Samettiruusu pikkup*rkeleitä vastaan?

Aloittaja Avon Barksdale, syyskuu 26, 2008, 16:49:56 ip

« edellinen - seuraava »

Avon Barksdale

Onko kukaan kokeillut tai kuullut, että samettiruusu olisi luonnon keino kaiken maailman kirvoja ja muita vastaan. Muutama vuosi sitten ötökät söivät chilini ja sain vinkin tuttavalta, että samettiruusun haju pitää ötökät poissa. Nyt on kaksi vuotta ollut kesäsin parvekkeella samettiruusuja chilien ympärillä eikä ötököitä ole näkynyt. Toisella puolella olevassa tomaatissa oli kyllä kesällä kirvoja, mutta siinä ei ollutkaan samettiruusua vieressä.

Esim toissa kesänä hieman laiminlöin samettiruusujen kastelun ja aika moni kuoli. Samantien annuumeissa oli enemmän eläimiä kuin Korkeasaaressa.

En tiedä onko nyt ihan sattumaa ja asia pelkkä myytti, mutta onko kukaan kuullut tai huomannut samanlaista?

Hombre

Rohtosamettikukan pitäisi ainakin olla ötököitä karkoittava.
"Kun demokratia ja sananvapaus on uhattuna, ne pitää siirtää turvaan. Ja kun niitä ei ole paikalla, voi tehdä kaikenlaista."
R.Repomies

cola

Itse olen kanssa kuullut saman monesta eri paikasta.  Kesällä partsilla oli niin pieniä kuin isojakin samettiruusuja tomaattejen lähettyvillä ja aluksi se näytti toimivan mutta noin viikko sitten jouduin heittämään ne pois koska olivat ihan täynnä örkkejä että en sit tiedä. (vaikka samettiruusut olivatkin täynnä elukoita niin tomaateissa ei ollut yhään)

Torakka

lievä oftopick mutta kasvataako kukaan ns lihan syöjä kasveja meinaan niiden tuoksuhan houkutaa kaiken mailman ötökät sinne sisään ja sieltä ei ole paluuta

snu

Nenäkärpäsiin eli harsosääskiin toimii hyvin kihokit. Kärpäsloukuista ja tötterölehdistä ei ole ollut juuri mitään apua.

Ripsiäisiä ja punkkeja ei näytä lihikset kiinnostavan.

http://www.lihikset.net/kasvit.htm
#419
Eksyminen on suotavaa.

Smaug

Kyllähän tuo samettiruusu mainitaan monessa paikassa ötökänkarkoittimena.

Viime kesänä mulla oli partsilla samettiruusuja ja toissa kesänä kasvimaalla karkoittimena. En tosiaankaan tiedä toimiko se oikeasti. Piparmintussa ainakin oli kirvoja ihan hillittömästi, chileissä ei. Kasvimaalla väittävät sen torjuvan jäniksiä ja jotain juurimatoja tms. Tiedä häntä. Kukkivat kyllä nätisti ja houkuttivat pölyttäjiä mansikoihin.

Periaatteessa valkosipulia voisi käyttää samoin. Musta tuntuu, että se vois olla tehokkaampi karkoitin. Ulkosalla kasvatetut valkkarit haisee meinaan aivan kamalalle...  :D Multakin lemuaa valkosipulille.

Smaug

Lainaus käyttäjältä: "snu"Nenäkärpäsiin eli harsosääskiin toimii hyvin kihokit. Kärpäsloukuista ja tötterölehdistä ei ole ollut juuri mitään apua.

Ripsiäisiä ja punkkeja ei näytä lihikset kiinnostavan.

http://www.lihikset.net/kasvit.htm


Mulla oli kärpäsloukku ja se söi aika tehokkaasti pieniä kärpäsiä ja sen semmoista.

Kannukasvi on kans syönyt jotain, mitä en enää pysty jäänteistä tunnistamaan.

Tyttii

Pitipä tätä nostaa, kun kuulin samettiruusun mahdollisesta kirvoja karkottavasta vaikutuksesta. Aika monta vuotta sitten on asia tullut foorumilla viimeksi esille, uusia lukijoitakin on paljon.

Kellä nyt tilaa olisi samettiruusun taimille tässä vaiheessa kautta (miten ihmeessä olisi tilaa), istutusaika olisi huhtikuussa. Olisi mielenkiintoista saada foorumilaisilta aiheesta enemmän tietoa. Olisiko basilikalla/muilla voimakastuoksuisilla kasveilla sama vaikutus?

Jos esim. samettiruusu toimisi ökkömöntiäisten karkoittajana, olisihan se ihan kelvollinen ajatus istuttaa chilin ruukun juurelle vartija.
Päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0
Do not argue with an idiot. He will drag you down to his level and beat you with experience.

SK

Viime kesää minulla oli ryhmäsamettikukkia kasvarissa, eikä kirvat hyökännyt, vaikka niitä pihassa olikin.
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9640.20   Tuota kun selailee puoleen väliin, niin siinä oli kerrottuna minun strategia invaasioita vastaan.
Hieman alempana kukatkin näkyvät.

Samalla linjalla jatkan tänäkin vuonna. ;)

Seppo

Yritin etsiskellä ties kuinka monesta kaupasta rohtosamettikukan siemeniä. Että jos ötökän karkotteeksi kasvattaisi + onhan tuo vieläpä maustekasvikin. No myynnissähän oli vaikka kuinka monen sortin samettikukkasen siemeniä, mutta tietenkään ei juuri tuota rohtosamettikukkaa. Pitääkö tässä tuollaistakin minipussia siementä alkaa tilaamaan netistä. ::)

OT: kaikkein älyttömin tuote mitä siemenhyllystä löysin oli komealupiinin siemenet. Siis tuo (sinänsä kukkiessaan oikein kaunis) tunkeilijakasvilajike suoraan helvetistä ei kaipaisi yhtään ylimääräistä siementään suomalaiseen tantereeseen. Minne tuo pääsee pesimään, sieltä se ei pois lähdekäänvaan leviää ja leviää ja l eviää. >:(

Kärsä voisi tehdä miehen työn ja poistaa ainakin omasta kaupastaan komelupiinin siemenet listoilta. Tuo kasvi ei kuulu Suomen luontoon vaan todellakin tuppaa sen valtaamaan. Ja sitä ei niin vain sitten pois raivatakaan vaikka kuinka niittäisi joka kesä.

KP78

Lupiini on maanparannuskasvi joka maatuessaan tuo typpeä maahan. Kun typpeä on sopivasti, lupiini ei enää kasva. Sen jälkeen kasvaa kaikkea muuta...

Seppo

Lainaus käyttäjältä: KP78 - huhtikuu 06, 2013, 12:11:54 ip
Lupiini on maanparannuskasvi joka maatuessaan tuo typpeä maahan. Kun typpeä on sopivasti, lupiini ei enää kasva. Sen jälkeen kasvaa kaikkea muuta...

En tiedä kuinka monta vuosikymmentä siihen riittävään typen määrään tarvitaan kun tuntuvat tuolla äitimuorin maalaispalstan reunamilla kasvavan vuodesta ja vuosikymmenstä toiseen ja pirut leviävät vielä ojan reunalta sisämaata kohden sitkeästi. Saa olla raivaussahan kanssa hommissa monta kertaa kesässä että saa leviämistä hillittyä. >:(

chili_maestro

Lainaus käyttäjältä: DOOM 666 - huhtikuu 02, 2013, 09:06:10 ap
Täytyy tätäkin aihetta taas nostaa ylös, koska samettiruusut todella karkottavat tuhohyönteisiä tehokkaasti.
Itselläni on joka kesä kasvihuoneen ovella rohtosamettikukkia ja kasvihuoneen tuuletusluukuilla amppeleissa samettiruusuja. Tällä konstilla on kasvihuoneeni pysynyt    ötökkävapaana. Nytkin itämässä 14 rohtosamettikukkaa ja 14 isosamettikukkaa. Rohtosamettikukka on hyvä oviaukkojen ympärille, koska se kasvaa parimetriseksi puskaksi.


Itse hipelöisin kaupassa rohtosamettikukkasen siemenpussia, niin korkeudeksi ilmoitettiin 40 cm, ei 200cm.   :o
luulin erehtyneeni, mutta olinkin väärässä.

chili_maestro

Maestro kiittää lisäselvityksestä. Itse olen kasvatellut normisamettikukkasia kirvoja vastaan ja kasvamassa tälläkin hetkellä.
Tarttee kokeilla vielä tätä rohto versiotakin, mutta tälle vuodelle taitaa olla liian myöhäistä idätellä.
Tätä korkeampaa versiota en löytänyt ainakaan täältä Rauman seudun kaupoista.
luulin erehtyneeni, mutta olinkin väärässä.

.:Dam:.

Basillikan ja koiruohon pitäisi myös karkoittaa sekalaisesti ötököitä, noit pikkukärpäsiä nyt ainakin.
Muppet. Muppets. Muppeteers.

Herpiili

Rohtosamettikukkaa (Tagetes minuta) käytetään muuten ihan yrttinäkin Perun suunnalla ja rohtosamettikukasta tehdään usein kastiketta jossa on chiliä, joten tuplahyöty kasvattelusta  ;)

Huacatay - indispensable andean herb

Pei

Minulla on kasvimaalla aina runsaasti kukkia. Etenkin samettikukat ja kehäkukat ovat hyvä apu öttientorjunnassa. Ainoa hyönteisriesa minulla on ollut kirppa, ja sekin häipyy alkukesän jälkeen. Kaikki löytämäni leppäkertut raijaan aina kasvimaalle töihin.
Bimbå.

chili_maestro

Yhtenä vuonna kun minulla oli paha kirvainvaasio kuulin saman että kehäkukat auttavat öttiäisten torjunnassa. Täten laitoin kehäkukkia kasvamaan, mutta kehäkukat tuntuivat olevan minun kirvoille suurta herkkua. Samettikukkaset sitävastoin tuntui auttavan paremmin nimenomaan kirvojen torjunnassa. Paras tuntui olevan punainen samettikukkanen josta lähti voimakkain haju.

Mäntysuovan/tolun suihkuttelulle kirvani nauroivat päin naamaa. Sen jälkeen upotin chilit mäntysuopaliuokseen pariksi tunniksi. Kirvat elivät edelleen.

Tämän jälkeen annoin olla chilit toluliuoksessa n.6 tuntia. Nyt alkoi kuolla :D  ...chilit meinaan >:(
luulin erehtyneeni, mutta olinkin väärässä.

Mörkö_.

Pistin kylvölautalta 9 rohtosamettikukkaa ja 9 isosamettikukkaa turpeeseen. Käytän joka kesä samettikukkia torjumaan ötökkähyökkäykset kasvihuoneessa ja ulkokasvatuksessa oleville chileille. Toimii todella hyvin luonnonmukaisena torjuntana, eikä tarvitse käyttää kemiallisia myrkkyjä.  :)