tammikuu 10, 2025, 16:28:28 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Uusivanha keskustelija esittäytyy

Aloittaja Man0Sand, huhtikuu 09, 2013, 23:10:30 ip

« edellinen - seuraava »

Man0Sand

Hei!
Olen jo muutaman vuoden seurannut palstaa ja pari viestiäkin kirjoittanut, mutta esittely on jäänyt toistaiseksi, korjattakoon se nyt!

Nyt on menossa (muistaakseni) neljäs kausi, joskin kerätyillä sadoilla mitattuna olen vielä aivan aloittelija. Pari ensimmäistä kautta meni lähinnä haaveillessa, kun asuntomme ikkunat osoittivat aivan muualle kuin etelään ja parvekekin antoi kapealle kadulle jota varjosti vastapäinen talo (omaa viherpeukaloahan ei syytetä!). Viime kesänä sain kuitenkin lisäpotkua harrastukseen, kun kannoin läjän kasveja työpaikan takapihalle etelän suuntaan, ja kesän kesättömyydestä huolimatta sain kannustavimman satoni tähän mennessä. Lisäksi muutin viime vuoden lopussa uuteen asuntoon, ja nyt parveke sekä yksi ikkuna osoittavat suurin piirtein etelään päin => kirjahylly menettää nykyiset asukkaansa ja muuttaa kesäksi parvekkeelle, katsotaan mitä syntyy!

Edellisiltä kausilta tähän päivään selvinneitä lajikkeitani ovat Malawi Bird's Eye, Jalastar, Inca Red Drop, Large Brown Habanero, Aji Fantasy, Lemon Drop, Champion, Aji Cristal ja Starfish. Tämän kauden uutuuksia ovat Black Naga, C02598, Congo Yellow, Cajamarca ja Trepadeira Werner.

-Man0Sand-

Toby

Noilla lajikkeilla kausi lähtee hyvin käyntiin.  :)
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

Whili

Hyvää settiä

Tuo Trepadeira Werner saattaa kuulua ens vuoden listaan täälläkin.

Huru-ukko