tammikuu 09, 2025, 22:45:40 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


InkRosen kausi 2012

Aloittaja InkRose, syyskuu 18, 2011, 17:28:04 ip

« edellinen - seuraava »

InkRose

Alkaa näyttää pikkuhiljaa hyvältä meikäläisen kasvatukset. Sain tänään koulittua loputkin minikasvarin annuumit ja baccat omilleen, on helpompi siitä sitten jakaa eteenpäin ylimääräisiä. Samoilla vauhdeilla meni muutama vähän isompikin kasvi uusiin ruukkuihin: Peruvian White Habanero, Ulupica Large, Rocoto Riesen, Rocoto Brown ja kaksi muuta joita en näköjään juuri nyt kykenekään muistamaan.

Myös Ildi-tomaattia on koulittu nyt 6 taimen verran.

Punkeista en ole päässyt vielä täysin eroon, mutta vaiva on enimmäkseen pienimuotoinen. Pitää kyllä  ihan ottaa nyt asiakseni metsästää Jaakontaikaa, että saan tehtyä satsin "herpiilisidiä", josko sitten lopulta ymmärtäisivät pysyä poissa. Neem-öljyäkin pitäisi hankkia jahka talous joustaa.

Edellisessä viestissä kuvattu Rocoto "GM F2" on tehnyt ainakin yhden raakileen, joka näyttäisi jäävän kasvamaankin. Pieni rimpulahan tuo on, maitopurkissa suunnilleen kaakkoon antavalla ikkunalla, mutta niin se vaan keväinen auringonvalo tekee ihmeitä. Myös nuo Zavoryn pienet yritykset näyttävät asettuvan ihan kivalla prosentilla kasvamaan; nyt on jo 5 pikkusormen reipasta raakileenalkua oksilla. PI 281429 on kukkinut ihan urakalla jo yli kuukauden, mutta tippuu kaikki. Kaikki nämä kolme mielelläni ruukuttaisin mukavampiin oloihin, mutta ei ole tilaa.

wille

By the by. Se sulta saatu TSMB on ilmeisesti kärsinyt kokoajan koti-ikävästä. Ei vaan kasva. :D
Rocotot kyllä porskuttaa, mutta skorppari on edelleen noin kahden sentin korkuinen neljän lehden ihme!

Täytyypä jossain vaiheessa pukata fotopäivitystä tonne omaan päivyriin näistä adoptiochileistä.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

M;kko

Lainaus käyttäjältä: wille - maaliskuu 30, 2012, 16:57:52 ip
By the by. Se sulta saatu TSMB on ilmeisesti kärsinyt kokoajan koti-ikävästä. Ei vaan kasva. :D
Rocotot kyllä porskuttaa, mutta skorppari on edelleen noin kahden sentin korkuinen neljän lehden ihme!


Voi olla harsosääskien tekosia. Mulla oli sama juttu parin chinensen kanssa ja kun tarkastin, niin raukoilla ei ollut juuri lainkaan juuria. Pesin isomman juuret ja laitoin puhtaaseen multaan ja on lähtenyt hiljalleen uudelleen kasvuun.

wille

Joo, uutta multaa tuo huutaa muutenkin. Alkaa olla aika tiukkaa kamaa tuo nykyinen.
Harsosääskiin en usko. Ei ole elukoita lennellyt.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

InkRose

Harsosääskiä on kyllä ollut siellä ylhäälläkin ja on vieläkin vähän, mistä nuo sulle otettiin. Jotain mä kyllä muutenkin teen väärin niiden chinensejen kanssa, kun on melkein kaikki siellä tosi surkeita. Tiedä sitten olisiko liian kuiva ilma yhdistettynä huonoon kastelu- ja eväspolitiikkaan syynä? Tai varmaan lähinnä se kastelu- ja eväspolitiikka... :-\

InkRose

maaliskuu 31, 2012, 20:57:55 ip #125 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 31, 2012, 21:00:17 ip käyttäjältä InkRose
Olipa pienoinen yllätys, kun äsken poikaa nukkumaan laittaessa huomasin, että Rocoto "Peron Red" (JaloPenalta) on tehnyt jo yhden raakileen. Aika pyöreän näköinen, vaaleahko ja väritykseltään vähän epätasainen oli hän. Läpimitta oli sentin luokkaa. Maitopurkissa muutaman 14 W 4000K T5-loistarin alla siis asustaa tämä yksilö, joka on kyllä hyvin tiivis ja todella tuuhea.

Samassa sopessa myös CAP 363 kukkii ahkerasti, ja siinä on muuten aivan julmetun kokoiset kukat. Terälehdet helposti 12-15 mm pitkiä, ehkä ylikin. Esim. viime vuotisilla Jalapenoilla oli pienemmät kukat.

Yritän huomenna saada aikaiseksi kuvia molemmista.

Ai niin, lautalla galapagoense ja viimeiset itäneet pubet olivat menehtyneet. Koskaan ei päässyt siemenkuorestaan Gala, pubet vei vissiinkin jonkin sortin home. Ihme kyllä, praetermissumien siemenet näyttävät edelleen ihan hyviltä. Pitänee putsata lautta ja pistää nuo vielä jatkamaan yrittelyä.

Lillen

Onnittelut podin johdosta!

Googlasin "CAP 363", mutta en löytänyt mitään tietoa...paitsi kaksi kuvaa podeista...onko Pube?

InkRose

Pube on juu. Tämä on näitä, jonka sain vaihdossa Itävallasta.

InkRose

Kuvatuksia vaihteeksi.


Rocoto "Peron Red" tosiaan alkoi jo treenata kesän satokautta varten. Kännykamera näköjään tykkäsi enemmän tapetista... :-\


CAP 363 kukkii nätisti ja ahkerasti. Kukkansa ovat mielestäni jopa pubescensiksi aika kookkaita.



Muutama päivä sitten isompaan asumukseen päässyt Ulupica Large.


C. rhomboideum retkuilee. Tuntuu olevan todella köykäisesti maassa kiinni tuo, vaikka muutamakin verso tyven tuntumasta lähtee. Hanakimmin valon perässä kurkotteleva laji tai lajike on tämä.


Isoin C. flexuosum ei ole juurikaan kasvanut viimeisen kuukauden-kahden aikana. Punkkejakin ollut koko ajan vähän. Tänään taas pyyhin Karate-liemellä yltä päältä kaikki lehdet ja varmuuden välttämiseksi myös vähän suihkepulloa näytin tämän suuntaan. Tiedä vaikka viimein pääsisi niistä pikku perkeleistä eroonkin.


Rocoto "GM F2", olohuoneen ikkunalta punkinpoistoon ja kuvattavaksi siirrettynä. Tässä on neljä raakiletta nyt tekeillä. Tuskin tulee suuria vaikka kuinka evästäisi, mutta kokeilkoon nyt jos vaikka saisi maistiaista jo ennen kesää.

InkRose

Vähän ehkä selkeämpiä kuvia yläkerran suosiollisemmista pubeista, CAP 363:sta sekä "Peron Redistä".

Tässä muutama otos CAP 363:sta, joissa kukat pääsevät ehkä hieman edellisiä paremmin oikeuksiinsa.


Näyttäisi tämäkin aloittelevan raakiletta jo eikä pari kukkaa samasta hangasta ole tosiaan mikään mahdottomuus pubeilla.

Etenkin kasvin kokoon nähden melko massiivisia nuo kukkansa.


Lopuksi pieni yleiskuva Rocoto "Peron Redistä", joka on tuuhein ja kompaktein pube, mitä omin silmin olen nähnyt. Maitopurkissa asuu hänkin.

jaolsten

Valtavan kauniita Puben kukkia ja valtavan paljon!

Sitten täydelliseen offtopicciin. Pelästyin pääsiäisfiiliksissäni kun skrollailin topicciasi turhan nopeaan. Tällainen kuva välittyi verkkokalvoille:



No avattuani silmiäni hieman enemmän...



Huh.  ;D
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

MrFrost

Hyvältä siellä näyttää, paljon paremmalta kuin täällä...

Koulu vie multa melkeen kaiken ajan, en paljoa foorumiakaan kerkee selaamaan....

No, sain mä päivitettyä oman päiväkurjan pari päivää sitten, kyl se on kivaa, kun joskus kaikki menee päin seinää ja kovaa... No, ainakin flexut ja lanceolatum sai lantansa, mä vaan menetin monitorin :D

Niin ja koulusta puheenollen, pitääkin pakata reppu ja lähtee tietokonelabraan säätämään Wintows seiskan asennusta verkon yli.

-Timo
Lainaus käyttäjältä: bluesmanTrinidad scorpion Morouga blend; Mieto lasten chinense. Kannattaa tarjota ensimmäistä chiliään maistavalle. Savusalsa ihan ok. Riittoisa.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis
Räyhis - halvempi kuin luulin!

Lillen

Kauniita kukkia! Upea tuo CAP 363.


Jaolsten: Aika paha, aika paha  ;D.

InkRose

Viime päivät on olleet kovin kiireisiä, niin on jäänyt päiväkirjanpito pahasti lapsipuolen asemaan. Tänä viikonloppuna remppaillaan isomummolla keittiötä, mutta jospa sitä iltapuhteina saisi ainakin jogurttipurkkilaiset maitotölkkeihin multailtua. Toissapäivänä sain jo yhden rocoton, "Peron Redin," siirettyä isompaan. Olihan se jo aikakin, kuten kuvista näkyy:







Jokin aika sitten maitopurkkeihin siirretyt voivat oikein hyvin yläkerrassa. Chinensetkin ovat haaroittuneet - tai on Aji Pancasta en ole varma - ja Congo Trinidad sekä PWH puuhaavat jo nuppujakin, kuten toverinsa Rocoto Riesen sekä Manzano Rojo.

Lillen

No johan on tuuhea!  :o

Käytitkö juustohöylää purkittamiseen vai purkittajan ruokkimiseen?  :D

InkRose

huhtikuu 22, 2012, 21:27:36 ip #135 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 22, 2012, 21:51:53 ip käyttäjältä InkRose
Tänään oli leppoisa, aurinkoinen ja lämmin päivä, joten nostelin isompia taimia vähäksi aikaa portaille paistattelemaan - sainpa siinä sivussa annettua rapsiöljysuihkun niille. Yläkerran taimisoppeen jäi vielä parikymmentä kasvia vailla käsittelyä, mutta kaikkea en ehtinyt kun oli vieraita kuitenkin tulossa iltapäivästä. Pojan 1-vuotissynttäreiden 3. ja viimeinen kahvittelupäivä, nääs.

Suuremmat satohaaveet rocotoista on enimmäkseen haudattu, kun ne helvetin begoniapunkit viihtyvät niissä niin kovin hyvin. Chinenset eivät tunnu niitä juuri kiinnostavan, joten riittänee kyllä ensi talveksikin tulta eväisiin...


Flexuosum kukkii, pölyäkin näyttäisi olevan. Uusia nuppuja kehittyy nyt lupaavaa tahtia.


Yksi itsepölyttynyt raakileenalkukin löytyy.


Vanha ystävämme CAP 363 kuistin kaiteella.


"Grande Mysterio" F2-taimi tekee podia täysin olosuhteista välittämättä. Ollut viimeiset kaksi viikkoa verannalla varjoisassa nurkassa vailla vettä ja hyvin vähällä valolla ja kuitenkin on kaksi raakiletta lisää ilmestynyt.


PI 281429 (C. chinense) rehottaa sekin ihan kivasti. Tämä tuli pistokkaana Räyhikseltä viime kesänä ja on yhä samoissa mullissa. Yksi raakile on viikon päivät ollut tekeillä. Tämähän on kukkinut eteläikkunalla jo tammikuun lopulta todella pirteästi, mutta taitaa olla melko nirso evästyksen suhteen kun viime kesänäkin sain vain yhden hedelmän. Pink Habaneron värinen mutta muoto on ihan eri: selkeästi kolmilohkoinen ja tylppäkärkinen, vähän kulmikkaan näköinen möllykkä, ehkä tuuman halkaisijaltaan eikä hirmusti pitempi.


Leppoisa ja palkitseva Zavory, kaverille viime keväänä lahjoittamastani taimesta otettu pistokas, on aika lennokkaan muotoinen. Tämäkin vielä viimekesäisissä mullissa, mutta raakileita on kymmenkunta ja yksi kypsä, tämän talven toinen.


Pink Habanero ei tunnu begoniapunkkeja juuri kiinnostavan, ei ole koko talvessa ollut mitään hätää tällä vaikka joka puolella on muuten ollut syöminkejä. Tämä puoli on yllättäen ollut ikkunaan päin.


Selkäpuolelta löytyy iloinen näky: kourallinen raakileita


Habanero Brown Largen tarina on sama kuin Zavoryn, paitsi että nyt on minun hoidossani ensimmäiset raakileet tekeillä. Pitäisi vissiin vähitellen purkittaa tämäkin isompaan asumukseen...


Siinä sitä HBL:n mallia vähäsen. Tämä on isoin raakileista, muut ovat vasta sormenpään kokoisia.


Vuosi sitten biblolta saaduista "Peruvian chinense"-siemenistä kasvanut mysteerihybridi, joka oli niin maukas että päätin kuitenkin säästää sen. Hyvin on lähtenyt kasvuun, eikä vielä ole pahempia punkkivaurioita näkynyt. Luonnostaan vaaleampi kuin esim. Pink Habanero.


Pienessä ruukussa 2 yhteen kiedottua Limoa (C. chinense), kalpeampaa klaania tämäkin.


Rocoto Guatemala menetti toisen haaransa melkein kokonaan kun siivosin syödyimpiä kärkiä ennen öljysuihkua.


Rocoto Peru Bitdumi amppelissa. Tämä kävi monen muun ohella siinä hilkulla etten vienyt tunkiolle. Päätin kuitenkin vielä yrittää pelastaa raaskun.


C. rhomboideumkin alkoi lopulta maistua punkinperkeleille, vaikka pitkään pärjäsikin. Päähaara on alusta asti ollut tuollainen puoliveltto retku.


Tylysti on naposteltu myös Ulupica Largen kasvukärjet. Tuon leikkasin pois suihkuttelun yhteydessä.


Moneen purkkiin on kasvanut tämmöistä oranssia hometta. En oikein tiedä millä perusteilla se tapahtuu kun sitä on ilmennyt maitopurkkien lisäksi muuallakin. Liekö ollut turpeessa tuollaista itiötä joka selviytyy kiehuvasta vedestä vai onko se vain huonosti pestyjen purkkien tulosta?


Aji Pancalla on hauska pikku mutka matkassa.


Cheiro Roxa on ihan tuuhea, joskaan ei kovin bonchimainen olemukseltaan. Pitäisi joskus ajatuksen kanssa trimmailla.


Näinköhän Rocoto Peru Cuscosta vielä jotain tulee?

chilifani

Itse luulisin että huonosti pesdyt astiat aiheuttavat home-ongelman. Jos se on huonosti huuhdeltu/pesty niin väittäisin että tuo on se tekosia.

PP

Eipä nuo pahoilta näytä punkeista huolimatta. Jos saat ne kuriin, Rocotoista luulisi irtoavan satoakin kesän mittaan. Välimerkkejä hyväksikäyttäen on todettava, että Räyhikseltä saamasi chinense on 281429.

Lillen

Lainaus käyttäjältä: PP - huhtikuu 22, 2012, 21:46:11 ip
Välimerkkejä hyväksikäyttäen on todettava, että Räyhikseltä saamasi chinense on 281429.


Samaa uskoisin tai ainakin itse sain Räyhikseltä PI 281429 siemeniä...

Punkeista huolimatta näyttävät kasvisi hienoilta, satoa mielin määrin luvassa!  :)

InkRose

Kas perkelettä, kävi typo. Lukeehan se purkin kyljessäkin.