tammikuu 09, 2025, 22:35:01 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Nastari esittäytyy

Aloittaja Nastari, maaliskuu 06, 2015, 15:41:27 ip

« edellinen - seuraava »

Nastari

Tervehdys kaikille chili harrastajille.
Täytyypä esittäytyä heti kärkeen ennen kuin rupeaa vaivaamaan konkareita mitä ihmeellisimmillä kysymyksillä.

Nastarin takaa löytyy iältään kolmen ja neljänkympin väliltä oleva ukkeli itäsuomesta, perheeseen kuuluu vaimon lisäksi myös kaksi tenavaa sekä  kolme koiruutta  :o
Kaikkihan lähti siitä kun pari vuotta sitten hommasin läjän kasvihuoneenkaaria kun halvalla sain. Niistä sitten askartelin rungon pystyyn ja huonokuntoisimmat möin eteenpäin, silti tuli 60m2 pinta-alaa  ;)
Nyt viimeinkin tänä keväänä on tarkoitus heittää muovi tuohon päälle. Pitäähän sinne olla jotain laitettavaakin joten Prismassa käydessä sitten siemenhyllyltä mukaan tomaatin siemeniä sekä muuta perinteistä kasvatettavaa, sitten silmiin osui CHILIN siemeniä, ja tulisen ruoan ystävänä niitä lähti mukaan.
Asiat johti toiseen ja huomasin selailevani tätä foorumia yömyöhään joka ilta. Nyt on sitten reilu kymmenen lajia itämässä  :o
Onneksi en taida olla ainoa jolla on lähtenyt homma hiukan lapasesta, ja parasta/pahinta/hauskinta tässä on se että yleensä minkään  kasvin kavattelukokemukset rajoittuu perunan istutukseen ja multaamiseen isäukon pakottamana joskus 20 vuotta sitten  ;D
Joten kysymyksiä saattaa tulla ihan laidasta laitaan.

0lli

Tervetuloa mukaan!

Mukava saada lisää itä-suomalaisia joukkoon :) Tilaa chileille ainakin löytyy! Mitäs lajikkeita on tuloillaan?
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

Trioniska

Jep,

Kai olet nuo käynyt kertaamassa
http://infernochili.net/index.php?page=kasvatus

Sekä toivottavasti et ole tuonne erehtynyt ;)
http://fataliiseeds.net/all-seeds?sort=new

Itse en myöskään viherpeukalo ole, mutta kumma juttu että chilit kun tuli kuvaan niin kummasti on kasteluvehjettä, lamppua, ruukkua, alustaa, turpeita sekä kookoksia ja muuta hankittu perehtymisien jälkeen :P

Minulla on vain kasvarin kasvattaminen listalla tässä piakkoin tai siis seinäkasvareita kehiin...
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Toby

Tervetuloa foorumille ja päiväkirjaa pystyyn!
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

Jame

Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

Nastari

Kiitokset vaan, mukavaa porukkaa täällä tuntuu olevan kun on noita ketjuja lueskellut.

Lainaus käyttäjältä: Trioniska - maaliskuu 06, 2015, 18:15:47 ip
Kai olet nuo käynyt kertaamassa
http://infernochili.net/index.php?page=kasvatus
Olen, ja moneen otteeseen kun ei kertaluvulla jää päähän  ::)

Sekä toivottavasti et ole tuonne erehtynyt ;)
http://fataliiseeds.net/all-seeds?sort=new
Erehdyin, jonka johdosta näitä nyt on enemmän kuin piti  ;D


Tämmöisiä tuolla nyt on itämässä, ja ihan randomilla valittu  ;D
Fataliilta:
-Aji Cristal
-Aji Angelo
-Aji Fantasy
-Aji Finlandia
-Aji Benito
-Lemon Drop
-Bolivian Rainbow
-Congo Yellow
-Egyptian
-Bird´s Eye Baby

Ja marketista:
-Piment d´Espelette
-Padron
-Havannapaprika Habanero ? (tuolleen pussissa lukee ja oranssi kuvassa, mikälie oikeasti?)
-Sweetbite Yummu
-Ring o Fire

Saas nähdä mikä on lopputulema sitten loppukesästä, kaikki varmaan mahdollista aina täystuhosta pieneen satoon  ;D
Mielenkiintoista tämä kyllä on, jatkuvasti pitää olla kyttäämässä joko siemenet itää ;D ;D

Toby

Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

unenkuva

Lainaus käyttäjältä: Nastari - maaliskuu 06, 2015, 22:21:17 ip
Kiitokset vaan, mukavaa porukkaa täällä tuntuu olevan kun on noita ketjuja lueskellut.

Lainaus käyttäjältä: Trioniska - maaliskuu 06, 2015, 18:15:47 ip
Kai olet nuo käynyt kertaamassa
http://infernochili.net/index.php?page=kasvatus
Olen, ja moneen otteeseen kun ei kertaluvulla jää päähän  ::)

Sekä toivottavasti et ole tuonne erehtynyt ;)
http://fataliiseeds.net/all-seeds?sort=new
Erehdyin, jonka johdosta näitä nyt on enemmän kuin piti  ;D


Tämmöisiä tuolla nyt on itämässä, ja ihan randomilla valittu  ;D
Fataliilta:
-Aji Cristal
-Aji Angelo
-Aji Fantasy
-Aji Finlandia
-Aji Benito
-Lemon Drop
-Bolivian Rainbow
-Congo Yellow
-Egyptian
-Bird´s Eye Baby


jos vetäsit täysin randomilla, niin saat tehdä meikälle lottorivin ens kierrokselle. Sen verran hyvin randomilla valittu :)

Nastari

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - maaliskuu 07, 2015, 19:16:55 ip

jos vetäsit täysin randomilla, niin saat tehdä meikälle lottorivin ens kierrokselle. Sen verran hyvin randomilla valittu :)


Rahat menee sulla hukkaan jos minä teen lottorivin, sen verran vaatimatonta on ollut sillä  rintamalla  :-\

Aji Cristal ja Lemon Drop jäi tältä foorumilta niminä mieleen niin nappasin ne siksi ja loput sillä että olis vähän miedompaa  ja tulisempaa.
Ja noi pienet oli vaan hauskan näköisiä  ;D

Toivottavasti nämä ensikasvatukset menisi vähän paremmalla onnella kuin lotto.

erkkakar

Tervetuloa! Oikein mielenkiintoinen setti kilejä tulossa sulla! Laita päiväkirja pystyyn, niin pääsee seuraamaan! :)