730.jpg)
Kuvassa yksi Capsicum Lanceolatumin pistokas :) Toivottavasti juurruttaminen onnistuu.
(http://img98.imageshack.us/img98/3305/20042012731.jpg)
Tuossa on sarga cseresznye tällä hetkellä. Olen tähän asti nyppinyt siitä nuppuja pois, sitkeästi pukkaa vain uusia esiin, nytkin parikymmentä pientä nuppua tulossa.
Tuliskohan siitä vielä nyppiä nuo nuput pois?
Tänään vaihdoin ekaa kertaa vedet noille pistokkaille, eivät ainakaan viel ole nuupahtaneet :)
Lainaus käyttäjältä: Nightfrost89 - huhtikuu 20, 2012, 15:38:17 ip
Tuliskohan siitä vielä nyppiä nuo nuput pois?
Vaikka itsekin ekaa kautta kasvattelen, niin annetaan mielipide. Eiköhän tuollaisen voi antaa kukkia ja podejakin tehdä, kun ei noi hedelmät kovinkaan isoiksi kasva. Saat alkukesästä jotain syötävääkin :) Minulla on samanlaisessa jotain ~10 raakiletta, joista muutama alkaisi kohta olla kasvanut mittoihinsa.
Lainaus käyttäjältä: Nightfrost89 - huhtikuu 20, 2012, 15:38:17 ip
Tuliskohan siitä vielä nyppiä nuo nuput pois?
Annanpa minäkin mielipiteeni. Itse antaisin kasvin kyllä kukkia, mutta istuttaisin esim. parin viikon päästä kasvin lopulliseen (isompaan) ruukkuunsa, ja antaisin totutella siihen hetken aikaa ja sitten vasta päästäisin tekemään hedelmää. Mutta toisaalta voisi tuon kokoisen kasvin antaa jo hedelmääkin tehdä..Ja voihan olla, ettei se ole vielä edes valmis tekemään hedelmää.. Kokeilemalla selviää.. :o
Kiitos Snattu ja Babu. Annan siis kasvin kukkia :) Ja olen tosiaan siirtämäs parin viikon päästä kaikki chilit lopullisiin ruukkuihinsa/amppeleihinsa ja kasvihuoneeseen, joten sehän sattuu sopivasti :)
Tänään, palattuani viikonlopun jälkeen, odotti ikävä yllätys. Chilini on vallannut ötökkäpopulaatio viikonlopun aikana. :(
Kirvojahan nuo vissiinkin ovat, ja niiden lisäksi jotain pieniä vaaleahkoja höytyvän näköisiä juttuja oli ilmestynyt. En tiedä onko nekin tuholaisia vai jotain muuta.
Ensitöikseni suihkuttelin kasvit ihan vain kylmällä vedellä, ja nyt myöhemmin, kun kaupasta tulin niin käytin veden seassa vähän mäntysuopaa... Jättäisivät kasvipoloni rauhaan :-\
Lainaus käyttäjältä: Nightfrost89 - huhtikuu 30, 2012, 18:06:30 ip
Tänään, palattuani viikonlopun jälkeen, odotti ikävä yllätys. Chilini on vallannut ötökkäpopulaatio viikonlopun aikana. :(
Kirvojahan nuo vissiinkin ovat, ja niiden lisäksi jotain pieniä vaaleahkoja höytyvän näköisiä juttuja oli ilmestynyt. En tiedä onko nekin tuholaisia vai jotain muuta.
Ensitöikseni suihkuttelin kasvit ihan vain kylmällä vedellä, ja nyt myöhemmin, kun kaupasta tulin niin käytin veden seassa vähän mäntysuopaa... Jättäisivät kasvipoloni rauhaan :-\
Ne valkoiset haperot ovat varmaankin niiden kirvojen tyhjiä kuoria.. eli kuolleita ovat. Itse olen kirvoista päässyt eroon hyvin mäntysuopaliuoksella.
Lainaus käyttäjältä: Nightfrost89 - huhtikuu 30, 2012, 18:06:30 ip... käytin veden seassa vähän mäntysuopaa... Jättäisivät kasvipoloni rauhaan :-\
Toivottavasti ruiskit riittävän vahvalla saippualla.
Ohje taitaa suositella 3%, minä käytän 5% ja olen testannut chileillä myös 10% Tolua (mäntysaippuaa sekin on pääaineeltaan), eivätkä panneet pahakseen.
http://chilivaari.blogspot.com/2011/06/tolu-tehoaa.html
Saippuan pitää antaa olla lehdillä, erityisesti niiden alapinnoilla muutama päivä rauhassa ja mahdollisesti uusintakäsittely vajaan viikon päästä.
Nyt eilen tekemäni ensimmäisen käsittelyn jälkeen on kirvat jo suurimmalta osalta kadonneet, nyt niitä näkyy enään siellä täällä muutamia. Suur kiitos Chilivaarille ja Babulle avusta ongelmaani :)
Pitää toivoa että loputkin satunnaiset jättävät kasvini rauhaan.
Kannattaako odottaa hetki ennen kuin uudestaa sumuttelen kasvit mäntysuovalla? Vai saman tien uusiksi?
Lainaus käyttäjältä: Nightfrost89 - toukokuu 01, 2012, 12:35:54 ip... Vai saman tien uusiksi?
Ei missään tapauksessa.
Saippuapohjaisten idea on, että ne muodostavat ötökän ympärille kalvon, jonka läpi se ei pysty hengittämään. Uudella suihkuttelulla vain tuhoat vanhan kalvon. Luulisin, että jotkut kirvat pysyvät hengissä siellä alla yli vuorokauden.
Vajaan viikon päästä kuoriutuu uusi sukupolvi ja silloin voidaan tarvita uusi ruiskutus. Epävarma tieto liikkuu, että rapsiöljyllä (kenties myös rypsillä) tuhoutuisi myös munia, jolloin ei uutta sukupolvea ehkä kuoriudukaan. Ruokaöljyä riittänee prosentin verran 5% saippualiuoksen sekaan. Alkoholia myös on käytetty lisäpontimena myrkytyksessä, mutta minä olen nauttinut sen itse.
Kiitoksia täsmennyksestä. Ruokaöljyä tuli tosiaan tippa laitettua sekaan foorumilta kaivetun vinkin pohjalta :) Noo jos viikon päästä ilmenee uusia tulokkaita, niin silloin ovat chilit jo kasvihuoneessa niin on hyvä sumutella, eikä tarvi pelätä saippuoivansa koko taloa ;D
Onneksi mäntysuovan tuoksu ei ole pahimmasta päästä
Kirvojen karkottelun jälkeen on ilmentynyt uusia ongelmia :S Nyt tuntuu että kaikki menee päin honkia :(
Seuraavassa kolme kuvaa ongelmista ja niiden alla vähän sanallista lisätietoa.
(http://img703.imageshack.us/img703/3940/lehti.png)
Sekä Sárga Cseresznye että Hungarian Hot Cherry kärsivät tästä ongelmasta. Uusia lehtiä on nyt surkastunut pois kasveissa on havaittavissa vielä kirvoja muutamia, muttei lähellekään niin paljon kuin mitä niitä ol ennen mäntysuopakäsittelyä. Suoraa valoa eivät ole saaneet nyt hetkeen. Voisiko mäntysuopa aiheuttaa moista, vai mistähän tuollainen johtuisi? Toinen oire on esitelty alemmassa kuvassa.
(http://img713.imageshack.us/img713/5823/06052012767.jpg)
Lisäksi molemmissa kasveissa on isommissa lehdissä havaittavissa moisia ruskeita laikkuja, nyt pelkään että nekin aikoo kuihtua pois :S
Tätä ei vielä ole kyllä onneksi kovin monissa lehdissä tai sitä on vain vähän.
(http://img849.imageshack.us/img849/1850/06052012770.jpg)
Samaan aikaan Naga Morichin lehdissä on tällaista ongelmaa, ruskeita laikkuja niissäkin. Nagan lehtien alapinnalla on mykyjä jotka näin aloittelijalle näyttävät liikalannoitukselle. Lannoituksena on annettu puutarhankesää 1tl/n. 3l vettä, samaa litkua on siis annettu kaikille kasveille eli sargalle ja HHC:llekin.
Osaisiko joku auttaa mitä tulisi tehdä? Olisin iloinen jos kasvit voisi vielä jotenkin pelastaa eivätkä kuihtuisi kokonaan.
Jotkut lehdistä näyttävät siltä, että ne ovat saaneet vähän enemmän kuin tipan öljyä. Sekin voi tukehduttaa lehtiä. Prosentti pienen suihkepullon sisällöstä ei ole paljon.
Tummat jäljet ovat vasta nyt paljastuvia syöntijälkiä ja saattaa olla, että kuolevat lehdet ovat samaa sarjaa. Kirvat ehtivät imeä niiden varren kuivaksi. Uusia lehtiä kasvaa ja johan noissa on nuppujakin. Valmistaudu toiseen myrkytykseen.
Kasvit ovat nyt parempaan päin, ja sárgassakin on ensimmäinen podin alku. Täytyy lisätä kuvia lähipäivinä, nyt kun kasvit on siirretty kasvihuoneeseenkin.
No vierähtihän sitä aikaa taas, mutta nyt niitä luvattuja kuvia!
Elikkä tällaiseen koppiin pääsivät chilit muuttamaan
(http://img232.imageshack.us/img232/4264/13052012786.jpg)
Ja tältä näyttää kasvit sisällä
(http://img822.imageshack.us/img822/5493/13052012784.jpg)
(http://img806.imageshack.us/img806/2487/13052012783.jpg)
(http://img818.imageshack.us/img818/2261/13052012782.jpg)
Noniin täytyy nyt laittaa päivityksiä pitkästä aikaa. Kirvojen kanssa on ollut ongelmia kesänmittaan runsaasti, eikä oikein missään vaiheessä ole niistä kokonaan eroon päässyt.
Tältä kuitenkin näyttävät nyt muutamat kasvit
Naga
(http://img580.imageshack.us/img580/2199/08072012865.jpg)
ylläri joka kenties on aji cristal
(http://img546.imageshack.us/img546/5295/08072012868.jpg)
hungarian hot cherry
(http://img341.imageshack.us/img341/7393/08072012869.jpg)
Yllärisi näyttää kyllä vahvasti Aji Cristallilta.....
Tänään oli havaittavissa hungarian hot cherryssä ensimmäistä kertaa hieman punertumista chileissä
Ja tänään sitä pääsi sitten maistamaan sarga csereznyetä ja hungarian hot cherryä :)
Löysinpäs tämän vihdoin (luetaan muistin etsiä...) Ihan hyvän näköinenhän tuo kasvikoppi on, ja yleistä mielipidettä kompaten kohtuullisella varmuudella ylläri = Aji Cristal. Hyvän makuinen on hän ainakin minun mielestäni, vihreänä melko raikas, punaiseksi päästessään mulle jo liiankin tulinen... Itsekin maistoin tänään oman sadon ensipalon kun yksi Homera irtosi puskasta oksaa takaisin kepille nostaessa.
Noniin on taas ollu jonkin aikaa hiljasta tässä päiväkirjassa, mut nyt pari uutta kuvaa.
Kehitin vähän paremman vesikasvatushärdelin yhdelle chililleni parvekelaatikko viritelmän jälkeen. Toivon että osan ongelmista onnistuin korjaamaan tähän uuteen versioon. Uudesta tuli myös tehtyä hieman paremmannäköinen, jotta sen syksyllä kehtaa sisään ottaa.
Tässä kuva lopputuloksesta
(http://img526.imageshack.us/img526/2193/06082012919.jpg)
Lisäksi naga alkaa kypsytellä ekoja podeja, joiden seasta löytyi tämä huima jättiläinen!
(http://img808.imageshack.us/img808/4241/06082012929.jpg)
Tuo chili kasvatuspöydässä on myös fataliin ylläri. Olen todennut sen olevan annuumi. Siinä on täysin valkoiset kukat, kohtuu pienet lehdet, podit ovat pieniä ja pyöreähköjä, lisäksi ihan alkuvaiheessa podin väri on kellertävä, mutta muuttuu sitten vihreäksi. Lajikkeesta en osaa oikein sanoa, ehdotukset kelpaisi :)
Itse olen miettinyt voisiko se olla short yellow tabasco tai bird's eye baby
Koitan lisätä paremman kuvan kasvista lähiaikoina
Tässä kuva vesikasvatuksessa olevasta fataliin ylläri annuumista. Pahoittelen että kuva on suorastaan surkea, mutta laitan sen nyt ens hätään jos joku vaikka tunnistaisi kuitenkin.
(http://img528.imageshack.us/img528/880/06082012935.jpg)
Kevättalvella joskus hankitut lanceolatumin pistokkaat juurtuivat oikein hyvin ja nyt ovat kukkineet jo pitkään. Alkuja vain ei ole tullut
(http://img401.imageshack.us/img401/7664/31072012912.jpg)
Kiitokset pistokkaista kuuluu Toukolle
Nyt on kesä edenny siihen pisteeseen että omaltaosaltani alan haaveilla tulevasta kesästä. Kesä oli surkea ja sen myötä jäi satokin pieneksi.
Tässä kuva siitä mitä viimesistä poiminnoista tuli. Olisihan nuo kypsyny viel jos olisin sisälle ottanut kasvit mutta tilat ja aika on rajalliset.
(http://imageshack.us/a/img651/3179/22092012975.jpg)
Kausi meni ja uusi tulee. Sen verran pääsi kasvatus kärpänen puremaan, että ei tämä useamman chilin kasvattelu tähän lopu :)
Kaudelta 2012 tuli opittua paljon, ja sain paljon hyviä ja tarpeellisia neuvoja täältä foorumilta, joten kiitos niistä vielä jokaiselle auttaneelle!
Nyt kuitenkin hautaan kauden 2012 lopullisesti ja ainoina kasveina talvetan TSMB:n + Lanceolatumit.
Koska tuli huomattua että 1.5x2.5 [m] kasvihuoneeseen ei kovinkaan montaa chilipuskaa mahdu, ensikesäksi on tulossa lisää kasvihuonetilaa. Tarkoituksena on rakentaa noin 3x3 [m] (ehkä jopa 3.5x3.5 [m]) Lasiseinäinen kasvihuone. Kasvihuoneeseen liittyen on muutamia ideoita, joita toteutan sen mukaan kuin aikaa riittää. Niistä sitten tarkemmin jahka jotain on pantu toteen.
Lisäksi kesäksi teen muovista "kasvatusputken", mutta siihen en panosta kummemmin. Se on tila muutamalle "ylimääräiselle" kasville, jotka kenties ei kasvihuoneisiin mahdu.
Myös viimekesäistä kasvihuonetta olen ajatellut parantelevani hieman, laittamalla auringonpulelle muovin sijaan kennolevyä
Lisätään nyt vielä alustava lista kasveista joita olisi tarkoitus ensikesälle idätellä. Lista tulee taatusti muuttumaan vielä matkanvarrella, mutta ehkä jotain tämänsuuntaista kuitenkin.
Annuum:
- Fresno
- Cayenne Long Slim
- Jalapeno
- Numex Sunglow
- Hot Apple
- Prik Ki Nu
- Bird's Eye Baby
Baccatum:
- Heart Throb
- Aji Fantasy
- Aji Cristla
- Aji Verde
- Aji Finlandia
- Kaleidoskop
- Pinquito de Mono
- Champion
- Jamaican Bell
- PI446900 (Naranga)
Chinese:
- Naga
- TSMB (talvehtija)
- Devil's Tongue Red
- Cayenne
- Cajamarca
Pubescens:
- Turbo Pube
Villit:
- Lanceolatum
Jahka Semillasin siemenet saapuvat niin pubeja tulee muutama lisää :)
-Canario
-Mini Rocoto ( PI 387838)
-Rocoto Ecuadorian Red
-Rocoto Perón Rojo
Pubejen lisäksi saapuu toki myös muutamia annuumeja baccoja sekä chineseja
No sulla tota listaa piisaa, taas seassa monta mistä en oo kuullukkaan... Täytys tossa itekkin alkaa kohta raivaamaan alakertaan tilaa taimihuoneen rakentamiselle jos noi autonrottelot pysyis sen verran läjässä ettei niitä tarttis ropata... Jalluissakin olis sen verran satoa (joku huimat pari sataa grammaa ehkä...) et vois panna savustimen tulille viikonloppuna.
Joo nyt on jälleen monta lajiketta jota kokeilen ensimmäistä kertaa. Aikaisemmin en ole pubejakaan kasvattanut niin nyt on aika kokeilla niitäkin :)
Onkos isokin taimihuone suunnitteilla? Itellä tuo taimikasvattelu on nimenomaan pullonkaula täs, kun lappeenrannas tota tilaa ei oo niin runsaalti kun asikkalas :D Mut täytynee hieman porrastaa idättelyä ja toivoa että viimesimmätkin kerkiee.
Jaa jallut on viihtyny sisäl hyvin? Mites muiden osalta kävi?
Tuo savustaminen on kyl ehdottomasti parasta mitä jallulle voi tehä :P Syksyl kokeilin muutamalla ja niistä tykkäsin vaikka jallut ei muuten suosikkeihini kuulukkaan.
Joo, ne pukkaa mukavasti pötkylöitä, samoin niiden takana oleva hyper pube, tosin siinä vaan pari mut maistille pääsee silti kunhan kypsyvät. Muut raasut nakkasin mäjelle kun nuo otin talteen. Taimihuoneen koko ei ole ihan kiveen lyöty vielä mutta sellasesta varastohuoneesta olis tarkotus lautakehikon ja rak.muovin kanssa eristää joku sanotaan nyt 2-3x3m koppi, katotaan paljon siitä pystyy lohkaseen. Tarttis itseasiassa karsia noita kasveja muutenkin samalla kun ottaa palot talteen vai kattoo nyt vetääkö tunkiolle sen jälkeen. Toisaalta kiva kun on vihreetä huoneessa, toisaalta ne valot häikäsee ihan törkeesti kun ei tollaseen koululaisvalaisimeen mene 50w eslistä kun koneisto...(vaikka kaippa niihin on jo tottunu)
No juu kyllä 50W esleillä huoneen valaisee :D
Semillasilta tilaamani siemenetkin saapuivat :) Ei vienyt sen kauempaa kuin suomen liikkeistä tilaaminen, nopeaa toimintaa siis :)
Joo, 50,50,45 +15= arskat päässä sisällä. Ei kiva.
Eipä ole tullu tänne hetkeen päiviteltyä mittään. Mutta eipä tässä kauhiasti ole tapahtunnutkaan.
Muutama lajike lisää löytyy siemenistä, mutta saas nähdä mitä kaikkea sitä kesäksi pistääkään.
Nyt kuitenkin vaihteeksi tapahtuu jotakin, kun Aji Fantasyt ovat alkaneet kukkia =)