tammikuu 10, 2025, 18:46:06 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Mog-

Aloittaja Mog-, lokakuu 04, 2011, 00:02:32 ap

« edellinen - seuraava »

Mog-

Spämmätään nyt tännekkin viestiä.

Näppäimistöä näpyttelee 23vuotias entinen urheilijalupaus joka nykyisin pitää työkseen muiden lihashuollosta huolta.
Päijät-hämeessä asustellaan ja kasvatus tilaa on kerrostalo kolmion verran.
Urheilutaustasta johtuen ravintotietous kiinnostaa, kun vielä kaiken lisäksi elellään vauhdilla lihavoituvassa maailmassa.

Chilin kasvattaminen taisi ensimmäisen kerran lähteä kaupan hollantilaisesta, kun tuli mietittyä "kasvaisiko tuo jos kerran sitruunakin?"  :D
No pari kasvia eli ja oli kunnes homma vähän unohtui tjs.
Seuraava kerta lähtikin siitä, että puoliväkisin lantageniin raahattuna eksyin siemen osastolle ja mukaan lähti long slimiä ja jotain muuta sellaista. No nämä kasvoivat ja kuolivat sitten koivun alla ulkoiluttamisen aiheuttaman kirva hyökkäyksen toimesta.
Sitten iski armeija ja sen jälkeen omanasunnon hankinnat. Tänä aikana ei kasvattelua harrastettu, mutta jostain tulleet kaksi chinenseä asustelivat ja viettivät hiljaiseloa sisällä pari vuotta.
Alku kesästä eksyin taas lantageniin ja chilit pomppasivat mieleen. Hot lemonia ja jamaican belliä lähti mukaan. Kasvattelu ei lähtenyt lentoon vaan junnasi paikallaan, joten jostain piti löytää apua/tietoa ja tulihan sitten eksyttyä tänne foorumille.  :D

Sen jälkeen tilattu fataliilta siemeniä ja laitettu myöhässä kasvamaan ja nyt ensimmäisen kunnon kauden varalle siemenet hankittu.

Valittelen tekstin määrää ja mahdollista sekavuutta, mutta jutut tuppaavat alkamaan vähän turhan aikaisesta vaiheesta ja jatkua vielä varsinaisen infon jälkeenkin. ;)

Tämän kesän aloitteluista/kasvatteluista voi lukea tuolta:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9846.0

Ja vuoden 2012 päiväkirjan voit taas tsekata tuolta:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10501.0
Kipu syntyy kun heikkous poistuu kehosta

Päiväkirja vuosimallia 2012

Liikuntapäiväkirja

jaolsten

Tekstin määrä on ok ja sekavuudesta ei ole tietoakaan! Tervetuloa ravinnetietouttamaan porukkaamme!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Whili

Joo, niinku Ylöjärvinen tossa ehti jo voivottelemaan: "ravinnetietoutta".  :P
Kyllähän sitä saa yrittää meitä pekoni, voi, kerma-äijiä valistaa  ;)

Juu, ja TERVETULOA nyt kuitenkin  ;D

Mog-

Lainaus käyttäjältä: Whili - lokakuu 04, 2011, 06:28:09 ap
Joo, niinku Ylöjärvinen tossa ehti jo voivottelemaan: "ravinnetietoutta".  :P
Kyllähän sitä saa yrittää meitä pekoni, voi, kerma-äijiä valistaa  ;)

Juu, ja TERVETULOA nyt kuitenkin  ;D

Ei tässä nyt millään siemen ruokavaliolla mennä.
Itse pidän enemmän ongelmana jos jotain "ei voi syödä" ollenkaan. Joten pekonit ja kermat ovat enemmän kuin ok, kunhan ei joka päivä vedä jne.  ;)
Kipu syntyy kun heikkous poistuu kehosta

Päiväkirja vuosimallia 2012

Liikuntapäiväkirja

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Mog- - lokakuu 04, 2011, 00:02:32 ap
Näppäimistöä näpyttelee 23vuotias entinen urheilijalupaus

Olut on pelastanut minut urheilulta.

Tervetuloa kasvattelemaan!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Mog-

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - lokakuu 04, 2011, 09:14:49 ap
Lainaus käyttäjältä: Mog- - lokakuu 04, 2011, 00:02:32 ap
Näppäimistöä näpyttelee 23vuotias entinen urheilijalupaus

Olut on pelastanut minut urheilulta.

Tervetuloa kasvattelemaan!

Urheilu on pilannut monta hyvää keppanan juojaa.

Ja kiitoksia vaan.
Kipu syntyy kun heikkous poistuu kehosta

Päiväkirja vuosimallia 2012

Liikuntapäiväkirja

MegaRatt44

Kauden 2012 päiväkirja alotteilla:
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11388.0

Tiemuh

Tervetuloa.

Ei alkoholi, treenaus ja terveähköt elämäntavat ihan toisiaan pois sulje. Tietty jos keskittyy vain yhteen noista niin silloin ei ole tilaa muille.

Huru-ukko

Valittelen tekstin määrää ja mahdollista sekavuutta, mutta jutut tuppaavat alkamaan vähän turhan aikaisesta vaiheesta ja jatkua vielä varsinaisen infon jälkeenkin.
Jos asian sanomiseen ei pysty käyttämään 30 sanaa, niin sitä ei kannata sanoa... ;)