tammikuu 09, 2025, 11:52:00 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Rach

Aloittaja Rach, elokuu 23, 2007, 02:11:42 ap

« edellinen - seuraava »

Rach

Moi. Ajattelinpas minäkin nyt sitten aukaista tällaisen, et voi tunkee vähän kuvia ihmisten ilmoille.

Kesäkuun puolessa välissä eräänä iltana iski yhtäkkiä inspis, et nyt teen jonkin sortin kasvihuoneen tuonne naapurintädin ladon taakse. Aluksi tarkoitus oli tehdä chileille ihan simppeli suoja kateharsosta paahtavaa aurinkoa ja enimpiä myrskyjä vastaan. Tukirakennelmat tein jostain laudanpätkistä ym. mitä nyt sattui löytymään, yhdelle heinäseipäälle ja trukkilavallekin löytyi käyttöä. Varaston nurkasta löytyi sitten jotain vanhoja muovinpalasia, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi päällystämään koko hökkeliä (missä tapauksessa olisi varmaankin joutunut jo jonkinlaisia tuuletusluukkuja miettimään). Niinpä päädyin "hybridi"-ratkaisuun: sekä muovia että harsoa. Lopputulos ei ehkä ole maailman esteettisin, mutta ihan toimiva kylläkin. Tässäpä tänään räpsittyjä kuvia:

Harso toimii ovena: siirtämällä painona olevat tiilet pois, voi harson kääntää yläriman päällä olevan pikkunaulan taakse. Hökkeli on muuten ruuveilla kasassa ja muovi&harso niiteillä kiinni.



Tämä ämpärihydrossa kasvava harava-antennia muistuttava baccatum on Inca Berry, jossa podeja on kypsymässä kymmenittäin (jos ei yli sata). Kymmenittäin niitä on siitä jo syötykin. Erittäin paljo makua ja kivasti polttelee. Leipä, inca berry ja juustoa = herkkua!



Aji Cristal kasvaa myös ämpärihydrossa. Podeja on poimittu jo kymmeniä. Parikymmentä siinä on vielä kypsymässä. Hydroon vaihdoin pari päivää sitten Ripen-liemet. Saas nähdä millon rupeaa punertamaan. Aji Cristal on kyllä tosi hyvänmakuinen chili! Aivan eri luokkaa kuin esim. Cayenne.



Mullassa kasvaa 10 litran ämpäreissä kaks Boliviaania, Aji Benito (oikealla) ja Starfish. Saas nähdä ehtiikö nuo enää mihinkään: ne kylvettiin joskus helmikuussa, mutta kasvihuoneeseen ne pääsivät tosiaan vasta kesäkuun puolessa välissä, minkä jälkeen kasvu otti kyllä spurttia, mutta alkaahan tuo kesä vedellä jo viimeisiänsä, lauloi Mamba Novalla mitä lauloi. :D Koitankin ehdottaa vanhemmille, että ottaisivat näitä sisään sit ku alkaa yöpakkaset. Voipi olla, ettei ne lämpene ajatukselle. Olishan se kyllä melkoinen viidakko esim. olohuoneessa, mut sehän se on just parasta!



Tässä parin litran purkeissa kasvavia, joista tuskin tulee mitään pitkään aikaan: Vasemmassa on vähä kaikkea, ainakin Aji habaneroa ja Gumdropia. Keskellä Aji Cristal. Oikealla Pimenta da Neyde, tämän hetken ainoa Chinense. Siitä tulee vielä tosi hieno!



Starfish jaksaa kasvaa pituutta, kohta tulee katto vastaan!



Harvinaisen mallikas Aji Cristal podi! Kunnon jööti.



Malli-Berry Incalta.



Naapurintätille luovutettu Boliviaani kasvaa kasvusäkissä ulkosalla tomaattien vieressä. Komeasti kiiltelee!



Ehkä tämän kesän paras ostos: painesuihkepullo paikallisesta rautakaupasta 14,90e. Mahdolliset kirvat (joita tosin ei oo vielä ainuttakaan näkynyt) saa kyytiä, painetta saa tarvittaessa niin paljon, et kukat vaan lentelee. Tosi laadukkaan oloinen!



Sitten vähän käytössä olevia vermeitä. Lannoitteet ja pH-down-jauheesta tehty happo, jonka pH-arvo n.1,3. Lisäksi tippatesteri. Näillä tuntuu pääsevän yllättävän pitkälle hydroilussa. Micron ja Maton ostin joskus viime vuoden joulukuussa ja kuten näkyy, nii jonkin verran on vielä jäljellä :D. pH-down tuntuis olevan helpompi annostella nesteenä kuin kiteinä. Aika vähän sitäkin muuten kuluu.



Heinäkuussa ostaa pamautin pH-mittarin Huuto.netistä. 35e tais olla hinta ja ainaki tähän asti se on osoittanut olevansa hintansa väärti. Parin viikon käytön jälkeen kokeilin paljoko näyttää kalibrointinesteellä. Oletus oli tietysti, et aivan päin p:tä näyttäis, mut suureksi yllätykseksi lukema oli tasan 6,86! Kalibrointinesteen pH on 6,864. Olin lähes häkeltynyt tämän vehkeen tarkkuudesta. Jos painesuihkepullo oli kesän paras ostos, nii tää  on kyllä sit se toisiks paras! Kuvassa näkyvä 5ml lääkeruisku on myös osoittanut tärkeytensä mittavälineenä hydroilussa. ovh. 0,35e :D



Tulevasta sadosta on tarkoitus kokeilla tehdä ensimmäistä kertaa savu-chiliä. Jonkinlainen savustuspönttö kaloja varten löytyy jo valmiiksi. Pitää vain vielä tutkailla vähän, et miten lämmöt sais pidettyä kohtuu matalana mutta pitkään. Savuaromia vois napata vaikka pihalla kasvavan kirsikkapuun oksasta.

Tässä syksyllä on aikeissa rakentaa Ebb&Flood ja tulevaisuudessa (ehkä jopa ensi kesänä) kunnon kasvihuone. Tämä kesä on osoittanut, et kasvihuone tarjoaa chileille ihan eri olot kuin mikään asunto. Esimerkiksi ensimmäistäkään chileille hallaa tekevää öttiäistä ei ole näkynyt sen jälkeen kun chilit pääsi kasvariin. Melkein sääliks käy Aji Cristalissa majaansa pitävää hämähäkkiä. Toivottavasti ei mee firma nurin :) Lieneeköhän se sitten jatkuvan melko kostean ilman ansiota, että ötököitä ei ole näkynyt. Viileät yöt (ja viileä maa) näyttäisi myös olevan hydroille sopiva meininki. Talon sisällä liemen lämpötila nousi helposti jopa 30 asteeseen, minkä johdosta juurten hapensaanti heikkeni ja juuret olivatkin melko heikolla hapella touko-kesäkuun vaihteessa. Kasvihuoneeseen siirron jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia. Vesi on ollut 15-20 asteista.

Chili-innostus tuntuisi olevan kasvusuunnassa. Sain myös siskon innostumaan sen verran, et aikoi ottaa asuntoonsa toisen Bossen ja ehkä Starfishin tai jonku. Lisäks se sano et on ihan ok, jos rakennan sille Ebb&Floodin! 8) Joku kiva lajike, pari kuukautta kasvattelua ja eiköhän siitäkin vielä chilinisti leipasta!

Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

saulir

Suosittelen Ebb:in rakentamista lämpimästi... kolme viikkoa viherpeukusta tilattu ebbi ollut käytössä ja reilu 30cm korkea Aji Cristalin taimi otti kolmessa viikossa toiset 30cm lisää korkeutta... Aivan uskomaton kasvunopeus, lisäksi siinä Aji:ssa on jo kukkapodeja vaikka millä mitalla, kärsimätön kun olen niin annan sen tehdä noista jo paikallaan olevista marjat että pääsee maistelemaan :)

Aivan eri maailmasta kuin multakasvatus!

snu

Lainaus käyttäjältä: "saulir"Suosittelen Ebb:in rakentamista lämpimästi... kolme viikkoa viherpeukusta tilattu ebbi ollut käytössä ja reilu 30cm korkea Aji Cristalin taimi otti kolmessa viikossa toiset 30cm lisää korkeutta... Aivan uskomaton kasvunopeus, lisäksi siinä Aji:ssa on jo kukkapodeja vaikka millä mitalla, kärsimätön kun olen niin annan sen tehdä noista jo paikallaan olevista marjat että pääsee maistelemaan :)

Aivan eri maailmasta kuin multakasvatus!

Älkää sanoko noin! Munkin on pakko rakentaa tuollainen pian...

Olisipa mullakin tilaa kasvihuoneelle jossain. Mahtaisikohan sellainen pysyä ehjänä jossain Lahden palstaviljelmällä...
#419
Eksyminen on suotavaa.

saulir

Lainaus käyttäjältä: "snu"
Lainaus käyttäjältä: "saulir"Suosittelen Ebb:in rakentamista lämpimästi... kolme viikkoa viherpeukusta tilattu ebbi ollut käytössä ja reilu 30cm korkea Aji Cristalin taimi otti kolmessa viikossa toiset 30cm lisää korkeutta... Aivan uskomaton kasvunopeus, lisäksi siinä Aji:ssa on jo kukkapodeja vaikka millä mitalla, kärsimätön kun olen niin annan sen tehdä noista jo paikallaan olevista marjat että pääsee maistelemaan :)

Aivan eri maailmasta kuin multakasvatus!

Älkää sanoko noin! Munkin on pakko rakentaa tuollainen pian...

Olisipa mullakin tilaa kasvihuoneelle jossain. Mahtaisikohan sellainen pysyä ehjänä jossain Lahden palstaviljelmällä...


Noh, itsekin on tässä kasvihuonetta haaveillu jo varmaan vuoden, kerrostalossa sisällä joudun kasvattamaan :) makuuhuoneen nurkasta pari neliötä chilipuskien käytössä, ja toistaiseks joutuneet olemaan vielä 3*36W loisteputkien alla...

Odottelemassa on 125W ESL talvea varten, vois koittaa tuon ebbin kasveja sillä elättää.

Osa kasveista sijaitsee myös lasitetulla parvekkeella. Sinne olen virittäny sellasen kytkennän joka hälyttää jos lämpötila laskee alle 8:n asteen niin saan sitten juosta parvekkeelle nostelee chilit sisälle.

NaokiSoma

On tosi hieno kasvariviritelmä! Taidan itse yrittää ensi kesäksi naputella samankaltaisen. Tälle kesälle nimittäin huomasin, että kyhäämäni kopperon reilun metrin harjakorkeus ei riitä mihinkään (reunoilta puolisen metriä). Korkeampi pitää siis väsätä. Paljonko tuolle on strategiset mitat (p*l*k)?
Lainaus käyttäjältä: "saulir"Osa kasveista sijaitsee myös lasitetulla parvekkeella. Sinne olen virittäny sellasen kytkennän joka hälyttää jos lämpötila laskee alle 8:n asteen niin saan sitten juosta parvekkeelle nostelee chilit sisälle.

Saattaa tulla ensi viikolla herätyksiä melkein joka yö... :wink:

saulir

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"On tosi hieno kasvariviritelmä! Taidan itse yrittää ensi kesäksi naputella samankaltaisen. Tälle kesälle nimittäin huomasin, että kyhäämäni kopperon reilun metrin harjakorkeus ei riitä mihinkään (reunoilta puolisen metriä). Korkeampi pitää siis väsätä. Paljonko tuolle on strategiset mitat (p*l*k)?
Lainaus käyttäjältä: "saulir"Osa kasveista sijaitsee myös lasitetulla parvekkeella. Sinne olen virittäny sellasen kytkennän joka hälyttää jos lämpötila laskee alle 8:n asteen niin saan sitten juosta parvekkeelle nostelee chilit sisälle.

Saattaa tulla ensi viikolla herätyksiä melkein joka yö... :wink:


Paljon mahdollista, onneksi asutaan 4:nnessä kerroksessa ja parveke on lasitettu :D auttaa pitämään vähän lämpöjä, mutta ensimmäinen kerta kun se  kytkentä hälyttää, tuon ne lopullisesti sisälle :)

Rach

Ilman mittaamista arvioisin, et kasvari on aika lailla 2m levee, vähän saattaa olla vaille. Korkeus on harjan kohdalta 180cm ja räystäiltä joku metri. Syvyyttä on kans noin metrin verran.

Ihan liian pienihän tuo on mihinkään suurempaan kasvatteluun, mutta ihanhan nuo on toistaiseksi sopinut tuolla olemaan; kuus vajaa metrin korkuista kasvia ja pari noita pientä. Jos ens kesänä tekis aika lailla pohjan kokoisen Ebbin, johon laittas kaks kasvia. Eiköhän niistä ihan satoa sais.

Mietiskelin vähän jo mahdollista "oikeeta" kasvaria. Lääniä olis kyllä jopa hehtaarin verran rakentaa. Pitäis vaa jotenkin netota sen verran, et sais värkit ostettua. Jotain lautaa saattas löytyä jo valmiiks, mut ainakin 2x2" piiraa tarvis melkoisen läjän. Minkäs verran kasvarin perusvärkki eli piirat ja muovi suunnilleen maksaa? Järkevä koko saattas olla jotain 5x2,5m ja korkeus esim. 2-3m, harjakatto.

Pitää vielä miettiä kaikenlaista. Millanen pohja olis hyvä? Tarkoitus olis vetää myös sähköt sinne. Aurinkopaneeli ois kova sana, mut ei taida budjetti riittää millään... Sitten ainakin automaattiset avaajat tuuletusluukkuihin. Ehkä sinne muutaman sprinklerinkin vois vetää kattoon. Kuin tehokas pumppu sumusuuttimille muuten pitäis olla, joku 100W?

cornell

Terpa!

kiva lueskella kasvarin rakennuspuuhista... pari juttua:

pistä ainakin uloin muovikerros UV suojatusta... kaksinkertainen muovitus on ihan hittihomma

Lattiasasa voi olla ihan maapohja... jos kaivaa styroksit alle niin sitten voipi miettiä lämmityskaapeleita tai lämminvesikiertoa...

Automaattiset luukunaukaisimet... nissä on jotain paisuvaiskudosta ja hoitelevat aamutuuletuksen ja luukkuja kiinni jos chilitarhuri ei ole maisemissa

Sprinkleripunpun pitää pystyä kehittämään tarpeeksi painetta... oma halpispumppu kyllä nostaa korkealle, mutta ei jaksa työntää tarpeeksi tavaraa edes 2 metrin korkeuteen...

EDIT: ai niin mitä isompi huone niin sen parempi... harja korkealle ja seinät ettäälle
¨käynks mä usein täällä?¨