Räyhiksen maailmanlopun kausi - maailmanloppu peruutettu toistaiseksi!

Aloittaja Ryhis, marraskuu 28, 2011, 16:49:03 ip

« edellinen - seuraava »

Mog-

Duunissa kukkii enkelinsiipi.
Ei ole kuulemma pariin vuoteen kukkinut, mutta nyt kun väläytettiin ajatusta leikkaamisesta ja juurruttamisesta niin rupesi heti kukkimaan.
On kyllä näyttävä kun kukkii..
Kipu syntyy kun heikkous poistuu kehosta

Päiväkirja vuosimallia 2012

Liikuntapäiväkirja

Ryhis

Yhteispotretti orkideoista.

Nyt alkaa näyttää siltä, että tämän kauden chilisato punnitaan grammoissa kolminumeroisilla luvuilla.  >:( Ellei kelit lähde tosissaan lämpenemään. Eilen oli iltasella +12,6 astetta, nyt 14,8.  >:(

Turbopuppelit tykkäävät viileämmästä, ne ovat suorastaan räjähtäneet kasvuun, mutta kukat uupuvat. Peru Cusco tekee satunnaisesti kukkia, mutta nekin putoilevat kun lämpöä ei piisaa. Tämän kauden idätyksistä ainoastaan Cauchoissa pukkaa podia, niitäkin alle kymmenen. Nyt tosin on pysähtynyt sekä palkojen, että kasvien kasvu. Jos ei ekat raakileet ole puskissa heinäkuun puoleenväliin mennessä niin pahalta näyttää, sisälle en ota jälkikypsymään yhen ainutta chiliä, sen verran paljon niissä oli punkkia ja muuta ötökkää viime syksynä.

Melkein itseäkin jännittää!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Ryhis

heinäkuu 01, 2012, 11:46:33 ap #202 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 02, 2012, 10:38:04 ap käyttäjältä Räyhis
Mielestäni eilen postailin tänne kuvia, vaan illalla olivat hävinneet. Outoa..

Laitetaan uusiksi.

Mistä näitä jalluja oikein tulee?

Tepini vain rehottaa, mahdoton poika on hän!

Tässä sitä mietoa lasten chinenseä!  ;D

Amppeliturbixet.

Phalaenopsiksen kukkaloistoa!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

InkRose

Imageshack herjaa jostain sopimusehtohässäköistä parin kuvan kohdalla. Tiedä sitten mitä Tepinin ja TSMB:n kuvissa muuta on kuin kasvit... ;)

Ryhis

Capsicum Flexuosum kukkii, sääli että kaveri ei kuki.

Samoin C. Lanceolatum.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Ryhis

Prkl. Heti kun silmä välttää, niin punkit iskevät. Rocoto Peru Cuscossa on ollut viimeisen vuoden ajan pientä neulanpään piston näköistä vioitusta, samalla on ollut pientä ödeemaa ja en ole ottanut hommaa kovin vakavasti. Varsinkin kun kasvi on säännöllisesti raiditettu pitkin talvea.

Eilen kotiuduin reissulta ja kauhistuksekseni huomasin, että ikkunalaudan toisessa reunassa olevat Turbo Pubet ovat totaalisen punkki-invaasion kohteena. Kaikki pisimmät oksat olivat harson peitossa ja nopeasti arvioiden punkkeja oli satoja kiipeilemässä seittiviidakossa!

Ei auttanut kuin latvoa saastuneimmat oksat pois, kantaa kasvit kylpyhuoneeseen ja sumutella 7% mäntysuopaliuoksella. Tänään annan päivällä vielä vettä, jotta kosteusprosentti pysyy korkealla ja illalla vedän kylppäriin sen verran raidia, että tupakalle pitää mennä naapurikortteliin.

Stanan punkit.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Toni.A

Toivottavasti myrkyt puree siellä, ei ole kivaa katsoa kasvejaan, kun alkavat riutua. Jos ei nuo tehoa, niin kokeile sinäkin sitä Jaakontaika, vesi, rypsiöljy ja mäntysuopasekoitetta. Ei niilläkään perhana lopullisesti eroon taida päästä, mutta selkeästi auttaa. Itse joudun näköjään kauden loppuun suhkasemaan noita litkuja, että jotain satoa irtoaisi edes.  :-\

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
http://sushrajalla.blogspot.com/
Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

Ryhis

Päivän kuvasatoa.

Omnicolorin uusia podeja. Hauska ja satoisa.

Ja siinä se on! ENSIMMÄINEN TURBO PUBEN PODI! Voi tätä riemun päivää.

Sitten katsaus "bubblerikokeiluun". Laitoin tämän tulille joskus huhtikuussa - muistaakseni. Tällä foorumillahan on sellainen kansanosa jota nimitän "hydrouskovaisiksi", köllinimessä on vahvaa halveksuntaa mukana.

Hydrouskovaiset ovat varmoja, että ravinneliemi mullan sijaan on kultainen totuus, ja tätä uskontoa he tuputtavat joka paikkaan. Hydroviljely on kuulemma helpompaa, mukavampaa, hauskempaa ja tuottaa enemmän satoa. Yhteinen nimittäjä hydrouskovaisilla on jatkuva arvailu, ravinneliemen määrästä, sähkönjohtavuudesta, saturaatiopisteestä, lämpötilasta, happamuudesta, juurimädästä, apulannotteista ja erilaisista syövyttävistä kemikaaleista millä yritetään milloin korjata happamuutta tai ehkäistä juurimätää. Mutta MUUTEN hydroilu on helppoa ja hauskaa. Hydrouskovaiset kulkevat laput silmillä ja tuputtavat passiivivirityksiä ratkaisuksi kaikkeen, pianonvirityksestä villasukkien kutomiseen.

Näitä hydroveljeskunnan jäseniä yhdistää myös kyvyttömyys tuottaa ymmärrettävää tekstiä tai kuvia epäilemättä mahtavista sadoistaan. Voisin nimittää vielä pari yhteistä tekijää, mutta se rajaisi tämän tarinan liian tarkkaan parin uuvatin piiriin.

Isonaula on apras. suurin, Ja Kaunein,."

Vältin kuitenkin kuumentamasta "hitsi pilillä" isonaulaa jolla olisin tehnyt verkkoruukulle reiän. Eräs yhteinen nimittäjä näillä Hydrouskovaisilla on muuten se, että lähes 99% heidän nikseistä ja neuvoista on kopioitu Kapteeni Hapon "Koristehampun kasvatusoppaasta". Miksi chilinviljelijä tahtoisi kasvattaa koristehamppua? Mene ja tiedä.

Perinteisen mattoveitsi ja leikkuulauta-metodin avulla syntyi särmä reikä 5l mehupurkkiin, kaikki sormetkin olivat jälkikäteen tallella. Kivivillakuutio sisään verkkoruukkuun ja koko paska läjään. Sitten tein ravinneliemen Substralpurkin ohjeiden mukaan.

Kanniskellessani nesteen täyttämää 5l kannellista sankoa ympäri asuntoamme, en voinut olla ääneen ihmettelemättä, että missä kohtaa tämä on helppoa ja hauskaa. Saavi ei mahtunut ikkunalaudalle ja kun vihdoin sain sen asetettua auringonvaloon orkideapöydälle tajusin, että ilmapumppu tarvitsee sähköt jostain.

Tässä vaiheessa meinasi alkaa hatuttamaan isosti. Saviruukuissa, mullassa kasvavat verrokit olivat jo nätisti ikkunalaudalla ja sitten tämä valkoinen, hölskyvä sylinteri pitää sijoittaa keskelle pöytää ja vielä vetää jatkojohto muiden kasvien välistä. Prkl.

Todella helppoa ja hauskaa. Ja esteettistä - NOT.

Eikä siinä vielä kaikki. Ilmapumppu pitää ääntä, sellaista v-mäistä pörinää jota ei jaksa kauaa kuunnella. Ostin ajastimen, joka hajosi ensimmäisenä päivänä. Tässä vaiheessa oli aika varmaa, että hydroilu ei ole minun juttu. Perheeni, joka on tunnettu lyhyestä pinnasta, kuunteli pörinää tasan viisi päivää. Sen jälkeen ilmapumppu lykättiin kaappiin odottamaan tulevaisuutta. Tässä vaiheessa myös Bubbleri sai siirron ulkoilmaan parvekkeelle ja kuten sisällä, oli sijoittaminen myös ulkona hankalaa. Sain paskiaisen kiilattua yhteen nurkkaan ja naureskelin samalla Bubblerissa ollutta Lemon Droppia, joka oli multaverrokkejaan puolet pienempi.

Näin meni useampi viikko, LD ei juurikaan kasvanut enkä viitsinyt ottaa stressiä, chilejä on muutenkin tarpeeksi ja tunnetusti multakasvattelussa sitä satoa tulee ihan oikeasti.

Sitten luin foorumilta jostain bio-vesiviljelystä, missä ei käytetä ilmapumppuja tms. vaan ravinneliemen annetaan olla, välillä lisätään vettä. Ämpäriin voi myös heivata merileväuutetta sekä toisista chileistä leikattuja lehtiä. Toisin kuin Hydrouskovaiset, nämä Vesiviljelijöiksi kutsumani vesselit saavat ihan oikeita tuloksia. Heillä on jopa kuvia sadoistaan ja varma tatsi asiaan, heikon mututuntuman sijaan.

Koska en ollut liki kuukauteen koskenutkaan bubblerinpaskaan, ajattelin kokeilla tätä ratkaisua. Kippasin neljäsosakorkillisen merileväuutetta pyttyyn ja seuraavat pari viikkoa kippasin pyttyyn kaikki irtileikkaamani lehdet. Samalla punkit pääsivät Brian Jones-uimakouluun. Nyt kuukautta myöhemmin LD voi ihan hyvin, kuten yläpuolisessa kuvassa näkyy. Jopa kasvin juuret voivat hyvin, mutta mitään satoa en odota tältä kasvilta. Tämä bioponometrinen juttu saattaa jopa toimia, mutta mietin juuri kuumeisesti mitä helvettiä teen syksyllä, kun minulla on viitisen litraa kuolemalta haisevaa vihreää lientä pytyssä?

Vesiviljely kerrostaloasunnossa on helppoa ja hauskaa jos on työtön ja käyttää TODELLA paljon huumeita. Itse pitäydyn jatkossa mullassa.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Chilivaari

Kiitos tästä.
Vahvistit uskoani suomalaiseen maaperään chilien kasvualustana.

PP

Räyhis hei, älä hauku virtuaalisia hydroviljelytohtoreita, kun itse

:D

Remotecontrol

heinäkuu 14, 2012, 14:47:51 ip #210 Viimeisin muokkaus: heinäkuu 14, 2012, 14:55:35 ip käyttäjältä Remotecontrol
Hahah hyvät naurut sai, kiitos tästä. Mä kans lähdin tänä vuonna testaamaan eri hydroja, ja kyllä on saanut manata. Tosi helppoja ebbit bubblerit... Ebbien kanssa sai jatkuvasti takuta soran määrän ja veden määrän ja ylivuotoputken kanssa, kasvit liikkuivat liikaa, no sitten sain sidottua ne kiinni mikä vähän helpotti. Tosin en ymmärrä miksi porukka hifistelee noiden pitoisuuksien kanssa ja mittailee jatkuvasti yms. Kertaakaa en oo mittaillu enkä vesiä vaihdellut, lisäillyt vain vettä ja ravinteita ja ihan hyvin toistaiseksi kasvaa. Ebbejä en kyllä enää lähde rakentamaan, hermot niihi meni sen verran että tää kausi saa mennä.

Sitten bubblereihin. 10 litran ämpäri. äitä bubblereita on kahdeksan kasvihuoneessa, voi vittu sitä levän määrää ja nykyistä veden kulutusta kasvarissa. joka päivä saa olla lisäämässä vettä tai pesemässä leviä pois, no itse olen niin laiska että todellakaan en pese noita leviä, olkoot kun ei niistä näytä mitään haittaakaan olevan. Vaikea on myös saada bubbleri pysymään pystyssä kun isoksi kasvaa, tukeminen ämpäriin ei mitenkään helppoa ole. Eli ei enää bubblereita, yks tai kaksi bubbleria voisi mennä sisätiloissa, mutta ei kasvihuoneessa enää ikinä.

No sitten shp kertoi nft:stä ja sen helppoudesta. Niin pitihän sitäkin lähteä koittamaan. Tää on ainut järkevä ja toimiva hydro mitä mä lähden ensivuodeksi laittamaan. Kun nft:n kunnolla tekee ja tukee niin tosi helppo ja hyvä ratkaisu! Kasvukin on ollut aika huimaa, mutta enemmän kaiken kaikkiaan hydroihin menee aikaa kun turpeisiin, ainakin alkuvaiheissa räpelteämiset.. mutta kun toimivan saa niin helppoa rupeaa olemaan sen _jälkeen_ ehkä! :D

Ryhis

Kyllähän hydroilussa mahdollisuutensa on. Kuten PP niin osuvasti laittoi, pitää tietää mitä tekee. Mutta mikään oikotie onneen se ei ole.

Kyllä tuo "multailu" on vertaansa vailla. Kasvit toukokuussa ruukkuihin, kastellaan kun kuivahtaa ja syyskuussa ruukut tyhjäksi jätesäkkiin ja jatkokäsittelyyn. Helppoa kuin heinänteko.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

shp

Yksinkertaiset menetelmät yksinkertaisille ihmisille, se ettei kaupunkilaisilta löydy tarpeeksi maalaisjärkeä yksinkertaisen hydron käyttämiseen tuskin yllättää ketään  ;D
:) ;) :D ;D :o 8) ::) :P :-* >:D ^-^
Lisää lärviöitä tekstin perään, ettei mene liian vakavaksi
Failure is always an option, success rarely.

Ryhis

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

jeQQ

Mulla pelittää vallan mainiosti. Lisää vettä ja vähä lantaa, kun on lopussa. Ilmapumpun tilalle voi laittaa ihan tavallisen uppopumpun, joka sitä vettä hapettaa ja voi perkele ku o hiljasta. ;) Mä en jaksanut laittaa uppopumppua tonne, mutta tää kaveri surisee rauhassa työhuoneessa, yleensä ovi kiinni.

Kertaakaan en ole mitannut ph:ta, ec:tä tai yhtään mitään. Olen vaan pistänyt tupla- tai tripla-annoksen lannoitetta verrattaen ohjeistukseen.

26.5:ttä

Tänään 15.7:ttä

Parvekkeella paljon paremmalla paikalla auringon kannalta, sekä ilman häiritsevää lasia hengaa multakasvi. Se on aika pieneksi jäänyt kaveri, ei siitä kehtaa edes kuvaa laittaa..

Kyllä noi vesihässäkätkin toimivat ihan hyvin. Multa on mulla vaan tupannut sotkemaan paikkoja ja kasvit kuolemaan joko vedenpuutteeseen, tai liikakasteluun.. :(

PP

bluesman

Mun chileistä on suurin osa turpeessa. Ebbit on perseestä, liian vaivalloisia hoitaa jos on yli 20 kpl. Laitan NFT:t seuraavalle kaudelle.
Ja ihan sama millä kasvatuskonstilla kasvattelee jos syöpäläiset vievät kaiken.
Sorry Räyhis kiilaan sun päiväkirjaan.

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: PP - heinäkuu 15, 2012, 18:45:25 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - heinäkuu 15, 2012, 11:39:04 ap
^ Joku missasi jutun pointin.

Taisi missata aika monikin. :)

Sattuuhan näitä..  :)

Lainaus käyttäjältä: bluesman - heinäkuu 15, 2012, 21:34:12 ip
Sorry Räyhis kiilaan sun päiväkirjaan.

Ei nyt sentään tarvitse anteeksi pyytää! Tämähän on keskustelufoorumi!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Ryhis

Nyt tässä uskaltaa jo kertoa tuloksistakin. Eli viikko takaperin vihannespunkit olivat tehneet täysinvaasion kahteen Turbo Pubeen, kahteen päivään en kasveja tiiraillut niin tuoreimmat kasvupisteet oksineen olivat kuin Kurosawan Seittien linna.

Leikkasin pahiten saastuneet oksat pois ja siirsin vaimoni riemuksi kasvit kylpyhuoneeseen suihkutettaviksi. Foorumilla olevissa erilaisissa ohjeissa käytetään mäntysuovan lisäksi apuaineena erilaisia alkoholeja. Yleisin sekoitussuhde taitaa olla 5% mäntysuopaliuosta ja vähän alkoholia. Itse olen tottunut käyttämään 7% tai peräti 10% mäntysuopaliuosta, eivätkä kasvit ole ottaneet siitä nokkiinsa. Ruokaöljyn olen jättänyt pois, sillä voin kuvitella sen sotkevan paikat ja muuttavan parvekkeen lattian hengenvaarallisen liukkaaksi.

Viikko sitten pohdin tätä alkoholilisäystä. Viskiä löytyy litrakaupalla ja perusvodkaakin on kaapin kätköissä vajaa puteli. Koen vain vääräksi hassata hyvää viinaa kasveille, mieluummin juon sen itse ja kaatuilen!

Tätä pohtiessa ja hokiessa mantraa "alkoholi, alkoholi, alkoholi" (alkoi muuten janottaakin kummasti) muistin, että kylppärissähän on pullo isopropanolia (Neoamisept). Samalla alkoholillahan puhdistan piiput. Sama kama on myös ainoa jolla saan hajun pois purkkareistani - sen on pakko tepsiä myös punkkeihin!

Tein siis litran sumutinpulloon 7% mäntysuopaliuoksen johon strittasin vielä kolmasosadesin isopropanolia! Vähän hirvitti kyllä alkuun, ajattelin että kasvit mustuvat ja kuolevat pois. Siksi en viitsinyt heti ruiskuttamisen jälkeen ryhtyä foorumilla hehkuttamaan tätä poikkeuksellista ratkaisua oikotienä onneen (kuten monet muut tuntuvat tekevän). Ruiskutin kasvit toistamiseen 48h kuluttua sekä annoin niille raidia ja nyt viikkoa myöhemmin ei punkkeja näytä olevan ensinkään.

Jotenkin on sellainen kutina, että tuo isopropanoli teki teki kasveille hyvää. Kasvunsa kanssa "jumissa" olleet ovat ryhtyneet rehottamaan ja amppeliturbikset joiden kukattomuutta tuskailin puskevat nyt nuppua isosti. Korostan kuitenkin, että tästä ei voi vetää mitään suoraa johtopäätöstä mutta ainakin itse yritän jatkossa sumuttaa osaa kasveista kerran viikossa lievällä alkoholiliuoksella, jos vaikka saisi jotain tuloksia aikaan.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Lillen

Mielenkiintoista!

Voisikohan etanoliakin käyttää, vai tehoaako se niin hyvin että kasvitkin kuolee?
Ainakin se tepsii kolikoiden puhdistamiseen  ::).