tammikuu 10, 2025, 11:27:39 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Ylöjärven polte 2012

Aloittaja jaolsten, tammikuu 03, 2012, 23:03:10 ip

« edellinen - seuraava »

InkRose

Mulla on Chupetinho ja PdM kasvamassa tälle kaudelle. Pientä toivoa on vielä talvehtivan Biquinhonkin selviämisestä niin pääsee kunnolla vertaamaan. :)

jaolsten

Hieman tuli takapakkia kasvatuksiin, kun kaverin 400w "natikka" olikin elohopeapurkausvalaisin. Katselen nyt siis tuohon yhteensopivaa suurpainenatriumpolttimoa ja rehut saa edelleen tyytyä 120w Lediin, 250w monimetalliin, muutamaan pieneen esliin sekä muutamaan loisteputkeen. Aurinkokin paistaa jo kovaa ja korkealta, joten keittiönkin rehut saa jo riittävästi valoa nuppuilemiseen. Rappusten alle veistelin tänään taas uuden 6-paikkaisen bublerin. Vaimo ei vielä huomannut. Kesäksi on vissiin tulossa kolme kasvihuonetta ja kasveja olisi tarkoitus vielä vanhempien kasvimaalle ja ulkosaariston huvilallekin.

Muutamissa kuvissa yleisnäkymää kämpästä, jossa mopon karkailua ei ole vielä yhtään havaittavissa. Onneksi.



Yläkerran kasvihyllyn kasvatteja:


Ylähylly



Alahylly


Chinensejä, Pubescenssejä ja pari Rhomboa


Annuumeja ja Baccatumeja






Miniatyyri Lemon Drop kukkii


Toukolta saatu Lancen pistokas




Macexilta saatu Habanero Caribbean redin pistokas




Whililtä saatu Rocoto Riesen











Alakerran vesiviljelmän kasvatteja












Oho, tuli Moca!








R.I.P. White Bullet Habanero. Kivivillasi kuivui ja sinä kuolit, kuljet aina muistoissain.






Harold St. Barts




Tällä haavaa ainut Flexuosum. No viihtyy vesiviljelyssä ja tästä tulee todella kaunis!




Aji Fantasy


MOCA!


Aji Cristal


Fataliin yllätyspube


Vesiviljelynaga. Tuhat lehteä ja sitärataa.


Pari Biquinhoa


Duke Pequin, parituhatta lehteä.


Cajamarca


Turbo Pube, muistaakseni...

















Pimenta Da Neyde, kämpän isoin chilipippuripusikko



"Ilmakuvaa" rappusilta



Ja loput rehut:




Lemon Drop. Tai siis pitäisi olla. Mulla on vastaavia Lemon Droppeja kaksi, kummatkin tekee oransseja podeja??? Tää on pelkän Ledin paisteessa parin desin ruukussa nykäissyt kymmenisen palkoa oksille, joita on kolme tai jotain.





Aji Brasilian starfish myös pikkuruukussa ja Ledinpaisteessa tekee epähedelmiä







Pakastimen päällä kaksi Nagaa nauttii 250w monimetallista




Toinen toukolta saatu Lancen pistokas kärähti monimetallin kuumuudessa ja tiputti kaikki lehtensä, nyttemmin kasvi jatkaa kasvuaan vesiviljelmien keskellä




Yksi oksa katkesi tuosta alakerran isommasta Nagasta ja joutui pistokkaaksi





Keittiön pöydällä vielä muutamia kasveja

Nyt saunaan!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Toni.A

Melkoinen kuvapläjäys ja chilimäärä kerrakseen. Hyvältähän tuo sielläkin näyttää! ;) Tulee vielä kunnon sato kesällä noista kasveista.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=7287.0
   http://sushrajalla.blogspot.com/             
         Chiliyhdistyksen jäsen no.1030

jaolsten

Tulin hakemaan saunakaljaa.. Kiitokset kehuista! 110 kpl noita nyt on ja lautalla likoaa vielä parikymmentä siementä. Ja vielä pitäis niitä toripäivächilejä kasvattaa 30-50 kpl.  :'(
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

bluesman

 Tuollaisessa ympäristössä meikäkin voisi jo viihtyä. Pubet hienoja ja PdNeyde komea. Emännät yleensä tykkää ebbivirityksistä.
Kannattaa yrittää ängetä kaikki kasvit kymmenen neliön tilaan niin trooppinen tunnelma on valmis.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: bluesman - helmikuu 23, 2012, 19:33:11 ip
Tuollaisessa ympäristössä meikäkin voisi jo viihtyä. Pubet hienoja ja PdNeyde komea. Emännät yleensä tykkää ebbivirityksistä.
Kannattaa yrittää ängetä kaikki kasvit kymmenen neliön tilaan niin trooppinen tunnelma on valmis.
Joo chilit ja mää saadaan asua täällä kunhan yritetään edes jotenkin olla esteettisiä. Rappusten alunen oli ennen ryjäläjä. Nykyään mun jääkiekkovarusteet ynnä muut on siististi varastossa ja rappusten alla on nuo vesiviljelyt siistissä järjestyksessä. Yläkerran isojen ikkunoiden eteen mahtuu muutamia kasveja ihan siististi ja vierashuone valjastetaan keväämmällä pelkkään kasvatuskäyttöön ja vieraat saa mennä hotelliin.

P.S. vaimo unohti laittaa silloin tunti sitten saunan päälle. Nyt mennään ihan oikeesti. Näin kuluu vaan turhan monta saunakaljaa...  :-[
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Vähän ympäristöä mukaan kuviin, niin saatte paremman käsityksen missä kasvit saavat viidakoitua.


Alakerran vesiviljelyt






Bublerit. Vasemmanpuoleisen veistelin tänään.


Uusi bubleri sai yllensä pienen eslin. Ei tullut kiinnitysruuvit rappusesta läpi  ;D


Oikeanpuoleisen bublerin yläpuolella roikkuu esli johdon päässä. Tarkoituksena tuolla on valaista joka suuntaan, jotta tuo violetti Ledin valo vähän "hajoaisi"


Vierashuoneessa pakastin, jonka päällä nagat. Tuohon pitkälle lipastolle pääsee loppukeväällä chilit ja elektroniikka sijoitetaan siististi lattialle ja/tai kierrätyskeskukseen.



Yläkerran kasvatukset. Joo hyllyillä hieman ryönää, tarviikin siivota ennenkuin vaimo ehtii komentaa...
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PP

Näyttää todella hyvältä ja tilaakin on vielä hyvin. Kahden kuukauden päästä on tosi viidakko ellet saa osaa muualle sitä ennen.

Macex

Ompas tuo multa saatu pistokas vahvan näköinen :)

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Macex - helmikuu 23, 2012, 23:16:06 ip
Ompas tuo multa saatu pistokas vahvan näköinen :)
Sillä meni tosi pitkään, ennekuin juurtui. Ongelmana on sen valtava hedelmällisyys ja pyrkimys kukkia ja tuottaa hedelmää. Olen jatkuvasti saanut nyppiä siitä kukkia ja pieniä raakileitakin että ohjaisi voimiaan kasvuun. Vielä vuodenvaihteen tienoilla harsosääski/mäntysuopa kiusaaminen meinasi tappaa tuon, mutta aurinko on viime viikkoina virvoittanut sen ja nyt se kasvaa hyvää vauhtia uudessa isossa ruukussaan. Toivottavasti saisin edes hiukan satoa siitä, on parhaan makuisia habaneroja mitä on kokonaisena mun suuhun joutunut. Mieto mutta vahva-arominen  ;D
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: PP - helmikuu 23, 2012, 23:04:10 ip
Näyttää todella hyvältä ja tilaakin on vielä hyvin. Kahden kuukauden päästä on tosi viidakko ellet saa osaa muualle sitä ennen.
Toivottavasti en saa noita mihinkään. Muuten tulkitsen tapahtuneen lisääntyneeksi tilaksi ja laitan lisää siemeniä lautalle  ;D

On tää hullua hommaa, mutta tietyllä tavalla perhekin pitää tätä vaan piristävänä elementtinä arkeen ja muuten niin steriiliin sisustukseen. Vaimo höpötti jossain välissä jostain Feng Shuistakin, mutta mää tipuin jo ekassa mutkassa kärryiltä. Ilmeisesti kuitenkin kasvit, kivet ja veden lorina on OK! Kiva!  ;)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Whili

Ihan meinas tulla tippa silmään kun katselin noita täältä lähteneitä chililapsia
Mutta näyttävät voivan paksusti

Hienoa settiä !! (tässä vaiheessa) , Heh. Taitaa vaimon fenksuitit hieman yskähdellä kun kasvit venähtävät pari-kolme metriä  ;)

Ryhis

Makee tapetti!

Ja on nuo chilitkin komeita.
https://horinablogi.blogspot.com/<br /><br />Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.<br /><br />
Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset
<br><br>https://twitter.com/Yrtithepreaa

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - helmikuu 24, 2012, 09:04:25 ap
Makee tapetti!

Ja on nuo chilitkin komeita.
Hah!

Kaikki on tähän mennessä arvelleet, että vaimo on moisen kuosin valinnut, mutta ehei. Se valitsi kyllä värin, mutta toi psykedeelinen kuviointi oli mun ehdoton päätös.  ;D
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Jonkun mielestä 11w koululaisvalaisimella ei saisi kasveja kasvamaan tuuheiksi. Kaupan Habanero työpöydälläni väittää toisin.



-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

On jo lauantaista asti pitänyt tuoda kuvia tänne päiväkirjaan, mutta erinäisistä syistä on jäänyt haaveeksi (tytär vohki kameran USB-piuhan)

Päällimmäisenä uutisena tulee mieleen 400W natikka, jonka sain chiliyhdistyksen varapuheenjohtaja tso:lta lainaksi täksi kevääksi. Suurkiitokset Tonille!

Lämmöt pysyy nyt kasveilla mielestäni parempana kuin viileänä hyrräävällä 120w ledillä. Itse kasvua pääsee analysoimaan vasta myöhemmin, mutta varovainen ensituntuma kasvusta olisi, että Ledillä kasvu on tuuheaa ja haarautuminen alkaa kasveilla jo varhain, mutta natikalla pituuskasvu on ylivertaista. Aionkin käyttää tätä johtopäätelmää tästä eteenpäin hyödykseni, eli pienet taimet saavat tästä eteenpäin lediä ja haarautuneet natikkaa. Latvomista pyrin pienillä taimilla välttämään, sillä se pysäyttää taimen kasvun mielestäni liian pitkäksi aikaa.

Tomaatteja laitoin multiin itämään kuutta lajiketta n. 10 siementä/lajike. Samoin chiliyhdistyksen Pirkanmaan alajaostolle myyntiin meneviä Aji cristal ja Lemon Drop:n taimia yritän saada kasvatettua ainakin 60 kpl. Tonin kanssa pohdittiin tuota kasvatuspolitiikkaa, ja Tonin mielestä yritetään saada mahdollisimman monia amppelikasveja. Ilmeisesti noista kehtaa pyytää enempi oravannahkoja...

Miten te olette helpoiten saaneet amppelikasveja aikaiseksi? Aikaisella latvomisella vai varren ohjailulla?

Jokatapauksessa, jos kaikki itämässä olevat siemenet itää, on kämpässä yli 200 pientä ja keskisuurta kasvia odottamassa kasvihuonekauden alkua  8)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

1/3

Kiitokset Gynzille kasvihuoneesta! Vaikka autossa joutui istumaan yli 600km, niin oli se kaiken vaivan arvoista. Melko uusi kasvihuone älyttömän edulliseen hintaan tarttui hyppysiin. Lupasin toimitella mahdollista omaa ylijäämäsatoa Vaasaan, jollei multa saaduista Cajamarcasta, Biquinhosta, Aji fantasystä tai Aji Finlandiasta saa tarpeeksi marjoja!  ;)
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

jaolsten

Nyt on taas biljardit pelattu ja kisareissulta palatessani oli puskat venahtaneet Ledfinlandin valossa. Jotenkin tuli sellainen fiilis, että mahtaiskohan puskat vaan joskus tykätä pimeemmistäkin jaksoista? Yläkerrassa ovat kasvaneet hienosti pelkällä auringonvalolla ja alakerrassa ei ole natikka ja monimetalli olleet viikonloppuna päällä. Kirvoja noissa pyörii, mutta olen hoidellut myrkytyksen välillä raidilla, mutta useimmiten pelkällä vesisuihkutuksella.

Nyt alkaa oikeesti olemaan mitta täynnä idättämisiä. kämpässä on ainakin 150 kasvia ja lautoilla n. 50 itänyttä siementä. Vielä olisi vierashuoneessa periaatteessa tilaa, mutta taidan siirtää isompia vesiviljelykasveja 10l ämpäreihin joko bubleriin tai turpeeseen.

Kasvatushylly piti siirtää ikkunan eteen, kun en enää jaksanut kanniskella noita purkkeja joka aamu tuohon ruokapöydälle.


kasvatushylly. Vaimo etsii tuohon jonkun metallihyllyn kuulemma kunhan etsii. Sopii sit paremmin sisustukseen. Toi ei sovi.


Ruokapöytä. Sinitähtisessä laatikossa herneenversoja. Kohta niistä saa koristetta lautaselle.


Aji cristal siirrettynä vesiviljelystä takaisin turpeeseen. Varjosti muita.


Naga Morich ja Duke Pequin. Kaksi palloa saavat alahyllyllä pelkkää aurinkoa.


Chinensejä, Goats weed, sekä pari rhomboa.


Harold, Caribbean antillais, Rhombo, Omnicolor ja pari muuta Baccaa...


Whililtä saadut Chinenset ja Rocoto riesen, joka on melko grande.



Rocoto Riesen


Annuumia, baccaa ja pari vara-pubea...


Whililtä saatu Limon teki aurinkoisella ikkunalla ensimmäisen raakileen. Olen yrittänyt nyppiä nuppuja pois, mutta melko turhauttavaa touhua tuo on.


Ylimmällä hyllyllä tomaatit ja toripäivächilit. Ja on siellä muutama villikin mukana.


Taimiebbi


Biquinho, Caribbean red habanero, Bonda ma jacques sekä oikealla alhaalla Cajamarca


2*turbo pube, Manzano Rojo, Red Peruvian rocoto


Taimibubleri. Siirsin Pimenta da Neyden tuonne heikommille lannoille kostoksi. Ei oo tainnut yhtään kasvu hidastua, nytkin useita kymmeniä kukkia ja taitaa pari pientä raakilettakin olla.


Salaattibubleri. Ei vaiskaan. Aji Fantasy, Peito de moca, 2*Harold st. Barts, Flexuosum ja Congo.



Täyttyy...


tso:n natikka ja mun ledi. Kummatkin rakkaita.




Flexu nuppuilee



Turbo Pubetkin nuppuilee


Toinen näistä Bonda ma Jacqueista Bluesmanille varattuna.


Tyvestä haaroittunut Bonda ma jacques




Cajamarca. Pitäisköhän nuo varkaat saksia pois?


Rhombokin pitää ebbistä.


Ja toinen Flexu...


...ja Pea ("herne")


Congo. Käykääpä katsomassa miten isoja tämä ja Cajamarca olivat viime kuvapäivityksessä  :D



Pakkasen päällä monimetallin paisteessa muutamia.


Miniatyyri-Lemon Drop


Hups. Tekevälle sattuu. Kyseessä paprika.



Aji Cristal



Ilmakuvaa rappusilta

Pitäisköhän jo huolestua, kun mun puskat on huomattavsti Bluesmania ja monia muita jäljessä? Ensi kaudella tietää sitten paremmin, mitä idättää milloinkin.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

bluesman

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 19, 2012, 00:26:31 ap

Toinen näistä Bonda ma Jacqueista Bluesmanille varattuna


Pitäisköhän jo huolestua, kun mun puskat on huomattavsti Bluesmania ja monia muita jäljessä? Ensi kaudella tietää sitten paremmin, mitä idättää milloinkin.


Ei pidä huolestua. Mulla tuntuu vaan olevan paha tapa saada kasvit turhankin suuriksi ennen kasvariin vientiä. Sitten tulee takapakkia.
Ekalla kaudella 2009 kylvin chilit 1.1 ja silti piti kavereita kutsua korjuutalkoisiin. Rocotot ja villit ovat nitä jotka täytyy idättää jo marraskuun lopulla tai joulukuun alussa jos mielii saada kypsää satoa auringonvalossa.
Hienosti sulla ebbi toimii ja muutenkin tuntuu kivasti kaksipyöräinen kulkupeli karanneen käsistä.

Täytyis ehtiä joku päivä käymään Tampereen suunnalla niin kaappaan mielelläni noin virkeän Bondantaimen.

Whili

Taas tuli melkein tippa silmään kun katselin lapsiani. Komiasti ovat lähteneet kasvuun ja jälkikasvuakin jo.
Hyvännäkönen toi Riesen/Grande, pienihän se vielä on, ootappa kun rupeaa kasvamaan  ;D

Koskas tuut hakemaan lisää...