tammikuu 09, 2025, 22:30:20 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Remonttien vaikutus elämään

Aloittaja Minppu, kesäkuu 08, 2011, 13:49:15 ip

« edellinen - seuraava »

Minppu

Modet siirtänevät tämän oikeaan paikkaan, jos raapustelen väärälle osiolle. Kyllä taas niinko ihan hirveesti ottaa pattiin tää elämä. Olen nyt avautunut asiasta ircissä ja vaikka missä. Tulin tänne purkamaan tunteeni, saamaan teetä ja sympatiaa. Meillä alotettiin siis taloyhtiössä julkisivuremppa täs viime kuussa ja työn osana on maankaivuutöitä meidän takapihalla. Olin asiasta kohtalaisen kettuuntunut jo alun alkaenkin, koska kaikki rehut piti siirtää työmaa-alueen ulkopuolelle. Soitin sitten työmaan vastaavalle mestarille ja kyselin, että kuinkakohan kauas nuo plantut pitää siirtää ja ilmoitettiin, että viisi metriä talon seinästä. Fine, pystyn hoitamaan sen, kun otan palkattoman vapaapäivän töistä.

Eilen alkoi sitten kaivuutyöt sillä aikaa, kun olin itsekin kaivamassa kuoppia. Tulin kotiin ja heti alkoi vituttamaan. Itkin ja huusin ja kirosin ja huusin ja itkin. Lopputulos tässä http://minppu.kuvat.fi/kuvat/Piharemontti/. Reklamaatio lähetetty ja huomenna saanen kuulla mitä asiasta on päätetty.

Chilivaari

Jopa on törkeätä kohtelua. Joku ihmisvihaaja siellä on ollut puikoissa.
Saatat silti olla heikoilla, ellei vastaava myönnä puheitaan.

Jotain tuolta varmaan sait pelastettua?

Minppu

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - kesäkuu 08, 2011, 13:59:49 ip
Jotain tuolta varmaan sait pelastettua?

En sitten niin mitään saa pelastettua, kun maa-ainekset on ladottu istutusten päälle. Ainoastaan bellis näyttäisi töröttävän puupalkin alta mutta sen saaminen ehjänä ylös on melkoista arpapeliä. Ilmoitin urakoitsijalle näin jälkikäteen, että olisi voinut ilmoittaa mikäli työnteko ei onnistu kyseisessä kohteessa ilman vahinkoa. Julkaisenko urakoitsijan nimen?

Avon Barksdale

Meillä oli myös koko taloyhtiö täysremontissa. Meidän häkkikellarin yläpuolella katossa menee putkia, jotka olivat joutuneet poraamaan esiin. Sen verran olivat siirtäneet (heittäneet) tavaroitamme tyhjään häkkiin, että mahtuivat poraamaan. Siirretyistä tavaroista suuri osa oli säpäleinä ja loput häkissä olivat isojen sementtimöhkäleiden peitossa. Asia huomattiin, kun vahingossa menin paikalle kurkkaamaan. Listattiin kaikki rikkimenneet ja saatiin takaisin vaadittu summa. Ongelma vaan on, että monille asioille ei voi antaa raha-arvoa. Naapurilla meni samassa showssa suvussa kiertänyt antiikkinen lasivitriini.

tonttu

Joo, on ne kyllä nuo maansiirtourakoitsijat minunkin kokemuksieni mukaan sen luokan herroja, että kunhan joltain tasolta tulee päätös työn aloituksesta, niin aivan sama mitä siellä kauhan edessä on, kun kahvaa käännetään. Minunkin tontin hmmm itäpääty on edelleenkin kaatopaikka ja orapihlaja-aidat mennyttä siltä osin. Sopimus oli, että kaivuutöiden aloituksessa käydään sit yhdessä läpi miten homma tehdään. Noh isoimmalla akermannillahan äijät tuli teki ja poistui. Työn tilaaja, kaupunki, työn maksaja minä ja työn törkeysasteen päätti sitten tämä urakoitsija. Pienemmällä kaivurilla homman olisi saanut siististi hoidettua ilman vaurioita, mutta jos tarttee tosiaan sillä 8m pitkällä koneella päästä 6m tien ja talon väliseen kaistaleeseen töihin, niin eihän siinä auta ku kaikki pistää maan tasalle.

Aika törkeeltä tuo sinunkin homma näyttää... mut hei! Tilattiin remontti... ja nythän piha meni kerralla ihan remonttiin.

Ryhis

Meillä oli putkiremppa pari vuotta takaperin. Pinnoitustekniikalla, mutta samalla kertaa vaihdettiin vanhat asbestieristeiset lämminvesiputket uusiin kellareissa.

Taloyhtiön vesisulut olivat meikäläisten kellarikomerossa, mutta ajattelin että jannut soittavat kun tarvitsevat avaimet/oven auki. Itseasiassa kävin asiasta sanomassa vastaavalle jo pari viikkoa etukäteen.

Ja paskat. Yhtenä päivänä lähdössä liikkeelle fillarilla (sitä kalleinta pyörää ei viitsinyt taloyhtiön UV-varastossa säilyttää kun yksi oli jo (minulta) varastettu). Siellähän kellarikomeron ovi on sepposen selällään, osa kamoista käytävälle nostettuna ja komero täynnä pölyä yms. Telki oli törkeästi nyrhitty kikkapihdeillä irti, karmissa ja ovessa reikä.

Nappasin auton alle ja kävin K-raudasta ostamassa säkillisen telkiä ja munalukkoja. Riipaisin klitsun dörtsiin sellaisen sortimentin murtorautaa ja lukkoa, että paikallinen lukkoseppä olisi voinut kierrättää sitä alan näyttelyissä. Oveen teippasin A4:sen johon mustalla permanenttussilla raapustelin enempi painokelvottomassa ilmiasussa viestin jossa kehoitettiin ottamaan yhteyttä numeroon X jos ovi täytyy saada auki.

Maanantainahan sitten kysyvän oloinen kaveri soitti ja nöyrästi kyseli, että on vissiin sössitty jotain tai jotain. Heitin vastakysymyksen, että kun aivoja jaettiin niin taisit olla paskajonossa? Lisäksi kysyin, että onko todella minun asiani yrittää perjantai-iltana arvuutella onko kellarikomerooni murtauduttu vai onko se jäänyt auki ammattitaidottomien tunareiden jäljiltä?

Tässä vaiheessa kaveri puuskutti jo melkoisesti joten heitin lisää vettä myllyyn ja sanoin, että asiasta on tehty jo rikosilmoitus, koska lähtökohtaisesti komeroon on menty väkisin. Ilmoitin kuitenkin saapuvani paikalle jotta voidaan tapella asiasta face-to-face.

Kurvasin pihalle ja sieltä löytyi enempi miinusmerkkisellä naamataululla varustettua urakoitsijaa, nappasin kaverit mukaan, avasin ovet, pistin kaikki lukot yhtä lukuunottamatta taskuun ja annoin sen yhden lukon avaimen vastaavalle. Samalla sanoin, että puhuin paskaa siitä rikosilmoituksesta ja että olette nyt varmaan vähän ajatelleet ja osaatte toimia ensi kerralla?

Vähän noloja ne oli, kuten asiaan kuului.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Minppu

Lainaus käyttäjältä: tonttu - kesäkuu 08, 2011, 15:49:09 ip
Pienemmällä kaivurilla homman olisi saanut siististi hoidettua ilman vaurioita, mutta jos tarttee tosiaan sillä 8m pitkällä koneella päästä 6m tien ja talon väliseen kaistaleeseen töihin, niin eihän siinä auta ku kaikki pistää maan tasalle.

No tuo homma tehtiin sellaisella puhelinkopin kokoisella kaivurilla, jossa vieläpä tela-alustat eli maat olisi voinut hyvinkin kuopia kaivurin polulle. Telavehkeellä kun pääsee aika hankalassakin maastossa. Ja tosiaan osa maista ja mannuista ei ilmeisesti ole edes tästä meidän loossista, koska joukossa oli vierasta kasvillisuutta.

Lainaus
Aika törkeeltä tuo sinunkin homma näyttää... mut hei! Tilattiin remontti... ja nythän piha meni kerralla ihan remonttiin.

Kyllä ne sitten uskoo, kun huomaavat miten nopeasti huonojen remppafirmojen nimet kulkee pitkin internettiä :D Työkavereita jo tiedotin, että maankaivuuhommia ei sit tältä firmalta kannata tilata. Omissa hommissani olen kyllä nähnyt hyviäkin konekuskeja, jotka ovat millintarkkoja ja kriittisiä oman työnsä jäljelle. Ja tuon kaivuuhomman olis kyllä voinut suorittaa vaikka lapiolla, koska tosiaan kyseessä ei ole kuin puolen metrin kanaali talon perustusten juurelle.

Minppu

Tänään sain urakoitsijalta viestin, jossa kerrottiin, että yrittävät korjata tilanteen ja ainakin nuo minun kivinäytteeni tullaan penkomaan esille ja turmeltuneet kasvit korvataan uusilla.

wille

Me asustelaan vielä tovi vanhassa koulurakennuksessa, jossa on asuntomme lisäksi vielä puutyöluokka ja liikuntasali. Käytössä siis. Kuultiin huhuja että koululla alkaa remontti. Uusi koulurakennus laajenee ja talotekniikka menee uusiksi. Tuossa vajaa kuukausi sitten tuli ensimmäinen virallinen tiedote kaupungin taholta postilaatikkoomme. Vuokrasopimuksen irtisanomisilmoitus. That's it. Remontin valmistuttuakaan ei ole takaisin tulemista.

Se kieltämättä vähän vaikuttaa elämäntilanteeseen. Tässä tilanteessa kun ei oikein normirivariinkaan voi muuttaa. Rupeen sitten kai omakotiasujaksi. Onneksi uusi kasvari sijaitsee omalla tontilla. Niin sijaitsen kohta minäkin. Eläköön Kouvostoliitto!
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

coco

Aika kusisesti hoiti kouvostoliitto taas hommansa!

tonttu

Lainaus käyttäjältä: wille - kesäkuu 13, 2011, 12:46:13 ip
Me asustelaan vielä tovi vanhassa koulurakennuksessa, jossa on asuntomme lisäksi vielä puutyöluokka ja liikuntasali. Käytössä siis. Kuultiin huhuja että koululla alkaa remontti. Uusi koulurakennus laajenee ja talotekniikka menee uusiksi. Tuossa vajaa kuukausi sitten tuli ensimmäinen virallinen tiedote kaupungin taholta postilaatikkoomme. Vuokrasopimuksen irtisanomisilmoitus. That's it. Remontin valmistuttuakaan ei ole takaisin tulemista.

Se kieltämättä vähän vaikuttaa elämäntilanteeseen. Tässä tilanteessa kun ei oikein normirivariinkaan voi muuttaa. Rupeen sitten kai omakotiasujaksi. Onneksi uusi kasvari sijaitsee omalla tontilla. Niin sijaitsen kohta minäkin. Eläköön Kouvostoliitto!

Eäh, meille kävi kanssa.. oltiin samanmoisessa koulussa ja nyt omakotitaloasujia. Ei estä kaupungin mandaatilla toimivia kaivinkonemiehiä vieläkään, mutta elämänlaatu "kouluajoista" parani huomattavasti. Eli ei muuta ku kohti uusia seikkailuja!

wille

Lainaus käyttäjältä: tonttu - kesäkuu 13, 2011, 16:18:01 ip
Eäh, meille kävi kanssa.. oltiin samanmoisessa koulussa ja nyt omakotitaloasujia. Ei estä kaupungin mandaatilla toimivia kaivinkonemiehiä vieläkään, mutta elämänlaatu "kouluajoista" parani huomattavasti. Eli ei muuta ku kohti uusia seikkailuja!

Kiitokset tsempistä, noin sen olen itsekkin ajatellut. Joka tapauksessa tuo omakotiasuminen olisi ollut tiedossa ennenpitkää. Tää nyt vaan oli tämmönen sysäys eteenpäin.  ;)

Eli myös antivitutusta ilmassa aiheen taholta. Eipähän tartte itte päättää prkl millon muuttaa!  ;)
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

TepinKapsikuumi

Mulla ollu nyt kämppä rempassa 1.5kk. Tiedossa oli jo viime syksynä, että tänä vuonna rempataan. Siksi jätin idätykset tekemättä talvella, kun arvelin ettei oikein ole mielenkiintoa eikä tilaa kasvatella huolella...
Mutta on tässä jotain hyvääkin tulossa. Kaivelin maakaapeliojia...(lapiolla tietenkin) kohti suunniteltua KASVIHUONEEN paikkaa. Saapi sitten pistorasiat sisään. Jonain päivänä on tarkoitus jysäyttää varmaankin semmoinen 12 neliöinen. Sen kokoisen kun saa täällä tehdä ilman mitään ilmoitusta. Niin ja wille kyllä se omakotiasuminen on kaikista paras asumisen muoto vaikka välillä työllistääkin.

Minppu

kesäkuu 15, 2011, 13:15:28 ip #13 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 15, 2011, 13:19:43 ip käyttäjältä Minppu
Lainaus käyttäjältä: TepinKapsikuumi - kesäkuu 13, 2011, 19:53:45 ip
Mulla ollu nyt kämppä rempassa 1.5kk. Tiedossa oli jo viime syksynä, että tänä vuonna rempataan. Siksi jätin idätykset tekemättä talvella, kun arvelin ettei oikein ole mielenkiintoa eikä tilaa kasvatella huolella...

Itsehän ajattelin, että kasvit pärjäävät siellä "turva-alueellaan" vallan mainiosti. Ei vaan käynyt niin ja nyt on saanut kaikki remonttiin osalliset henkilöt kuulla kunniansa :D Soitin eilen remontin työnjohtajalle, joka kertoi, että noin kahden viikon päästä voitaisiin istutukset ja kivikokoelmani kaivaa esille. Lisäksi sain tietää, että mahdollisesti meidän ei tarvitse muuttaakaan pois asunnosta mutta voi olla, että joudutaan. Saamme tietää ensi viikolla asiasta ja sitten onkin jo kiire muuttamiselle. On aiheuttanut kyllä aivan liiallista päänvaivaa tämä huopaaminen ja soutaminen ja mistään ei tietenkään mitään virallista ja varmaa tietoa saa. Nyt kuluukin sitten vapaa-aika muuttovalmisteluja tehdessä kuitenkin. Taloyhtiö kuitenkin on osannut pestä kätensä kaikista ongelmista: http://minppu.blogspot.com/2011/06/julkisivuremontin-ihanuus-ja-tietysti.html

Muoks. Ja meillähän tuo remontti kestää marraskuun alkuun asti (aikataulullisesti).