tammikuu 10, 2025, 15:27:01 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Päräm

Aloittaja Pripyat, maaliskuu 21, 2012, 12:10:28 ip

« edellinen - seuraava »

Pripyat

Soon morjens tupahan!

EP:n rajoilta täällä kirjoitellaan. Tuliset ruuat ja chilit ovat olleet pitkään mieleen mutta aikaisemmin ei ole tullut itse kasvateltua. Foorumia tullut kovasti luettua tässä pari kuukautta ja nyt alkaa kysymyksiä heräämään joten piti tehdä sitten ihan tili.

Sain tuossa joululahjaksi Zen growin kovasti olen chilien kasvattelusta nyt kiinnostunut. Siinä nyt idätellyt jotain ja nälkä kasvaa syödessä kuten sanotaan. Nyt itänyt turveruukuissa vanhassa akvaariossa parikymmentä chiliä jotka ihan maustechilien siemenistä idätin. Muutama hikinen naga morich on hengissä vielä. Ne ei vaan suostu kasvamaan. Siirsin ne juuri tuohon vesiviljelyyn jos virkoisivat. Lisäksi sitten 3 erilajia muita siemeniä hankittu ja ne istuvat nyt kivivillakuutioissa itämässä.

Parhaiten sain zengrowilla kasvamaan Pimenta da neyden mutta en tajunnut saksia sitä aikaisemmin. Vetäsin sitten latvaa rapit 30cm pois kun alkoi liikaa tulla ja ei ollut yhtään haarautunut. Nyt alkaa pukata kovasti lehtien tyngistä haarakappaletta.

Nyt rakentelen tuohon ikkunan eteen alustaa johon saan kaikki itävät ja itäneet chilit. Tarkoitus olisi tuollainen vanha akvalamppu (120cm 2x36w) viritellä kattoon ketjuilla lisävaloksi ja ehkä tuuletusta kanssa.

Tarkoitus olisi pihalle saada noita kesällä. Ehkä jotain kasvihuoneen tapaista viritystä (kakkoskakkosta+rakennusmuovia+nitoja) suojaksi jollekkin seinustalle teen. Katsoo nyt kunhan kevät etenee mihin kaikkeen innostuu.

Huru-ukko

Tervetuloa ja onnea projekteihin   :).

Whili

Tervetulua foorumille  :)

Tyttii

Siitä se sitten lähtee  ;) Mun päiväkirjassa on jotain juttua ZG:ssa kasvattelussa. Kun on itänyt, aluksi menin tosi vähällä lannoituksella (1 ZG:n oma nappi 6 paikkaisessa ZGssä). Tosi hyvän vauhdin antoi kauteen.  http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0

Muutenhan oon viheralalla ihan noviisi.
Päiväkirja: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0
Do not argue with an idiot. He will drag you down to his level and beat you with experience.

TunturiTiger

No voi ny prkl! Nykkö pitää ruveta kaivaan geigeria esille ja jodia huuleen? Tervetuloa ny kumminki. Luulin kyllä jo Pripjatin unohtuneen 1986.

Pripyat

Lainaus käyttäjältä: Tyttii - maaliskuu 21, 2012, 15:10:09 ip
Siitä se sitten lähtee  ;) Mun päiväkirjassa on jotain juttua ZG:ssa kasvattelussa. Kun on itänyt, aluksi menin tosi vähällä lannoituksella (1 ZG:n oma nappi 6 paikkaisessa ZGssä). Tosi hyvän vauhdin antoi kauteen.  http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10978.0

Muutenhan oon viheralalla ihan noviisi.

Kiitos vinkistä. Tuo ZG kasvattelu kiinnostaa aina.

Itse ajatellut, että kun osa näistä taimista näin myöhään itämässä niin laitoin suoraan kivivillaan itämään ja kierrätän sitten ZG:ssä niitä, että saisin vauhtia kasvuun ennen kesää.

jaolsten

Tervetuloa!

Kasvatatko mutanttichilejä cesiumpitoisessa turpeessa?
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Pripyat

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 22, 2012, 07:56:35 ap

Kasvatatko mutanttichilejä cesiumpitoisessa turpeessa?

En edes tiedä mitä cesiumpitoinen tarkoittaa  ;)

Nuo ovat luultavasta nattaly chilejä ja ihan puutarhamullassa ja turveruukuissa tällähetkellä. Ei mulla muuta ollut kun 'innostuin'. Byt alut noin 5-6cm  korkeita joten jossainvaiheessa tulee ruukunvaihtokin eteen. Alunperin ajattelin, että saisi suoraan ulos siirtää turveruukuissa mutta nuohan kasvavat noista ulos aikaa ennen sitä.

Eilen virittelin valaistuksenkin kohdilleen. Nyt saa säätää 2x36w akvaariovalaisinta haluamalleen korkeudella ja nyt n. 15cm taimien päästä.

Ryhis

Jaolsten viittaa tuolla cesium-jutulla itäblokin kauneimpaan ja vetävimpään turistikohteeseen, luonnonkauniiseen ja avaraan paikkaan jossa flora ja fauna kukoistavat;

Prypjatin aavekaupunkiin.

Mesta oli Tsernobylin ydinvoimalan duunareille rakennettu, sittemmin paikka autioitui pienehkön reaktoriytimen sulamisen takia. Onneksi venäläisviranomaiset tiesivät kertoa, että säteily ei levinnyt juuri Prypjatia kauemmas.  ::)

Prypjat - kaikkea kivaa betonista ja säteilystä!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Pripyat

Noniin olisihan se pitänyt yhdistää tuo cesium..

Monesti olen haaveillut pääseväni tuonne pripyattiin matkustamaan. Ehkä jonainpäivänä vielä.

Luontohan siellä on kovastikkin menestynyt vaikka ensialkuun luultiin radioaktiivisuuden tekevän valtavasti luonnollekkin tuhoja. Näyttää, että ihminen on se heikoin lenkki. Tiedä sitten pitäisikö hieman 'terästää' lannoitusta chileillekkin  ;D

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Pripyat - maaliskuu 22, 2012, 12:49:26 ip
Luontohan siellä on kovastikkin menestynyt vaikka ensialkuun luultiin radioaktiivisuuden tekevän valtavasti luonnollekkin tuhoja. Näyttää, että ihminen on se heikoin lenkki. Tiedä sitten pitäisikö hieman 'terästää' lannoitusta chileillekkin  ;D
Atomitehtaalta tuulen alapuolelle on kyllä isoja alueita luontoakin täysin tuhoutunut. Chernobyl-museossa on muuten mutanttielukoiden näyttely, nam.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013